Turkin Kieli: Turkkilaisten kielten ryhmään kuuluva kieli

Näistä ainoastaan Turkissa se on valtakieli. Kieltä puhuvat EU:n alueella myös miljoonat maahanmuuttajat.

Turkki
Oma nimi	Türkçe, Türk dili
Tiedot
Alue	Albania, Azerbaidžan, Bosnia ja Herzegovina, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Kreikka, Unkari, Irak, Jordania, Kosovo, Libanon, Pohjois-Makedonia, Moldova, Montenegro, Palestiina, Romania, Venäjä, Serbia, Syyria, Turkki, Turkmenistan, Uzbekistan
Virallinen kieli	Turkki  Kyproksen tasavalta  Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta
Puhujia	79,7 milj.
Sija	20.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Türk Dil Kurumu
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	Turkkilaiset kielet
Kieliryhmä	Oghuzkielet
Kielikoodit
ISO 639-1	tr
ISO 639-2	tur
ISO 639-3	tur
Ohje
Infobox OK

Turkissa kielen puhujia on yhteensä noin 79,7 miljoonaa, mikä tekee turkista maailman 20. puhutuimman kielen. Turkin vähemmistökieliset, joista kurdit muodostavat suurimman ryhmän, puhuvat kuitenkin yleensä turkkia toisena kielenään. Toisena kielenä puhujia on Turkissa 350 000.

Turkin ja muiden eteläturkkilaisten kielten, kuten azerin, turkmeenin ja kaškain, puhujat ymmärtävät toisiaan melko hyvin. Mikäli kaikkia näitä kieliä pidetään turkin kielenä, on äidinkielenään sitä puhuvien määrä noin 100 miljoonaa, ja toisena kielenä turkkia puhuvat mukaan lukien noin 125 miljoonaa.

Turkki kuuluu turkkilaisten kielten kielikunnan eteläturkkilaisiin kieliin, johon kuuluvat muun muassa gagauzi, krimintataari, turkmeeni ja azeri. Joidenkin kielitieteilijöiden mukaan turkkilaiset kielet kuuluvat altailaiseen kielikuntaan, jotka puolestaan muodostavat eräiden teorioiden mukaan laajemman uralilais-altailaisen kielikunnan yhdessä uralilaisten kielten kanssa.

Vuonna 1928 Turkin tasavallassa otettiin käyttöön Istanbulin alueella käytettyyn puhekieleen pohjaava nykyturkki. Virallisena kielenä Osmanien valtakunnassa käytetty osmaninturkki oli keinotekoinen hovin ja virkakoneiston käyttämä kieli, jota kirjoitettiin arabialaisin kirjaimin. Muutoksessa kirjaimisto vaihdettiin latinalaiseksi ja kieltä puhdistettiin arabialaisista ja persialaisista vaikutteista – arvioiden mukaan jopa kaksi kolmasosaa osmanin sanastosta oli lainaa näistä kielistä, ja myös vaikutus kielioppiin oli suuri – sekä luotiin runsaasti uudissanoja. Kielitieteessä sana osmani tarkoittaa osmanivaltiossa käytettyä turkin kieltä erotuksena myöhemmästä turkin kielestä ja muista turkkilaisista kielistä.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Turkki on enemmistökieli Turkissa ja vähemmistökieli 35 maassa. Kieltä puhutaan erityisesti Osmanien valtakuntaan kuuluneilla alueilla, kuten Bulgariassa, Romaniassa, Serbiassa (erityisesti Kosovossa), Pohjois-Makedoniassa, Syyriassa, Kreikassa ja Israelissa (turkinjuutalaiset). Yli kaksi miljoonaa turkinkielistä asuu Saksassa ja merkittävissä turkinkielisissä yhteisöissä Itävallassa, Belgiassa, Ranskassa, Alankomaissa, Sveitsissä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Virallinen asema

Turkki on Turkin ainoa virallinen kieli ja yksi Kyproksen virallisista kielistä. Sillä on virallinen, muttei ensisijainen asema myös useissa Pohjois-Makedonian ja Kosovon kunnissa riippuen turkinkielisten määrästä.

Turkissa kielenhuollosta vastaa Türk Dil Kurumu (Turkin kieliyhdistys), jonka Kemal Atatürk perusti vuonna 1932 nimellä Türk Dili Tetkik Cemiyeti (Turkin kielen tutkimuksen yhdistys). Türk Dil Kurumuun vaikutti puhdaskielisyyden aate, ja yksi sen ensisijaisimmista toimista oli persiasta ja arabiasta lainattujen sanojen ja kielioppirakenteiden korvaaminen turkkilaisilla vastineilla, mikä yhdessä vuonna 1928 julkaistun turkkilaisen aakkoston ohessa muovasi turkista sellaisen kuin se on nykyään. Türk Dil Kurumusta tuli itsenäinen elin vuonna 1951, kun vaatimus siitä, että opetusministeriön pitäisi johtaa sitä, poistui. Tämä asema säilyi elokuuhun 1983, jolloin se jälleen kytkettiin hallitukseen vuoden 1980 vallankaappauksen seurauksena.

Konsonantit

Lähde:

Soinnittomat sananloppuiset konsonantit pehmenevät usein soinnillisiksi, jos niitä seuraavaa pääte alkaa vokaalilla. Jos soinnitonta konsonanttia seuraa soinnillinen, sekin muuttuu soinnittomaksi: dolap "kaappi" + -da -> dolapta (kaapissa).

Vokaalit

Lähde:

Turkissa pätee vokaalisointu, mikä tarkoittaa, että sanassa voi olla vain etu- tai takavokaaleja, muttei molempia. Lainasanoissa käytännöstä kuitenkin poiketaan usein. Paino on yleensä viimeisellä tavulla, paitsi joissakin jälkiliitteiden yhdistelmissä. Erisnimissä paino on yleensä toiseksi viimeisellä tavulla.^lähde?

Turkissa käytetään 29:ää kirjainta. Niiden käyttö Turkissa aloitettiin lailla 1. marraskuuta 1928. Aikaisemmat arabialaiset aakkoset korvattiin latinalaisiin aakkosiin pohjautuvalla aakkostolla Kemal Atatürkin aloitteesta..

Turkin aakkoset:

Kirjain Ö otettiin ruotsin aakkosista, koska ruotsalainen tulkki oli mukana uutta kirjoituskieltä kehittävässä toimikunnassa. Ç otettiin albanian aakkosista, Ş romanian aakkosista ja Ü saksan aakkosista.

Turkin I ja İ ovat eri kirjaimia. Ensimmäisessä pistettä ei ole isossa eikä pienessä kirjaimessa, kun taas jälkimmäisessä piste on molemmissa. Kirjaimen J pienessä versiossa on kuitenkin piste kirjaimen päällä (j). Turkissa ei ole kirjaimia Q, W ja X. Ne translitteroidaan turkiksi k, v ja ks.^lähde?

Sirkumfleksia voidaan käyttää (^) erottamaan samalla tavalla kirjoitettuja erimerkityksisiä sanoja, tai merkitsemään edeltävän konsonantin liudennusta, tai pitkiä vokaaleja lainasanoissa. Näitä kirjaimia pidetään kirjainten a, i, ja u rinnakkaismuotoina, ja ne ovat melko harvinaisia nykykäytössä.^lähde?

Varhaisin tunnettu turkin kirjoitusjärjestelmä on Orkhon-kirjoitus. Turkkilaisia kieliä on kirjoitettu useilla eri kirjaimistoilla, kuten kyrillisillä, arabialaisilla, latinalaisilla ja joillakin muilla aasialaisilla kirjaimistoilla.

Suomen tavoin turkki on tyypiltään agglutinoiva, ja siinä on käytössä vokaalisointu. Artikkelia tai kieliopillista sukua ei ole. Sijamuotoja ovat nominatiivi, genetiivi, akkusatiivi, datiivi, lokatiivi ja ablatiivi sekä mahdollisesti postpositioiden yhteydessä esiintyvä instrumentaali. Monikon pääte on sanan vokaaleista riippuen joko -ler tai -lar. Perussanajärjestys on subjekti-objekti-verbi. Sivulauseita ei juurikaan ole: niiden sijasta käytetään lauseenvastikkeita, kuten gerundeja ja partisiippeja.

Sijapäätteiden lisäksi turkin substantiiveissa voi olla omistajan persoonan osoittavia possessiivisuffikseja kuten suomessakin. Vokaalin jälkeen päätteen alkuvokaali jää pois ja yksikön 3. persoonan jälkeen väliin tulee toisinaan siirtymäkonsonantti s. Toisin kuin suomessa, possessiivisuffikseja käytetään myös toisen substantiivin kanssa sekä kahdesta tai useammasta substantiivista koostuvia yhdyssanoja muodostettaessa: esimerkiksi talon ovi on turkiksi evin kapısı eli kirjaimellisesti "talon ovensa" ja valokuvauskone kääntyy sanaksi fotoğraf makinesi, jossa -si on yksikön 3. persoonan possessiivisuffiksi. Erisnimen ja sijapäätteen väliin tulee heittomerkki. Yhdyssanat kirjoitetaan erikseen eikä possessiivisuffiksia käytetä, jos toinen sen osista on adjektiivi. Sijaintia ilmaisevat sanat, kuten alt "ala-", luokitellaan substantiiveiksi. Postpositiot vaativat suomen tavoin yhteyteensä tietyn sijapäätteen: esimerkiksi için "takia" vaatii nominatiivia tai persoonapronominin yhteydessä genetiiviä ja önce "ennen" ablatiivia.

Jälkiliitteet riippuvat yleensä vokaalisoinnusta. Esimerkiksi ablatiivia ilmaiseva jälkiliite -den on joko -dan tai -den sen mukaan, onko sanassa etu- vai takavokaaleja. Joidenkin päätteiden osalta vokaalisointu jaetaan neljään osaan (ns. suuri vokaalisointu), jolloin sanan viimeisen vokaalin mukaan valittavia päätteitä on neljä. Monissa turkin sanoissa on kuitenkin sekaisin sekä etu- että takavokaaleja, jolloin pääte valitaan viimeisen vokaalin mukaan.^lähde?

Turkissa on paljon jälkiliitteitä, muttei luontaisia etuliitteitä lukuun ottamatta kahdentavaa, vahvistavaa etuliitettä, kuten sanoissa bembeyaz (’vitivalkoinen’, valkoista tarkoittavasta sanasta beyaz) ja sımsıcak (’erittäin kuuma’, kuumaa tarkoittavasta sanasta sıcak). Sanalla voi olla useita jälkiliitteitä. Niitä voidaan käyttää luomaan uusia sanoja tai osoittamaan sanan kieliopillista tehtävää.^lähde?

Turkin adjektiiveja ei taivuteta ja niiden vertailu on säännöllistä: komparatiivi muodostetaan adjektiivin eteen liitettävällä sanalla daha ja superlatiivi sanalla en. Attribuuttina käytettäessä adjektiivit ovat substantiivin edellä.^lähde? Adverbit muistuttavat tavallisesti muodoltaan adjektiiveja.

Turkin verbeissä infinitiivipääte on joko -mek tai -mak; niissä näkyvät persoona, aikamuoto, tapaluokka ja näkökanta. Viisi aikamuotoa ovat nykyhetkeä ilmaiseva preesens, varmaa mennyttä aikaa ilmaiseva definiittiperfekti, joka vastaa monesti suomen imperfektiä, aikaisemmin alkanutta ja yhä jatkuvaa tapahtumaa ilmaiseva "laaja aika" eli aoristi, turkille ominainen epävarmaan menneeseen aikaan viittaava indefiniittiperfekti ja tulevaisuuteen viittaava futuuri. Kysymyslauseet muodostetaan erikseen kirjoitettavalla kysymyspartikkelilla mi- / mı- / mu- / mü-. Imperatiivista tunnetaan myös yksikön 1. persoona. Olla-verbin (olmak) vaihtoehtoinen infinitiivi on imek, eikä sitä voi taivuttaa kuin futuurin ja menneen ajan muodoissa. Näin ollen turkissa ei oikeastaan ole lainkaan olla-verbiä, vaan "olla-pääte": esim. "olen arkkitehti" on turkiksi mimarım (mimar = arkkitehti). Yksikön kolmannessa persoonassa tätäkään päätettä ei käytetä. Olla-verbiä vastaavia partikkeleita ovat kieltomuoto değil ja myöntö- ja kieltomuodot var ja yok.

Turkin kieliopissa on huomattavia yhtäläisyyksiä suomen kielioppiin, kuten jo mainitut agglutinoivuus ja vokaalisointu sekä kieliopillisen suvun puute, ja suomella ja turkilla on väitetty olevan enemmän sanastollisia yhtäläisyyksiä kuin sukukieliksi vahvistetuilla suomella ja unkarilla. Erityisen paljon turkki muistuttaa suomalais-ugrilaista kantakieltä, ja yhteisiä perussanoja suomessa ja turkissa ovat muun muassa ben (muinaisturkissa men) – minä, sen – sinä, olmak – olla (rekonstruoitu myöhäiskantasuomalainen muoto *oldak) ja genetiivipääte -in.

Turkin kieli jakautuu useaan murteeseen:

• Anatolian turkki (keskeisin murre, joka jakautuu vielä edelleen kuuteen alamurteeseen)
• Osmanin kieli (Osmanien valtakunnan), ei oikeastaan murre, vaan vanha hallintokieli.
• Karamanli (alun perin kreikkalaisia)
• Kyproksenturkki (Pohjois-Kyproksella)
• Syyrian turkmeenien turkki

»Bütün insanlar hür, haysiyet ve haklar bakımından eşit doğarlar. Akıl ve vicdana sahiptirler ve birbirlerine karşı kardeşlik zihniyeti ile hareket etmelidirler.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turkin kieli Wiki Commonsissa

 

Turkinkielinen Wiki, vapaa tietosanakirja