I: Latinalaisten aakkosten yhdeksäs kirjain

I-kirjaimen nimi on suomen kielessä ii ja äännearvo [i].

Latinalaista I-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain ioota (Ι, ι), kyrillisessä kirjaimistossa puolestaan И ja valkovenäläis-ukrainalainen І. Ajoittaisesta yhdennäköisyydestään huolimatta eri merkistöjen I:t ovat Unicodessa eri merkkejä.

Kreikkalaisen iootan edeltäjä oli foinikialaisessa ja yleisemmin seemiläisessä kirjaimistossa, jotka olivat puhtaita konsonanttikirjaimistoja eli abjadeja, jōd, joka osoitti j:tä. i ja j ääntyvät samassa paikassa ja niitä erottaa lähinnä kielen etäisyys hammasvallista: vokaalissa väliin jäävä rako on niin suuri, ettei läpi kulkeva ilmavirta aiheuta kohinaa, puolivokaalissa ollaan aivan kohinan rajalla ja frikatiivissa kohina on selvää. Näin ollen kreikkalaisilta ei vaatinut suurtakaan innovaatiota keksiä, että j:tä osoittava kirjainmerkki voisi osoittaa myös i:tä.

Latinalaisen kirjaimiston I on kreikkalaisen kirjaimiston iootan Ι suora perillinen, ja kummallakin merkittiin aluksi paitsi i-vokaalia myös j-puolivokaalia. Erillinen J-kirjain vakiintui käyttöön vasta myöhäiskeskiajalla, 1500-luvulla, mutta käytössä jo sitä ennen se oli ollut käytössä yhtenä I:n muunnelmana. Esimerkiksi kirjoitettaessa lukuja roomalaisin numeroin J saattoi osoittaa numeron päättymistä: XIJ = XII.

Vielä Agricolalla i-äänteen kirjoitusasu hieman vaihteli, vaikka selvästi yleisin kirjoitustapa oli I. Muita olivat IJ, J ja Y, esim. ijkenens ’ikänäns(ä)’, jstupi ’istuu’ (ääntyy [istupi]), ’yksi’, metelyt ’metelit’. Toisaalta I tai IJ saattoi merkitä myös y-äännettä, esim. syndime ’syntymä’, ijxinens ’yksinäns(ä)’. Toisaalta j-äänteen yleisin kirjoitustapa oli Agricolalla yhä I, harvoin J tai IJ, esim. iotca ’jotka’, ijei ’jäi’, mikä osoittaa, ettei I:n ja J:n ero latinalaisessa kirjoituksessa ollut vielä täysin vakiintunut.

Nykysuomen oikeinkirjoituksessa I-kirjaimella merkitään aina laveaa suppeaa etuvokaalia [i].

Suomen vokaalisoinnun kannalta i on neutraalivokaali, missä neutraalius tarkoittaa, että vaikka se on foneettisesti etuvokaali, se voi esiintyä myös soinnultaan takavokaalisissa sanoissa. Tosin saman sanan takavokaalit saattavat taentaa sen ääntämystä, esim. sanassa silta i saattaa a:n vaikutuksesta ääntyä taempana kuin sanassa siltä.

I:tä käytetään suomessa konsonanttiloppuisten myöhäisten lainasanojen (kuten design : designin) ja erisnimien (kuten Allan : Allanin, Julin : Julinin) sidosvokaalina, joka tuon sanan kanssa muodostaa vartalon. Useisiin lähtökohdaltaan konsonanttiloppuisiin lainasanoihin se taas on lisätty perusmuodossakin esiintyväksi, esim. sanaan atomi, esim. ruots., engl. ja saks. atom ja -ismi-loppuisiin, esim. ruots., engl. ja saks. -ism.

Suomen kirjoitetussa yleiskielessä I on toiseksi yleisin kirjain.

I-kirjainta vastaava pieni kirjain on yleensä i. Turkkilaisessa aakkostossa kuitenkin vastaava pieni kirjain on pisteetön ı, ja pisteellistä İ:tä vastaava pieni kirjain on pisteellinen i.

• Morseaakkosissa I merkitään: ..
• Radioaakkosissa I on suomalaisen standardin mukaan Iivari ja NATO-standardin mukaan India
• Pistekirjoituksessa (Braille) I merkitään:

• Tietokoneissa I koodataan eri merkistöissä seuraavasti:

• Fysiikassa
  • I on sähkövirran tunnus.
  • I on hitausmomentin tunnus (usein myös J).
  • I on isospinin tunnus.
• Kemiassa
  • I on jodin kemiallinen merkki.
  • I tarkoittaa ionisoitumisenergiaa.
• I merkitsee biokemiassa isoleusiinia.
• Matematiikassa
  • i tarkoittaa imaginääriyksikköä.
  • i on vektori- ja matriisilaskennassa käytettävä indeksi. Matriiseissa se liitetään yleensä riveihin; sarakkeiden indeksi on j.
  • I tarkoittaa yksikkömatriisia.
  • I on roomalainen numero yksi, usein järjestysluku ensimmäinen.
• I ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Italiaa.
• I on arvosana improbatur ("hylätään").
• on tietotekniikassa HTML-kielen elementti, jolla teksti kursivoidaan.