David Woodard: Yhdysvaltalainen kapellimestari ja kirjialija

6. huhtikuuta 1964) on yhdysvaltalainen kapellimestari ja kirjailija sekä tunnettujen uudisasukasperheiden jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.^(s. 250) 1990-luvulla hän kehitti termin prequiem, yhdistelmä sanoista ”preemptive” ja ”requiem”—ennakoiva ja sielunmessu, kuvaamaan buddhalaista tapaansa säveltää harrasta musiikkia esitettäväksi kohteen kuoleman aikana tai hieman sitä ennen.

David Woodard
Woodard vuonna 2020.
Henkilötiedot
Syntynyt	6. huhtikuuta 1964 (ikä 60) Santa Barbara, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus	Yhdysvallat  Kanada
Ammatti	kirjailija, kapellimestari
Puoliso	Sonja Vectomov
Lapset	Melia Ethel Woodard John Floyd Woodard
Uskonnollinen kanta	Buddhalaisuus
Kirjailija
Tuotannon kieli	englanti
Kirjallinen suuntaus	postmodernismi
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.davidwoodard.com
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Los Angelesin muistotilaisuuksiin, joissa Woodard on toiminut kapellimestarina tai musiikillisena johtajana, kuuluu muun muassa vuonna 2001 nykyään puretulla Angels Flight köysiradalla pidetty siviiliseremonia, jossa kunnioitettiin onnettomuudessa kuollutta Leon Praportia ja hänen leskeään Lolaa, joka loukkaantui onnettomuudessa. Hän on johtanut luonnon sielunmessuja, mukaan lukien tilaisuuden, joka järjestettiin kalifornian ruskopelikaanille rantavallilla, eläimen putoamispaikalla.^{(s. 152–153)} Hänen tiedetään suosivan värillisiä musteita partituureja laatiessaan.^(s. 173)

Timothy McVeigh pyysi Woodardia johtamaan prequiem-kuolinmessun teloituksensa aattona Terre Hautessa, Indianassa. Woodard myönsi McVeigh:n syyllistyneen "kauheaan tekoon", mutta myöntyi sävellyksensä Ave Atque Valen koodan ensiesitykseen paikallisen vaskikuoron kanssa St. Margaret Mary -kirkossa lähellä USP Terre Hautea. Esityksen yleisöön kuuluivat seuraavan aamun tapahtuman todistajat. Arkkipiispa Daniel M. Buechlein ja myöhemmin kardinaali Roger Mahony vetosivat paavi Johannes Paavali II:een, jotta tämä siunaisi Woodardin musiikillisen teoksen.^{(s. 34–41)}

Woodard on tunnettu Dreamachine-jäljennöksistään, miedosti psykoaktiivinen lamppu, joita on ollut näytteillä taidemuseoissa ympäri maailman. Hänet tunnetaan Saksassa ja Nepalissa panoksestaan Der Freund kirjallisuuslehteen, mukaan lukien kirjoitukset lajien välisestä karmasta, kasvien tietoisuudesta ja paraguaylaisesta siirtokunnasta, Nueva Germaniasta.

Woodard kävi yksityiskouluja ja opiskeli myöhemmin The New School for Social Research -oppilaitoksessa sekä Kalifornian yliopistossa Santa Barbarassa.

Vuonna 2003 Woodard valittiin Juniper Hillsin (kunta Los Angelesissa) kunnanvaltuutetuksi Kaliforniassa. Tässä asemassa hän ehdotti Nueva Germaniaa Paraguayssa sisarkaupungiksi. Edistääkseen suunnitelmaansa, Woodard matkusti silloiseen kasvissyöjä/feministi-utopiaan ja tapasi sen kunnanjohtoa. Ensivierailun jälkeen, kun hän huomasi yhteisön olevan "sekä moraalisessa että henkisessä laskussa",^{(s. 39–40)} Woodard päätti olla edistämättä suhdetta, mutta piti yhteisöä tutkimuskohteenaan myöhemmille kirjoituksilleen. Häntä kiinnostivat erityisesti pohdiskelevan suunnittelijan, Richard Wagnerin ja Elisabeth Förster-Nietzschen, kanta-transhumanistiset ideat. Förster-Nietzsche perusti siirtokunnan miehensä, Bernhard Försterin kanssa, ja asuivat siellä vuodesta 1886, vuoteen 1889.^{(s. 28–31)}

 

Vuonna 2004 Woodard tunnusti Nueva Germanian perustamisideaalien kestävät näkökohdat. Hän sävelsi kuorolaulun "Our Jungle Holy Land".^{(s. 41–50)}

Vuosina 2004–2006 Woodard johti useita tutkimusmatkoja Nueva Germaniaan, saaden puolelleen silloisen Yhdysvaltain varapresidentin, Dick Cheneyn tuen. Vuonna 2011 Woodard myönsi sveitsiläiselle novelistille, Christian Krachtille luvan julkaista heidän mittavan, keskinäisen, pitkälti Nueva Germaniaa koskevan kirjeenvaihtonsa kahdessa osassa,^{(s. 113–138)} Hannoverin yliopiston Wehrhahn Verlag -painossa.^{(s. 180–189)}  Frankfurter Allgemeine Zeitung sanoi kirjeenvaihdosta, että "[Kirjailijat] hävittivät rajat elämän ja taiteen väliltä.” Der Spiegel esitti, että ensimmäinen osa, Five Years, on "hengellistä valmistautumista" Krachtin jälkeenpäin julkaisemaan romaaniin Imperiumi.

Andrew McCannin mukaan Woodard lähti "matkalle sen paikan raunioille, missä alkuperäisten uudisasukkaiden jälkeläiset asuvat rajusti rajoittuneissa olosuhteissa". Hänet siirrettiin "edistämään yhteisön kulttuuriprofiilia ja rakentamaan Bayreuthin oopperatalon pienoismalli paikkaan, missä aiemmin sijaitsi Elisabeth Förster-Nietzschen perheen asuinpaikka." Viime vuosina Nueva Germania on tasaantunut mukavammaksi kohteeksi, josta löytyy majoitusta ja väliaikainen, historiallinen museo.

Vuosina 1989–2007 Woodard rakensi jäljennöksiä Dreamachinesta, Brion Gysinin ja Ian Sommervillen kehittämästä stroboskooppisesta vempeleestä, joka on kuparista tai paperista tehty, sähkölampun ympärillä pyörivä sylinteri, jossa on aukkoja. Kun sitä seuraa silmät suljettuina, laite voi laukaista huumeiden vaikutukseen tai uneen verrattavia mielentiloja.

Lahjoitettuaan Dreamachinen William S. Burroughsin vuoden 1996 LACMAssa pidettyyn visuaaliseen retrospektiin, Ports of Entry, Woodard ystävystyi kirjailijan kanssa ja antoi hänelle "Bohemian model" (paperi) Dreamachinen 83-vuotissyntymäpäiväjahjaksi.^(s. 23) Sotheby’s huutokauppasi ensimmäisen laitteen yksityiselle keräilijälle vuonna 2002 ja jälkimmäinen on Spencerin taidemuseolle Lawrence Kansasissa, pidennetyssä lainassa Burroughsin perikunnalta.

Huomiot

Viitteet

• David Woodardin julkaisemat julkaisut Sveitsin kansalliskirjaston Helveticat-luettelossa
• David Woodard Kongressin kirjastossa