Laulujen laulu eli (Salomon) Korkea veisu (hepr.
Se on Raamatun 22. kirja ja heprealaisen Raamatun Tanakin kolmannen pääosion Ketuvimin neljäs kirja.
Laulujen laulu | |
---|---|
שיר השירים | |
Tanak Ketuvim | |
Raamattu Vanha testamentti | |
Laulujen laulu. Gustave Moreau, 1852. | |
Synty | |
Ajoitus | vanhoja runoja, lopullinen muoto 300–200-luvulla eaa. |
Teksti | |
Genre | runollinen kirja |
Alkukieli | heprea |
Lyhenne | Laul. l. |
Lukuja | 8 |
Jakeita | 117 |
Edeltävä: < Saarn.Seuraava: Jes. > | |
Laulujen laulu on rakkausrunoutta, jossa nainen ja mies puhuvat vuoronperään. Sen sisällössä on paljon vertauksin ja metaforoin kuvattua peitekielistä mutta häpeämätöntä erotiikkaa.
Laulujen laulun runoja on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn ajanjaksoon. Niillä arvellaan olevan vanhat ja kansainväliset juuret Lähi-idän rakkauslyriikassa. Lopullisen muotonsa runojen arvellaan saaneen vasta hellenistisellä ajalla 300–200-luvulla eaa. Kirjan eroottisuuden vuoksi se oli vaarassa jäädä pois heprealaisen Raamatun kaanonista.
Kirjan nykyinen suomenkielinen nimi ”Laulujen laulu” on suora käännös hepreasta ja tarkoittaa kaikkein parasta laulua. Aiempi nimi ”Korkea veisu” on käännöslaina saksasta ja ruotsista. Kirjan vanhempi nimi ”Salomon korkea veisu” johti pitkään siihen tulkintaan, että runot olisivat kuningas Salomon sepittämiä esimerkiksi puolisolleen. Tähän ei kuitenkaan enää uskota.
Laulujen laulu koostuu rakkausrunoista, joissa naisen ja miehen puheenvuorot vuorottelevat. Runojen erotiikka on täynnä aistihavaintoihin, kokemukseen ja kokonaisvaikutelmaan liittyviä eroottisia metaforia ja kielikuvia.
Laulujen laulun on usein tulkittu liittyvän hääjuhliin. Naista kutsutaan usein morsiameksi, mutta miestä ei koskaan sulhaseksi. Häät mainitaan runoissa vain yhden kerran, ja silloinkin vertauskuvallisesti. Lisäksi puhujien omat kokemukset sukupuolielämästä viittaavat seksuaalisesti kokeneisiin ihmisiin, jollaisia nuoreet vastanaineet eivät noina aikoina olleet.
Laulujen laulun päähenkilö on sulamilaisneito. Muita runossa mainittuja henkilöitä ovat tyttöä rakastava paimen, tytön äiti ja veljet, kuningas Salomo, ”Jerusalemin tyttäret” (Salomon hovinaiset) ja ”Siionin tyttäret” (Jerusalemissa asuvia naisia).
Naispuolinen puhuja kuvataan joissain kohdissa vertauskuvallisesti kokemattomaksi tytöksi, toisissa kohdissa ylpeäksi viettelijättäreksi. Joskus hän on maalaistyttö ja joskus aristokraatti. Naisen metaforana käytetään usein puutarhaa tai viinitarhaa, ja rakastelun metaforana hedelmien poimintaa ja nauttimista, tai vuoripuron virtaamista pulppuavaan lähteeseen.
Sukupuolielämään ja erotiikkaan ei kirjassa liitetä moraalisia varauksia eikä häpeää. Nainen on itsenäinen ja aloitteellinen, ja hän antautuu miehelle vain omasta halustaan. Rakkaus ja mielihyvä on kuvattu molemminpuoliseksi.
Nykyisin Laulujen laulua luetaan yleisimmin kahden ihmisen välisen rakkauden ilmauksena. Aikaisemmin runoja on myös luettu vertauskuvallisesti kuvina Jumalasta ja Israelin kansasta, tai Kristuksesta ja hänen kirkostaan.
This article uses material from the Wikipedia Suomi article Laulujen laulu, which is released under the Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 license ("CC BY-SA 3.0"); additional terms may apply (view authors). Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 4.0, ellei toisin mainita. Images, videos and audio are available under their respective licenses.
®Wikipedia is a registered trademark of the Wiki Foundation, Inc. Wiki Suomi (DUHOCTRUNGQUOC.VN) is an independent company and has no affiliation with Wiki Foundation.