Viro: Valtio Itämeren itärannalla Pohjois-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella

Eesti Vabariik) eli Viro on valtio, joka sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren itärannalla Suomenlahden eteläpuolella Baltiassa. Se on Baltian maista pohjoisin. Virolla on maaraja Venäjän ja Latvian kanssa.

Viron tasavalta Eesti Vabariik
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti Pääministeri	Alar Karis Kaja Kallas
Pääkaupunki	Tallinna (434 426 as.) , 24°46′E
Muita kaupunkeja	Tartto (98 449 as.), Narva (59 049 as.), Pärnu (40 005 as.), Kohtla-Järve (37 198 as.)
Pinta-ala
– yhteensä	45 339 km²  (sijalla 132)
– josta sisävesiä	4,56 %
Väkiluku (2018)	1 318 705 (sijalla 155)
– väestötiheys	29,1 as. / km²
– väestönkasvu	0,14 % (2017)
Viralliset kielet	viro (virallisia vähemmistökieliä võru ja seto)
Valuutta	euro (EUR)
BKT (2017)
– yhteensä	25 683 milj. USD  (sijalla 113)
– per asukas	21 960 USD
HDI (2019)	0,892 (sijalla 29)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	2,5 %
– teollisuus	28,7 %
– palvelut	68,8 %
Aikavyöhyke	UTC+2
– kesäaika	UTC+3
Itsenäisyys  – julistautui  – tunnustettu  – uudelleen	Neuvosto-Venäjästä 24. helmikuuta 1918 2. helmikuuta 1920 Neuvostoliitosta 20. elokuuta 1991
Lyhenne	EE
– ajoneuvot:	EST
– lentokoneet:	ES
Kansainvälinen suuntanumero	+372
Tunnuslause	Ei virallista mottoa
Kansallislaulu	”Mu isamaa, mu õnn ja rõõm”
Edeltäjä(t)	Viron autonominen kuvernementti
Infobox OKNimi-testi OK

Virossa on 1 329 000 asukasta. Pääosan maan asukkaista muodostavat virolaiset, ja merkittävä vähemmistö on vironvenäläiset. Noin kolmannes (434 426) Viron asukkaista asuu maan pääkaupungissa Tallinnassa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (98 449 asukasta), teollisuuskaupungit Narva (59 049 asukasta) ja Kohtla-Järve (37 198 asukasta) sekä kesäkaupunki Pärnu (40 005 asukasta).

Viro on alavaa maata, jonka maisemaa hallitsevat metsät ja suot. Maahan kuuluvista saarista suurimmat ovat maan länsirannikolla sijaitsevat Saarenmaa ja Hiidenmaa. Viron suurin järvi on maan itäosassa, osittain Venäjän puolella sijaitseva Peipsijärvi.

Toisen vuosituhannen aikana vuorotellen niin Ruotsin, Saksan kuin Venäjän vallan alla ollut Viro itsenäistyi ensimmäisen kerran Neuvosto-Venäjästä vuonna 1918, mutta toisen maailmansodan aikana maa joutui noin vuodeksi Neuvostoliiton ja tämän jälkeen kolmeksi vuodeksi Natsi-Saksan miehityksen kohteeksi. Vuosina 1944–1991 maa oli yksi neuvostotasavalloista. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Viron talous ja elintaso ovat kohonneet merkittävästi, joskaan ne eivät ole saavuttaneet Pohjoismaiden tasoa. Muihin entisiin neuvostotasavaltoihin verrattuna Virossa on korkein elintaso, toimivin demokratia ja vähiten korruptiota. Maa liittyi Euroopan unioniin ja sotilasliitto Natoon vuonna 2004 sekä Euroopan yhteisvaluutta-alueeseen vuonna 2011.

Pääartikkeli: Viron maantiede

 

Viron pinta-ala on noin 45 339 neliökilometriä. Alueeltaan se on näin ollen Baltian maista pienin. Se on suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Sveitsi tai Tanska. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki: Suomenlahden yli matka on noin 85 kilometriä.

 

Viron maaseutua täplittävät yli 1 500 järveä, joista suurin on Venäjän rajalla oleva Peipsijärvi. Viron suurimmat joet ovat Narvanjoki ja Emajoki. Virossa on noin 800 saarta. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Iso Munamäki (vir. Suur Munamägi) Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Keskimäärin Viro on vain 50 metriä merenpinnan yläpuolella, ja alle 10 prosenttia maan pinta-alasta on yli 100 metrin korkeudella merenpinnasta.

Pohjois- ja Länsi-Viro ovat pinnanmuodoiltaan tasaisia, mutta Etelä-Viron pinnanmuodot ovat vaihtelevampia. Länsi-Viron manneralueen pääosa kuuluu Länsi-Viron alankoon, joka on vanhaa merenpohjaa. Pohjois- ja Länsi-Virossa on laaja kalkkikivitasanko, joka on osa Baltian klinttiä. Tasangon reunan kalkkikivitörmästä muodostuu jyrkänteitä, joista korkein on Koillis-Virossa sijaitseva Ontika, jolla on korkeutta 56 metriä. Ontikaa matalampi, mutta kuuluisampi on Saarenmaan Pangan rantatörmä, jolla on pituutta 2,5 kilometriä ja korkeutta 21 metriä. Pohjois- ja Länsi-Viron nummilla on kalkkikiven hajotessa syntyneitä karstiluolia. Sedimenttikerrostumat ovat ohuita lukuun ottamatta Etelä-Viroa, jossa sedimenttikerrostumien paksuus voi olla jopa 76 metriä. Huomattavimmat luonnonmaantieteelliset piirteet Virossa on muovannut mannerjäätikkö, joka vetäytyi Virosta 13 000–10 000 vuotta sitten.

Ilmasto

 

Viro kuuluu mantereisen ja merellisen ilmaston siirtymävyöhykkeeseen. Ilmasto on lauhkea, kesät ovat lämpimiä ja talvet leutoja. Viron ilmastoon vaikuttavat muun muassa Suomenlahti, Itämeri, sekä Golfvirran ja Atlantin läheisyys. Viron vuotuinen sademäärä on noin 670 mm. Pysyvä lumipeite saapuu ensiksi itäiseen Viroon, yleensä joulukuun alussa, ja viimeisenä Saarenmaalle, yleensä vasta tammikuun puolella. Lumipeite pysyy suurimmassa osassa maata noin 100 päivän ajan, mereisillä alueilla se pysyy lyhyimmän aikaa. Pisimpään lumipeite pysyy Haanjan ylängöllä. Lumet ovat sulaneet lounaisesta Virosta ja Saarenmaalta yleensä maaliskuun viimeiseen päivään mennessä, ja muualta Virosta huhtikuun alkupäivinä. Keväät ovat kuivia ja aurinkoisia, terminen kesä alkaa keskimäärin toukokuun puolessavälissä.^lähde?

Heinäkuu on lämpimin kuukausi, jolloin keskimääräinen lämpötila on 17,4 astetta. Kylmin on helmikuu, jolloin keskilämpötila on −4,5 astetta. Yli puolet vuodesta sää on liikkuvien matalapaineiden takia pilvinen, tuulinen ja sateinen, etenkin syyskuukausina. Sateisin kuukausi on elokuu. Tuulet puhaltavat enimmäkseen lounaasta, mutta keväällä ja alkukesällä tuuli puhaltaa lännestä ja koillisesta.

Kasvillisuus

 

Suot kattavat noin 22 prosenttia Viron pinta-alasta, mikä on toiseksi eniten maailmassa Suomen jälkeen. Yli yhden hehtaarin kokoisia soita Virossa on noin 10 000. Valtaosa Viron soista on pieniä, 1–10 hehtaarin kokoisia soita. Vanhimmat suot ovat 7 000–8 000 vuotta vanhoja. 66 prosenttia kaikista soista on syntynyt maan soistuessa. Loput ovat umpeen kasvaneita järviä. Tyypillisiä piirteitä Viron soille ovat paksu turvekerros ja suonsilmäkkeet. Soiden suojelu alkoi 1970-luvulla kun huolestuttiin niiden ojittamisesta. Nykyisin suojeltua suota on Virossa noin 216 000 hehtaaria. Soista noin 1 600 on riittävän suuria turpeentuotantoon. Turvetta nostetaan 103 paikasta, ja sitä käytetään lämmitykseen ja maataloudessa.^lähde?

Metsät kattavat Viron maapinta-alasta noin 49 prosenttia. Suurimmat metsät sijaitsevat Lounais- ja Koillis-Virossa. Kaikista metsistä noin 20 prosenttia on suojeltu. Viro on taiga- ja lehtimetsien rajavyöhykettä. Yleisimpiä puulajeja ovat mänty, kuusi, koivu, haapa ja tervaleppä. Metsäpinta-alasta 33 % on mäntymetsää ja 31 % koivumetsää.

Tammi, saarni, lehmus ja vaahtera ovat Virossa selvästi yleisempiä kuin Suomessa. Länsi-Virossa on lehtoniittyjä, jolla kasvaa monia harvinaisia pohjoisen lehtipuulajeja. Monet lehtoniityt ovat muuttumassa lehtometsiksi. Parhaiten säilyneitä lehtoniittyjä on suojeltu. Länsi-Virossa on lehtoniittyjen lisäksi rantaniittyjä, joilla aiemmin kasvatettiin maitokarjaa. Karjanpidon loputtua monet niistä ovat vesakoituneet. Luonnonsuojelualueilla tätä on yritetty välttää tuomalla alueelle lihakarjaa.

Eläimet

 

Virossa tavataan noin 20 000 eri hyönteislajia, sekä 65 kala-, 10 sammakkoeläin- ja viisi matelijalajia. Sammakkoeläimistä suurin osa on harvinaisia ja rauhoitettuja. Selkärankaisia on yhteensä noin 500 lajia. Nisäkkäistä yleisimpiä ovat metsäkauris (40 000 kpl), rusakko, metsäjänis ja villisika (13 000 kpl). Petoeläimistä Virossa on muun muassa 1 100 ilvestä, 800 karhua ja noin 600 sutta. Harmaahylkeitä on Viron merialueella yli 2 000, norppia on alle 1 000. Viroon on tuotu maasta hävinneitä lajeja, kuten euroopanmajava ja saksanhirvi, sekä kokonaan uusia lajeja, kuten piisami, supikoira ja minkki. Vesikko on Suomen tapaan hävinnyt Virosta, mutta Hiidenmaata on puhdistettu minkeistä ja vesikkoa on istutettu takaisin sinne. Virossa on tavattu 331 lintulajia, joista 207 pesii Virossa säännöllisesti.

Lehti- ja sekametsissä elää monia lintulajeja, mutta erityisesti eri varpuslintuja. Yleisimpiä niistä ovat peippo, sirittäjä, tiltaltti, punarinta, metsäkirvinen ja rautiainen. Saaristossa ja rannikolla on muun muassa lokkeja, tiiroja ja hanhia. Soilla pesii muun muassa riekko, kapustarinta, isolepinkäinen ja muuttohaukka. Isot petolinnut menestyvät suurten luonnonsuojelualueiden takia. Kotkapareja maassa pesii noin 250. Kattohaikarat pesivät muun muassa vanhoissa savupiipuissa ja puhelinpylväiden päällä. Virossa tavataan myös mustahaikaraa, joka on pääasiassa erämaiden asukki.

Pääartikkeli: Viron historia

 

Esihistoria

 

Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen siten, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä noin 10 000 vuotta eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä tälle alueelle. Baltiaan syntyi Kundan kulttuuriksi sanottu kivikautinen asutus. Asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujaimiston kielestä ei ole yksimielisyyttä. Vuoden 5000 eaa. tienoilla Suomenlahden molemmille puolille levinneen niin kutsutun kampakeraamisen kulttuurin on usein arveltu olleen suomalais-ugrilainen, joskin muitakin näkemyksiä on.^lähde?

Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500–500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. – 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi maalinnoiksi kutsutut linnoitukset. Nykyisten Viron ja Suomen alueiden välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viron alue oli tähän aikaan tiheämmin asuttu, todennäköisesti myös kehittyneempi ja vauraampi kuin asukasluvultaan pienempi Suomen alue.^lähde?

Keskiaika ja uuden ajan alku

 

Saksalaisvalloitus

Saksalaiset alkoivat työntyä itään 1100-luvulla. Lyypekki perustettiin vuonna 1159, mikä avasi portin itään. Alustyyppi koggi mahdollisti suurten matkustaja- ja tavaramäärien kuljetuksen. Saksalaisia tuli vuoden 1159 paikkeilla Väinäjoen suulle. Vuonna 1182 alueelle tuli piispa Meinhard, joka aloitti paikallisten käännytyksen. Saksalaisvallan alle Baltian alueen toi Liivinmaan kolmas piispa Albert von Buxhövden, joka tuli alueelle vuonna 1200. Hänellä oli mukanaan ristiretkeläisiä, ja vuonna 1201 hän perusti Riian alueen keskukseksi. Liiviläiset ja latvialaiset alistettiin suhteellisen nopeasti. Virolaisten alistaminen alkoi vuonna 1208. Virolaiset tekivät kostoiskun latvialaisten tekemän iskun johdosta nykyisen Latvian alueelle, mitä seurasivat puolestaan latvialaisten ja saksalaisten kostoretket. Vuonna 1217 käytiin Matinpäivän taistelu, jossa virolaisten yhdistyneet joukot kärsivät tappion Lembitun johdolla saksalaisille. Tanskalaiset valtasivat Pohjois-Viron Lyndanisen taistelun myötä vuonna 1219. Viimeinen vapaa virolainen alue Saarenmaa kukistui vuonna 1227.

Saksalaisvallan aika

Saksalaishallinnon alussa Viroon syntyi vasallisto eli aateli. Heidän luokkansa syntyi alueiden läänittämisen myötä. Vasallit olivat pääosin saksalaisia, ja he muodostivat vasallien enemmistön myös Tanskan omistamilla alueilla. Läänitysten myötä virolaiset talonpojat joutuivat lääninherrojen vallan alaisuuteen. Virolaisten jatkuvaan kapinointiin kyllästyneenä Tanska myi omat alueensa Virossa Saksalaiselle ritari­kunnalle vuonna 1350, viimeisenä Saarenmaan. Saksalaisvallan aikana alkoi syntyä yhä suurempia kaupunkeja. Reformaatio alkoi 1500-luvun alkupuolella. Vanha-Liivinmaa romahti Liivinmaan sodan aikana 1558–1561 ja se jaettiin Ruotsin ja Puolan kesken Puolan saadessa Etelä- ja Ruotsin Pohjois-Viron. Sodan aikana Viroa koetteli rutto.

Ruotsalaisvallan aika

Puolan Liivinmaa liitettiin Ruotsiin vuonna 1629 ja Saarenmaa vuonna 1645, jolloin Ruotsi omisti koko Viron. Pohjois-Viro muodosti Viron herttuakunnan Etelä-Viron muodostaessa nykyisen Latvian pohjois­osien kanssa Liivinmaan kenraalikuvernöörikunnan. Ruotsi läänitti alueita ruotsalaisille ja suomalaisille sotaherroille heikentäen samalla saksalaisten asemaa. Vuonna 1668 voimaan tullut poliisiasetus alisti talonpojat maa­orjuuteen. Ruotsin vallan aikana perustettiin Tarton yliopisto. Ruotsi menetti Baltian Venäjälle suuressa Pohjan sodassa Uudenkaupungin rauhalla vuonna 1721.

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Katso myös: Vironmaan kuvernementti ja Viron kansallinen herääminen

 

Viron alue siirtyi Venäjän valtaan suuren Pohjan sodan seurauksena Uudenkaupungin rauhassa 1721. Virosta eli Vironmaasta, joka käsitti Pohjois-Viron, Liivinmaasta, johon Viron eteläosa liitettiin, sekä Kuurinmaasta muodostettiin yhtenäinen alue Itämerenmaakunnat, jossa talonpoikaisväestö oli maaorjuudessa 1800-luvulle saakka. Maaorjuuden vähittäinen poistaminen alkoi talonpoikaislaeilla, joista Virossa käytetään nimitystä Iggaüks. Alue säilyi 1800-luvun loppupuolelle saakka melko autonomisena suhteessa Venäjään ja sitä hallitsivat baltiansaksalaiset kartanonherrat tsaarien vahvistamien etuoikeuksien pohjalla.

Venäjän keskushallinto kasvatti hiljalleen valtaansa Baltiassa saksalaisten aatelisten kustannuksella, ja vuonna 1876 itsehallintojärjestelmä lakkautettiin. Tämän kehityksen osana Viron talonpojat vapautettiin maaorjuudesta vuosien 1816–1819 välisenä aikana. Kuitenkin vasta 1860-luvulla talonpojat saivat oikeuden ostaa viljelemänsä maat itselleen.

Kansallinen herääminen alkoi Virossa 1800-luvulla muun muassa maaorjuuden lakkauttamisen myötä. Vironkielisiä kouluja perustettiin ja Viron kansalliseepos Kalevipoeg luotiin. 1880-luvulla keskushallinto aloitti venäläistämisohjelman, jonka johdosta monet baltiansaksalaiset instituutiot lopetettiin tai muutettiin pelkästään venäjänkielisiksi, kuten Tarton yliopisto. Venäläistämisohjelman aikana myös vironkielisiä sanomalehtiä, kouluja ja kansallismielisiä seuroja lakkautettiin.

Maailmansota – Venäjän valta kaatuu

Venäjän keisarikunnan luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa Virossa tapahtui helmikuun vallankumouksen jälkeen useita vallanvaihtoja nopeassa tahdissa.

Pian helmikuun vallankumouksen jälkeen Viro sai laajemman autonomian, kun 12. huhtikuuta 1917 perustettiin Viron autonominen kuvernementti johtajanaan kuvernementtikomissaari Jaan Poska. Aikaisemman Vironmaan kuvernementin lisäksi siihen kuului myös siihenastisen Liivinmaan kuvernementin pohjoisosa, ja täten Viro sai suurin piirtein nykyiset rajansa. Kesällä virolaiset 1917 loivat ensimmäisen kansallisen parlamentin, Viron maapäivät, joka lähti suunnittelemaan kansallista, virolaista hallintoa.

Bolševikkien lokakuun vallankumouksen jälkeen virolaiset bolševikit tekivät Viktor Kingisseppin ja Jaan Anveltin johdolla vallankaappauksen ja ottivat vallan käsiinsä yhdessä bolševikkisotilaiden kanssa kolmeksi kuukaudeksi. Bolševikit perustivat niin sanotun Viron työkansan kommuunin.

Samaan aikaan maapäivissä valtaa pitäneet poliittiset voimat, bolševikkien vastavoimat, lähtivät suunnittelemaan Viron itsenäisyyttä. Maapäivillä valtaa pitäneet poliittiset voimat julistivat Viron itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Tähän aikaan bolševikit halusivat ainoana poliittisena virolaisvoimana säilyttää yhteyden Venäjään. Venäjällä oli tässä vaiheessa vallassa Leninin johtama bolševikkihallitus.

Saksan keisarillinen armeija oli aloittanut Neuvosto-Venäjän kanssa käynnissä olevien Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen venymisen vuoksi etenemisen Väinäjoen eteläpuolelta vallaten Latvian pohjoisosan ja Viron suuret saaret, Saarenmaan, Muhun ja Hiidenmaan, syksyyn 1917 mennessä. Helmikuussa 1918 eteneminen jatkui Viron manneralueella niin, että helmikuun 25. päivä saksalaiset valtasivat Tallinnan. Maaliskuun alkuun mennessä saksalaiset olivat vallanneet Viron alueen – Narvan 4. maaliskuuta 1918. Alkoi saksalaisten miehityshallinto, ja itsenäisyyden julistaneet voimat painuivat maan alle. Samalla bolševikkivoimat perääntyivät Venäjälle.

Viron vapaussota 1918–1920

 

Pääartikkeli: Viron vapaussota

Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Saksassa puhjenneeseen vallankumoukseen 2. marraskuuta 1918 ja liittoutuneiden kanssa solmittuun aseleposopimukseen 11. marraskuuta 1918 Neuvosto-Venäjän bolševikkihallitus mitätöi saksalaisten kanssa maaliskuussa 1918 tehdyn rauhansopimuksen 13. marraskuuta 1918 ja puna-armeija hyökkäsi Baltian maihin. Saksalaismiehityksen aikana Tallinnassa toimi tehokas lähinnä suurten tehtaiden venäläisistä työläisistä koostunut bolševikkeja kannattava ryhmä, joka hakeutui yhteistoimintaan Leninin hallituksen kanssa. He liittyivät innolla virolaisten kommunistien kanssa niin sanottuihin kansanneuvostoihin, jotka yllyttivät työläisiä auttamaan maahan tunkeutunutta venäläistä puna-armeijaa.

Hyökkäystä seurasi virallisesti 28. marraskuuta 1918 – 3. tammikuuta 1920 käyty Viron vapaussota, jossa 4 000 miehen vahvuisilla vapaaehtoisilla suomalaisjoukoilla, I Suomalaisella Vapaajoukolla ja Pohjan Pojilla, oli suuri merkitys. Viron vapaussota on itämerensuomalaisten kansojen käymiä heimosotia. Myös Britannia lähetti virolaisten tueksi laivasto-osaston. Puna-armeija lyötiin takaisin, kuten myös saksalaiset Freikorps-joukot.

Viro ja Neuvosto-Venäjä solmivat vuoden 1919 lopulla välirauhan. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha, jossa Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Suomi tunnusti Viron de jure kesäkuussa 1920; de facto itsenäisyys oli tunnustettu jo vuotta aiemmin elokuussa 1919. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus. Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Viro maailmansotien välillä

 

Viron vuoden 1920 perustuslaki oli erittäin parlamentaristinen. Presidenttiä ei ollut, vaan pääministeri eli riigivanem (’maanvanhempi’) hoiti myös valtionpäämiehen tehtävät.

Vaikka virolaiskommunistit eli bolševikit olivat kokeneet tappion vapaussodassa ja joutuneet perääntymään kesään 1919 mennessä takaisin Neuvostoliittoon, he kokivat tilanteen mahdolliseksi vallanotolle. Niinpä 1. joulukuuta 1924 Neuvostoliiton tukemat bolševikit yrittivät vallankaappausta, joka kuivui kuitenkin kokoon muutamassa tunnissa. Asian jatkokäsittelyssä Viron parlamentti kielsi Viron kommunistisen puolueen toiminnan maanpetoksellisena.

Suuren laman aikana 1930-luvun alussa työttömyys nousi ja kruunua jouduttiin devalvoimaan. Laman seurauksena Viro ajautui sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussotureiden liitto, niin sanottu vapsit. Vapsit saivat suuren vaalivoiton syksyllä 1933 ja liikkeen painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimeenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet.

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi Neuvostoliiton uuden politiikan aloitteesta hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa vuonna 1932. Sopimuksilla oli tarkoitus varmistaa Neuvostoliiton ulkorajat.

Samaan aikaan Baltian maissa oli vallalla reunavaltiopolitiikka, missä Puola, Liettua, Latvia ja Viro hakivat toisistaan turvaa puolustusyhteistyötä tiivistämällä. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Näin muodostui Baltian entente.

Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaa edustava Konstantin Päts, huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta, ja käyttäen uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksi hän julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon.

Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Konstantin Päts perusti ylhäältä johdetun Isänmaan liitto (Isamaaliit) -puolueen. Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen Sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Konstantin Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi, ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon, ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939 Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

Toinen maailmansota

Katso myös: Metsäveljet ja Kesäsota

 

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta katsoi olevansa pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa yhteistyö- ja tukikohtasopimuksen 28. syyskuuta 1939. Viroon siirrettiin 25 000 Neuvostoliiton sotilasta suljettuihin tukikohtiin 18. lokakuuta 1939 alkaen. Virolla itsellään oli tuolloin rauhanaikaisena vahvuutena jatkuvasti palveluksessa 15 000 sotilasta.

Kesäkuussa 1940 Molotov esitti Virolle uhkavaatimuksen, jossa syytettiin Viroa yhteistyösopimuksen rikkomisesta ja vaadittiin saada tuoda lisäjoukkoja maahan. Viron hallitus piti vastarintaa toivottomana, minkä vuoksi vaatimus hyväksyttiin. 17. kesäkuuta – 21. kesäkuuta 1940 maahan tuotiin noin 90 000 neuvostosotilasta lisää, jolloin Virossa olevien puna-armeijan joukkojen määrä oli jo yli 100 000 sotilasta.

Elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvosto­tasa­valloista. Presidentti Konstantin Päts vangittiin, ja hän kuoli 18. tammikuuta 1956 psykiatrisessa sairaalassa Buraševossa Tverin alueella.

Neuvostomiehitys keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolainen hallinto. Sen johdossa oli näennäisesti vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950–1 000 henkilöä) poistettiin kokonaan vuoden 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942.

Puna-armeija miehitti Viron uudelleen syyskuussa 1944 sen jälkeen, kun Suomi oli tehnyt syyskuun alussa 1944 Neuvostoliiton kanssa aselevon.

Neuvosto-Viro

 

Pääartikkeli: Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan, ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua. Viron sosialistinen neuvostotasavalta oli melko suljettu 1960-luvun loppupuoliskolle asti. Vähitellen virolaiset alkoivat katsella maan pohjoisosissa myös Suomen televisiota. Suomen television katselu oli luvatonta, mutta siitä huolimatta sitä katseltiin erikoisesti tätä tarkoitusta varten tehdyllä laitteella.

Ideologisen taistelun tehostamiseksi Viron kommunistisen puolueen pääsihteeriksi nimitettiin 1978 Karl Vaino. Vuoden 1980 Moskovan kesäolympialaisten eräitä tapahtumia, kuten purjehdus, järjestettiin Tallinnassa. Moskovan keskushallinto pyrki venäläistämään neuvostotasavaltaa. 1980-luvun lopulle tultaessa virolaisten osuus maan väestöstä oli romahtanut 1930-luvun lähes 90 prosentista noin 60 prosenttiin.

Vuonna 1988 Mihail Gorbatšovin pääsihteerikaudella vaihtui myös Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri. Uusi pääsihteeri oli kansallismielinen Vaino Väljas.

Uusi itsenäisyys

Pääartikkeli: Baltian maiden itsenäistyminen

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ja Viron diplomaattisuhteet solmittiin uudelleen 29. elokuuta 1991. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500 000 maan asukasta ulkomaalaisiksi ja määräsi heidät hakemaan oleskelulupaa. Viimeiset Venäjän armeijan joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Kun Viro itsenäistyi uudelleen, se ei saanut takaisin kaikkia niitä alueita, joita maahan kuului vuosina 1920–1940, eli Viron Inkeriä, Petserinmaata ja Setumaan itäosaa, eli se on maapinta-alaltaan noin 5 prosenttia pienempi kuin tuolloin.

1990-luvun lopulla suomalaisten matkailijoiden määrä kasvoi valtaisasti Pohjois-Virossa. Viron talous alkoi kasvaa kovaa vauhtia. Muun muassa kiinteistösijoituksilla oli suuri merkitys Viron talouden nousussa.

Suomen salainen tuki

Heikki Rausmaan väitöskirjan mukaan Viro alkoi vuodesta 1988 rakentaa demokraattisen markkinatalouden perustaa. Tällöin Suomi linjasi salaa tukevansa Viroa niin paljon kuin suinkin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto ohjeisti ministereitä, että tuen voi kanavoida kulttuurin nimissä. Koivisto hyväksyi yli sadan miljoonan markan suoran tuen Viron itsenäistymisen avustamiseksi. Poliittisempi rahoitus hoidettiin helmikuusta 1989 Tuglas-seuran kautta, ja seurasta tulikin virolaisten tukikohta Helsingissä. Myöhemmin Viron tasavallan presidenttinä tunnettu, mutta tuolloin ulkoministerinä toiminut Lennart Meri oli ahkera vierailija seurassa. Muut Suomen ministeriöt tukivat Viron infrastruktuuria, yksityistiloja, koulutusta, terveydenhoitoa ja paikallishallinnon uudistamista. Viisumien määrä Suomeen nousi 4 200:sta peräti 94 000:een vuosina 1988–1990. Myös kunnat, järjestöt, puolueet ja yksityishenkilöt tukivat Viroa. Helmikuussa 1990 Viro julisti päämääräkseen täyden itsenäisyyden, mutta Koivisto ja Harri Holkerin hallitus jatkoivat tukea hiljaisesti sen jälkeenkin.

EU-Viro

 

Viro hyväksyttiin keväällä 2004 kuuden muun maan kanssa sotilasliitto Naton jäseneksi. Toukokuun alusta Virosta tuli myös Euroopan unionin jäsenvaltio yhdeksän muun maan kanssa.

Vuosina 2003–2011 Viro soti Irakissa Yhdysvaltojen rinnalla. Vuonna 2009 Virolla oli joukkoja Irakissa noin 40 miestä. Sodassa kuoli kaksi ja haavoittui parikymmentä virolaista. Koko 2000-luvun kiihkeänä jatkunut talouskasvu päättyi vuonna 2007, jolloin Viron talous romahti ja maa painui syvään lamaan. Romahdus johtui maan kaikkien taloussektoreiden – niin tehdasteollisuuden, rakentamisen, vähittäiskaupan kuin vienninkin – nopeasta heikentymisestä.

Vuoden 2011 alussa Viron valuutaksi vaihdettiin euro. Aiempi valuutta oli Viron kruunu.

Raja Venäjään

Pääartikkeli: Viron ja Venäjän rajasopimus

Viro solmi uuden rajasopimuksen 2005. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja siten, että Virolle ennen toista maailman­sotaa kuuluneet osa Setumaata ja Narvan­joen itäranta jäivät Venäjälle. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80 prosenttia virolaisista. Venäjän duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä. Tämä olisi Venäjän federaation mukaan estänyt sopimuksen olemasta lopullinen, koska maininta olisi tarjonnut mahdollisuuden myöhemmin esittää, että sopimus olisi ollut seurausta pätemättömästä oikeustilasta, miehityksestä, jolloin olisi jälleen ollut mahdollisuus palata Tarton rauhansopimukseen vuodelta 1920. Näin ollen sopimus ei astunut voimaan. Viro puolestaan ei pitänyt lisäystään neuvostomiehityksestä sopimuksen ratifioinnin perusteluihin merkityksellisenä.^lähde?

Rajasopimus allekirjoitettiin vihdoin helmikuussa 2014. Sopimus vaatii vielä parlamentin hyväksynnän astuakseen voimaan. Sopimusta ei ollut solmittu vielä marraskuussa 2019, vaan parlamentin puhemies Henn Põlluaas vaatii Tarton rauhansopimuksen ratifioimista ja Tarton rauhansopimuksessa määriteltyjen alueiden palauttamista Venäjältä.

Vuonna 2021 Viro vahvisti maan Venäjän vastaista rajaa Valko-Venäjän ja Euroopan unionin rajakriisin vuoksi piikkilangoittamalla sitä 40 kilometrin verran ja kutsumalla lähes 1 700 reserviläistä valmiusharjoitukseen. Tämä on nähty viestinä sekä Valko-Venäjälle että myös sitä tukeneelle Venäjälle, että Viro on kykeneväinen puolustamaan omia rajojaan.

 

 

Pääartikkeli: Viron politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen yksikamarisen parlamentin riigikogun joka neljäs vuosi. Vaaleissa käytetään suhteellista vaalitapaa.

Parlamentti valitsee presidentin, jonka on saatava taakseen kaksi kolmasosaa äänistä. Jos parlamentti ei pysty valitsemaan presidenttiä kolmen äänestyskerran jälkeen, valinta siirtyy valitsijakokoukselle. Valitsijakokous koostuu parlamentin jäsenistä ja paikallisten itsehallintoelinten edustajista. Presidentin virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäällikkö. Viron presidenttinä on toiminut lokakuusta 2021 lähtien Alar Karis.

Uudelleen itsenäistyneen Viron presidentteinä ovat toimineet: Lennart Meri 6.10.1992–8.10.2001, Arnold Rüütel 8.10.2001–9.10.2006, Toomas Hendrik Ilves 9.10.2006–10.10.2016, Kersti Kaljulaid 10.10.2016–11.10.2021 ja Alar Karis 11.10.2021 lähtien.

Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä edusti runsaat kymmenen puoluetta. Puolueiden määrä on laskenut sittemmin noin puoleen. Valtakunnallisissa vaaleissa on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kaikilla yli 18-vuotiailla Viron kansalaisilla. Kolmen vuoden välein pidettävissä paikallisvaaleissa saavat äänestää kansalaisuudesta riippumatta kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

Riigikogussa on ollut vuoden 2015 vaalien jälkeen edustettuina kuusi puoluetta, jotka ovat suuruusjärjestyksessä Reformipuolue, Keskustapuolue, Sosiaalidemokraattinen puolue, Isänmaan ja Res Publican liitto, Vapaapuolue sekä Konservatiivinen kansanpuolue.

Reformipuoluetta edustanut ja vuodesta 2014 pääministerinä toiminut Taavi Rõivas erosi hävittyään luottamuslauseäänestyksessä hallituskoalitionsa hajottua marraskuussa 2016. Taustalla oli hallituskumppanien halu muodostaa yhteinen hallitus Reformipuolueen sijasta Keskustapuolueen kanssa sen jälkeen, kun Keskustapuolueen johtoon oli valittu kiistellyn Edgar Savisaarin tilalle Jüri Ratas. Keskusta suhtautui Reformipuolueen lailla myönteisesti EU:hun ja sotilasliitto Natoon, mutta se oli halukas siirtämään Viron sisäpolitiikka hieman vasemmalle mm. korvaamalla maan 20 prosentin tasaveron progressiivisella mallilla.

Viron pääministerinä toimi marraskuusta 2016 alkaen keskustapuolueen Jüri Ratas, jonka ensimmäisen hallituksen muodostivat vuosina 2016–2019 Viron keskustapuolue, Sosiaalidemokraattinen puolue ja Isänmaan ja Res Publican liitto.

Vuoden 2019 vaaleissa oikeistoliberaali Reformipuolue sai 34 paikkaa, Keskustapuolue sai 26 paikkaa, Konservatiivinen kansanpuolue Ekre sai 19 paikkaa, konservatiivinen Isänmaa-puolue sai 12 paikkaa ja Sosiaalidemokraatit sai 10 paikkaa. Populistinen Ekre nousi Viron kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, ja myös Kaja Kallasin johtama Reformipuolue lisäsi kannatustaan ja säilyi Riigikogun suurimpana puolueena. Oppositiossa ollut Reformipuolue oli aiemmin ollut hallituksessa yhtäjaksoisesti vuosina 1999–2016.

Huhtikuussa 2019 pääministeri Jüri Ratas muodosti uuden hallituksen, jossa olivat mukana keskustavasemmistolainen Keskustapuolue sekä oikeistokonservatiiviset Viron konservatiivinen kansanpuolue Ekre ja Isänmaa-puolue. Oppositioon jäivät Reformipuolue ja Sosiaalidemokraattinen puolue Pääministeri Jüri Ratasin edellisessä hallituksessa hänen johtamansa Keskustapuoleen hallituskumppaneina olivat Isänmaa-puolue sekä Jevgeni Ossinovskin johtamat sosiaalidemokraatit. Nyt oikeistopopulistinen Ekre nousi ensimmäistä kertaa Viron hallitukseen. Uuden hallituksen 15:stä ministeristä naisia oli vain kaksi. Ekren puheenjohtaja Mart Helme tuli Viron sisäministeriksi ja hänen poikansa, puolueen varapuheenjohtaja Martin Helme valtiovarainministeriksi. Isänmaa-puolueen Urmas Reinsalu tuli hallituksen ulkoministeriksi.

2020-luvulle tultaessa Viron poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli kärjistynyt liberaalien ja konservatiivien väliseen voimakkaaseen kahtiajakoon. Konservatiivisella puolella olivat talouspoliittisesti vasemmalla olevat, mutta hyvin arvokonservatiiviset Ekre ja Keskusta. Liberaalilla puolella taas olivat oikeistoliberaali Reformi ja vasemmistoliberaali Sosiaalidemokraattinen puolue sekä liberaalia kansainvälisyyttä edustava presidentti Kersti Kaljulaid.

Tammikuussa 2021 pääministeri Ratasin hallitus kaatui korruptio-skandaaliin, ja Reformipuolueen johtaja Kaja Kallas muodosti uuden kahden puolueen hallituksen, jossa olivat mukana Reformipuolue ja Keskustapuolue. Kallas on Viron ensimmäinen naispääministeri. Heinäkuussa 2022 muodostettiin uusi hallitus, jonka muodostavat reformipuolue, sosiaalidemokraatit ja Isänmaa-puolue.

Viro jakaantuu hallinnollisesti maakunniksi (vir. maakond), jotka muodostuvat kunnista (vald) ja kaupungeista (linn). Virossa on 15 maakuntaa, 15 kaupunkia ja 64 kuntaa. Kuntien ja kaupunkien määrä väheni vuoden 2017 kuntauudistuksessa 213:sta 79:ään.

Maakunnat

Pääartikkeli: Viron maakunnat

Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan. Eniten asukkaita on Harjumaalla (610 468 asukasta 1.1.2018), vähiten Hiidenmaalla (9 580 asukasta 1.1.2018). Kaupunkeja on eniten Harjumaalla ja Itä-Virumaalla (4 kpl). Hiidenmaalla, Jõgevamaalla, Põlvamaalla, Raplamaalla, Saarenmaalla ja Valgamaalla ei ole yhtään kaupunkia. Kuntia on eniten Harjumaalla (12 kpl).

Maakunta	Keskuspaikka	Kaupunkeja, kpl	Kuntia, kpl
Harjumaa	Tallinna	4	12
Hiidenmaa (Hiiumaa)	Kärdla	0	1
Itä-Virumaa (Ida-Virumaa)	Jõhvi	4	4
Jõgevamaa	Jõgeva	0	3
Järvamaa	Paide	1	2
Läänemaa	Haapsalu	1	2
Länsi-Virumaa (Lääne-Virumaa)	Rakvere	1	7
Põlvamaa	Põlva	0	3
Pärnumaa	Pärnu	1	6
Raplamaa	Rapla	0	4
Saarenmaa (Saaremaa)	Kuressaare	0	3
Tartumaa	Tartto	1	7
Valgamaa	Valga	0	3
Viljandimaa	Viljandi	1	3
Võrumaa	Võru	1	4
Viro yhteensä	Tallinna	15	64

Kaupungit

Pääartikkeli: Luettelo Viron kaupungeista

 

 

Tallinna

 

Tartto

 

Narva

 

Kohtla-
Järve

 

Pärnu

 

Viljandi

 

Rakvere

 

Maardu

 

Sillamäe

 

Kuressaare

 

Võru

 

Valga

 

Haapsalu

 

Jõhvi

 

Paide

 

Keila

 

Jõgeva

 

Põlva

 

Rapla

 

Kärdla

 

Hiidenmaa

 

Saarenmaa

 

Pärnumaa

 

Itä-Virumaa

 

Länsi-Virumaa

 

Harjumaa

 

Järvamaa

 

Raplamaa

 

Viljandimaa

 

Läänemaa

 

Jõgevamaa

 

Tartumaa

 

Põlvamaa

 

Valgamaa

 

Võrumaa

 

Peipsi-
järvi

 

Suomenlahti

 

Riianlahti

 

Venäjä,
Leningradin
alue

 

Venäjä,
Pihkovan
alue

 

Suomi

 

Latvia

Viron suurimmat kaupungit ja maakuntakeskukset.

Virossa on 15 kaupunkia, joissa oli vuoden 2018 alussa yhteensä 810 443 henkeä. Niiden lisäksi Virossa on 32 entistä kaupunkia, joista kuntaliitosten myötä on tullut epäitsenäisiä kaupunkeja, joilla ei ole hallinnollista merkitystä.

Oheisessa kartassa näkyy 15 suurimman kaupungin ja viiden maakuntakeskuksen (Jõgeva, Jõhvi, Kärdla, Põlva, Rapla) sijainti.

  = yli 100 000 asukkaan kaupungit: 1 kpl, Tallinna
  = 30 000…100 000 asukkaan kaupungit: 4 kpl, Tartto, Narva, Pärnu ja Kohtla-Järve
  = 10 000…30 000 asukkaan kaupungit: 8 kpl
  = alle 10 000 asukkaan kaupungit: 17 kpl (ei kaikkia kartassa)

Kunnat

Pääartikkeli: Luettelo Viron kunnista

Virossa on yhteensä 64 kuntaa.

Asutut paikat

Pääartikkeli: Viron asutut paikat

Viron kunnat koostuvat kylistä (küla), kauppaloista (alev), pienkauppaloista (alevik) ja epäitsenäisistä kaupungeista (vallasisene linn). Kaupungit voidaan jakaa kaupunginosiksi (asum).

4. marraskuuta 2016 Virossa oli yhteensä 4 699 asuttua paikkaa: 30 oli kaupunkia, 17 epäitsenäistä kaupunkia, 12 kauppalaa, 188 pienkauppalaa ja 4 452 kylää.

Pääartikkeli: Viron talous

 

 

 

Bruttokansantuote

Viron bruttokansantuote vuonna 2018 on noin 29 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Ostovoimakorjattuna luku on noin 44 miljardia dollaria. Lukujen välinen ero supistui huomattavasti vuonna 2007, sen jälkeen ero on vaihdellut vuosittain, mutta pysynyt keskimäärin selkeästi aiempaa pienempänä. Viron bruttokansantuote per capita on 2010-luvulla ollut edelleen merkittävästi matalampi kuin Pohjoismaissa, myös ostovoimakorjaus huomioiden.^lähde?

Energia

Pääartikkeli: Energia Virossa

Viro on yliomavarainen sähkön tuotannon suhteen, ja sähköä on viety 2000-luvulla lähinnä Latviaan, satunnaisesti myös Liettuaan ja Suomeen. Viron sähkö oli 2000-luvun alkuvuosina euroalueen halvinta. Hinta on kuitenkin noussut niin, että pienkuluttajan (2,5–5 MWh/vuosi) maksama hinta oli vuonna 2014 noussut lähelle Euroopan unionin jäsenmaiden keskitasoa ollen Viroossa 13 snt/kWh, kun se on ollut Suomessa 15 snt/kWh. Euroopan unionin jäsenmaiden mediaani on 17 snt/kWh.

Koillis-Virossa, Narvan seudulla, louhitaan öljyliusketta, joka on ollut maan tärkein energianlähde. Palavankiven osuus Viron sähköntuotannosta on noin 90 prosenttia. Euroopan unionin päästösäädösten takia öljyliuskevoimaloiden omistaja, Eesti Energia, on uusinut voimalaitoksiaan vuosina 2014–2015 muun muassa suomalaisen Metson ja Fortumin kanssa.

Vuonna 2022 maan enegiasta 63 prosenttia tuotettiin kivihiilestä, 25,3 prosenttia biopolttoaineista ja jätteistä ja 5,9 prosenttia maakaasusta.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja ilmastonmuutoksen torjunta ovat saaneet Viron kehittämään energiapolitiikkaansa rajusti. Tuuli- ja aurinkoenergia korvaavat öjyliusketta sähköntuootannossa. Nesteytettyä maakaasua LNG:tä tuodaan maahan Balticconnector-putken vaurion jälkeen Latviasta ja Liettuasta.

Luonnonvarat

Viron merkittävimmät luonnonvarat ovat öljyliuske ja metsät. Turpeella on jonkin verran merkitystä lämmöntuotannossa.

Koska Viron mineraalivarat ovat niukat, sen talous perustuu pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella, ja maassa on aina ollut hyviä satamia: transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle.^lähde? Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti. Hyvin nopean kasvun jälkeen talous supistui jyrkästi vuonna 2009, mutta elpyi hiljalleen seuraavalla vuosikymmenellä.

Valuutta

Viron valuutta on euro vuoden 2011 alusta lähtien. Vuoden 2010 loppuun valuuttana ollut kruunu oli sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK, josta tuli myös lopullinen euron ja kruunun välinen muuntokerroin. Aikaisemmin kruunu oli sidottu kiinteällä vaihtokurssilla Saksan markkaan. Viron, kuten myös muiden Baltian maiden, pankkisektori on käytännössä lähes kokonaan ulkomaisten pankkien omistuksessa. Euron käyttöönottoa edelsi Viron liittyminen yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004.^lähde?

Verotus

Viro otti ensimmäisenä maana käyttöön tasaveron vuonna 1994. Tuloveroprosentti oli silloin 29 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin, 1. tammikuuta 2006 23 prosenttiin ja edelleen 1. tammikuuta 2009 21 prosenttiin.^lähde? Vuonna 2017 tulovero (tulumaks) oli 20 prosenttia ja arvonlisävero (käibemaks) myös 20 prosenttia. Lisäksi työnantajan tulee maksaa eläke- ja terveysvakuutusmaksu (sotsiaalmaks), joka on 33 prosenttia bruttopalkasta.

Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kahdestakymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Maanviljelyssä harjoitetaan muiden viljelykasvien kasvatuksen lisäksi muun muassa rapsin kasvatusta rapsiöljyn tuotantoon ja mansikanviljelyä. Talouden rakennemuutos kannustaa etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeino maaseudulla on muun muassa maatilamatkailu.^lähde?

Elintarvikeostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita, mutta kotimaisen ruoan suosio on laskenut Virossa tasaisesti, ja virolaiset ostavat yhä enemmän ulkomaista ruokaa. Viro vie ulkomaille kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.^lähde?

Ulkomaankauppa

Viron ulkomaankauppa on 2010-luvulla ollut vuosittain 12–14 mrd. euroa. Kauppatase on ollut viime vuosina jatkuvasti negatiivinen (1–3 mrd. euroa). Vuonna 2015 viennin arvo oli 11,6 mrd. euroa, ja tuonti 13,1 mrd. euroa.

Viron suurimmat kauppakumppanit ovat Suomi (16 % viennistä ja 15 % tuonnista vuonna 2015) ja Ruotsi (19 % viennistä ja 8 % tuonnista). Merkittävimmät vientituotteet olivat vuonna 2015 koneet ja laitteet (29 %), puu ja puunjalostustuotteet (10 %), maataloustuotteet (10 %) sekä kivennäistuotteet (9 %). Arvoltaan suurimmat tuotavat tuoteryhmät olivat lähes samoja: koneet ja laitteet (28 %), kivennäistuotteet (11 %) ja maataloustuotteet (11 %).

Vaihtotase

2000-luvun alussa Viron vaihtotase oli voimakkaasti alijäämäinen. Suurimmillaan – vuosina 2006 ja 2007 – alijäämä oli noin 15 prosenttia. 2010-luvulla vaihtotase on ollut lievästi ylijäämäinen.

 

Etniset ryhmät

Viron suurin etninen ryhmä ovat virolaiset, joita oli vuoden 2015 alussa 69,1 prosenttia väestöstä. Suurin vähemmistöryhmä ovat venäläiset, joita oli vuonna 2015 noin 330 000 eli 25,1 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat vähemmistöryhmät ovat ukrainalaiset (1,7 prosenttia), valkovenäläiset (0,9 prosenttia), suomalaiset (7 321 henkilöä eli 0,6 prosenttia) sekä juutalaiset (0,2 prosenttia) ja tataarit (0,2 prosenttia). Vuonna 2018 Viroon asukkaaksi rekisteröityneitä Suomen kansalaisia oli noin 8 800 ja Inkerin alueelta lähtöisin olevia suomalaisia eli inkeriläisiä noin 7 500. Vironinkeriläisillä on Virossa vähemmistökansoille kuuluva kulttuuriautonomia. Sitä toteuttaa vaaleilla valittava kulttuurineuvosto. Viimeksi kulttuurineuvostovaalit järjestettiin vuonna 2017.

Joskus virolaisiin luettava vähemmistö ovat setukaiset Viron kaakkoisosassa. Uskonnoltaan he ovat ortodokseja ja he ovat säilyttäneet joitakin vanhoja kansanperinteitä. Toinen tärkeä vähemmistö on võrolaiset. Historiallisia vähemmistöjä ovat muun muassa vironruotsalaiset ja baltiansaksalaiset, joista vain rippeet säilyivät Virossa toisen maailmansodan jälkeen.

Kielet

Viron ainoa virallinen kieli on viro (vir. eesti keel). Vuoden 2011 väestötutkimuksen mukaan vironkielisiä eli etnisesti virolaisia oli 68,5 prosenttia maan vakinaisesta väestöstä. Muita merkittäviä kieliryhmiä olivat lopulla venäjänkieliset (29,6 prosenttia), ukrainankieliset (0,6 prosenttia), suomenkieliset (0,2 prosenttia) ja valkovenäjänkieliset (0,1 prosenttia). Kaakkois-Virossa puhutaan myös virolle lähisukuisia võron ja seton kieliä, joita varsinkin aikaisemmin on pidetty vain viron murteina, sittemmin eteläviron kieliryhmän kielinä. Kielellisesti etniset virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa.

Viron tilastokeskuksen vuonna 2021 tekemän väestölaskennan mukaan Viron väestöstä suomea puhuu viidennes Viron 50–64-vuotiaasta väestöstä mutta vajaat viisi prosenttia 30-vuotiaista.

Kielipolitiikka

Nykyinen Viron kielilaki on vuodelta 1995. Siihen on tehty voimaantulon jälkeen 17 korjausta. Aiemmin venäjänkieliset tekstit olivat kiellettyjä julkisilla paikoilla, ja esimerkiksi kauppa sai ikkunassaan kertoa vain viroksi, mitä siellä myydään. Myöhemmin lakia lievennettiin niin, että myös vähemmistökieliset tekstit sallittiin, kunhan sama asia on kerrottu myös viroksi ja vironkielinen teksti on ensin. Lain noudattamista on valvonut niin sanottu kielipoliisi eli kielen tarkastusvirasto.

Viroon on suunnitteilla uusi kielilaki, jonka tehtävä on varmistaa, että kansalaiset saavat palvelunsa viroksi ja kielen kehittyminen taataan. Lailla yritetään myös estää liiallista englannin käyttöä esimerkiksi turismikohteissa, kuten Tallinnan vanhassa kaupungissa. Myös murteiden käyttö kirjakielessä on tarkoitus estää. Lakiluonnosta on arvosteltu ankarasti sensuroivana ja sananvapautta rajoittavana.

Kansalaisuuspolitiikka

Viron itsenäistyessä uudelleen 1991 maan kansalaisuuden saivat automaattisesti kaikki, joilla oli Viron kansalaisuus ensimmäisen itsenäisyyskauden aikana sekä heidän jälkeläisensä. Muiden on Viron kansalaisuuden saadakseen osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Suurimmalla osalla vironvenäläisistä on nykyään Viron kansalaisuus, mutta merkittävällä osalla alueen venäjänkielisistä on ainoastaan muukalaispassi ja Amnesty Internationalin raportti vuodelta 2013 syyttää Viroa edelleen venäjänkielisen vähemmistön sortamisesta.

Kansalaisuudet Virossa

Valtaosa Viron vakinaisista asukkaista on nykyisin Viron kansalaisia: uudelleenitsenäistymisen jälkeen vuonna 1992 Viron kansalaisten osuus asukkaista oli 68 prosenttia, mutta vuonna 2015 jo yli 84 prosenttia. Ilman kansalaisuutta olevien osuus on vähentynyt vuoden 1992 32 prosentista 6 prosenttiin vuonna 2015. Venäjän kansalaisia asui Virossa joulukuussa 2015 noin 91 000.

Kansalaisuus	Lukumäärä v. 2015	Osuus v. 2015	Osuus v. 2008	Osuus v. 2003
Viro	1 142 652	84,6 %	83,8 %	81 %
Venäjä	91 461	6,8 %	6,8 %
Ukraina	7 130	0,5 %	0,4 %
Suomi	6 898	0,5 %	0,2 %
Latvia	3 839	0,3 %	0,1 %
Saksa	2 583	0,2 %
Liettua	2 163	0,2 %	0,1 %
Valko-Venäjä	1 650	0,1 %	0,1 %
Muu	10 001	0,7 %	0,6 %	7 %
Ei kansalaisuutta	82 688	6,1 %	7,9 %	12 %
Yhteensä	1 351 065	100 %	100 %	100 %

Terveys

Unicefin tilaston mukaan Virossa oli vuonna 2013 Euroopan maista suhteellisesti eniten HIVin kantajia, noin 1,3 % aikuisväestöstä eli kaikkiaan noin 8 000 henkilöä. Tämä liittyy venäläisenemmistöisen Narvan kaupungin ongelmiin, kuten köyhyyteen. Koulutustaustaan liittyvät erot elin­ajan­odotteissa olivat Virossa vuonna 2008 Eurostatin tilastoimista maista suurimmat: 30-vuotiaiden korkean koulutuksen saaneiden miesten elinajanodote oli noin 20 ja naisten noin 10 vuotta pidempi kuin alhaisen koulutuksen saaneiden.

Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Virossa käytettiin puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna 9,85 litraa aikuista kohti.

Pääartikkeli: Uskonto Virossa

 

Virossa ei ole valtionkirkkoa. Kirkkokunnista merkittävimmät ovat evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko. Uskonto ei juurikaan näy jokapäiväisessä elämässä, ja Viro onkin varsin maallistunut maa.

 

Vuoden 2005 Eurobarometrin kyselyn mukaan 16 prosenttia virolaisista uskoo Jumalaan, kun taas 54 prosenttia uskoo olevan olemassa jonkinlaisen henkiolennon tai elämänvoiman, ja 26 prosenttia ei usko, että olisi olemassa minkäänlaista henkiolentoa, jumalaa tai elämänvoimaa. Tämän tutkimuksen mukaan virolaiset ovat Euroopan unionin vähiten uskonnollinen kansa.

Vuoden 2011 väestölaskennassa Viron aikuisväestöstä 54 prosenttia ilmoitti olevansa uskonnottomia ja 29 prosenttia tunnustavansa jotain uskoa, enimmäkseen kristinuskoa. Noin 16 prosenttia ei halunnut tai osannut vastata. Uskontokunnista yleisimmät olivat ortodoksit (16 prosenttia) ja evankelis-luterilaiset (10 prosenttia).

Valtion 2000-luvulla teettämässä kyselyssä 11 prosenttia väestöstä kertoi harjoittavansa maavaldia, vanhaa virolaista luonnonuskoa. Valtio on rauhoittanut useita satoja pyhiä luonnonkohteita, jotka ovat yleensä puita tai lähteitä. Maauskoa edustaa Maavalla Koda -järjestö.

Tarton yliopisto julkaisi vuonna 2014 tutkimuksen, jonka mukaan 58 prosentilla virolaisista on "oma usko, joka on riippumaton kirkkokunnista ja järjestäytyneistä uskonnoista". 61 prosenttia piti luonnonuskontoa Viron kansan oikeana uskontona, vaikka vain neljä prosenttia kertoi harjoittavansa sitä. Ateisteiksi ilmoittautui kymmenen prosenttia.

Pääartikkeli: Viron kulttuuri

Viron kulttuuri on saanut vaikutteita Baltian maiden, Suomen ja erityisesti saksalaisesta kulttuurista. Vahva kulttuurillinen vaikutus on ollut myös entisillä hallitsijamailla Ruotsilla ja Venäjällä.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Viron kirjallisuus

 

Kansainvälisesti tunnetuimpia ja käännetyimpiä virolaisia kirjailijoita ovat Jaan Kross ja Jaan Kaplinski. Erityisesti Kross oli merkittävä ja häntä pidettiin mahdollisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajana. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald, joka kirjoitti virolaisen kansanrunouden pohjalta ja Kalevalan innoittamana Viron kansalliseepoksen Kalevipoegin.

Musiikki

 

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat, Yleinen laulu- ja tanssijuhla (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laululavalla (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa. Ensimmäiset laulujuhlat pidettiin vuonna 1869. Vuonna 2014 järjestetyissä 24. laulujuhlissa esiintyi 1 046 ryhmää, joissa oli yhteensä yli 30 000 esiintyjää.

Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Muita tärkeimpiä virolaisia säveltäjiä ovat muun muassa sinfonikko Eduard Tubin sekä nuoremmasta polvesta Erkki-Sven Tüür. Maailmankuuluja kapellimestareita ovat Eri Klas ja Neeme Järvi, sekä jälkimmäisen pojat Paavo ja Kristjan Järvi.

Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Tanel Padarin, Dave Bentonin ja 2XL -yhtyeen vuoden 2001 Euroviisu-voitosta kappaleella Everybody.

Ruokakulttuuri

Pääartikkeli: Virolainen keittiö

Virolainen keittiö on perinteisesti noudattanut vuodenaikojen rytmiä. Kesällä syödään puutarhan antimia, kuten uusia perunoita. Heinä–elokuussa syödään paljon esimerkiksi kampelaa. Syksyn tullen aletaan suosia raskaampia ruokia, kuten hapankaalia, uunipaistia, lihahyytelöitä, verimakkaraa sekä täyteläisiä keittoja ja pataruokia. Tyypillisiä virolaisia ruokia ovat esimerkiksi hapatettu ruisleipä ja hapankaali sekä sian- ja vasikanlihasta virolaisittain valmistettu lihahyytelö (sült). Suosituinta lihaa on sianliha, jota nautitaan tavallisimmin perunan ja haudutetun hapankaalin kanssa. Suosittuja juomia ovat olleet maltainen kotikalja, sima ja olut. Jouluisin Virossa syödään perinteiseen tapaan hyvin runsaasti.

Viestimet

Pääartikkeli: Media Virossa

 

Pieneksi maaksi Viroon on itsenäistymisen jälkeen noussut hyvin runsas tarjonta joukkoviestimiä. Virossa on kolme maanlaajuista televisioyhtiötä: julkinen Viron televisio (ETV, vuodesta 1955) ja yksityiset Kanal 2 (1993) ja TV3 (1996). Jälkimmäiset ovat ulkomaalaisten omistuksessa. Useat paikalliset kaapelikanavat tarjoavat venäjän-, suomen-, ruotsin- ja latviankielisiä ohjelmia.

Julkiset radiolähetykset aloitti 1926 Viron radio (Eesti Raadio). Vuonna 1992 aloittaneen Radio Kukun myötä yksityisten kanavien määrä lisääntyi nopeasti ja 2008 maassa oli 31 radiokanavaa, joista viisi julkisia Viron radion kanavia. Vuonna 2007 julkiset Viron televisio ja Viron radio yhdistyivät Eesti Rahvusringhääling -yhtiöksi (ERR).

Virossa ilmestyy satoja sanoma- ja aikakauslehtiä. Suurimpia sanomalehtiä ovat päivälehdet Postimees (23,6 prosentin markkinaosuus vuonna 2007) ja Eesti Päevaleht (12,9 prosenttia) sekä iltapäivälehti Õhtuleht (23,6 prosenttia). Viikkolehdistä suurin levikki on Eesti Ekspressillä (14 prosenttia), joka jo ennen Viron itsenäistymistä, 1989 alkoi ilmestyä ensimmäisenä riippumattomana virolaisena lehtenä. Toiseksi suurin viikkolehti on Maaleht (11,6 prosenttia).

Yksityisten televisio- ja radioyhtiöiden tapaan virolaiset lehdetkin ovat ulkomaisen pääoman kiinnostuksen kohde. Kanal 2:n omistava norjalainen Schibsted and Modern Times Group omistaa puolet Õhtuleht-lehdestä ja suurimman osan Postimeesistä. Ruotsalainen Bonnier Group omistaa maan suurimman talouslehden Äripäevin.

Viroa kutsutaan joskus E-stoniaksi, viitaten internetin, matkapuhelinten ja sähköisten palvelujen yleisyyteen ja suosioon maassa. Yksi suurimmista virolaisista menestyshankkeista viestinnän ja teknologian saralla on VoIP- ja pikaviestintäpalveluna tunnettu Skype, joka nousi Viron ensimmäiseksi miljardiyritykseksi.

Maassa toimii kaksi uutistoimistoa. Baltic News Service on yksityinen vuonna 1990 perustettu uutistoimisto, jonka omistaa suomalainen Alma Media. Baltic News Servicen toiminta kattaa Viron, Latvian ja Liettuan. Eesti Rahvusringhääling ylläpitää julkisen sektorin rahoittamaa ETV24-uutistoimistoa.^lähde?

Kansallisia symboleita

Viron kansalliseläin on susi. Haarapääsky valittiin kansallislinnuksi 1960-luvun alussa. Viron luonnonsuojeluyhdistyksen vuonna 1968 järjestämässä kilpailussa valittiin kansalliskukaksi selvällä enemmistöllä ruiskaunokki. Kansalliskiveksi valittiin 1992 harmaa kalkkikivi. Epävirallisena kansallispuuna pidetään tammea.

Juhlapäivät

Valtakunnalliset juhlapäivät ja vapaapäivät (riigipühad):

• 1. tammikuuta uusi vuosi (uus aasta)
• 24. helmikuuta Viron itsenäisyyspäivä (Eesti iseseisvuspäev). Maapäivien valtuuttama Viron pelastuskomitea julisti Viron itsenäiseksi Tallinnassa 24.2.1918.
• pitkäperjantai (suur reede) ja pääsiäispäivä (ülestõusmispühad)
• 1. toukokuuta vappu (töörahvapüha)
• helluntai (nelipühad)
• 23. kesäkuuta voitonpyhä (voidupüha), vuoden 1919 Cēsisin taistelun muistoksi.
• 24. kesäkuuta juhannus (jaanipäev)
• 20. elokuuta uudelleen itsenäistymisen vuosipäivä (taasiseseisvumispäev). Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20.8.1991.
• 24.–26. joulukuuta joulu (jõulud)

Valtakunnalliset merkkipäivät (riiklikud tähtpäevad):

• 6. tammikuuta loppiainen (kolmekuningapäev)
• 2. helmikuuta Tarton rauhan vuosipäivä (Tartu rahu aastapäev)
• 14. maaliskuuta äidinkielen päivä (emakeele päev)
• toukokuun toinen sunnuntai: äitienpäivä (emadepäev)
• 4. kesäkuuta Viron lipun päivä (Eesti lipu päev)
• 14. kesäkuuta surupäivä (leinapäev). Kyyditysten, pommitusten ja muiden 2. maailmansodan tapahtumien uhrien muistopäivä. Neuvostoliitto aloitti virolaisten suurkyydityksen 14.6.1941.
• 23. elokuuta kommunismin ja natsismin uhrien muistopäivä (kommunismi ja natsismi ohvrite mälestuspäev). Molotov–Ribbentrop-sopimus solmittiin 23.8.1939.
• syyskuun toinen sunnuntai: isovanhempien päivä (vanavanemate päev)
• 22. syyskuuta vastarintataistelun päivä (vastupanuvõitluse päev). Saksalaisten vetäydyttyä ja ennen Neuvostoliiton miehitystä muodostettiin Tiefin hallitus 23.9.1944.
• lokakuun kolmas lauantai: heimopäivä (hõimupäev). Virolaisten alkuperän, kielen, kulttuurin ja suomalais-ugrilaisten kansojen päivä.
• 2. marraskuuta pyhäinpäivä (hingedepäev)
• marraskuun toinen sunnuntai: isänpäivä (isadepäev)
• 16.11. uudelleen syntymisen päivä (taassünni päev). Viron SNT:n suvereenisuusjulistus 16.11.1988.

Urheilu

 

Viron miesten koripallomaajoukkue on selviytynyt neljä kertaa lajin EM-kilpailuihin. Virolaisista koripalloilijoista Martin Müürsepp on pelannut NBA:ssa ja Tiit Sokk voitti olympiakultaa Neuvostoliiton koripallomaajoukkueessa 1988.

Miesten lentopallomaajoukkue pelasi EM-kisoissa toistaiseksi ainoan kerran vuonna 2009. Joukkue ei selviytynyt lohkosta jatkoon. Viron jalkapallomaajoukkue ei ole osallistunut kansainvälisiin arvoturnauksiin. 1.6.2017 julkaistussa FIFA-rankingissa se on sijalla 93. Virolainen jalkapallolehti Jalka valitsi 100 parasta virolaista jalkapalloilijaa vuonna 2016, listan kärjessä olivat Mart Poom, Ragnar Klavan ja sotaaedeltävän ajan maalivahti Evald Tipner.

Viro on ollut omalla joukkueellaan mukana olympialaisissa vuosina 1920–1936 ja uudelleen vuodesta 1992. Eniten maan 40 olympiamitalista ovat saaneet hiihtäjät Andrus Veerpalu ja Kristina Šmigun-Vähi, jotka ovat saavuttaneet kolme mitalia. Kristjan Pajusalu voitti kultaa sekä vapaapainissa että kreikkalais-roomalaisessa painissa 1936. Erika Salumäe voitti kultaa ratapyöräilyssä 1988 Neuvostoliiton joukkueessa ja 1992 Viron joukkueessa.

Viro on menestynyt myös yleisurheilussa; kymmenottelija Erki Nool on voittanut olympiakultaa vuonna 2000, ja kiekonheittäjistä Gerd Kanter on voittanut kultaa 2008 ja pronssia 2012 ja Aleksander Tammert pronssia 2004.

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa aesti-kansan nimessä. Useimmat tutkijat kuitenkin otaksuvat, että rautakautinen nimitys aesti viittasi Itämeren kaakkoisrannikon (Liettua ja Kaliningradin alue) balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Keskiajalle tultaessa nimi oli kuitenkin ”vaeltanut” pohjoiseen, sillä 1200-luvun skandinaavisissa lähteissä Estland- tai Ehstland-nimeä käytetään Virosta. Yleisesti Viroa kuitenkin kutsuttiin keskiajalla ja uuden ajan alussa Liivinmaaksi. Virolaiset itse käyttivät itsestään nimeä maarahvas ja kielestään nimeä maakeel. Historiallinen nimi ”Eesti” tuli käyttöön vasta 1700-luvulla. Kirjakieleen nimitys Eesti tuli 1800-luvun puolessavälissä, kun Johann Voldemar Jannsen julkaisi vuonna 1857 ensimmäisen vironkielisen lehden ensimmäisen numeron tervehdysrunon: ”Terre armas Eesti rahwas!”.

Suomessa Viroa kutsuttiin Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimoaktivistien keskuudessa ja toisen maailmansodan jälkeen neuvostovallan aikana vasemmistossa. Myös Neuvostoliitossa julkaistussa suomenkielisessä kirjallisuudessa puhuttiin aina Neuvosto-Eestistä tai Eestin SNT:sta. Yleisradion ohjelmaneuvosto teki vuonna 1971 yksimielisen päätöksen Eesti-nimityksen käytöstä radiossa vastoin kielitoimiston suositusta. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin Viro. Muun muassa Viron edesmennyt entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittavat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä. Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssi Erkki Lyytikäinen perustelee näin: ”Suomen kielenhuolto vierastaa Eesti-nimeä siksi, että se on turha raakalaina. Saman periaatteen mukaan Ruotsista pitäisi käyttää nimeä Sverige, Saksasta Deutschland ja Venäjästä Rossija. Eesti-nimi poikkeaa edellisistä vain sikäli, että suomalaisen on se helppo ääntää.” Suomen kielen lautakunta ja Kielitoimisto hyväksyvät myös nimet Eesti ja eestin kieli, mutta asettavat Viron ja viron kielen ensi sijalle.

Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virumaan maakunnasta. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).

• Kari Alenius: Viron, Latvian ja Liettuan historia. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2000. ISBN 951-796-216-9.
• Tapio Mäkeläinen: Viro, kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5.
• Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203.

Viitteet

• Loog, Alvar (toim.): Eesti Vabariik: Maa. Rahvas. Kultuur. "TEA entsüklopeedia" eriväljaanne. Tallinna: TEA kirjastus, 2013. ISBN 978-9949-24-185-9. (viroksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viro Wiki Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Viro Wikimatkoissa
• Yle Elävä arkisto: Viro – tasavalta maailmanpolitiikan myrskyissä
• Suomen Viro-yhdistysten liitto (Arkistoitu – Internet Archive)