Yhtye Dingo: Suomalainen yhtye

Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo”, ”Kirjoitan”, ”Levoton Tuhkimo”, ”Sinä ja minä”, ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Pyhä klaani”, ”Perjantai”, ”Rio Ohoi” ja ”Lähetyssaarnaja”. Yhtye on myynyt Suomessa uransa aikana yhteensä yli 500 000 levyä.

Dingo
Dingo Rovaniemen Iskelmäkesässä 2018.
Tiedot
Toiminnassa	1982–1986 1993–1994 1998–2002 2004–
Tyylilaji	suomirock poprock New Romantic
Kotipaikka	Suomi
Laulukieli	suomi englanti (1986)
Jäsenet	Pertti Neumann, laulu Jonttu Virta, kitara Leena Peisa, kosketinsoitin Saska Ketonen, rummut
Entiset jäsenet	Juha Seittonen, rummut (1982–2002 ja 2017) Jarkko Eve, bassokitara (1983–1984, 2002–2008) Tuomo Vähä-Pesola, koskettimet (1983, 1986) Pete Nuotio, kosketinsoitin (1983–1986, 1998–2002 ja 2017) Pepe Laaksonen, bassokitara (1984-2002 ja 2017-2024) Pave Maijanen, kosketinsoitin (1993–1994) Jari Nieminen, kitara (2002) Vesa Aaltonen, rummut (2002) Pekka Kuorikoski, kosketinsoitin (2002) Hombre Lampinen, kitara (2004–2005) Juha Jokinen, rummut (2004–2005) Sami Välimäki, kosketinsoitin (2004–2005) Erik Valkama, kitara (2005–2014) Ari Toikka, rummut (2005–2007) Pekka Siistonen, kosketinsoitin (2005–2007) Jukka Mänty-Sorvari, rummut (2007) Robert Engstrand, kosketinsoitin (2007–2011) Ville Siuruainen, rummut (2008–2014) Vesa Kuhlman, bassokitara (2008–2014) Jani Hölli, kosketinsoitin (2011–2014) Janne Kasurinen, kitara (2014–2015) Mikko Virta, kitara (2014–2015) Esa Nummela, akustinen kitara (2014–2015) Topi Karvonen, bassokitara (2014–2015) Tero Rikkonen, rummut (2014–2015) Jere Ijäs, kosketinsoitin (2014–2015) Tom Eklund, kitara (2016) Matti Kankkonen, kitara (2016) Simo Kuusela, bassokitara (2016) Petteri Parkkila, kosketinsoitin (2016) Otto Haapanen, rummut (2016) Rein T. Rebane, kitara (2015–2016) Taago Daniel, bassokitara (2015–2016) Vallo Vildak, rummut (2015–2016) Petri Lapintie, kosketinsoitin (2015–2016)
Levy-yhtiö	Suomen Musiikki, 2012– AXR, 2010–2012 Edel, 2005–2010 Finnlevy/Warner, 1983–1985, 1992–2004 Sonet, 1986 Bang Trax, 1986
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Dingon perustivat vuonna 1982 Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja bassokitara), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jotka täydensivät Dingon alkuperäisen kokoonpanon. Dingo on esiintynyt klassisessa kokoonpanossaan vuosina 1984–1986, 1998–2002 ja vuonna 2017. Dingo hajosi lokakuussa 1986. Yhtye on tehnyt kolme paluuta 1980-luvun jälkeen. Ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 38 vakinaista muusikkoa, joista 30 vuoden 2002 jälkeen. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeen kaikissa kokoonpanoissa.

Vuosina 2004–2016 Neumann esiintyi vaihtelevien kokoonpanojen kanssa Dingon nimellä, mutta monet eivät pitäneet näitä kokoonpanoja oikeana Dingona. Viimeisin Dingon levy on vuodelta 2008 oleva Humisevan harjun paluu. Dingon 2000-luvun albumit ovat menestyneet heikosti, sillä vuonna 2005 julkaistua Purppuraa-albumia myytiin 10 000 kappaletta ja vuonna 2008 julkaistua Humisevan harjun paluu -albumia vain 2 000 kappaletta. Marraskuussa 2015 yhtyeen laulaja Pertti Neumann ilmoitti, että yhtyeen uusin kokoonpano käsittää hänen lisäkseen yhden suomalaisen ja kolme virolaista muusikkoa. Dingon palattua tunnetuimpaan kokoonpanonsa 2017 suomalais-virolainen kokoonpano esiintyy jatkossa nimellä Neumann plays Dingo.

Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan vuosien 1984–1985 Dingo-hysteria oli ainutlaatuinen ilmiö suomalaisen populaarikulttuurin historiassa. Yhtyeen keväällä 1985 julkaisema Kerjäläisten valtakunta -albumi ylitti platinalevyyn oikeuttaneen 100 000 myydyn kappaleen rajan ennennäkemättömän nopeasti, vain muutamassa päivässä. Dingon suosio ylitti ikä- ja sukupolvirajat. Yhtyeen musiikkia kuuntelivat niin teinit kuin eläkeikäisetkin. Dingo-hysteria ohitti kaikki aiemmat joukkoliikkeet Suomessa, eikä samanlaista ilmiötä tunneta muista Pohjoismaista. Edes ruotsalainen Abba ei suurimman menestyksensä vuosina 1970-luvulla innostanut ihailijoitaan läheskään samalla tavoin. Dingoa vastaavaa palvonnan ilmapiiriä on von Baghin ja Hakasalon mukaan etsittävä suurista maista, Elvis Presleyn läpimurron aikaisesta Yhdysvalloista 1950-luvulla tai The Beatlesin hehkuttamasta Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1960-luvulla.

Alkuvaiheet (1982–1983)

Vuonna 1982 Neumann alkoi koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MAC:in tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaraan Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi. Yhtye kuitenkin kuuli, että Englannissa vaikutti samanniminen yhtye, ja Neumann keksi yhtyeelle uudeksi nimeksi Dingo.

Dingoon tulivat mukaan basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola. Yhtyeen harjoituspaikka sijaitsi Porin silloin uudella kulttuuritalolla Anniksella, missä on edelleen ”Dingokämpäksi” nimetty tila. Kesällä 1983 Finnlevyn ollessa kykyjenmetsästysretkellä Porissa sen edustaja kiinnostui Dingosta ja levytyssopimus Finnlevyn kanssa solmittiin.

Ennen ensilevytystä kokoonpanoa piti hieman muuttaa. Kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Vähä-Pesola lähti Annankadulta suuttuneena saatuaan kuulla kosketinsoittajan vaihtuvan. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan.

Menestysvuodet (1984–1986)

 

Tammikuussa 1984 single "Sinä ja minä" osallistui Levyraati-ohjelmaan televisiossa ja voitti sen. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden.

Juhannuksen jälkeen Dingon kokoonpano muuttui jälleen, kun basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Tilalle Neumann kutsui basistiksi MAC:in ajoilta tutun Pepe Laaksosen. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale ”Autiotalo”, jonka ansiosta Dingo teki lopullisen läpimurtonsa. ”Autiotalo” on edelleenkin Dingon myydyin singlejulkaisu.

Dingo-hysteria

Vuosi 1985 oli Dingolle kaikkein menestyksekkäin. Helmikuussa yhtyeen toisen albumin kansikuvia kuvattiin Marokossa. Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Levy myi viikon aikana yhteensä 125 000 kappaletta nousten silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi. Nykyisin^milloin? albumia on myyty yhteensä lähes 200 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen neljänneksi myydyin kotimainen albumi.

Kesä 1985 oli Dingo-hysterian aikaa. Valtavaksi hysteria kasvoi Kaivopuiston keikalla. Eniten Dingoa fanittivat 12-13-vuotiaat tytöt. Fanit pyrkivät idolinsa lähelle ja kova puristus ihmisjoukossa saattoi aiheuttaa kymmenien tyttöjen pyörtymisen.

»Dingon levyjä myydään kuin Päätalon kirjoja ja tyttöjä kaatuu kuin Yli-Vainion kokouksissa mummoja.»
(Toimittaja Arvo Tuominen television A-studiossa, 1985.)

Fanit pyrkivät keikkabussiin ja juoksivat sen perässä. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Faneja näkyi yhtyeen jäsenten porttikongeissa nimikirjoituksia peräämässä. Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä. Tarinan mukaan matka Yyterin rannoille sisälsi kaikkien Dingon jäsenten asuintalojen esittelyn. Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin. Dingo yritti vältellä fanejaan muun muassa valeasuilla. Yhtyeen jäseniä kuljetettiin eräässä vaiheessa keikoille laatikoissa, mutta fanit huomasivat tämän muutaman kerran jälkeen Jäsenet uhkasivat tukehtua laatikkoihin, kun ympäröivät fanit tukkivat ilmareiät. Myös Dingo-vastaisuutta oli ilmassa. Kerran keikka-auton jalkatilasta löytyi dynamiittinalli, joka oli kytketty auton etulamppujen johtoihin.

Oma levy-yhtiö ja uudet levyt

Vuonna 1986 Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi ja Dingo perusti oman levy-yhtiön, Bang Traxin. Helmikuussa Dingo vieraili Lontoossa ilmestyneen ”The House Without a Name / Tell Me Now” -singlen johdosta. Sonet-levy-yhtiö julkaisi Dingon englanninkielisen singlen Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se nousi pieneksi radiohitiksi. Kappaleesta ”The House Without a Name” tehtiin myös musiikkivideo. Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joe Meikle.

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi. Pyhä klaani myi 80 000 kappaletta.

Talousvaikeudet johtavat hajoamiseen

Ajan mukana Dingon kustannukset kasvoivat, kun yhtyeen apulaisiksi palkattiin jäsenten ammattitaidottomia kavereita, joille maksettiin palkkaa. Leveilevä rahankäyttö söi yhteen taloutta. Yhtyeen jäsenet itse uskoivat, että he eivät vain saaneet tarpeeksi palkkaa, koska joku muu rikastui heidän kustannuksellaan.

Vuonna 1986 Dingo teki siihen mennessä Suomen suurimman jäähallikiertueen, joka osoittautui lopulta tappiolliseksi ja Dingon alamäki alkoi. Kiertueen promoottori oli varastanut Dingolle kuuluvista palkkioista noin 500 000–700 000 markkaa. Miehen kadottua yhtye kärsi noin 450 000 markan tappiot. Myös suosio oli laskussa, ja yhtyeen jäsenillä oli sisäisiä ristiriitoja. Neumannin leveily hieman paremmalla palkalla tuli esille humalassa ja konflikteissa. Muut yhtyeen jäsenet kadehtivat Neumannia.

Kesällä kosketinsoittaja Pete Nuotio lähti Dingosta ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola tuli takaisin yhtyeeseen. Esiintymiset eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta yhtye hajosi. Dingon viimeinen esiintyminen oli Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta, jolloin Neumann ilmoitti muille jäsenille keikan jäävän Dingon viimeiseksi. Rahat olivat loppuneet, ja yhtye halusi lopettaa vielä huipulla ollessaan.

Yhtye ilmoitti 7. lokakuuta 1986 pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa niin esiintymisen kuin levyttämisenkin, mutta mahdollisesta jatkosta ei haluttu eikä voitu puhua mitään.

Dingon hajoamisesta ilmoitettiin tv-uutisissa, Kymmenen uutisissa, Ajankohtaisessa kakkosessa, lehdissä ja radiossa. Yksi maan menestyneimmistä yhtyeistä oli hajonnut. Dingo rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyynnin ennätykset Suomessa. Myös yhtyeen kaikki 1980-luvulla julkaistut albumit olivat vuoden myydyimpiä kotimaisia albumeita.

Hajoamisen jälkeen (1986–1993)

Vuosina 1986–1993 Dingon jäsenet vaikuttivat musiikin saralla kukin omalla tahollaan. Neumann kokosi Pepe Laaksosen kanssa vuonna 1987 S.E.X.-yhtyeen, joka hajosi julkaistuaan vain pari singleä ja yhden albumin. Jonttu Virta soitti QQ Blue -yhtyeessä, Pepe Laaksonen julkaisi oman soololevynsä Veli kuu ja Quuppa vaikutti useissa eri kokoonpanoissa. Vuosien 1986–1993 aikana Neumann julkaisi kolme sooloalbumia ja toimi myös EMI:n tuotantopäällikkönä.

Neumann ja Quuppa soittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa samassa yhtyeessä, ensin nimellä Neumann & Albion Rockers, mutta myöhemmin nimellä Neumann. Kokoonpano julkaisi muutaman singlen ja albumin Kotiinpaluu.

Maaliskuussa 1990 Dingo esiintyi Nuotiota lukuun ottamatta Porissa cp-gaalassa, jonka Neumann isännöi. Nuotion tilalle kosketinsoittimia soitti Pave Maijanen. Yllätysesiintymisen jälkeen Dingo ei jatkanut.

Vuonna 1992 Dingolle tarjottiin 100 000 markkaa yhdestä keikasta, mutta tuolloin yhtye ei suostunut tarjoukseen. Saman vuoden syksyllä kappale ”Levoton Tuhkimo – remix” nousi radion soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Neumann julkaisi omaelämäkerran ja samannimisen albumin Tähti ja meripoika samana syksynä.

Ensimmäinen paluu (1993–1994)

Keväällä 1993 ilmestyi kokoelmalevy Tuhkimotarina. Samoihin aikoihin alkoivat liikkua huhut Dingon paluusta. Huhut myös toteutuivat: Dingo palasi lavoille lähes tunnetuimmassa kokoonpanossaan. Tällä kertaa koskettimissa oli Pave Maijanen, sillä Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin mukaan vedoten henkilökohtaisiin syihin. Myöhemmin Nuotio kertoi Dingo-dokumentissa Nuoret sankarit: Dingon tarina kyseisen paluun olleen mielestään ajoitettu väärin. Syksyllä ilmestyi kokoelmalevy Sinä & Minä, joka sisälsi uuden ”Perjantai”-kappaleen. ”Perjantai” nousi hitiksi ja nousi Yle Radio Suomen silloisen Soitetuimmat -listan sijalle 1.

Dingo aloitti kiertueen kesällä 1993 ja aloitti vuodenvaihteessa 1993–1994 uuden albumin äänityksen. Dingo julkaisi 30. huhtikuuta 1994 uuden albumin, Via Finlandian, tasan 10 vuotta ensialbumi Nimeni on Dingon jälkeen. Albumin tunnetuin kappale on ”Elämäni sankari”. Albumia myytiin noin 13 000 kappaletta, ja siten se oli siihen asti heikoimmin menestynyt Dingo-albumi. Kesän jälkeen Dingo ilmoitti toistamiseen tauosta.

Vuonna 1996 Dingosta tehtiin TV-dokumentti Nuoret sankarit: Dingon tarina, joka oli Yle TV1:llä esitetyn Kunnian Kentät: Suomalaisen rockin 1980-luku -dokumenttisarjan neljäs sarja. Dokumentin käsikirjoitti ja ohjasi Axa Sorjanen.

Dokumenttisarjaa tehdessään Sorjasen alkuperäinen suunnitelma oli haastatella vain Neumannia sekä yhtyeen manageri Lasse Norresta ja tuottaja Pave Maijasta sekä alkuperäistä basistia Eveä. Näiden haastattelujen jälkeen Sorjanen päätti, että Dingon tarinaa oli tarkasteltava myös kaikkien muiden Dingon jäsenten kautta. Kunnian kentät oli kuitenkin myyty Ylelle kolmeosaisena, eikä siihen mahtunut erillistä osaa vain yhdestä bändistä. Sorjanen ja tuottaja Lasse Wikman kävivät sarjan tilanneen, silloisen Ylen viihdetoimituksen esimiehen Helena Kokon puheille ja onnistuivat puhumaan Dingolle oman jaksonsa. Tämän jälkeen myös Pepe Laaksosta, Pete Nuotiota, Jonttu Virtaa ja Juha Seittosta haastateltiin dokumenttiin. Nuotio oli vetäytynyt Dingon jälkeen täysin julkisuudesta ja oli antanut vain yhden haastattelun, vuonna 1986 Seuralle juuri bändistä lähtönsä jälkeen. Muutaman puhelinkeskustelun jälkeen Nuotio suostui.

Nuoret sankarit: Dingon tarina -dokumenttiin tehdyt haastattelut ovat nykyään nähtävillä leikkaamattomina Yle Elävä arkistossa.

Toinen paluu (1998–2002)

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999–2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy Parhaat, joka myi platinaa. Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja keikoilla kävi nuoria Dingo-faneja, joiden vanhemmat olivat kuunnelleet yhtyettä lapsena.

Dingolta odotettiin jälleen uutta materiaalia. Yhtye vietti paljon aikaa treenikämpällä ja valmisteli materiaalia, onnistumatta tavoitteessaan. Neumann vieraili jopa Laaksosen kanssa Porissa Dingon alkuaikojen maisemissa hakemassa inspiraatiota.

Yhtye ei kuitenkaan saanut aikaan uutta musiikkia, minkä seurauksena kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Quuppa Seittonen erosivat yhtyeestä tammikuussa 2002. Myös muut jäsenet olivat turhautuneita siihen, ettei yhtye kyennyt uudistumaan. Nuotion ja Seittosen erottua yhtyeestä Dingo jäi jälleen tauolle. Neumann kuitenkin kertoi eri haastatteluissa Dingon jatkavan miehistönvaihdoksista huolimatta.

Dingon hajoamisen jälkeisinä kuukausina Neumann ja Pepe Laaksonen tekivät Jarkko Even kanssa trio-keikkoja. Tuolloin Neumann ja Eve alkoivat jatkaa yhteistyötä oltuaan pitkään omilla teillään.

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa Saku Suurhallissa erikoiskokoonpanolla. Keikalla esiintyivät solistina Neumann, basistina Jarkko Eve, kitaristina Jari ”Heinä” Nieminen, kosketinsoittaja Pekka Kuorikoski ja rumpalina Vesa Aaltonen. Sama kokoonpano soitti vielä Vuokatin Katinkullassa yhden keikan helmikuussa 2003 nimellä Neumann band plays Dingo.^lähde?

Dingon entiset jäsenet eivät halunneet lähteä keikalle. Silti keikkaa mainostettiin alkuperäisen Dingon keikkana, vanhalla kuvallakin. He tulistuivat Neumannille, mistä kertoo seuraava lainaus lehtiartikkelista:

»Dingo-yhtyeen ex-jäsenet ovat suuttuneet Neumannille, joka on buukannut bändin esiintymään Tallinnan Saku-halliin käyttäen Dingo-nimeä. Uudenvuoden aaton konserttia myydään ’legendaarisen suomalaisbändin spesiaalikeikkana’, vaikka lavalle nousee alkuperäisjäsenistä vain Neumann.

Entiset Dingo-miehet kummastelivat Nipan touhuja.

’Hävytöntä hommaa. Tässä tehdään liiketoimintaa ja hankitaan rahaa perusteilla, jotka koskettavat meitä ex-dingolaisia’, ihmettelee kosketinsoittaja Pete Nuotio Ilta-Sanomissa.»
()

Neumann puolustautui sanoen omistavansa Dingo-tavaramerkin ja voivansa perustaa yhtyeen uudestaan. Hän lisäsi, ettei voinut kieltäytyä keikkatarjouksesta, sillä muutoin Saku Suurhall olisi ottanut Aerosmithin esiintymään uudenvuodenaattona 2002. Myöhemmin Neumann on kertonut pitävänsä Dingoa hyvänä ja vahvana brändinä, jota kannattaa käyttää.

Kolmas paluu vaihtelevilla kokoonpanoilla (2004–2016)

 

Keväällä 2004 julkaistiin uusi kokoelmalevy ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue alkoi Raumanmeren juhannus -festivaaleilla juhannuksena 2004, ja kokoonpanossa olivat tällä kertaa mukana solisti Neumann, basisti Jarkko Eve, kitaristi Hombre Lampinen, kosketinsoittaja Sami Välimäki ja rumpali Juha Jokinen. Yle TV2-kanavalla televisioidun festivaaliesiintymisen jälkeen käynnistyi Dingomania -kiertue, joka päättyi Leville vappuaattona 2005. Neumannin ja Even tarkoitus oli alun perin keikkailla tunnetuimmalla kokoonpanolla, mukaan lukien, Eve, jolloin yhtyeessä olisi ollut kuusi muusikkoa. Nuotio ja Seittonen kieltäytyivät ehdottomasti, jolloin myös Virta ja Laaksonen päätettiin sivuuttaa.

Toukokuussa 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC’s-yhtyeen soittajilla, joita olivat rumpali Ari Toikka, kitaristi Erik Valkama ja koskentinsoittaja Pekka Siistonen. Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 ”Musta leski” -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. ”Musta leski” oli radioiden soitetuimpia kappaleita koko kesän 2005 ajan. Se nousi myös singlelistan kärkeen useiksi viikoiksi.^lähde?

12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi ”Purppuraa”-singlen, joka oli toinen single uudelta Purppuraa-albumilta. Pitkäsoitto julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuotti Risto Asikainen. Purppuraa ei kuitenkaan menestynyt hyvin. Ensimmäisellä viikolla albumi sijoittui Suomen viralliselle albumilistalle sijalle yhdeksän. Toisella viikolla albumi oli sijalla 23 ja kolmannen viikon jälkeen se putosi listalta kokonaan. Yhteensä levyä myytiin ainoastaan noin 10 000 kappaletta. Vuonna 2006 Dingo esiintyi ympäri Suomea.^lähde?

Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, sillä rumpali Ari Toikka siirtyi Yön rumpaliksi. Dingon uudeksi rumpaliksi palkattiin Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta kiireidensä vuoksi. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi palkattiin studiomuusikkonakin toiminut Robert Engstrand. Loppuvuonna rumpali Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, joka tunnetaan myös Blake-yhtyeen rumpalina.

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle ”Skorpioninainen”, joka oli ensimmäinen singlejulkaisu Humisevan harjun paluu -albumilta. Heinäkuussa 2008 basisti Jarkko Eve ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja keskittyvän jatkossa soolouraansa. Viimeisen keikkansa Dingon kanssa Eve soitti 27. heinäkuuta Nokialla Tapsan tahdit -tapahtumassa. Even tilalle yhtyeeseen liittyi Vesa Kuhlman.

Lokakuussa 2008 julkaistiin uusi albumi Humisevan harjun paluu. Albumia myytiin vain 2 000 kappaletta. Julkaisuviikollaan albumi oli virallisella albumilistalla sijalla 22, mutta putosi seuraavalla viikolla pois listalta. Humisevan harjun paluu on Dingon huonoimmin menestynyt albumi. Samaan aikaan ilmestyi Dingo-tribuuttialbumi Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo.

Lokakuussa 2009 julkaistiin Dingon ensimmäinen livealbumi Live. Levy on äänitetty kesän 2009 keikoilta. Albumilla on livekappaleiden lisäksi bonuksena uusi studiolevytys ”Indiana”, josta julkaistiin myös promosingle radiokanavia varten.^lähde?

Marraskuussa 2011 Robert Engstrandin tilalle kosketinsoittajaksi liittyi Jani Hölli.

Keväällä 2012 Dingo alkoi levyttää albumia tuottajien Jimi Constantine ja Maki Kolehmainen kanssa. Heidän johdolla albumilla päätettiin käyttää studiomuusikoita sekä ohjelmoituja soittimia, esimerkiksi rumpukonetta. Kesäkuussa 2012 radioiden soitettavaksi julkaistiin Adios Rosario -single. Adios Rosario nousi Yle Radio Suomen Soitetuimmat -listalla sijalle 1 viikolla 28. Kappale oli Dingon ensimmäinen Top 1 -hitti sitten vuoden 1993. Loppuvuodesta levyltä julkaistiin toinen single Facebookissa, joka sai ristiriitaisen vastaanoton erityisesti sosiaalisessa mediassa. Pian julkisuuteen vuosi tietoja, joiden mukaan Dingon jäsenet eivät soitakaan albumilla. Voice -viihdemedia tavoitti kitaristi Erik Valkaman, joka vahvisti ettei soita albumilla.

Tammikuussa 2013 kuitenkin ilmoitettiin, että aiemmista suunnitelmista poiketen tuleva albumi julkaistaankin Neumannin sooloalbumina, nimellä Oma Waterloo, eikä Dingon albumina. Levy-yhtiö Suomen Musiikin mukaan albumi oli Neumannille hyvin henkilökohtainen albumi, joten se haluttiin julkaista Neumannin albumina. Dingon tuolloisesta kokoonpanosta albumilla soittivat osassa kappaleita Vesa Kuhlman bassoa, Ville Siuruainen rumpuja sekä Jani Hölli kosketinsoittimia. Neumannin sooloalbumin julkaisusta huolimatta Dingo jatkoi keikkailua normaalisti ja jotkut albumin kappaleista olivat parin vuoden ajan Dingon keikkaohjelmistossa.

Syyskuussa 2014 tiedotettiin basisti Vesa Kuhlmanin ja rumpali Ville Siuruaisen eronneen yhtyeestä. Kun kaksikko päätti jättää Dingon, kokoonpano vaihtui samalla täysin, sillä myös kitaristi Erik Valkama ja kosketinsoittaja Jani Hölli vaihtuivat uusiin miehiin. Samalla yhtye vetäytyi keikkatauolle ja teki paluun täysin uusitulla kokoonpanolla joulukuussa 2014. Kyseessä on jo toinen kerta kun Dingon kokoonpano uudistuu kerralla täysin Neumannia lukuun ottamatta, sillä myös vuonna 2005 Dingon kokoonpano vaihtui täysin Neumannia ja silloista basisti Jarkko Eveä lukuun ottamatta. Jatkossa Neumann esiintyy Dingon lisäksi myös sooloartistina. Kuusimiehiseksi laajentuneessa Dingossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Esa Nummela ja Janne Kasurinen (välillä hänen tilallaan oli Mikko Virta), basisti Topi Karvonen, kosketinsoittaja Jere Ijäs ja rumpali Tero Rikkonen.^lähde?

Lokakuussa 2015 yhtyeen kokoonpano vaihtui jälleen. Mukaan tulivat virolaiset kitaristi Rein T. Rebane, rumpali Vallo Vildak ja basisti Taago Daniel sekä suomalainen kosketinsoittaja Petri Lapintie. Virolaiseksi Dingoksikin kutsutun kokoonpanon kokosi yhtyeen tuolloinen ohjelmamyyjä Jari ”Holle” Holopainen, jolla oli hyvät yhteydet Viroon. Dingo oli keikkaillut Virossa jo pidempään. Samaan aikaan kun yhtye aiheutti Dingo-maniaa Suomessa, sitä ihailtiin suuresti myös Virossa. Miehistönvaihdos huomioitiin Virossa laajalti television pääuutisia myöten ja Neumann vieraili Virossa tekemässä myös pelkkää markkinointia. Suomessa vastaanotto ei ollut yhtä myönteinen ja kyseinen kokoonpano kärsi Neumannin muistelmateoksen Neumann – Dingo-kipparin lokikirja mukaan rasismista ja vähättelystä.

Dingon kitaristina vuosina 2004–2005 toiminut Hombre Lampinen kuoli toukokuussa 2016.

Yhtye esiintyi 8. lokakuuta 2016 Turussa erikoiskokoonpanolla, joka koostui Neumannin lisäksi Liivit boys -yhtyeen soittajista. Kokoonpanossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Tom Eklund ja Matti Kankkonen, basisti Simo Kuusela, rumpali Otto Haapanen sekä kosketinsoittaja Petteri Parkkila. Neumann oli esiintynyt Liivit boys -yhtyeen kanssa aiemminkin ja koki nuorten muusikoiden energisyyden niin positiiviseksi, että päätti Liivit boysin kelpaavan esiintymään myös Dingo-nimellä. Neumannin mukaan niin sanottu virolainen Dingo -kokoonpano oli myös edelleen toiminnassa.

Tiuhaan tahtiin vaihtuneista kokoonpanoista ja heikosti menestyneistä albumeista huolimatta Dingo nautti suurta keikkasuosiota vuosien 2004 ja 2016 välisen ajan.

Tunnetuimman kokoonpanon paluu (2017)

Helmikuussa 2017 tiedotettiin Dingon palaavan tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, jossa vaikuttavat Neumannin lisäksi kitaristi Jonttu Virta, basisti Pepe Laaksonen, rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio. Tässä kokoonpanossa yhtye esiintyi aiemmin vuosina 1984–1986 ja 1998–2002. Yhtye soitti kesällä 2017 seitsemän festivaalikeikkaa sekä lokakuussa yhden keikan Espanjassa. Dingosta on tekeillä myös elokuva.

Dingon tunnetuimman kokoonpanon paluu tuli suurelle yleisölle yllätyksenä, sillä jäsenten huonot välit olivat laajalti tiedossa. Vielä 2010-luvun puolivälissä he eivät olleet yhteyksissä keskenään.

Kesällä 2016 Neumann oli tavannut Jonttu Virran Pori Jazzissa Brian Setzerin konsertissa. Kaksikko tapasi toisensa vielä uudestaan Neumannin äidin kotona ja heittäytyivät muistelemaan menneitä. Ensin he ajattelivat ryhtyvänsä soittamaan duona, kunnes keksivät Pepe Laaksosen jonka kanssa Neumann olivat pitänyt koko ajan yhteyttä. Ajatuksena oli trio, kunnes he innostuivat kaavailemaan tunnetuimman Dingo -kokoonpanon paluuta. Juha Seittonen oli kärsinyt vakavista käsiongelmista ja lopettanut rumpujensoiton, mutta osuutta asiaan oli myös Seittosen väsymyksellä muusikkoelämään. Muutamia vuosia aikaisemmin hän oli kuitenkin jatkanut soittamista. Laaksosen otettua varovaisesti yhteyttä Seittoseen, hän suostui nopeasti.

Pete Nuotion saaminen Dingoon oli haastavaa, sillä hän oli vuosia aikaisemmin tullut uskoon, joka aiheutti ristiriitoja musiikkimaailman kanssa. Nuotio ei kuitenkaan ollut paluuta vastaan ja oli valmis antamaan anteeksi menneet. Neumann, Virta, Laaksonen, Seittonen ja Nuotio kokoontuivat yhteen keskustelemaan sekä sopimaan vanhat erimielisyydet. He pohtivat vielä Jarkko Eveä mukaan, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin Porissa, joissa Jonttu Virta työskentelee päätyökseen nuorten työpajan bänditoiminnan ohjaajana. Tämän jälkeen Dingon paluusta oltiin valmiita tiedottamaan.

Paluun tultua julki, Neumann korosti ettei se ole pelkästään nostalginen kokemus, vaan yhtye työstäisi uutta materiaalia. Aikaisemmin vain omia sekä yhtyeen muiden jäsenten kirjoittimia kappaleita Dingolle levytettäväksi hyväksynyt Neumann hyväksyi muidenkin voivan tehdä nyt kappaleita.

Dingon paluu otettiin suuren yleisön keskuudessa vastaan ilahtuneesti ja konserttisuosio kesällä 2017 oli todella suuri. Yhtye keskittyi vanhojen hittikappaleiden esittämiseen, mutta lupailivat uutta musiikkia tulevaisuudessa. Jäsenet korostivat yhtyeen sisäisen hengen olevan erinomainen.

Elokuussa 2017 tiedotettiin Autiotalon aarteita -nimisestä kiertueesta, jonka aikana Dingon tunnetuin kokoonpano soittaisi yhteensä kahdeksan konserttikeikkaa kahdeksassa eri kaupungissa. Osa näistä keikoista jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä niille ei myyty tarpeeksi lippuja.

Joulukuussa 2017 Dingo ilmoitti Facebook-sivullaan, että rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio eroavat yhtyeestä. Nuotio päätti keskittyä toisen soittimensa, vetopasuunan soittoon sekä hengelliseen musiikkiin. Seittonen kertoi myöhemmin Kouvolan Sanomien haastattelussa, etteivät henkilökemiat Neumannin kanssa kohdanneetkaan lupaavasta alusta huolimatta. Soittaminen onnistui, mutta taustalla oli liikaa negatiivisia asioita. Dingo jatkaa kokoonpanolla, jonka ytimen muodostavat Neumann, Jonttu Virta ja Pepe Laaksonen. Samalla yhtye kertoi työstävänsä uutta musiikkia.

Uran jatkuminen kolmella alkuperäisjäsenellä (2018–)

Helmikuussa 2018 tiedotettiin kosketinsoittaja Leena Peisan ja rumpali Saska Ketosen liittyneen yhtyeeseen. Yhtye ilmoitti myös, että Dingo esiintyy seuraavana kesänä Rovaniemen IskelmäKesä-kaupunkifestivaaleilla heinäkuussa ja Härmän PowerParkissa elokuussa 2018.

Dingon uusi single ”Tähtenä taivaalla” julkaistiin 18. toukokuuta 2018. Kappaletta esitettiin muutaman vuoden ajan keikoilla.

Yhtyeestä kertovan elokuvan Levoton Tuhkimo ensi-ilta on vuonna 2024. Elokuvan kuvaukset alkavat Porissa syyskuussa 2023.

Maaliskuussa 2024 kerrottiin basisti Pepe Laaksosen kuolleen nopeasti edenneeseen sairauteen.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Dingon musiikki määritellään suomirockiksi, mutta usein Dingon yhteydessä puhutaan myös termistä porirock.

Kahdella ensimmäisellä levyllään Nimeni on Dingo (1984) ja Kerjäläisten valtakunta (1985) yhtye yhdisti varsin onnistuneesti^{kenen mukaan?} tuolloin suosiossa ollutta uusromanttista tyyliä perinteiseen suomirockiin. Ennen Dingon hajoamista julkaistu Pyhä klaani (1986) oli puolestaan tyyliltään edeltäjiään synkempi ja raskaampi.

Ensimmäisen comebackinsa aikaan vuosina 1993–1994 Dingon musiikki muuttui perinteisemmäksi rockiksi ja aikuisrockiksi. Vuonna 1994 julkaistu Via Finlandia -paluulevy sisälsi pääosin vanhoja 1980-luvulta peräisin olevia kappaleita, jotka jäivät tuolloin levyttämättä. Albumi edustaa tyylilajiltaan perinteistä rockia ja aikuisrockia.

2000-luvulla julkaistuilla albumeilla Purppuraa ja Humisevan harjun paluu Dingo on siirtynyt entistä enemmän iskelmämusiikkiin. Varsinkin Humisevan harjun paluulla yhtyeen musiikki on ottanut vaikutteita Neumannin soolotuotannosta.

Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta. Dingo oli 1980-luvulla tunnettu esimerkiksi Neumannin käyttämistä meikeistä ja värikkäästä pukeutumisesta. Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. 1990-luvun paluun jälkeen yhtye luopui 1980-luvulla käyttämästään pukeutumistyylistä.^lähde?

Dingo on antanut vaikutteita useille suomalaisille artisteille ja yhtyeille. Yhtyeen ovat maininneet esikuvakseen esimerkiksi HIM, Apulanta, Maija Vilkkumaa, The Rasmus ja Jonne Aaron. Maija Vilkkumaa on tehnyt myös kappaleen nimeltään ”Dingo ja Yö”. Dingon tunnetuimmista kappaleista on tehty useita cover-versioita. Dingolle on tehty tribuuttilevy Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo, jolla suomalaiset artistit ja yhtyeet esittävät Dingon kappaleita omina versioinaan. Turussa Dingon musiikista on tehty myös musikaali, jossa Romeo ja Julia -näytelmän taustalle oli lisätty Dingon tunnetuimpia kappaleita. Kesällä 2020 Radio Suomessa esitettiin 20-osainen "Kaikki huutaa Dingo!" -kuunnelmasarja, joka kertoo Dingon tarinan. Sarjan ohjasi Jarno Kuosa ja käsikirjoitti Kaisa Kuikkaniemi. Porilainen Rakastajat-teatteri valmistaa syksyllä 2021 ensi-iltaan tulevan Alaston kaupunki -musikaalin Porirockista, jossa kuullaan Dingon kappaleiden lisäksi tuotantoa Yöltä, Mambalta sekä Eveltä. Musikaalin nimi on viittaus Even samannimiseen kappaleeseen.. Ennen musikaalia pidettiin elokuun lopussa konsertti, jossa musikaalin soittajat esiintyivät Neumannin, Even, Tero Vaaran ja Jussi Hakulisen kanssa.

Nykyiset jäsenet

• Pertti Neumann – laulu vuodesta 1982 (alkuperäinen jäsen)
• Jonttu Virta – kitara, taustalaulu 1982–2002 ja 2017– (alkuperäinen)
• Leena Peisa – koskettimet vuodesta 2018
• Saska Ketonen – rummut vuodesta 2018

Entiset jäsenet

• Juha Seittonen – rummut 1982–2002 ja 2017 (alkuperäinen)
• Jarkko Eve – bassokitara/laulu 1983–1984 ja 2002–2008 (alkuperäinen)
• Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet 1983 ja 1986 (alkuperäinen)
• Pete Nuotio – koskettimet 1983–1986, 1998–2002 ja 2017
• Pepe Laaksonen – bassokitara, taustalaulu 1984–2002 ja 2017–2024
• Pave Maijanen – koskettimet 1993–1994
• Jari Nieminen – kitara 2002
• Vesa Aaltonen – rummut 2002
• Pekka Kuorikoski – koskettimet 2002
• Hombre Lampinen – kitara 2004–2005
• Juha Jokinen – rummut 2004–2005
• Sami Välimäki – koskettimet 2004–2005
• Erik Valkama – kitara 2005–2014
• Ari Toikka – rummut 2005–2007
• Pekka Siistonen – koskettimet 2005–2007
• Jukka Mänty-Sorvari – rummut 2007
• Robert Engstrand – kosketinsoittimet 2007–2011
• Vesa Kuhlman – bassokitara vuosina 2008–2014
• Ville Siuruainen – rummut vuosina 2008–2014
• Jani Hölli – koskettimet vuosina 2011–2014
• Janne Kasurinen – sähkökitara 2014–2015
• Mikko Virta – sähkökitara 2014–2015
• Esa Nummela – akustinen kitara & taustalaulu 2014–2015
• Topi Karvonen – basso 2014–2015
• Jere Ijäs – koskettimet & taustalaulu 2014–2015
• Tero Rikkonen – rummut & taustalaulu 2014–2015
• Tom Eklund – kitara 2016
• Matti Kankkonen – kitara 2016
• Simo Kuusela – bassokitara 2016
• Petteri Parkkila – koskettimet 2016
• Otto Haapanen – rummut 2016
• Rein T. Rebane – kitara 2015–2016
• Taago Daniel – bassokitara 2015–2016
• Petri Lapintie – koskettimet 2015–2016
• Vallo Vildak – rummut 2015–2016

Jäsenet aikajanalla

Pääartikkeli: Dingon diskografia

Studioalbumit

• Nimeni on Dingo  (30. huhtikuuta 1984) (myyty 108 500 kpl) – #1
• Kerjäläisten valtakunta  (14. maaliskuuta 1985) (myyty 190 800 kpl) – #1 kultalevy, platinalevy, tuplaplatina
• Pyhä klaani  (10. maaliskuuta 1986) (myyty 77 400 kpl) –#1 kultalevy
• Via Finlandia  (30. huhtikuuta 1994) (myyty 13 000 kpl) -#8
• Purppuraa  (26. lokakuuta 2005) (myyty 10 000 kpl) – #9
• Humisevan harjun paluu  (29. lokakuuta 2008) (myyty 2 000 kpl) – #22

• Emma-gaala 1984 – Vuoden yhtye
• Emma-gaala 1984 – Vuoden sävellys (Levoton Tuhkimo)
• Emma-gaala 1984 – Vuoden tuottaja (Dingon tuottaja Pave Maijanen)
• Emma-gaala 1985 – Vuoden yhtye
• Emma-gaala 1985 – Vuoden sävellys (Autiotalo)

Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot. Tarkennus: Pitäisi siirtää joko leipätekstiin tai omiin artikkeleihin

• Jonttu Virta vaikutti ennen Dingoa Kieltolaki-yhtyeessä.
• Dingon edeltäjä oli MAC, joka toimi 1980-luvun alussa. Dingon jäseniä MACissa olivat Neumann, Jarkko Eve ja Pepe Laaksonen. Yhtyeen tunnetuin kappale oli ”Suomi itkee”.
• Neumann vaikutti vuosina 1982–1983 Bwana-yhtyeessä.
• Jonttu Virta vaikutti vuosina 1986–1987 QQ Blue-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi vuonna 1987 myös albumi Crusade. QQ Blue kuitenkin lopetti toimintansa 1980-luvun lopulla.
• Neumann ja Pepe Laaksonen perustivat S.E.X.-yhtyeen vuonna 1987 Dingon hajoamisen jälkeen. Se ehti kuitenkin hajota ennen kuin yhtyeen levy saatiin markkinoille. Yhtyeessä vaikuttivat Neumann, Pepe Laaksonen, Jussi Kinnunen ja Jippo Laaksonen.
• Dingon kosketinsoittaja Pete Nuotio on vaikuttanut vuodesta 1991 lähtien SlowGang-yhtyeessä. SlowGang esiintyy harvakseltaan.
• Jarkko Eve vaikutti vuonna 2003 Dave Lindholmin Redclouds-yhtyeessä. Yhtyeeltä ilmestyi samanniminen albumi.
• Dingon entiset jäsenet Juha Jokinen ja Sami Välimäki vaikuttivat Merkattu Maa -yhtyeessä. Merkattu Maa julkaisi kolme albumia ja hajosi vuonna 2006.

• Luettelo Dingon kappaleista

• Parhaat-kokoelman historiikki.^selvennä

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.

Viitteet

Historiaa

• Levola, Kari: Kunnian kentät. Artmix 1985.
• Virta, Mika – Niemi, Suvi: Dingolle rakkaudella. Mesomusiikki 1985.
• Schulgin, Maria – Forssell, Johnny-Kai – Kostamo, Pentti: Kaikki huutaa Dingoo. Gummerus 1985.
• Martin, Emmi: Minun Dingoni. Otava, 1986.
• Neumann, Pertti: Tähti ja meripoika. Otava, 1992.
• Nazarenko, Salla: Neumann: Dingo-kipparin lokikirja. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-806-8.

Nuottijulkaisuja

• Nimeni on Dingo (Fazer 1984)
  • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Nimeni on Dingo-albumin kappaleisiin.
• Kerjäläisten valtakunta (Fazer 1985)
  • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Kerjäläisten valtakunta-albumin kappaleisiin.
• Complete (Gummerus 2001)
  • sisältää nuotit ja sanoitukset lähes kaikkiin vuosina 1984–1994 julkaistuihin suomenkielisiin kappaleisiin

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dingo (yhtye).

• Dingon viralliset kotisivut.
• Dingo Meteli.netissä
• Dingon läpimurtovuosi. Yleisradio.
• Dingomaniaa. Ylen Elävä arkisto.
• Dingo Kaivarissa. Ylen Elävä arkisto.
• Dingo ja levottomat tuhkimot. Ylen Elävä arkisto.
• Dingo Last.fm:ssä (englanniksi)
• Dingo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Dingo esittää kappaleen "Autiotalo" Hittimittari-ohjelmassa 8.12.1984 Yle Areena