Kaupungistuminen: Väestön muuttaminen kaupunkeihin

Kaupungistumiseksi kutsutaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehittymistä. Kaupungeiksi kutsuttuja yhteisöjä on ollut olemassa jo vuosituhansien ajan. Nykyinen kaupungistuminen nähdään osana yhteiskunnan modernisaatiota. Kaupungistumista tutkii muun muassa kaupunkitaloustiede.

Maaseutumaisissa yhteiskunnissa kaupunkien väestönkasvu ohittaa ensin maaseudun väestönkasvun, ja myöhemmin maaseudun väestö kääntyy laskuun muuttoliikkeen myötä. Lopulta väestö alkaa vähentyä myös pienemmissä kaupungeissa ja keskittyy kooltaan suurempiin kaupunkeihin. Jotkin yhteiskunnat ovat jo siirtyneet vaiheeseen, jossa suurten kaupunkien väestö vähenee ja niiden lähialueiden väestömäärä kasvaa.

Kaupungistumisen keskeisenä käännekohtana pidetään sitä, että kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea määrittää, mutta erään arvion mukaan tämä käänne olisi tapahtunut vuonna 2008. Kaupunkilaisten määrän on ennustettu nousevan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi 70 prosenttia maailman ihmisistä.

YK:n UNDESAn mukaan 84 % Suomen väestöstä asui kaupungistuneilla (urbaaneilla) alueilla jo vuonna 2011. Tilastokeskuksen jaottelun mukaan vasta 70 % suomalaisista asui kaupunkialueilla vuonna 2016, 7 % kaupungin läheisellä maaseudulla ja 6 % maaseudun keskustaajamissa.

 

Historiallisesti kaupungin määrittely on hankalaa. Useimmiten historiantutkijat ja arkeologit kutsuvat kaupungeiksi sellaisia asutuskeskittymiä, jotka olivat ympäristöönsä nähden suurehkoja, ja joiden asukkaat eivät osallistuneet ravinnon tai raaka-aineiden perustuotantoon kuin enintään sivutoimisesti. Kaupunkien asutus keskittyi kauppaan, käsitöihin, hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Erottelu ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan kaupungin ja kylän välinen raja on liukuva. Joskus – esimerkiksi keskiajan Euroopasta puhuttaessa – kaupunki oli myös hallinnollinen ja oikeudellinen käsite, joten kaikki kaupunkimaisia piirteitä omanneet asutuskeskukset eivät olleet kaupunkeja ainakaan virallisesti.

 

Historialliset kaupungit eivät kooltaan ole aina vastanneet nykyaikaista mielikuvaa kaupungista: kaupungiksi saatetaan joissakin historiallisissa yhteyksissä kutsua muutaman sadan asukkaan asutuskeskittymää, vaikka nykyisin tämän kokoista yhteisöä pidettäisiin maaseudun taajamana. Kaupunkikäsitteen merkityksen ja määritelmien muuttumisen vuoksi historiallista ja nykyistä kaupungistumista on vaikea verrata.

Varhaisimmat sellaiset yhteisöt, joita yleisesti luonnehditaan kaupungeiksi, syntyivät 3000-luvulla eaa. Egyptissä ja Mesopotamiassa. Kaikkein ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa. Antiikin sivilisaatio, keskiajan islamilainen sivilisaatio ja esimerkiksi Kiina voidaan mainita esimerkkeinä varhain kaupungistuneista kulttuureista, joissa niissäkin tosin valtaosa väestöstä asui maaseudulla. Euroopassa kaupunkiasutus taantui Rooman valtakunnan hajottua, mutta alkoi hitaasti taas voimistua 700- ja 800-luvuilla, laajemmassa määrin sydänkeskiajalta lähtien. Merkittäviä kaupunkiyhteisöjä syntyi myös Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Etelä- ja Väli-Amerikkaan jo ennen eurooppalaisten saapumista näille alueille. Myöhemmin kaupungistuminen levisi napaseutuja lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan. Ennen teollistumisen aikakautta ja 1800-lukua yli 100 000 asukkaan kaupungit olivat kuitenkin poikkeuksellisia.

 

Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Vuonna 1900 vain kahdeksan prosenttia maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetään yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita.

Kiinassa on käynnissä nykyään maailmanhistorian laajin kaupungistuminen ja maan kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vilkkaana myös tulevaisuudessa. Muissakin kehitysmaissa kaupungistuminen on hyvin nopeaa. On arvioitu, että joka tunti 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee noin seitsemän miljoonaa ihmistä. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Seuraavien kymmenen vuoden aikana ennustetaan muuttavan toinen miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennessä kaupungit ottavat vastaan kahdesta neljään miljardia ihmistä. Nopeimmin kasvavat 100 000–500 000 asukkaan kaupungit.^lähde?

Katso myös: Kaupunkitaloustiede

 

Kaupungistumisen syyt ovat moninaiset. Maaseudun koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta maaseudulla. Kehitysmaissa maaseutu on usein kovan väestönkasvun takia ylikansoitettu ja väestöräjähdys purkautuu kaupunkeihin. Maattomilla ja työttömillä maaseudun asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa kaupunkiin.

Koska suurin osa kaupunkiin muuttajista on nuoria, on kaupunkien luonnollinenkin väestönkasvu suurta. Kaupungit ovat vetovoimaisia myös siksi, että ihmiset uskovat niissä olevan mahdollisuuksia työllistymiseen, koulutukseen ja parempaan elintasoon. Nämä kaupunkien maaseutua paremmat mahdollisuudet saavat usein kehitysmaissa toimeentulonsa maaseudulla jo turvanneetkin ihmiset muuttamaan kaupunkeihin. Tämän lisäksi myös ilmaston muuttuminen saattaa vaikuttaa kaupungistumiseen kiihdyttävästi; esimerkiksi Kiinassa tai Afrikassa paheneva kuivuus on pakottanut ihmisiä lähtemään kaupunkeihin maatalouden käydessä kotipaikalla mahdottomaksi. Länsimaissa suurkaupungit vetävät myös eri elämäntyylejä ja vaihtoehtokulttuureja harrastavia ihmisiä suvaitsevaisemman ilmapiirinsä vuoksi. Tämän takia monissa suurkaupungeissa, kuten Berliinissä ja San Franciscossa, on suuri homoyhteisö.

Ihmiset muuttavat ensin kotipaikkansa lähikaupunkiin, josta jonkin ajan kuluttua muutetaan eteenpäin maan suurimpiin kaupunkeihin. Monissa maissa kaupungistumista yritetään rajoittaa, mutta tulokset ovat huonoja. Esimerkiksi Kiinan Shanghaissa arvioidaan asuvan monta miljoonaa laitonta maaltamuuttajaa.

 

Nopea kaupungistuminen luo myös ongelmia. Kehitysmaiden infrastruktuuri ei yleensä pysy kehityksen mukana, jolloin varsinaisen kaupungin laidoille syntyy paljon hökkelikyliä, joissa ei ole tarjolla alkeellisimpiakaan palveluja. Asunnottomuus ja katulapset ovat yleisiä ilmiöitä. Monissa kehitysmaissa jopa yli puolet väestöstä saattaa asua slummeissa. Asuntojen hinnat nousevat kovan kysynnän takia pilviin ja tuloerot kasvavat räjähdysmäisen suuriksi. Työttömyys on yleistä, mikä taas johtaa rikollisuuteen, prostituutioon, huumekauppaan ja pimeisiin töihin. Kaupungit ovatkin nykyisin entistä epätasa-arvoisempia paikkoja, joissa rikkaiden aidoilla reunustetut asuma-alueet ovat aivan slummien vieressä.

 

Kaupungit vievät laajentuessaan tilaa esimerkiksi maataloudelta ja luonnolta. Vedestä saattaa tulla pulaa pohjavesilähteiden tyhjentyessä tai saastuessa. Pahimmillaan kaupungit tuottavat asukasta kohti moninkertaisesti jätteitä maaseutuun verrattuna, ja tehokkaan jätehuollon järjestäminen kuuluukin kehitysmaiden kaupunkien vaikeimpiin ongelmiin. Lisäksi kaupunki kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja maaseutuun nähden, ja suurkaupunki tarvitsee pahimmillaan pinta-alaansa nähden monikymmenkertaisen alan viljeltyä maata ruokatarpeidensa tyydyttämiseksi.

Laajeneva kaupunki aiheuttaa myös liikenneongelmia. Laajentuessaan kaupunki lisää asukkaidensa auton tarvetta, eikä tieverkoston kehittäminen usein pysy autoistumisen tahdin mukana. Liikenne on ruuhkaista ja pysäköintipaikoista on pulaa. Autoistumisen takia monet suurkaupungit ovat todella saastuneita. Pahimmin saastuneissa kaupungeissa ihmiset saattavat hengittää monen tupakka-askillisen verran myrkkyjä päivän aikana. Suurin osa maailman saastuneimmista kaupungeista sijaitsee nykyisin voimakkaasti kaupungistuvassa Kiinassa. Monesti kaupungit ovatkin sakean savusumun eli smogin peitossa.

 

Kaupungistumiseen liittyy sen mukanaan tuomista ongelmista huolimatta myös runsaasti mahdollisuuksia. Kaupungit pystyvät yleensä tarjoamaan jonkinlaisen koulutuksen ja terveydenhuollon myös slummeissa asuville, jonka johdosta syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat pienempiä kuin maaseudulla. Kehitysmaissa elinajanodote on kaupungeissa maaseutua korkeampi. Kaupungeissa on lisäksi tarjolla työmahdollisuuksia, vaikka ne ovatkin usein virallisen talousjärjestelmän ulkopuolisia ja heikosti palkattuja. Työkirjo on kaupungeissa laajempi, mikä mahdollistaa ihmisille runsaamman valikoiman uramahdollisuuksia. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muut alueet.

Vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja kaupunkikulttuuri on maaseudun kulttuuria sirpaloituneempaa, jonka takia alakulttuurien muodostaminen on helpompaa.

Monet kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat esittäneet tulevaisuuden visioita ekologisesta suurkaupungista, joka rakentuu kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Ekologisessa kaupungissa kaikki tavarat ja materiaalit kierrätetään ja uudelleenkäytetään mahdollisimman perusteellisesti. Suurin osa liikenteestä tapahtuisi polkupyörällä, kävellen ja julkisilla kulkuneuvoilla.

Pääartikkeli: Suomen kaupungistuminen

Ensimmäisenä Suomen kaupunkina pidetään Turkua, joka perustettiin 1200-luvun lopulla. Suomessa kaupungistumisaste pysyi kuitenkin pitkään selvästi alhaisempana kuin useimmissa muissa Euroopan maissa: keskiajalla vain muutama prosentti Suomen alueen asukkaista asui kaupungeissa, joita sijaitsi vain maan etelä- ja lounaisrannikoilla. Suomi kaupungistui länsimaisittain myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, mutta vuoteen 1970 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa.

Seuraavassa on lueteltu suurimmat kaupungit vuonna 2021 sekä ennuste suurimmista kaupungeista vuonna 2050. On kumminkin huomattava että suurkaupunkialue on vaikeasti määriteltävä alue; esimerkiksi käynee Etelä-Korean Soul jossa eri laskelmien mukaan asuu 10–22 miljoonaa ihmistä. Tämän takia luettelot voivat vaihdella huomattavastikin eri tilastoissa.

Suurimmat kaupungit 2021

Pääartikkeli: Luettelo maailman suurimmista kaupunkiseuduista

Suurimmat kaupungit 2050 (ennuste)

15 suurinta kaupunkia ennusteen mukaan vuonna 2050:

Kaupunki	Asukasluku	Valtio
Mumbai	42 403 631	Intia
Delhi	36 156 789	Intia
Dhaka	35 193 184	Bangladesh
Kinshasa	35 000 361	Kongon demokraattinen tasavalta
Kalkutta	33 042 208	Intia
Lagos	32 629 709	Nigeria
Suur-Tokio	32 621 993	Japani
Karachi	31 696 042	Pakistan
New York	24 768 743	Yhdysvallat
México	24 328 738	Meksiko
Kairo	24 034 957	Egypti
Metro Manila	23 545 397	Filippiinit
São Paulo	22 824 800	Brasilia
Shanghai	21 316 752	Kiina
Lahore	17 449 007	Pakistan

• Maaltamuutto

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaupungistuminen.

• Urbanization Worldwide, World Bank 2005 World Development Indicators
• Open History Cityviewer (Arkistoitu – Internet Archive), a dynamic map of the world cities' growth
• Tomorrow's Crises Today – the humanitarian dimension of urbanization
• The Natural History of Urbanization
• Ylen Elävä arkisto – Suurkaupungin hurmio ja turmio
• Verkkouutiset – Kiina siirtää 250 miljoonaa ihmistä maaseudulta kaupunkeihin