Valtio Palestiina: Osittain tunnustettu valtio Lähi-idässä

Palestiina (arab. فلسطينية‎, Falasṭīn) eli Palestiinalaisalue on useiden YK:n jäsenvaltioiden tunnustama valtio Aasian Lähi-idässä. Palestiinan pinta-ala on 6 020 km² ja väkiluku noin 5,2 miljoonaa. Sen hallinnollinen keskus on Ramallah Länsirannalla ja suurin kaupunki on Gazan kaistan keskus Gaza. Palestiinan vapautusjärjestö pitää pääkaupunkinaan Israelin miehittämää Itä-Jerusalemia, mutta tätä ei ole laajalti tunnustettu.

Palestiina دولة فلسطين (Dawlat Filasṭīn)
lippu vaakuna
Valtiomuoto	puolipresidentiaalinen tasavalta
Presidentti	Mahmud Abbas
Pääministeri	Muhammad Mustafa
Pääkaupunki	Ramallah , 35°12′E
Muita kaupunkeja	Gaza
Pinta-ala
– yhteensä	6 020 km² (sijalla 163)
– josta sisävesiä	3,5 %
Väkiluku (2021 arvio)	5 227 193 (sijalla 121)
Viralliset kielet	arabia
Lukutaito	98 % (2020)
Valuutta	Israelin shekeli (ILS) Egyptin punta (EGP) Jordanian dinaari (JOD)
BKT (2018 arvio)
– yhteensä	14,616 mrd. USD  (sijalla –)
– per asukas	3 199 USD
HDI (2019)	0,708 (sijalla 115)
Aikavyöhyke	UTC+2
– kesäaika	UTC+3
Itsenäisyys  – julistautui  – alue-     vaatimus  – tunnustettu	15. marraskuuta 1988 Israelista osittain tunnustettu valtio
Lyhenne	PS
Kansainvälinen suuntanumero	+970
Tunnuslause	ei ole
Kansallislaulu	”Biladi”
Infobox OKNimi-testi OK

Palestiinan itsehallinto on merkittävä työllistäjä. Sillä on palveluksessaan 30 000 poliisia ja lähes saman verran virkamiehiä. Israel, Euroopan unioni ja Yhdysvallat antoivat huhtikuuhun 2006 asti huomattavaa rahallista tukea palestiinalaishallinnolle. Hallinto toimii edelleen pääasiassa ulkomaisen avun varassa.

Israelin toteuttama palestiinalaisalueiden miehitys vuonna 2002 tuhosi osan palestiinalaishallinnon toimintakyvystä. Palestiinalaisalueen talous romahti lähes täysin vuoden 2000 Al-Aqsan kansannousun alun jälkeen.

Palestiinaa hallitsevan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) aluevaatimuksiin kuuluvat Länsiranta sekä Gazan kaista, jonka se menetti vuonna 2007 Hamasille. Lisäksi se peruskirjansa 19. artiklan mukaisesti pitää koko Israelia laittomana.

Neljäsataa vuotta kestäneen osmanivallan aikana (1517–1917) nykyinen Palestiinan alue oli jaettu useisiin hallinnollisiin alueisiin, joita johdettiin Damaskoksesta tai Beirutista. Sanaa "Palestiina" käyttivät kristityt, kun taas juutalaiset puhuivat "Israelista". Osmanit eivät käyttäneet kumpaakaan, vaan nimesivät alueen eri osat omalla tavallaan.

Vuonna 1922 Osmanien valtakunta jaettiin, jolloin Jordan-joen ja Välimeren välisestä alueesta tehtiin Kansainliiton päätöksellä "Palestiinaksi" nimetty Britannian mandaattialue. Siitä erotettiin kolme neljäsosaa eli Jordanjoen itäpuoli "Transjordaniaksi" eli nykyiseksi Jordaniaksi. Juutalaisten ja arabien välisten yhteenottojen takia Yhdistyneet kansakunnat esitti vuonna 1947 suunnitelman brittiläisen Palestiinan mandaatin jakamisesta kahteen osaan eli juutalais- ja arabivaltioon. Näin luotiin tavoite arabialaisesta Palestiinasta.

Heti YK:n jakosuunnitelman tultua julki 30. marraskuuta 1947 arabit aloittivat väkivaltaisuudet, jotka kohdistuivat sekä brittejä että juutalaisia vastaan. Israel julistautui itsenäiseksi esitettyjen rajalinjojen mukaisesti vuonna 1948 brittien poistuttua maasta. Egyptin, Syyrian, Jordanian, Libanonin ja Irakin armeijat hyökkäsivät tällöin välittömästi Israeliin. Jordania miehitti palestiinalaisalueiksi suunnitellun Länsirannan ja Egypti vastaavasti Gazan kaistan. Sota päättyi Israelin täydelliseen voittoon vuonna 1949. Israelin haltuun jäi laajempia alueita kuin YK:n jakosuunnitelmassa oli kaavailtu.

Vuonna 1967 5.–10. kesäkuuta Egypti, Jordania ja Syyria aloittivat sodan Israelia vastaan tavoitteena sen tuhoaminen. Sota päättyi Israelin nopeaan voittoon, ja sen lopussa Israelin hallintaan jäivät Gaza, Siinain niemimaa, Länsiranta ja Golanin kukkulat eli entistä laajempi alue. YK:n turvallisuusneuvosto vaati päätöslauselmassa 242 konfliktin ratkaisemista kahden valtion mallin perusteella. Sen mukaisesti Israelin pitää poistua valloittamiltaan alueilta ja arabien luopua väkivallan käytöstä Israelia vastaan. Israel hyväksyi päätöslauselman, mutta Palestiinan vapautusjärjestö ei, sillä PLO piti Israelin valtiota peruskirjansa mukaisesti laittomana.

Vuonna 1973 Egypti ja Syyria hyökkäsivät Israeliin. Jom kippur-sota päättyi Israelin voittoon. Rauhansopimuksessa Egyptin kanssa 1978 Israel luopui valtaamastaan Siinain niemimaasta, ja Egypti tunnusti Israelin.

Israel ja PLO aloittivat salaiset rauhanneuvottelut vuoden 1993 alussa Oslossa. Oslon sopimus 1993 solmittiin Israelin ja PLO:n välille, ja muina allekirjoittajina olivat Yhdysvallat, Venäjä, Egypti, Jordania, Norja sekä EU. Länsirannan alueet jaettiin A-B-C-alueisiin. A-alue tärkeimpine arabikaupunkeineen on Palestiinan viranomaisten täydessä hallinnassa, B-alueella oli 45 arabikylää Palestiinan ja Israelin yhteisvalvonnassa, ja siirtokunnista sekä valtion maasta koostuva C-alue on kokonaan Israelin hallinnassa. Kaikki Israelin siirtokunnat ovat Israelille kuuluvalla C- alueella. A- ja B-alueisiin jäi noin 30 % Länsirannasta. Hannu Juusolan mukaan rauhanneuvotteluissa ei kuitenkaan ehditty sopia tärkeimmistä asioista.

Israel poistui Gazasta vuonna 2005 ja purki siellä olleet siirtokuntansa. Sekä Israel että Egypti asettivat alueen saartoon sieltä käsin toimineen terrorismin torjumiseksi.

Vuonna 1996 palestiinalaisten presidentiksi valittiin Jasser Arafat, joka sai 88,1 prosenttia äänistä. Kansainvälisen painostuksen alla Arafat luovutti jonkin verran valtaansa pääministereilleen, Mahmud Abbasille (huhtikuu–syyskuu 2003) ja Ahmad Qurai’ille (lokakuu 2003 – tammikuu 2006).

Uudet presidenttivaalit järjestettiin 9. tammikuuta 2005 Arafatin kuoleman jälkeen, ja valituksi tuli Fatah-puolueen Mahmud Abbas.

Palestiinalaishallinnossa on parlamentti, josta Fatah sai 50 paikkaa 88:sta vuonna 1996 pidetyissä ensimmäisissä parlamenttivaaleissa ääri-islamistisen Hamasin kieltäytyessä asettamasta ehdokkaita. Se halusi ilmaista tyytymättömyytensä Israelin kanssa käytyjen neuvottelujen tasapuolisuuteen ja pyrki välttämään tunnustamasta Palestiinalaishallintoa.

Tammikuussa 2006 pidetyissä toisissa parlamenttivaaleissa Hamas voitti 76 paikkaa 132:sta. Vaalit hävinneen Fatahin edustaja ilmoitti, ettei puolue ole valmis hallitusyhteistyöhön Hamasin kanssa ja sen pääministeri Ahmad Qurai’ erosi, jotta Hamas voisi muodostaa hallituksen. Pääministeriksi nousi Isma’il Haniyya.

Terroristijärjestönä pidetyn Hamasin valtaannousu merkitsi, että Yhdysvallat ja Kanada katkaisivat välinsä palestiinalaisten ministeriöihin ja hoitavat suhteita palestiinalaisiin ainoastaan presidentti Mahmud Abbasin kautta. Palestiinalaishallinto sai Euroopan unionilta noin 500 miljoonaa euroa vuosittaista tukea ja Yhdysvalloilta 400 miljoonaa dollaria. Merkittävin menetys oli Israelin kieltäytyminen maksamasta palestiinalaisille verovaroina noin 40 miljoonaa dollaria kuussa, jotka käytettiin hallinnon menoihin, muun muassa palkkoihin. Ainoastaan Venäjä on jatkanut suoran tuen antamista. Pääministeri Isma’il Haniyya ja Lähi-idän media tuomitsivat EU:n ja Yhdysvaltojen ”näännytystaktiikan” epämieluisan vaalituloksen jälkeen.

Hamas ja Fatah ajautuivat loppuvuonna 2006 sisällissodan partaalle, ja taisteluissa kuoli kymmeniä ihmisiä. Helmikuussa 2007 järjestöt sopivat yhteishallituksesta.

Kun Hamas vuoden 2009 marraskuussa rikkoi maiden välistä tulitaukoa tehden useita israelilaisiin siviileihin kohdistettuja raketti-iskuja, aloitti Israel tammikuussa pääosin maavoimien avulla käydyn vastahyökkäyksen Gazan kaistalle (Operaatio Valettu lyijy). Tuolloin poliittinen tilanne Palestiinalaishallinnossa muuttui yhä sekavammaksi. Gaza siirtyi yhä selvemmin Hamasin haltuun ja länsiranta Fatahin. Hamas väittää, ilmeisesti laillisin perustein, että presidentti Abbasin toimikausi loppui 9. tammikuuta 2009, kun hänen kolmivuotinen kautensa loppui. Normaalitilanteessa Hamas olisi todennäköisesti saanut uudeksi presidentiksi ehdokkaansa Aziz al-Dewikin. Israel ehti kuitenkin tuomita hänet sotilastuomioistuimessa kolmeksi vuodeksi vankilaan.

Joulukuussa 2019 Palestiinan presidentti Mahmud Abbas sanoi Länsirantaa hallitsevan PLO:n ja Gazan aluetta hallitsevan Hamasin sopineen, että Länsirannan, Gazan ja Jerusalemin palestiinalaiset valitsevat vuonna 2020 vaaleissa presidentin ja parlamentin. Kyseessä olisivat toteutuessaan Palestiinalaishallinnon ensimmäiset vaalit 14 vuoteen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump esitteli tammikuussa 2020 Lähi-idän rauhansuunnitelmansa. Suunnitelma virallistaisi Israelin siirtokunnat, muodostaisi pirstaleisen palestiinalaisvaltion, liittäisi Israelin Jordanialta takaisinvaltaamat alueet virallisesti osaksi juutalaisvaltiota ja työntäisi palestiinalaiset Jerusalemin itälaidalle. Trump julkisti pitkään valmistelemansa ”Rauhan kautta vaurauteen” (Peace to Prosperity) -nimisen suunnitelmansa tammikuussa 2020 Washingtonissa. Palestiinalaiset tuomitsivat Trumpin suunnitelman, jota palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas kutsui ”salaliittodiiliksi”. Heidän mukaansa Trumpin suunnitelma loukkaa kansainvälisesti hyväksyttyjä suuntalinjoja, kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita ja YK:n julkilausumia, mukaan lukien julkilausuma 2334. Kyseinen julkilausuma tuomitsee Israelin vuonna 1967 valloittamilleen alueille perustamat siirtokunnat laittomiksi. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi julkilausuman vuonna 2016 äänin 14–0 Yhdysvaltain pidättäytyessä äänestämästä.

Vasemmisto Palestiinan puolelle 1967

UPIn tutkija Timo R. Stewartin mukaan ennen vasemmistolaiset olivat juutalaismyönteisempiä ja johtava demari K. A. Fagerholm oli Suomi-Israel-yhdistysten liiton johtaja. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan myötä Neuvostoliitto katkaisi suhteensa Israeliin ja vaihtoi tukemaan PLOta ja palestiinalaisia, ja vasemmisto seurasi perässä. Sen jälkeen vasemmisto onkin ollut Palestiina-myönteisempi.

 

Pääartikkeli: Palestiinan kansainvälinen asema

Palestiinan on tunnustanut 138 Yhdistyneiden kansakuntien jäsenmaata sekä Pyhä istuin ja itsekin vain osittain tunnustettu Saharan demokraattinen arabitasavalta.

Tammikuussa 2015 YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon hyväksyi Palestiinan Kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen ICC:n jäseneksi. Israel on ilmoittanut, ettei sen sotilaita anneta ICC:n tutkittavaksi. Päätöstä vastustava Yhdysvallat aikoo vähentää Palestiinan avustamista päätöksen seurauksena.

Kahden valtion mallin vähäinen kannatus

Yhdistyneet kansakunnat esitti vuonna 1947 juutalaisten ja arabien välisten konfliktien ratkaisuksi brittien Palestiinan mandaatin jakamista juutalais- ja arabivaltioiksi. Arabimaat eivät ole hyväksyneet ratkaisua, ja ne ovat hyökänneet Israeliin vuosina 1948, 1967 ja 1973 tavoitteena sen tuhoaminen. 22 jäsenvaltion Arabiliitto omaksui vuonna 1967 "kolmen ein" politiikan suhteessa Israeliin: Ei Israelin tunnustamista, ei neuvotteluja eikä rauhaa Israelin kanssa. PLO ja Hamas vaativat peruskirjoissaan Israelin tuhoamista.

Päätöslauselma 242

YK:n turvallisuusneuvosto laati kuuden päivän sodan jälkeen vuonna 1967 päätöslauselman 242, jossa se täsmensi kahden valtion mallin lähtökohtia. YK:n mukaan ratkaisun avulla saavutettaisiin oikeudenmukainen ja kestävä rauha. Päätöslauselma vaati kahta asiaa:

• Israelin asevoimien tulee vetäytyä kuuden päivän sodassa valloitetuilta alueilta.
• Sodalla uhkailu ja sotatoimet tulee lopettaa ja jokaisen alueella olevan valtion itsemääräämisoikeus, alueellinen loukkaamattomuus ja poliittinen itsenäisyys on tunnustettava, ja kunnioitettava niiden oikeutta elää rauhassa turvallisten ja tunnustettujen rajojen sisällä vapaana uhkailusta tai väkivallasta.

Päätöslauselman 242 hyväksyivät Egypti, Jordania ja Israel, mutta Palestiinan vapautusjärjestö kieltäytyi sitä koskevista neuvotteluista. Vuonna 1973 Egypti ja Syyria hyökkäsivät Jom Kippur -sodassa Israeliin. Sodan jälkeen YK uudisti vaatimuksensa kahdesta valtiosta päätöslauselmassa 338.

Kyselytutkimukset

Kahden valtion mallin kannatus juutalaisten ja palestiinalaisten keskuudessa on laskenut. Vuonna 2012 sitä kannatti kummassakin ryhmässä enemmistö, mutta vuonna 2023 enää vähemmistö. Israelissa sitä kannatti vuoden 2012 kyselyyn vastanneista 61%, mutta vuonna 2023 Hamasin hyökkäyksen jälkeen enää 25 %. Vuonna 2012 itsenäistä Palestiinaa vastusti 30 %, mutta vuonna 2023 jo 65 % vastaajista. Lisäksi vastaajista 74 % uskoi, että pysyvää rauhaa ei voida koskaan saavuttaa.

Palestiinalaisista kahden valtion mallia kannatti vuonna 2012 vielä 59 %, mutta vuonna 2023 enää 23 %. Vastaajista 81 % katsoi, että pysyvää rauhaa ei voida koskaan saavuttaa Israelin ja Palestiinan välille.

Miehityksen vaikutukset

Israel on miehittänyt palestiinalaisalueita vuodesta 1967. Länsirannan miehitys, 2007 alkanut Gazan saarto, sekä kansainvälistä oikeutta rikkova siirtokuntien rakentaminen haittaavat YK:n turvallisuusneuvoston mukaan rauhanprosessia ja Palestiinan valtionrakennusta. USA katsoi vuonna 2019, että siirtokunnat eivät ole kansainvälisen lain vastaisia.

Miehitys hankaloittaa palestiinalaisten siviilien elämää. Vuonna 2021 kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt Human Rights Watch ja Jewish Voice for Peace julistivat Israelin sortotoimien täyttävän apartheidin kriteerit. Vuonna 2022 myös Amnesty julkaisi raportin Israelin apartheidista palestiinalaisia vastaan.

Ihmisoikeusrikkomukset

Palestiinan valtiota on syytetty tehottomuudesta, korruptiosta ja rahojen käyttämisestä terrorismiin. Israel on syyttänyt sitä poliisivoimien kehittämisestä armeijaksi. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet sitä israelilaisten kanssa yhteistyötä tehneiden arabien laittomista pidätyksistä, kuolemanrangaistuksen käytöstä sekä terrorismin tukemisesta.

Vuotta 1997 käsittelevässä raportissaan Amnesty International kertoi siviilien pidätysten ja vangitsemisten ilman syytteitä kohdistuvan useimmiten poliittisiin toisinajattelijoihin. Amnestyn mukaan Palestiinalaishallinnon harjoittama vankien kidutus oli laajamittaista. Raportissa todetaan: ”Seitsemän vankia kuoli. Laittomien tappamisten, mukaan lukien mahdollisten oikeudettomien teloituksien, raportointi jatkui.”

Arabien ihmisoikeusjärjestö raportoi, että vuosina 2007–2011 palestiinalaishallinto vangitsi 13 271 palestiinalaista ja kidutti 96 %:a heistä, mihin 6 kuoli. Vangituista 15,3 % oli naisia ja 11,3 % vanhuksia.

Homoseksuaalien oikeusjärjestön mukaan Palestiinalaishallinto käyttää yleensä homojen vainon tekosyynä näiden leimaamista kollaboraattoreiksi mutta myös homoseksuaalisuudesta tuomittuja on teloitettu. Gazan kaista on julistanut homoseksuaalisuudesta kuolemanrangaistuksen.

Hamasin itsemääräämislait ovat miltei täysin šariasta, mikä syrjii pahasti naisia perheväkivaltaan, perintöihin, avioliittoon ja avioeroon liittyvissä tilanteissa. Raiskaukset, perheväkivalta ja kunniamurhat ovat yleisiä, ja ne jätetään usein rankaisematta.

• Palestiina (alue)
• Palestiinalaishallinnon vaalit
• Palestiinan pakolaisuus
• Palestiinalaisten paluuoikeus
• Ihmisoikeudet Palestiinassa

• Masters, Bruce: Palestine. Encyclopedia of the Ottoman Empire. Toim. Agoston Gabor & Bruce Masters, s. 452-453. New York: Facts on File, 2009. ISBN 978-0-8160-6259-1. Internet Archive.

Viitteet

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Palestiina (valtio) Wiki Commonsissa