Afrikka: Maailman toiseksi suurin maanosa

Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa.

Sen pinta-ala on 30 365 000 neliökilometriä, joka on 20,3 prosenttia Maan maapinta-alasta. Afrikan noin 1,4 miljardia asukasta muodostaa noin 15 prosenttia ihmiskunnasta.

Afrikka
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot
Pinta-ala 30 365 000 km²
Väkiluku n. 1,4 miljardia
  – väestötiheys 30,51 as./km²
Valtioita 54 (luettelo valtioista)
Aikavyöhyke UTC−1 – UTC+4

Afrikka koostuu useista ylätasangoista. Mantereen suurin joki on Niili, laajin järvi Victorianjärvi ja korkein vuori Kilimanjaro. Suurin osa Afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen. Pohjois-Afrikassa sijaitsee suuri Saharan aavikko, ja Keski- ja Länsi-Afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa. Afrikassa on moni­muotoinen eläimistö.

Afrikassa on useita tuhansia etnisiä ryhmiä. Nykyisin Afrikassa on 54 itsenäistä valtiota. Niiden rajat ovat peräisin siirtomaa-ajalta, eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin.

Pääosa Afrikan maista itsenäistyi 1960-luvulla. Sodat, epävakaus, väestönkasvu sekä taudit koettelevat maanosaa nykyäänkin.

Afrikka on luonnonvaroiltaan rikas, mutta taloudeltaan köyhä maanosa. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, kuten köyhyys, AIDS, ruoan ja veden puute sekä huono hallinto. Afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä ja tätä ennen orjuudesta.

Etymologia

Antiikin kreikkalaiset kutsuivat maanosan pohjoisosaa Libya-nimellä. Ensimmäinen tunnettu Africa-maininta on 100-luvun eaa. alusta roomalaiselta runoilijalta Enniukselta. Hän viittasi sanalla Karthagon seutuun. Roomalaiset hävittivät Karthagon vuonna 146 eaa. ja nimesivät ensimmäisen Välimeren eteläpuolisen provinssinsa Africaksi. Provinssi käsitti suurin piirtein nykyisen Tunisian ja osan Algeriaa. Myöhemmin Afrikka laajentui tarkoittamaan laajempaa aluetta, mutta vasta 1400-luvulta lähtien se on tarkoittanut koko maanosaa. Afrika-nimen alkuperä saattaa olla foinikian kielen sanassa afer, musta, monikossa afri. Roomalaiset kutsuivat alueella asuneita berbereitä afreiksi.

Maantiede

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Satelliittikuva Afrikasta.

Afrikka rajautuu pohjoisessa Välimereen, koillisessa Suezin kanavaan ja Punaiseenmereen, idässä Intian valtamereen ja lännessä Atlanttiin.

Afrikka jaetaan maantieteellisesti viiteen osaan: Pohjois-Afrikka, Itä-Afrikka, Länsi-Afrikka, Keski-Afrikka ja Eteläinen Afrikka.

Afrikan pinta-ala on 30,365 miljoonaa neliökilometriä. Afrikan pohjoisimmasta kohdasta, Ras ben Sakkasta Tunisiassa (37°21' N), eteläisimpään, Cape Agulhasiin Etelä-Afrikassa on matkaa suunnilleen 8 000 kilometriä. Manteren läntisimmästä kohdasta, Kap Verden niemimaasta Senegalissa (17°33'22” W), itäisimpään kohtaan Sar Hafuniin Somaliassa (51°27'52” E), on noin 7 400 kilometriä.

Afrikan rantaviivan pituus on noin 26 000 kilometriä. Muihin maanosiin verrattuna Afrikan rannikot ovat melko suoria, ilman laajoja niemimaita tai lahtia. Afrikan kaakkoisrannikolla sijaitseva Madagaskar on maailman neljänneksi suurin saari.

Afrikka koostuu useista ylätasangoista, jotka Itä-Afrikan hautavajoama halkaisee mantereen itäosissa. Afrikan luoteisosissa ovat Atlasvuoret, jotka ovat geologisesti mantereen nuorinta osaa. Afrikan korkein vuori on Kilimanjaro, jonka huippu on 5 895 metriä merenpinnasta.

Afrikan suurin joki on Välimereen laskeva Niili, jota pidetään noin 6 690 kilometrin pituudellaan maailman pisimpänä jokena. Muita Afrikan suurimpia jokia ovat Kongojoki (4 630 km), Sambesi (2 735 km) ja Nigerjoki (4 100 km). Useimmat Afrikan suurista järvistä sijaitsevat Itä-Afrikan hautavajoaman alueella. Suurimpia järviä ovat esimerkiksi Victorianjärvi, Tanganjikajärvi, Njassajärvi, Albertinjärvi ja Tšadjärvi.

Ilmasto ja kasvillisuusvyöhykkeet

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Afrikan kasvillisuusvyöhykkeet.

Suurin osa Afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen. Pohjois-Afrikassa on suuri Saharan kuumuusaavikko. Sen pohjoispuolella on kapea Välimeren rannikkovyöhyke. Saharan eteläpuolella on Sahel, joka on kuiva, puoliaavikosta savanniksi asteittain muuttuva alue. Keski- ja Länsi-Afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa. Eteläisessä Afrikassa on Kalaharin puoliaavikko ja Namibin aavikko.

Eläimistö

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Leijona savannilla Ngorongoron suojelualueella Tansaniassa.

Pleistoseenin lopun joukkotuho vaikutti Afrikassa vähemmän kuin muissa maanosissa. Osittain tämän vuoksi Afrikka onkin tullut tunnetuksi moni­muotoisesta eläimistöstään. Siellä on maailman muihin alueisiin verrattuna huomattavan paljon suurikokoisia eläimiä, varsinkin nisäkkäitä. Sellaisia ovat petoeläimistä leijona, leopardi, gepardi ja hyeena, kasvis­syöjistä esimerkiksi afrikannorsu, kirahvi, virtahepo, kafferipuhveli ja sarvikuono. Afrikassa on myös suuri joukko antilooppilajeja sekä kädellisiä, kuten paviaanit sekä ihmis­apinoihin kuuluvat simpanssit ja gorillat. Afrikassa on myös suuria lintuja, kuten strutseja sekä matelijoita, kuten krokotiileja.

Ekologia

Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP totesi vuonna 2008 metsäkadon olevan Afrikassa noin kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla. On jopa väitetty, että 90 prosenttia Länsi-Afrikan alkuperäisistä metsistä olisi jo tuhoutunut. Madagaskarin alkuperäisistä metsistä 90 prosenttia on tuhoutunut sen jälkeen, kun ihmiset asuttivat saaren noin 2 000 vuotta sitten. Noin 65 prosenttia Afrikan viljelysmaasta kärsii maaperän köyhtymisestä.

Valtiot

Valtio Pinta-ala
(km²)
Asukas­luku
(2009) ellei muuta mainita
Väestö­tiheys
(as. / km²)
Pää­kaupunki Viralliset kielet Valtiomuoto Valuutta
Itä-Afrikka: 6 384 904 316 053 651 49,5
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Burundi 27 830 8 988 091 322,9 Gitega kirundi, ranska hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta Burundin frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Komorit 2 170 752 438 346,7 Moroni škimoro, ranska, arabia presidentillinen liittotasavalta Komorien frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Djibouti 23 000 516 055 22,4 Djibouti ranska, arabia perinnöllisen diktatuurin alainen presidentillinen tasavalta Djiboutin frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Eritrea 121 320 5 647 168 46,5 Asmara tigrinja, arabia totalitaarisen diktatuurin alainen, yhden puolueen presidentillinen tasavalta Eritrean nakfa
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Etelä-Sudan 619 745 8 260 490 13 Juba englanti, arabia väliaikaiseen hallitukseen perustuva liittotasavalta Etelä-Sudanin punta
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Etiopia 1 127 127 85 237 338 75,6 Addis Abeba amhara parlamentaarinen liittotasavalta Etiopian birr
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Kenia 582 650 39 002 772 66,0 Nairobi swahili, englanti presidentillinen tasavalta Kenian šillinki
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Madagaskar 587 040 20 653 556 35,1 Antananarivo ranska, malagassi puolipresidentillinen tasavalta Madagaskarin ariary
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Malawi 118 480 14 268 711 120,4 Lilongwe njandža, englanti presidentillinen tasavalta Malawin kwacha
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Mauritius 2 040 1 284 264 629,5 Port Louis englanti parlamentaarinen tasavalta Mauritiuksen rupia
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Mayotte (Ranska) 374 223 765 489,7 Mamoudzou ranska merentakainen paikallishallintoalue euro
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Mosambik 801 590 21 669 278 27,0 Maputo portugali hallitsevan puolueen puolipresidentillinen tasavalta Mosambikin metical
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Réunion (Ranska) 2 512 743 981 (2002) 296,2 Saint-Denis de la Réunion ranska Ranskan merentakainen departementti euro
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Ruanda 26 338 10 473 282 397,6 Kigali ruanda, ranska, englanti hallitsevan puolueen autoritaarisen hallinnon alainen presidentillinen tasavalta Ruandan frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Seychellit 455 87 476 192,2 Victoria ranska, englanti, Seychellien kreoli presidentillinen tasavalta Seychellien rupia
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Somalia 637 657 9 832 017 15,4 Mogadishu somalia, arabia parlamentaarinen liittotasavalta Somalian šillinki
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Tansania 945 087 41 048 532 43,3 Dodoma englanti, swahili hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta Tansanian šillinki
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Uganda 236 040 32 369 558 137,1 Kampala englanti, swahili hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta Ugandan šillinki
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Sambia 752 614 11 862 740 15,7 Lusaka englanti presidentillinen tasavalta Sambian kwacha
Keski-Afrikka: 6 613 253 121 585 754 18,4
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Angola 1 246 700 12 799 293 10,3 Luanda portugali hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta Angolan kwanza
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Kamerun 475 440 18 879 301 39,7 Yaoundé ranska, englanti yhden puolueen johtama presidentllinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Keski-Afrikan tasavalta 622 984 4 511 488 7,2 Bangui sango, ranska presidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Tšad 1 284 000 10 329 208 8,0 N’Djamena ranska, arabia sotilasjuntan alainen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Kongon tasavalta 342 000 4 012 809 11,7 Brazzaville ranska hallitsevan puolueen puolipresidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Kongon demokraattinen tasavalta 2 345 410 68 692 542 29,2 Kinshasa ranska puolipresidentillinen tasavalta Kongon frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Päiväntasaajan Guinea 28 051 633 441 22,6 Malabo ranska, espanja hallitsevan puolueen presidentillinen, diktatuurin alainen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Gabon 267 667 1 514 993 5,6 Libreville ranska hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  São Tomé ja Príncipe 1 001 212 679 212,4 São Tomé portugali puolipresidentillinen tasavalta São Tomén ja Príncipen dobra
Pohjois-Afrikka: 8 533 021 211 087 622 24,7
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Algeria 2 381 740 34 178 188 14,3 Alger arabia puolipresidentillinen tasavalta Algerian dinaari
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Egypti
Egypti sijaitsee maantieteellisesti suurimmaksi osaksi Afrikassa.Siinain niemimaan itäinen osa kuuluu Aasiaan
1 001 450 80 471 869 77 Kairo arabia puolipresidentillinen tasavalta Egyptin punta
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Libya 1 759 540 6 310 434 3,6 Tripoli arabia väliaikainen hallinto Libyan dinaari
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Marokko 446 550 34 859 364 78,0 Rabat arabia parlamentaarinen perustuslaillinen monarkia Marokon dirhami
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Sudan 1 861 484 30 894 000 (2008) 17 Khartum arabia sotilasdiktatuurin alainen liittotasavalta Sudanin punta
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Tunisia 163 610 10 486 339 64,1 Tunis arabia presidentillinen tasavalta Tunisian dinaari
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Länsi-Sahara
Länsi-Saharan asema on kiistanalainen. Marokko hallitsee aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Tätä ei tunnusteta yleisesti. Polisario on toinen aluetta omanaan pitävä ryhmä.

266 000 405 210 1,5 Laayoune arabia kiistanalainen ei-itsehallinnollinen alue Marokon dirhami
Etelä-Afrikka: 2 693 418 56 406 762 20,9
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Botswana 600 370 1 990 876 3,3 Gaborone tswana, englanti hallitsevan puolueen parlamentaarinen tasavalta, toimeenpaneva presidentti Botswanan pula
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Lesotho 30 355 2 130 819 70,2 Maseru eteläsotho parlamentaarinen perustuslaillinen monarkia Lesothon loti
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Zimbabwe 390 580 11 392 629 29,1 Harare shona, ndebele, englanti hallitsevan puolueen presidentillinen tasavalta (muun muassa Yhdysvaltain dollari)
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Namibia 825 418 2 108 665 2,6 Windhoek englanti hallitsevan puolueen puolipresidentillinen tasavalta Namibian dollari
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Etelä-Afrikka 1 219 912 49 052 489 40,2 Kapkaupunki (lakiasäätävä), Pretoria (hallinnollinen), Bloemfontein (juridinen) afrikaans, englanti, zulu, xhosa, swazi, ndebele, eteläinen sotho, pohjoinen sotho, tsonga, tswana ja venda hallitsevan puolueen parlamentaarinen tasavalta, toimeenpaneva presidentti Etelä-Afrikan randi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Swazimaa 17 363 1 123 913 64,7 Mbabane swazi absoluuttinen monarkia Lilangeni
Länsi-Afrikka: 6 144 013 296 186 492 48,2
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Benin 112 620 8 791 832 78,0 Porto-Novo ranska presidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Burkina Faso 274 200 15 746 232 57,4 Ouagadougou ranska sotilas­vallan­kaappauksen alainen valtio CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Kap Verde 4 033 429 474 107,3 Praia portugali puolipresidentillinen tasavalta Kap Verden escudo
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Norsunluurannikko 322 460 20 617 068 63,9 Yamoussoukro ranska presidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Gambia 11 300 1 782 893 157,7 Banjul englanti presidentillinen tasavalta Gambian dalasi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Ghana 239 460 23 832 495 99,5 Accra englanti presidentillinen tasavalta Ghanan cedi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Guinea 245 857 10 057 975 40,9 Conakry ranska sotilasjuntan alainen tasavalta Guinean frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Guinea-Bissau 36 120 1 533 964 42,5 Bissau portugali puolipresidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Liberia 111 370 3 441 790 30,9 Monrovia englanti presidentillinen tasavalta Liberian dollari
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Mali 1 240 000 12 666 987 10,2 Bamako ranska sotilasjuntan alainen puolipresidentillinen yhtenäisvaltio ja tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Mauritania 1 030 700 3 129 486 3,0 Nouakchott arabia puolipresidentillinen islamilainen tasavalta Mauritanian ouguiya
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Niger 1 267 000 15 306 252 12,1 Niamey ranska puolipresidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Nigeria 923 768 149 229 090 161,5 Abuja englanti presidentillinen liittotasavalta Nigerian naira
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Saint Helena (Britannia) 410 7 637 14,4 Jamestown englanti Britannian merentakainen alue Saint Helenan punta
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Senegal 196 190 13 711 597 69,9 Dakar ranska presidentillinen tasavalta CFA-frangi
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Sierra Leone 71 740 6 440 053 89,9 Freetown englanti presidentllinen tasavalta Sierra Leonen leone
Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot  Togo 56 785 6 019 877 106,0 Lomé ranska yhden puolueen hallitsema semipresidentillinen tasavalta CFA-frangi
Yhteensä: 30 368 609 1 001 320 281 33,0

Vuonna 2023 Afrikassa oli viisi sotilasjuntan alaista maata: Tšad, Sudan, Burkina Faso, Guinea ja Mali. Diktatuureja olivat Djibouti, Eritrea ja Päiväntasaajan Guinea.

Historia

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Afrikkalaiset siirtomaat emämaan mukaan vuonna 1913:
  Belgia
  Saksa
  Ranska
  Italia
  itsenäinen

Afrikan esihistoria alkaa aiemmin kuin minkään muun mantereen; arkeologisten löytöjen mukaan nykyihminen kehittyi Itä-Afrikassa. Esihistoriallisena aikana siellä ei sen enempää kuin muuallakaan ollut järjestäytyneitä kansallisvaltioita vaan metsästäjä-keräilijäheimot, kuten sanit (bushmannit) asuttivat mannerta. Noin 10 000 vuotta sitten alkoi maanviljely ja kotieläimiä kesytettiin. Maanviljelijät asettuivat paikalleen asumaan. Runsaampi ravinto mahdollisti väestönkasvun. Monin paikoin tehtiin runsaita kalliomaalauksia.

Historiallinen aika alkoi noin 3300 eaa. Egyptissä. Muita vanhan ja antiikin ajan suuria valtioita olivat Nubian kuningaskunta, Karthago ja Aksum. Kahden viimeisen vuosisadan aikana ennen ajanlaskumme alkua Rooman valtakunta valloitti vähitellen koko Pohjois-Afrikan. 600-luvulla alueen valloittivat arabit, minkä jälkeen arabian kieli ja islam tulivat vähitellen vallitseviksi koko alueella. Myöhempinä aikoina islam on levinnyt laajalle Saharan eteläpuolellekin, jossa kuitenkin jo aikaisemmin kristinuskoon kääntynyt Etiopia on jäänyt kristilliseksi saarekkeeksi nykyaikaan saakka.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtui noin 2000 eaa. – 1000 jaa. bantuekspansio, jossa nykyisen Länsi-Afrikan alueella Guineanlahdella asuvat bantukansat levisivät itään ja etelään Kongon ja Sambesin sademetsiin sekä Kalaharin autiomaahan aina Oranjejoelle nykyiseen Etelä-Afrikan tasavaltaan. He syrjäyttivät tai sulauttivat alkuperäiskansat ja toivat mukanaan raudan valmistustaidon.

Keskiajalla Afrikassa oli monia kuningaskuntia, kuten Ghana, Kanem, Songhai, Benin ja Mali. Kaupankäynti oli suurta, pohjoisesta Saharan alueelta karavaanit toivat hevosia, tekstiilejä ja Saharan kaivosten suolaa, etelästä Senegalin ja Nigerin kultaa, kolapähkinöitä ja orjia. Vauraus kasvatti kuningaskuntien varoja ja islaminuskoiset karavaanarit perustivat kouluja ja moskeijoita. He eivät tehneet käännytystyötä, mutta kuninkaat huomasivat heidän hyödyllisyytensä. Islamin mukana maihin levisi luku- ja kirjoitustaito.

Vuonna 1482 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Guineanlahden rannalle. Pääasialliset kaupan kohteet olivat orjat, kulta, norsunluu ja mausteet. Eurooppalaisten levittäytyessä Amerikkaan orjia haettiin Afrikasta työvoimaksi maatiloille.

Turkki valloitti 1500-luvulla koko Pohjois-Afrikan Marokkoa lukuun ottamatta. Vuonna 1830 se kuitenkin menetti Algerian Ranskalle ja myöhemmin Euroopan maille muutkin afrikkalaiset alueensa, viimeisenä Libyan Italialle vuonna 1912. Samana vuonna myös siihen saakka itsenäisenä pysynyt Marokko joutui Ranskan miehittämäksi.

Afrikan kolonisaation huippuvuosina 1880-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa, Belgia, Italia, Portugali ja Espanja jakoivat siirtomaikseen lähes koko Afrikan. Maanosaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia. 1800-luvun Euroopan teollistuneet valtiot halusivat vallata alueita, joilta ne saisivat halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Siirtomaiden hankkimista alettiin pitää vallan tunnusmerkkinä. Länsimaalaiset pyrkivät levittämään Afrikkaan myös omaa elämäntapaansa. Sen sijaan, että siirtomaaisännät olisivat investoinneet paikalliseen infrastruktuuriin, investointeja tehtiin yksipuolisen kaupan kehittämiseen. Tämä loi pohjan Afrikan alikehittyneisyydelle.

Siirtomaat itsenäistyivät toisen maailmansodan jälkeen, useimmat 1960-luvulla. Nykyisin Afrikassa on 54 itsenäistä valtiota. Niiden rajat ovat peräisin siirtomaa-ajalta, eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin. Myös Afrikan maiden viralliset kielet ja useissa tapauksissa pääuskonnotkin ovat peräisin siirtomaa-ajalta.

Vuonna 1963 perustettiin Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU tukemaan Afrikan maiden yhteistyötä ja itsenäistymispyrkimyksiä. Vuonna 2002 sen korvasi Afrikan unioni, jonka tavoitteena on tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö.

Kiina on 2010-luvulla vahvistanut yhteyksiään Afrikkaan, ja maa on noussut Afrikan tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Kiinan vaikutusvalta Afrikassa on kasvanut niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin kulttuurillisestikin. Myös Venäjä on moninkertaistanut kauppansa Afrikan kanssa. Länsimaiden Afrikan-politiikka nivoutuu 2010-luvun lopulla etenkin Afrikasta suuntautuvaan maahanmuuttoon sekä turvallisuuskysymyksiin.

Väestö ja kulttuuri

Väkiluku

Afrikan väkiluvun kehitys
Vuosi Väkiluku
(milj.)
1950
227,8
1975
414,7
2000
811,0
2025 *
1 508,9
2050 *
2 489,3
2075 *
3 498,8
* ennuste

YK:n arvioiden mukaan Afrikan väkiluku vuonna 2023 on noin 1,4 miljardia.

Afrikan väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin ja vuonna 2040 kahteen miljardiin. Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Unicefin vuonna 2014 julkaisema raportti ennusti seuraaville 35 vuodelle jopa 1,8 miljardia syntyvää lasta. Ennusteen mukaan vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on yli miljardi alle 18-vuotiasta lasta, mikä on lähes 40 prosenttia kaikista maailman lapsista. Vuonna 2100 afrikkalaisia on tämän skenaarion mukaan neljä miljardia, joista miljardi Nigeriassa.

Kansat

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Afrikan uskonnot:
  islam

Afrikassa on useita tuhansia (tarkkaa lukumäärää ei voi määrittää) erilaisia yhteisöjä ja etnisiä ryhmiä, joilla on omat kulttuurinsa, kielensä, uskontonsa ja historiansa. Ryhmien rajat eivät ole selviä varsinkaan ulkopuoliselle. Useimmat afrikkalaiset puhuvat useampaa kuin yhtä kieltä. Viime vuosisatoina etnisiä ja kulttuurillisia eroja on vuoroin korostettu, vuoroin vähätelty poliittisista syistä.

Pohjois-Afrikassa asuu arabeja ja berberejä. Saharan eteläpuolella olevilla kansoilla on yleensä tumma iho. Keski-Afrikan metsissä elää pygmejä. Eteläisen Afrikan karuilla seuduilla nykyisin asuvat khoisanit asuttivat aikaisemmin paljon laajempia alueita, kunnes bantut levittäytyivät alueelle noin 2000 vuotta sitten. Etelä-Afrikan rannikolla asuu 1600-luvulta alkaen tulleiden eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä kuten buureja. Monen Afrikan maan eurooppalaista syntyperää olevat asukkaat ovat 1880-luvun jälkeen tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä. Madagaskarin asukkaiden esi-isät tulivat Indonesiasta noin 1500 vuotta sitten.

Uskonnot

Afrikan pohjoispuoliskon valtauskonto on islam ja eteläpuoliskon kristinusko. Suunnilleen puolet afrikkalaisista on muslimeja, ja heistä puolet puhuu muuta kuin arabiaa. Islam levisi Pohjois-Afrikkaan valloituksen seurauksena, mutta siitä eteenpäin kauppiaitten, etenkin orjakauppiaitten avulla, mitä seurasi yläluokan kääntyminen ja uuden uskonnon leviäminen myös maaseudulle. Islam sai Afrikassa afrikkalaisia erityispiirteitä, missä sen opit sulautuivat luonnonuskontojen antamalle pohjalle. Islam levisi etenkin paimentolaisvyöhykkeelle, mutta pysähtyi keskisen Afrikan sademetsäalueelle.

Kristittyjä on myös Etiopiassa ja Egyptissä, ja Itä-Afrikan rannikolla on muslimeja. Saharan eteläpuolella harjoitetaan myös erilaisia perinteisiä uskontoja, joilla on yhteisiä piirteitä.

Kielet

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Afrikan kielikunnat ja suurimmat kielet:

Afrikan kielet jaetaan usein neljään kielikuntaan: afroaasialaisiin kieliin, nilosaharalaisiin kieliin, nigeriläis-kongolaisiin kieliin ja khoisankieliin. Niiden lisäksi Madagaskarin saarella puhutaan austronesialaista kieltä malagassia, ja eri puolilla Afrikkaa puhutaan indoeurooppalaisia kieliä, jotka tulivat maanosaan eurooppalaisen kolonialismin mukana. Afrikassa puhutaan yhteensä noin kahta tuhatta kieltä.

Taide ja muu kulttuuri

Saharan eteläpuolisen Afrikan taiteen eri muodot, tarkoitukset ja käytännöt ovat niin monimuotoisia, ettei voida helposti puhua mistään yleisafrikkalaisesta taiteesta. Joitain afrikkalaisen taiteen yleispiirteitä ovat pyrkimys uudistumiseen ja luovuuteen, visuaalinen abstrahointi ja konventionaalisuus, tasapainoisen sommittelun ja asymmetrian yhdistely, kuvanveiston tärkeä asema, ihmiskehon muuttaminen ja koristelu, sekä merkitysten monilukuisuus. Afrikan perinteisen taiteen perusosia ovat esiintyminen ja kokoontuminen, joihin yhdistyy dynaamisesti ja merkityksellisesti musiikki, tanssi, pukeutuminen ja kehonkoristelu, maskit ja kuvanveisto.

Talous

Afrikka: Etymologia, Maantiede, Valtiot 
Maanviljelijä Keniassa.

Maatalous

Yli puolet Afrikan väestöstä saa elantonsa maanviljelyksestä. Omavaraistalous on yleistä. Vientitulot saadaan usein plantaasituotteista. Riisiä, maissia ja vehnää viljellään sateisilla ja keinokastelluilla alueilla. Muita suuria viljelytuotteita ovat esimerkiksi hedelmät, tee, kahvi, maapähkinät ja tupakka. Trooppisista metsistä saadaan arvopuita, kuten mahonkia.

Teollisuus

Afrikassa ei ole varsinaisia teollisuusmaita. Maanosa on luonnonvaroiltaan rikas, mutta louhitut mineraalit päätyvät lähes kokonaisuudessaan jalostamatta vientiin. Useat Afrikan valtiot saavat yli puolet vientituloistaan yhdestä kauppatavarasta. Suurimmat öljyntuottajat ovat Algeria, Libya ja Nigeria. Maakaasun tuottajia ovat Algeria, Libya ja Egypti. Keski-Afrikasta eteläiseen Afrikkaan ulottuu rikas malmiesiintymä, josta saadaan kuparia, sinkkiä, lyijyä ja rautamalmia. Etelä-Afrikka tuottaa lisäksi kultaa ja platinaa, ja eteläisen Afrikan alueelta louhitaan timantteja. Keski-Afrikan tasavalta tuottaa uraania. Jalostusteollisuutta on Etelä-Afrikassa, Egyptissä ja Keniassa.

Köyhyys

Afrikka on kokonaisuutena tarkastellen maailman asutetuista mantereista selvästi köyhin ja oli vuonna 2007 keskimääräisesti köyhempi kuin 30 vuotta aiemmin. Vuonna 2018 Inhimillisen kehitteneisyyden indeksillä mitattuna maailman kymmenen vähiten kehittynyttä valtiota olivat kaikki Afrikassa. Erot Afrikan maiden välillä ovat kuitenkin suuria, Afrikan kehittyneimpiä valtioita indeksillä mitaten olivat Seychellit, Algeria, Tunisia, Botswana, Libya ja Gabon, jotka sijoittuivat korkean inhimillisen kehittyneisyyden luokkaan ja kaikki esimerkiksi eurooppalaisen Moldovan edelle.

Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa. Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi sekä protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan verrattuna Kiinan, Intian ja Etelä-Amerikan nopeaan talouskasvuun, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikan talous on jopa taantunut ulkomaankaupalla, investoinneilla ja BKT:lla mitattuna.lähde? Köyhyydellä on kauaskantoisia vaikutuksia, kuten alhainen elinikä, väkivalta ja epävakaus. Vuosikymmenten aikana Afrikan taloutta on yritetty useasti kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä.

Lähteet

  • Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat. Könemann, 2000. ISBN 3-8290-2481-9.
  • Ohlig, Karl-Heinz: Weltreligion Islam. Eine Einführung. Mathias Grünewald Verlag, 2000. ISBN 3-7867-2273-0. (saksaksi)
  • Robinson, David: Muslim Societies in African History. Cambridge University Press, 2011 (1. painos 2004). ISBN 978-0-521-53366-9. (englanniksi)

Viitteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

 

Tags:

Afrikka EtymologiaAfrikka MaantiedeAfrikka ValtiotAfrikka HistoriaAfrikka Väestö ja kulttuuriAfrikka TalousAfrikka LähteetAfrikka KirjallisuuttaAfrikka Aiheesta muuallaAfrikkaMaaMaanosa

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Luettelo jalkapallon Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuotteluistaHesburgerRaaseporiIrlantiVapaudenpatsasLapskoussiLauri TähkäMaalaiskomediaRiikka PurraKummeli (televisiosarja)LatviaJalkapallon maailmanmestaruuskilpailutSaimaannorppaIlMehiläinen (yritys)Etelä-AfrikkaBundesliigaRiikka SallinenBruttokansantuoteLeena PöystiAustraliaPihla ViitalaPowerDyyni (vuoden 2021 elokuva)UranusItaliaLaivan kannella (vuoden 1938 elokuva)Pii (vakio)RomaniaJutta LarmHarry Potter (elokuvasarja)Lähi-itäJoensuuSingaporeItämeriGazan sota 2023–MäyräJethro RostedtAmi HasanJope RuonansuuFasismiPaula NoronenKaarle I (Englanti)Seitsemän veljestäMarkus NordenstrengVappuWikipediaSepelkyyhkyVeikkausAlkoCharles IIINew YorkPyhä saksalais-roomalainen keisarikuntaNotkea RottaPesäpalloAlbert EinsteinBulgariaJuhannusLaulujoutsenHurrikaani-LoimaaKoskinen (televisiosarja)SääksiAstrid LindgrenAku AnkkaHenri PiispanenLitium (lääke)Pohjolan lakiKyllä isä osaaJääkiekon SM-liigaAnni IhamäkiPol PotElvis PresleyCharles ChaplinSamu HaberFredrik AdlercreutzSuurten lukujen nimetHelsingin metro🡆 More