Vilja: Heinäkasveihin kuuluva siemenkasvi, jota kasvatetaan sen ravinnoksi kelpaavien siementen vuoksi

Kasvitieteellisesti jyvät ovat kuivia, yksisiemenisiä pähkylähedelmiä.

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Viljat ovat ihmiskunnan tärkein ravintovara. Viljoja kasvatetaan maapallolla enemmän kuin mitään muita ravintokasviryhmiä, ja ne myös antavat ihmisille enemmän ravintoa kuin mikään muu ravintoaineryhmä.^lähde? Eräissä kehitysmaissa köyhät ihmiset syövät lähes pelkästään viljaa.^lähde? Kehittyneissä maissa viljan osuus ihmisten ravinnosta on pienempi, mutta silti merkittävä. Vaikka eri viljalajeissa on eroja, niiden viljely on varsin samankaltaista. Kaikki viljat ovat yksivuotisia heinäkasveja: yhdellä kylvöllä saadaan yksi sato. Kylmien alueiden viljaa on usein kahta tyyppiä: syys- ja kevätviljaa.

Viljat sisältävät B-vitamiineja. Suurin osa viljan ravintosisällöstä on hiilihydraatteja, mutta niissä on myös merkittävä määrä proteiineja. Kokojyvävilja on myös hyvä kuidun ja hivenaineiden lähde.

Viljanviljely alkoi yli 10 000 vuotta sitten Lähi-idässä. Viljaa on viljelty Itäisen Välimeren alueella 10 000 vuotta, Englannissa 6000 vuotta ja Suomessa 2000 vuotta.

Suomalaiset söivät vuonna 2016 keskimäärin yhteensä 220 grammaa leipää ja muita viljatuotteita päivässä. Yli puolet suomalaisten nauttimasta viljasta oli vehnää ja lähes 20 prosenttia ruista. Kauran osuus kulutuksesta oli 8 prosenttia ja riisin osuus 7 prosenttia.

Suomessa viljoja viljellään noin yhden miljoonan hehtaarin alalla. Perinteisesti Suomessa viljellään ns. kotimaisia viljoja eli ohraa, kauraa, vehnää ja ruista. Suomessa tuotettava viljasato käytetään pääasiassa ihmis- ja kotieläinten ravinnoksi sekä satunnaisesti energiantuotantoon.^lähde?

Syys- ja kevätviljat

Suomessa viljaa kylvetään sekä keväisin että syksyisin. Keväällä kylvettävää viljaa kutsutaan kevätviljaksi ja syksyllä kylvettävää viljaa syysviljaksi. Viljan kylvöpohja voi kummassakin tapauksessa olla muokattu tai kylvö voidaan suorittaa suoraan edellisen kasvin sänkeen, mutta useimmiten syysvilja kuitenkin kylvetään muokattuun maahan.

Syysviljoista Suomessa viljellään syysvehnää ja syysruista. Myös syysohraa viljellään pieniä määriä. Kevätkylvöisinä viljellään kaksi- ja monitahoista ohraa, kauraa, vehnää sekä satunnaisesti ruista.

Syysviljat kylvetään elo-lokakuussa. Ne itävät eli orastuvat syksyllä ja muodostavat yleensä 5-15 cm korkean kasvuston ennen talven tuloa. Kasvusto suojaa maan pintaa talvisten olosuhteiden aiheuttamalta eroosiolta. Syysviljoilla, erityisesti syysrukiilla, on myös kevätviljoja syvemmälle ulottuva laaja juuristo, joka ottaa tehokkaasti vettä ja ravinteita kuivissakin olosuhteissa, kuohkeuttaa maata ja sitoo hiiltä maahan. Syysviljat päästään useimmiten korjaamaan kevätviljoja aikaisemmin syksyllä, jolloin korjuuolosuhteet ovat paremmat, sato saadaan talteen kuivempana ja helpommin ja kuivaukseen tarvitaan vähemmän energiaa. Syysviljoilla on siis etuja myös ympäristönäkökohdista.^lähde?

Kevätviljaa viljeltäessä joudutaan odottamaan pellon kuivumista talven jäljiltä, jotta kylvötyö olisi teknisesti mahdollista ja jotta minimoitaisiin konetyön aiheuttama maan tiivistyminen. Tällöin kuitenkin menetetään osa potentiaalisesti hyödynnettävissä olevasta auringon säteilystä ja kevään kosteudesta, ja tästä syystä kevätviljojen satopotentiaali onkin jonkin verran syysviljoja alhaisempi. Toisaalta syysviljat ovat alttiina talvisille ääriolosuhteille kuten märkyydelle ja koville pakkasille. Talven olosuhteet usein aiheuttavatkin syysviljakasvustoissa eritasoisia vahinkoja, ja toisinaan tuhoavat ne kokonaan. Peltolohkon ominaisuudet, erityisesti ojituksen toimivuus, pinnanmuodot ja maalaji, määrittävät näin ollen sen sopivuutta syysviljan viljelyyn. Suuri osa Suomen pelloista on ominaisuuksiltaan riskialttiita syysviljojen talvehtimiselle, ja suurin osa Suomessa viljeltävästä viljasta onkin kevätviljaa.^lähde?

Viljalajikkeet

Viljalajikkeiden jalostustyö on jatkuvaa. Suomen olosuhteisiin soveltuvia lajikkeita tarjoavat sekä kotimaiset että ulkomaiset jalostajat. Kustakin viljalajista on viljelijöiden saatavana lukuisia eri lajikkeita eri jalostajilta, pakkaajilta ja myyjiltä.

Tunnettuja kevätviljalajikkeita

• Kevätvehnä: Quarna, Demonstrant ja Anniina
• Kevätruis: Juuso ja Rogo

Tunnettuja syysviljalajikkeita

• Syysvehnä: Ceylon, Skagen ja Sw Magnifik
• Syysruis: Reetta, Kws Livado, Dankowskie Agat ja Su Performer
• Syysohra: Matros

Vilja sisältää runsaasti hiilihydraatteja, minkä lisäksi siinä on myös kuituja, proteiinia ja rasvaa. Kauran rasvapitoisuus on huomattavasti suurempi kuin muilla kotimaisilla viljoilla ja siinä on myös enemmän proteiinia.

Maailman kahdestatoista tärkeimmästä viljelyskasvista viisi on viljoja: vehnä, maissi, riisi, ohra ja durra. Nämä viisi viljalajia tuottavat yli puolet ihmiskunnan käytössä olevasta ravintoenergiasta.^lähde?

Viljat voidaan jaotella kahteen ryhmään sen mukaan, mikä on niiden pääasiallinen käyttökohde. Osa viljoista käytetään suoraan ihmisravinnoksi, pääasiassa leipäviljaksi, osa puolestaan käytetään pääasiallisesti eläinten ruokintaan eli rehuviljaksi. Leipäviljoja ovat muun muassa vehnä ja ruis, kun taas maissia, ohraa ja kauraa käytetään enemmän rehuviljoina.^lähde?

Viljasta tuli keskeinen osa suomalaista ruokavaliota noin 1000–1500 vuotta sitten.

Maailmaa vuodesta 2008 lähtien ravistellut ruokakriisi on aiheutunut kasvi- ja erityisesti viljaperäisen ravinnon korvautumisesta eläinperäisellä ravinnolla, öljyn hinnan nousemisesta ja viljelyä tukevien rahoitusten vähyydestä. Mikäli koko maailman viljasato käytettäisiin vain ihmisten ruokkimiseen, viljasato riittäisi koko ihmiskunnan ruokkimiseen mainiosti.^lähde? Yli puolet maailman viljasadosta käytetään kuitenkin eläinten rehuksi. Tällöin sen hyötysuhde ihmisravintona putoaa esimerkiksi naudalla kymmenesosaan verrattuna siihen, että ihminen käyttäisi viljan ravinnokseen sellaisenaan.^lähde?

Suomessa kulutettiin 230 grammaa viljaa päivässä henkeä kohti vuonna 2020.

Kuolleisuus

Vuonna 2016 julkaistun väestötutkimuksiin perustuvan tutkimuskatsauksen mukaan 90 gramman suuruisen täysjyväannoksen päivittäin nauttivien kokonaiskuolleisuus on 17 prosenttia tavanomaista pienempi.

Vuonna 2021 julkaistussa lähes 150 000 osanottajan väestötutkimuksessa havaittiin, että päivittäin yli 350 grammaa valkoisesta vehnästä valmistettuja tuotteita nauttivilla oli 27 prosenttia suurempi kokonaiskuolleisuus.

Sydän- ja verisuonisairaudet

Vuonna 2021 julkaistussa lähes 150 000 osanottajan väestötutkimuksessa havaittiin, että päivittäin yli 350 grammaa valkoisesta vehnästä valmistettuja tuotteita nauttivilla ilmeni 33 prosenttia enemmän sydän ja verisuonisairauksiin liittyviä tapahtumia kuin alle 50 grammaa päivässä nauttivilla. Valkoisen riisin ja täysjyväviljan käytön ei kuitenkaan havaittu vaikuttavan sydän- ja verisuonisairastavuuteen.

Vuonna 2016 julkaistun väestötutkimuksiin perustuvassa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että 90 gramman suuruisen täysjyväannoksen päivittäin nauttivien sydän- ja verisuonitautikuolleisuus oli 17 prosenttia tavanomaista pienempi. Lisäksi jokainen seuraava 90 gramman lisäannos korreloi 25 prosentin riskivähennyksen kanssa. Tarkasteltuihin 20 tutkimukseen oli osallistunut yhteensä 2,3 miljoonaa ihmistä.

Raskasmetallit

Viljat ovat ruoan merkittävin terveydelle haitallisen kadmiumin lähde. Etenkin vehnä sisältää paljon kadmiumia. Noin puolet 1-3-vuotiaista ja viidennes 6-vuotiaista suomalaislapsista saa ruoasta niin paljon kadmiumia, että se muodostaa terveysriskin. Viljoissa on myös runsaasti lyijyä. Osa suomalaislapsista saa myös liikaa lyijyä ja arseenia. Riisi ja riisistä valmistetut tuotteet ovat suurin arseeninlähde.

Suolistoterveys

Gluteenipitoisten viljojen sisältämä gliadiini löysyttää suolen seinämän soluliitoksia. Gluteenista oireita saavilla keliaakikoilla ja gluteeniyliherkillä esiintyy gluteenipitoisen ravinnon nauttimisen jälkeen normaalia vähemmän tulehdusta hillitsevää interleukiini 10-sytokiinia.

Yhä useampi ei-keliaakikko saa viljatuotteiden käytöstä vatsakipua, turvotusta ja ripulia. Columbian yliopistossa vuonna 2016 valmistuneen tutkimuksen mukaan gluteenia sisältävistä viljoista vatsaoireita sekä väsymyksen, päänsäryn ja muistihäiriöiden kaltaisia neurologisia oireita saavilta ei-keliaakikoilta löytyi tulehduksesta ja suolen epiteelisolujen vaurioitumisesta kertovia biomarkkereita. Tutkijat pitivät todennäköisenä, että tutkittavien verenkiertoon pääsi mikrobeja vaurioituneen suolen seinämän kautta. Sekä oireet että verenkierron biomarkkerit vähenivät huomattavasti, kun tutkittavat poistivat puoleksi vuodeksi ruokavaliostaan vehnää, ruista ja ohraa sisältävät tuotteet.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: paljon numerotietoja ilman viitteitä

Suomessa viljellään pääasiassa neljää viljalajia, jotka ovat pinta-alan mukaisessa yleisyysjärjestyksessä ohra (30 % viljelyalasta), kaura (20 %), vehnä (6 %) ja ruis (1 %). Näiden viljelyalat, keskisadot hehtaarilta ja kokonaissadot olivat vuonna 2017 seuraavat:

• vehnä 194 300 hehtaaria, 4 130 kg/ha, yhteensä 802,0 miljoonaa kg
• ohra 358 300 hehtaaria, 4 070 kg/ha, yhteensä 1 460,1 miljoonaa kg
• kaura 269 500 hehtaaria, 3 760 kg/ha, yhteensä 1 013,9 miljoonaa kg
• ruis 28 900 hehtaaria, 3 920 kg/ha, yhteensä 113,5 miljoonaa kg

Vaikka ruis kuuluukin oleellisena osana suomalaiseen ruokavalioon, sen viljelyhalukkuutta heikentää nykyään viljelyn riskialttius. Ruis on kylvettävä aikaisin (elo-syyskuun vaihteessa), joten sen esikasvi on puitava aikaisin. Märkinä kesinä rukiin kylvö saattaa aiheuttaa peltomaan tiivistymistä, mikä vaikuttaa epäsuotuisasti sekä maan kasvukuntoon että odotettavissa oleviin satoihin. Lisäksi sen talvehtiminen riippuu talven sääoloista.^lähde?

Suomalaisista viljalajeista vehnä ja ruis lasketaan leipäviljoiksi, kaura ja ohra rehuviljoiksi niiden pääasiallisen käyttökohteen mukaan. Ihmisravinnoksi käytetään Suomessa rukiista 80 prosenttia, vehnästä 39 prosenttia, kaurasta 6 prosenttia ja ohrasta alle 1 prosentti. Tässä yhteydessä viljan, pääasiassa ohran käyttöä maltaaksi ei ole laskettu ihmisravinnoksi. Rehuksi suomalaisviljoista käytetään kaurasta 76 prosenttia, ohrasta 62 prosenttia, vehnästä 44 prosenttia ja rukiista 0,2 prosenttia. Rukiin täysin olemattomaan rehukäyttöön on syynä sen heikko soveltuvuus eläinten ravinnoksi.^lähde?

Myös rehumaissia viljellään Suomessa, mutta sen osuus peltoalasta on hyvin pieni. Maissin osuuden tosin ennustetaan ilmastonmuutoksen myötä kasvavan. Vaikka ilmasto-olosuhteet tulevaisuudessa suosisivatkin Suomea maissinviljelyalueena, esteenä viljelylle on sen heikko sopeutuminen päivän pituuteen. Maissi vaatii vuorokaudessa enemmän pimeitä tunteja kuin Suomessa on kasvukauden aikana. Maissi korjataan Suomessa yleisimmin rehuksi. Tällöin maissista korjataan koko maanpäällinen kasvusto.^lähde?

Viljalajeja, suunnilleen vuosituotannon järjestyksessä:^lähde?

• vehnä eli leipävehnä (Triticum aestivum), lauhkean ilmaston päävilja
• riisi (Oryza sativa), trooppisen ilmaston päävilja
• maissi (Zea mays), Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan käytetyin vilja; paljon myös karjan rehuna
• ohra eli pelto-ohra (Hordeum vulgare), myös mallasohrana käytetty
• durra (Sorghum bicolor), Afrikassa
• ruis (Secale cereale), kylmässä ilmastossa
• kaura eli peltokaura (Avena sativa), viileässä viljastossa ja paljon myös karjan rehuna
• tefheinä (Eragrostis tef), yleinen Etiopiassa, mutta viljellään harvoin muualla
• intiaaniriisi (Zizania aquatica)
• spelttivehnä (Triticum spelta), vehnän läheinen sukulainen
• durumvehnä (Triticum durum), vehnän läheinen sukulainen, jota viljellään etupäässä Välimeren maissa ja käytetään varsinkin pastojen valmistukseen
• viljahirssi eli hirssi (Panicum miliaceum)
• italianpantaheinä eli tähkähirssi (Setaria italica)
• helmihirssi (Pennisetum glaucum)
• sulkahirssi (Pennisetum sp.), Afrikassa ja Aasiassa

Toisinaan luetaan viljoihin kuuluviksi myös muutamia muihin heimoihin kuin heinäkasveihin kuuluvia viljelyskasveja. Sellaisia ovat tattari, kvinoa ja amarantti. Ne eivät kuitenkaan täytä viljan määritelmää, joten ne ovat ns. pseudo- eli valeviljoja. Usein puhutaan myös palkoviljoista, joilla tarkoitetaan eräitä viljeltyjä hernekasveja, mutta nekään eivät täytä viljan määritelmää. Nimessä esiintyvä vilja viitanneekin enemmän niiden luonteeseen viljelykasveina.^lähde?

Viljan kokonaissato Suomessa on noin 3,5–4 miljardia kiloa, josta normaalivuonna viedään maailmalle 400–600 miljoonaa kiloa.^lähde? Suurin osa viennistä on kauraa, jota viedään muun muassa Yhdysvaltoihin hevosten rehuksi. Saudi-Arabiaan, Syyriaan ja Pohjois-Afrikkaan viedään ohraa rehukäyttöön.

Hivenaine- ja B-vitamiinihäviöt ovat suurimmat valkoisessa vehnäjauhossa (taulukko).

Jauhojen hivenainepitoisuus täysjyvään verrattuna (rikastamaton jauho):

Tattari oli ensimmäinen Suomessa viljelty vilja. Sitä seurasivat ohra, emmervehnä, ruis ja leipävehnä.

Vanhat viljalajikkeet kasvoivat lähes miehenmittaisiksi. Sato korjattiin 1800-luvun loppupuolelle asti yleensä sirpillä, minkä jälkeen vilja sidottiin lyhteille ja jälkituleennutettiin kuhilailla.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilja Wiki Commonsissa