Klaudios Galenos (m.kreik.
216/217) oli antiikin kreikkalainen lääkäri, lääketieteilijä ja filosofi, joka oli kotoisin Pergamonista. Hänen teoksillaan on ollut laaja ja kestävä vaikutus lääketieteen eri osa-alueisiin antiikista aina nykyaikaan saakka.
Klaudios Galenos | |
---|---|
Κλαύδιος Γαληνός | |
Galenos. Pierre Roche Vigneronin litografia vuodelta 1865. | |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 129 Pergamon |
Kuollut | n. 216/217 |
Ammatti | lääkäri, lääketieteilijä, filosofi |
Kirjailija | |
Tuotannon kieli | muinaiskreikka (klassinen) |
Aikakausi | roomalainen kausi |
Aiheesta muualla | |
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta | |
Galenos toimi lääkärinä sekä kotikaupungissaan että Roomassa, jossa hän hoiti muun muassa keisareita Marcus Aurelius ja Septimius Severus. Hän myös opetti lääketiedettä. Hän oli tuottelias kirjailija ja vaikuttaa olleen yksi aikansa oppineimmista henkilöistä, mikä käy ilmi paitsi hänen säilyneistä lääketieteellisistä ja filosofisista teoksistaan myös kadonneiden teosten luetteloista.
Galenos muistetaan erityisesti anatomian mestarina. Hänen anatomiansa perustui eläinten leikkelyyn, minkä nojalla hän teki johtopäätöksiä myös ihmisten ruumiinrakenteesta. Galenos oli lääketieteellisenä auktoriteettina läpi koko keskiajan.
Antiikin ajan lähteet kertovat vain vähän Galenoksen elämästä, ja siitä tiedetään lähinnä hänen omien teostensa kautta. Niissä esiintyy lukuisia anekdootteja hänestä ja hänen aikalaisistaan, ja niistä muodostuu melko hyvä kokonaiskuva hänen elämästään. Galenos oli kotoisin Myysian Pergamonista, ja useiden hänen teoksissaan olevien mainintojen mukaan hän vaikuttaa syntyneen vuoden 129 syksyllä. Hänen isänsä oli Nikon, joka oli Sudan mukaan arkkitehti ja geometrikko, ja jota Galenos ylistää usein paitsi hänen tähtitieteen, grammatiikan, aritmetiikan ja filosofian tietojensa vuoksi, myös hänen kärsivällisyytensä, oikeudenmukaisuutensa, hyväntähtoisuutensa ja muiden hyveidensä vuoksi. Myös Galenoksen isänisä oli ollut matemaattisesti oppinut. Äitinsä Galenos esittää kiivasluonteisena naisena, joka riiteli hänen isänsä kanssa ”pahemmin kuin Ksanthippe Sokrateen kanssa”.
Galenos ja hänen isänsä olivat mahdollisesti Rooman kansalaisia, ja isän roomalaiseksi nimeksi mainitaan Aelius (tai Julius) Nicon. Galenoksen omaksi roomalaiseksi nimeksi mainitaan yleensä vanhemmissa lähteissä Claudius Galenus, mutta joskus isän nimen perusteella Aelius Galenus. Nimeä Claudius Galenus pidettiin nykytutkimuksessa pitkään virheellisenä tulkintana, joka olisi syntynyt vasta renessanssiajalla, mutta nykyisin katsotaan, että se voi sittenkin perustua vanhoihin kreikankielisiin käsikirjoituksiin.
Galenos sai aluksi opetusta isältään. Myöhemmin hän alkoi opiskella logiikkaa ja filosofiaa stoalaisen Filopatorin ja peripateetikko Aspasioksen oppilaana, platonilaisen Gaiuksen jonkun oppilaan oppilaana, sekä jonkun epikurolaisen filosofin oppilaana. Galenoksen ollessa 16- tai 17-vuotias hänen isänsä, joka oli siihen saakka aikonut pojastaan filosofia, muutti mielensä ja näkemänsä unen seurauksena valitsi hänelle lääkärinammatin.
Galenoksen lääkärinkoulutuksessa ei säästelty kustannuksia, ja useita hänen lääketieteen opettajiaan tunnetaan nimeltä. Ensimmäisinä Galenosta opettivat Aishkrion, Satyros ja Stratonikos hänen kotikaupungissaan. 20-vuotiaana, vuonna 149/150, Galenos menetti isänsä, ja suunnilleen samoihin aikoihin hän ilmeisesti siirtyi Smyrnaan, jossa hän opiskeli lääkäri Pelopsin ja platonilaisen filosofi Albinoksen oppilaana. Galenos opiskeli myös Korintissa Numesianoksen oppilaana ja Aleksandriassa Herakleianoksen oppilaana. Hänen opettajiinsa lukeutuvat myös Aelianus Meccius ja Ifikianos. Oletettavasti noihin aikoihin Galenos kävi myös monissa muissa paikoissa, jotka hänen teoksissaan mainitaan, kuten Kilikia, Foinikia, Palestiina, Skyros, Kreeta ja Kypros.
Galenos palasi Pergamoniin Aleksandriasta vuonna 157 ollessaan 27-vuotias. Seuraavana vuonna hän sai kaupungin ylipapilta nimityksen gladiaattorikoulun lääkäriksi. Hän toimi kyseisessä tärkeässä tehtävässä menestyksekkäästi useiden vuosien ajan ja sai paljon mainetta.
Vuonna 162 Galenos jätti kotikaupunkinsa joidenkin levottomuuksien vuoksi ja siirtyi ensimmäisen kerran Roomaan. Hän saavutti siellä niin paljon mainetta lääkärinkykyjensä ansiosta, että sai asiakkaikseen monia merkkihenkilöitä. Häntä olisi suositeltu myös keisari Marcus Aureliukselle, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Roomassa Galenos kirjoitti muun muassa ensimmäiset versiot teoksistaan Hippokrateen ja Platonin mielipiteistä (De placitis Hippocratis et Platonis) ja Anatomian tutkimuksen käytännöistä (De anatomicis administrationibus) sekä eräitä muita tutkielmia, ja herätti menestyksekkään lääkärin- ja opetus- ja kirjoitustoimintansa vuoksi niin paljon kateutta muissa lääkäreissä, että pelkäsi tulevansa näiden myrkyttämäksi. Galenos kertoo, että lopulta häntä kutsuttiin paitsi ”ihmepuhujaksi” (παραδοξολόγος, paradoksologos) myös ”ihmeidentekijäksi” (παραδοξοποιός, paradoksopoios).
Usein sanotaan, että Galenos olisi jättänyt Rooman sen jälkeen, kun Syyriasta vuonna 166 alkunsa saanut ja monia valtakunnan osia vaivannut vakava kulkutautiepidemia lopulta saavutti myös pääkaupungin. Galenos oli kuitenkin pitkään toivonut voivansa palata Pergamoniin heti kun tilanne kaupungissa olisi rauhoittunut, ja vältteli keisarille esitellyksi tulemista, koska pelkäsi sen estävän hänen paluunsa Vähään-Aasiaan. Kulkutaudin puhkeaminen on voinut lähinnä vauhdittaa lähtöpäätöstä. Galenos jätti Rooman kiireellä ja salavihkaa kesällä 166 ja nousi laivaan Brundisiumissa.
Galenos pääsi takaisin Pergamoniin vuonna 167, jolloin hän oli 38-vuotias, ja jatkoi siellä entistä elämäänsä. Hän ehti viettää siellä kuitenkin vain pari vuotta, kunnes sai Marcus Aureliukselta ja Lucius Verukselta kutsun tulla heidän luokseen Venetian Aquileiaan, joka toimi keskeisenä linnoituksena valtakunnan koillisrajalla, ja johon keisarit olivat koonneet joukkonsa sotiakseen pohjoisia heimoja vastaan ja jossa hei aikoivat talvehtia. Galenos matkusti Traakian ja Makedonian halki taittaen osan matkasta jalan, ja ehti Aquileiaan vuoden 169 lopulla hieman ennen kuin kulkutauti puhkesi sotaleirissä. Keisarit lähtivät hovinsa ja osan sotilaista kanssa kohti Roomaa. Verus kuoli äkillisesti joulukuussa matkalla Julia Concordian ja Altinumin välillä.
Galenos seurasi Marcus Aureliusta Roomaan. Kun keisari palasi sotimaan Tonavan varrelle, Galenos sai vaivalla luvan jäädä Roomaan väittämällä, että se oli Asklepioksen tahto, joka oli ilmaistu hänelle unessa. On mahdotonta sanoa, näkikö Galenos todella tällaisen unen vai keksikö hän sen välttääkseen sotaretken vaivat, mutta hän ainakin sanoo useissa muissakin yhteyksissä saaneensa viestejä jumalilta unen aikana tilanteissa, joissa ei ole havaittavissa itsekästä motiivia.
Noihin aikoihin Marcus Aurelius menetti poikansa Annius Verus Caesarin. Lähtiessään Roomasta keisari antoi tuolloin yhdeksänvuotiaan poikansa Commoduksen, josta myöhemmin tuli keisari isänsä jälkeen, Galenoksen ja eräiden muiden lääkärien hoivaan. Suunnilleen samoihin aikoihin, vuonna 170, Marcus Aurelius antoi Galenoksen tehtäväksi valmistaa teriakiksi kutsuttua lääkettä, jota hän nautti pieniä annoksia päivittäin.
Galenos viipyi Roomassa ilmeisesti joitakin vuosia, jona aikana hän aiempaan tapaansa luennoi, kirjoitti ja harjoitti lääkärinammattia suurella menestyksellä. Hän sai Roomassa valmiiksi kaksi pääteoksiinsa kuuluvaa tutkielmaa, jotka oli aloittanut aiemmalla käynnillään kaupungissa, nimittäin Hippokrateen ja Platonin mielipiteistä (De placitis Hippocratis et Platonis) ja Kehonosien hyödyllisyydestä (De usu partium corporis humani).
Vuonna 192 (tai 191) Galenos kärsi suuren menetyksen, kun hän menetti arvokkaita kirjojaan, muistiinpanojaan ja lääkeaineitaan sekä itse suunnittelemansa instrumentit tulipalossa. Hän oli säilönyt nämä ja muuta arvokkainta omaisuuttaan Via sacran varrella olleeseen holviin, mutta vastoin odotuksia palo levisi myös holveihin ja tuhosi kaiken. Sama palo tuhosi Palatiumin seutua ja useita sen kirjastoista, ja Galenos menetti niissä olleet arvokkaat lähdeteokset.
Galenoksen loppuelämästä tiedetään vain vähän. Paluumatkallaan Pergamoniin hän vieraili toistamiseen Lemnoksella, petyttyään ensimmäisellä käyntikerralla, sillä hän halusi oppia siellä ”lemnoslaiseksi maaksi” (terra Lemnia, terra sigillata) kutsutun punaliitupohjaisen lääkkeen valmistamisen. Ei ole tietoa siitä, että Galenos olisi enää palannut Roomaan, ja yksi hänen arabiankielinen elämänkertansa sanoo, että hän oli Roomassa vain kahdesti. Galenos kertoo kuitenkin valmistaneensa teriakkia vielä keisari Septimus Severukselle noin vuonna 199, ja näin hän olisi saattanut olla kaupungissa 100-luvun lopulla.
Galenoksen tarkka kuolinaika ja ikä kuollessa ovat epäselviä. Nykyisin hänen kuolemansa ajoitetaan yleensä noin vuoteen 216 tai 217. Sudan mukaan hän olisi kuollut 70-vuotiaana, mikä ajoittaisi kuoleman jo noin vuoteen 199 tai 200. Hän oli varmuudella elossa vielä vuoden 199 tienoilla, jolloin hän sanoo lääkinneensä Septimus Severusta, ja hänen teoksensa Vastalääkkeistä (De antidotis), jossa tieto on, kirjoitettiin ilmeisesti kyseisenä vuonna tai hieman aiemmin, sillä se puhuu vain yhdestä keisarista; Caracalla nostettiin rinnakkaiskeisariksi mainittuna vuonna. Jos teos Teriakista Pisolle (De theriaca ad Pisonem) olisi aito, hän olisi elänyt vielä joitakin vuosia myöhemminkin, mutta nykyisin se katsotaan epäperäiseksi. Arabialaisten lähteiden mukaan Galenos olisi elänyt yli 80-vuotiaaksi, ja esimerkiksi Ibn al-Tayyib sanoo hänen kuolleen 88-vuotiaana, jolloin kuolema ajoittuisi vuoden 217 tienoille.
Mikään antiikin aikainen lähde ei mainitse Galenoksen kuolinpaikkaa, mutta Ibn al-Tayyibin ja eräiden muiden arabialaisten lähteiden mukaan hän olisi kuollut Sisiliassa. Toisaalta arabilähteiden luotettavuus on kyseenalainen, ja niissä esiintyy esimerkiksi virheellistä ajoitusta, jossa Galenosta on yritetty sijoittaa ensimmäiselle vuosisadalle. Galenoksen kuolinsyytä ei tunneta.
Jos Galenos kärsikin elinaikanaan kilpailijoidensa kateudesta ja panettelusta, hänen arvonsa myönnettiin hänen kuolemansa jälkeen. Muutaman vuosisadan kuluessa häntä alettiin kutsua sellaisilla ilmauksilla kuin ”ihmeellinen” (θαυμάσιος, thaumasios), ”oppinein ja tietävin lääkereiden joukossa” (medicorum dissertissimus atque doctissimus) ja jopa ”jumalainen” (θειότατος, theiotatos).
Galenos oli laaja-alaisesti oppinut, ja piti tätä tärkeänä ominaisuutena lääkärille; tätä kuvastaa muun muassa hänen teoksensa Että hyvä lääkäri on myös filosofi (Quod optimus medicus sit quoque philosophus). Aikana, jolloin Galenos toimi, lääketiede oli jakautunut useisiin koulukuntiin, joiden välillä oli paljon kiistoja. Jo pitkään olivat olleet vastakkain dogmaattinen ja empiirinen koulukunta. Ensimmäisellä vuosisadalla eaa. oli kehittynyt metodinen koulukunta, ja vain vähän ennen Galenoksen omaa aikaa eklektinen, pneumaattinen ja episynteettinen koulukunta. Galenos ei omaksunut minkään koulukunnan näkemyksiä sellaisinaan, vaan valitsi kustakin aineksia, joiden katsoi olevan tosia, ja kutsui orjiksi niitä, jotka seurasivat vain Hippokratesta, Praksagorasta tai ketä tahansa muuta yhtä henkilöä.
Tästä huolimatta Galenoksen voidaan yleisperiaatteissaan seuraavan dogmaattista koulukuntaa, koska hänen menetelmänään oli pelkistää kaikki tietonsa, joka oli peräisin havainnoinnista, yleisiin teoreettisiin periaatteisiin. Nämä periaatteet hän sanoi johtaneensa kokemuksesta ja havainnoista, ja hänen teoksensa osoittavat monella tavalla, millä ahkeruudella hän keräsi kokemuksia ja millä tarkkuudella hän teki havaintojaan. Silti hän vaikuttaa ainakin jossakin määrin pitäneen yksittäisiä tosiseikkoja ja havaintoyksityiskohtia vähäarvoisina ja epäoleellisina niiden periaatteiden kannalta, joita hän piti kaiken lääketieteellisen tiedon perustana. Tässä mielessä Galenoksen tieteellinen menetelmä vaikuttaa olevan päinvastainen kuin se, mitä nykyisin pidetään oikeana tieteellisen tutkimuksen menetelmänä.
Galenos ihaili Hippokratesta ja puhuu hänestä aina kunnioittavasti, sanoen toimivansa hänen periaatteidensa mukaan ja ainoastaan laajentavansa hänen oppejaan ja tukevansa niitä uusilla tosiseikoilla ja havainnoilla. Todellisuudessa hänen teoksensa olivat sekä aiheensa että tyylin puolesta täysin erilaisia kuin Corpus Hippocraticumiin kuuluvat, Hippokrateen nimiin laitetut teokset, sillä hippokraattiset teokset ovat suhteellisen yksinkertaisia, Galenoksen teokset taas monimutkaisempia ja usein vaikeaselkoisia.
Galenos on ollut historian kyvykkäimpiä henkilöitä selittämään hippokraattisia teoksia, ja kirjoitti niistä useita kommentaareja, jotka ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä niiden ymmärtämisen kannalta. Antiikin aikana ja keskiajalla hänen kommentaarinsa toimivat tärkeänä historiallisen, kielellisen ja lääketieteellisen kritiikin lähteenä, josta kreikkalaiset, latinalaiset ja arabialaiset kommentaattorit ammensivat.
Galenos kirjoitti myös useita muita teoksia Hippokrateen ajatteluun liittyen. Osa niistä oli lääketieteellisiä ja osa kirjallisia ja grammaattisia. Monet näistä teoksista ovat kadonneet. Säilyneet teokset ovat pääosin lääketieteellisiä, mutta sisältävät samalla paljon filologisia yksityiskohtia, jotka käsittelevät eri käsikirjoituksissa olevia eroja tekstikohdissa, hankalien sanojen selityksiä sekä aikaisempien kommentaattorien antamia selityksiä. Galenos pyrki säilyttämään vanhat lukutavat silloinkin, kun ne olivat myöhempiä lukutapoja vaikeampia, ja pyrki selittämään ne ilman ylimääräisiä oletuksia. Galenoksen suurimpana ongelmana ei ollut niinkään monisanaisuus vaan pyrkimys tukea hänen omia teorioitaan Hippokrateen kirjoituksilla. Niin hän sivuutti usein ne hippokraattiset ajatukset, jotka eivät sopineet yhteen hänen omien näkemystensä kanssa, ja korosti liiallisestikin niitä (kuten humoraalioppi), jotka muodostivat hänen oman järjestelmänsä perustan.
Galenoksen laaja tuntemus käytännöllisestä anatomiasta käy ilmi monista hänen teostensa kohdista. Tarkastellessaan esimerkiksi maksan verisuonia, hän kehottaa työntämään veitsen porttilaskimoon (vena portae) ja sieltä edelleen sen suurempiin haaraumiin, ja edelleen pidemmälle ja pidemmällä leikaten sen poikki. Lopulta voidaan jäljittää kaikkein pienimmätkin haaraumat poistamalla veitsellä välissä oleva aine, josta Erasistratos käytti nimitystä parenkhyma. Kuvatessaan erilaisia instrumentteja ja kojeita, joita anatomisessa tutkimuksessa käytettiin, hän vie lukijan usein kuin suoraan keskelle dissektiosalia.
Monet Galenoksen tekemät anatomian ja fysiologian havainnot pitävät täysin paikkansa. Hän esimerkiksi todisti, että virtsa erittyy munuaisissa, havaitsi 7 niistä 12 aivohermosta, jotka ovat yhteydessä suoraan aivoihin, ja keksi, että valtimot kuljettavat verta, johon keuhkoista tullut ilma sekoittuu, eivät pelkkää ilmaa kuten siihen asti luultiin. Galenos ei kuitenkaan ollut täysin perillä ruumiintoiminnoista. Hän ei esimerkiksi ymmärtänyt veren kiertävän kehää, vaan luuli maksan tuottavan jatkuvasti uutta verta, joka sydämestä levisi elimistöön latautuneena erilaisilla hengillä. Hän myös oletti virheellisesti, että ihmisen sydämen kammioiden välillä oli reikiä.
Usein on keskusteltu siitä, missä määrin Galenos sai anatomian tietonsa ihmisruumiiden leikkelystä ja missä määrin muista eläimistä. Hän sanoo itse tarkastelleensa ihmisruumista vain kahdesti. Missään hänen teostensa kohdassa ei suoraan sanota, että hän olisi itse leikellyt ihmisruumiita, kun taas monissa kohdissa puhutaan apinoiden, karhujen, vuohien ja muiden eläinten leikkelystä, mikä antaisi ymmärtää, että ihmisruumiita käytettiin vain harvoin jos koskaan. Eräässä kohdassa Galenos kuitenkin mainitsee jonkinlaisena harvinaisuutena, että Marcus Aureliusta germaanien vastaiselle sotaretkelle seuranneilla lääkäreillä oli mahdollisuus leikellä barbaarien ruumiita.
Galenoksen eri teoksista voidaan löytää paljon aineistoa, joka voidaan lukea patologian alaan. Hänen patologiansa oli vajanaisempaa kuin hänen fysiologiansa, koska se ei perustunut nykyaikaisella tavalla anatomiaan, vaan hän joutui perustamaan näkemyksensä puhtaasti spekulaatioihin. Galenos omaksui näkemystensä pohjaksi opin neljästä alkuaineesta, maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Hän oletti Hippokrateen tavoin, että taudit liittyivät erityisesti ruumiinnesteisiin ja niiden perusominaisuuksiin, jotka vastasivat neljän alkuaineen ominaisuuksia. Sairaus oli tila, joka johtui nestetasapainon häiriöstä. Tämän opin Galenos esitti sellaisella yksityiskohtaisuudella, että häntä voidaan pitää humoraaliopin varsinaisena kehittäjänä. Oppi omaksuttiin laajalti antiikin lääketieteessä.
Galenoksen ohjeet ruokaa ja terveyden säilyttämistä koskien olivat monin osin omaan kirjoitusaikaansa ja -paikkaansa sidottuja. Monet ohjeet liittyivät humoraalioppiin. Galenos piti ajalle tyypillisesti tärkeänä erilaisia voimisteluharjoituksia. Erityisesti hän suositteli metsästystä erinomaisena harjoitteena ruumiille ja mielelle. Hän suositti parhaassa iässä oleville je kesäaikaan kylmiä kylpyjä. Vanhassa iässä, joka oli kylmä ja kuiva, tarvittiin sen sijaan kuumia kylpyjä, viiniä ja kosteuttavia ruokia. Aterioita tulisi olla kaksi päivässä, vanhoilla ihmisillä kolme. Kylpy sopii ennen päivällistä, jonka tuli koostua kalaruoasta. Antiikin aikana parhaana ruokana pidettiin yleensä sianlihaa, ja myös Galenos piti sitä ainakin urheilijoille parhaana ruokana. Hän sanoo, että urheilijat menettävät voimaansa heti, jos joutuvat luopumaan sianlihasta, vaikka saisivat yhtä paljon muuta ruokaa.
Galenos oli ehkä omasta mielestään taitavimmillaan diagnostiikassa ja prognostiikassa, sillä hän väitti itse, ettei jumalan avulla ollut koskaan erehtynyt. Eräs hänen keskeinen periaatteensa prognoosin tekemisessä oli seurata kriittisiä päiviä, ja hän väitti, että niiden tarkalla huomioinnilla lääkäri voi esimerkiksi ennustaa jopa tunnin tarkkuudella, milloin potilaan kuume päättyy. Galenos katsoi useimpien antiikin lääketieteilijöiden tavoin, että kriittiset päivät riippuivat kuusta. Toinen merkittävä tekijä diagnostiikassa ja prognostiikassa oli pulssin seuraaminen, missä hän oli merkittävä ja käytännössä ainoa antiikin ajan auktoriteetti. Galenoksen mukaan pulssi koostui neljästä osasta, diastolisesta, systolisesta ja niiden välisistä kahdesta lepovaiheesta. Galenos katsoi, että harjaantunut ja tarkkaavainen lääkäri kykeni erottamaan kaikki nämä osat.
Terapeutiikassaan Galenos ei ollut riippuvainen pelkästään kokemuksesta empiirikkojen tavoin, eikä pelkästään teoriasta, vaan pyrki yhdistelemään kummankin lähestymistavan hyötyjä. Hänen toimintansa perustui kahteen lähtökohtaan: Taudit ovat jotakin luonnon vastaista, ja ne tulee kumota jollakin, joka on taudin itsensä vastaista; ja se mikä on luonnollista, säilytetään sellaisen avulla, mikä on suhteessa luontoon. Näistä lähtökohdista seurasi toisaalta pyrkimys kumota tauteihin liittyviä tekijöitä ja toisaalta pyrkimys edesauttaa ruumiin oman voiman ja luonnollisen koostumuksen säilymistä. Koska tautia ei voida voittaa kokonaan niin kauan kuin sen aikaansaava syy on olemassa, aikaansaava syy tulee mahdollisuuksien mukaan poistaa. Oireet itsessään eivät tällöin kaipaa niin paljon hoitoa, koska ne katoavat ne aikaansaavan taudin kadotessa. Potilaan ruumiilliset voimat tulee ottaa huomioon hoidossa, ja kun voimat ovat ehtyneet liikaa, joitakin sellaisia hoitomenetelmiä, joita tauti itsessään vaatisi, ei voida käyttää.
Eräs Galenoksen käyttämä hoitomuoto oli suoneniskentä, jota hän katsoi tarpeelliseksi puolustaa Erasistratoksen kannattajia vastaan toimiessaan Roomassa. Hätätilanteessa hän ei epäröinyt suorittaa toimenpidettä itse. Muutoin Galenos, vaikka olikin harjoittanut kirurgiaa Pergamonissa, noudatti Roomassa ollessaan kaupungin lääkäreiden yleistä tapaa ja pidättäytyi kirurgisista toimenpiteistä. Niin häntä ei ole pidetty kirurgiassa samanlaisena auktoriteettina kuin eräitä muita antiikin aikaisia lääketieteilijöitä.
Lääkeaineopissa ja materia medicassa Galenos ei ollut samanlainen auktoriteetti kuin Dioskorides. Galenoksen teoksissa Lääkkeiden koostumuksesta lajin mukaan (De compositione medicamentorum secundum genera) ja Lääkkeiden koostumuksesta paikkojen mukaan (De compositione medicamentorum secundum locos) kuvataan suuri joukko lääkesekoituksia. Samoja tauteja varten tarkoitettujen sekoitusten suuri määrä sekä eri sekoituksissa käytettyjen ainesosien suuri määrä ilmentävät aikakauden pyrkimystä tutkia lääkeaineita hyvin yksityiskohtaisesti. Toisaalta hänen teoksistaan käy ilmi, ettei hän ollut muodostanut aihealueesta selkeää omaa näkemystä, sillä teokset koostuvat suurelta osin Andromakhos vanhemman, Arkhigeneen, Asklepiades Farmakionin, Dioskorideen ja muiden Galenosta edeltäneiden kirjoituksista otetuista kohdista. Galenoksen jälkeen kreikkalaiset lääkärit eivät enää juurikaan kehittäneet lääkeaineoppia eteenpäin, ja Aetioksella, Oreibasioksella ja muille olevat aihealueen teokset ovat vain aikaisempien kirjoitusten kokoelmia.
Galenoksen ajan jälkeen vanhoista lääketieteen koulukunnista kuullaan enää vain harvoin, ja ne vaikuttavat hänen seuraajiensa aikana sulautuneen yhteen. Kreikkalaisia ja roomalaisia lääketieteellisiä teoksia koonneille, kuten Aetiokselle ja Oreibasiokselle, Galenoksen teokset toimivat heidän työnsä pohjana. Sen jälkeen kun Galenoksen teokset käännettiin arabiaksi 800-luvulla, missä päätyön teki Hunain ibn Ishaq, ne omaksuttiin idässä kaiken lääketieteen pohjaksi. Arabialaiset oppineet tekivät suuren työn Galenoksen teosten selittämisessä ja kirjoittivat niihin paljon kommentaareja. Myös monet Galenoksen omista teoksista ovat säilyneet vain arabiankielisinä versioina.
Arabialaisesta lääketieteestä Galenoksen suosio palasi keskiajan Eurooppaan, jossa hänen ajatuksensa omaksuttiin laajalti ja hän nousi alan auktoriteetiksi, vaikkakin hänen varsinaisia teoksiaan luettiin vain vähän verrattuna esimerkiksi Avicennaan. Galenoksen teorioita ei oltu valmiita kyseenalaistamaan ennen uuden lääketieteen syntyä. Erityisesti 1500-luvulla elänyt Andreas Vesalius ansioitui kokonaan uudelle pohjalle rakennetun lääketieteen kehittämisessä.
Muun muassa Suomen lääkärikoulutuksessa vuoteen 2011 asti käytössä ollut pääsykoekirja Galenos on nimetty Galenoksen mukaan.
Filosofiassa, kuten lääketieteessäkään, Galenos ei vaikuta kytkeneen itseään mihinkään yhteen koulukuntaan, vaan opiskeli kunkin oppeja. Kuitenkaan häntä ei voida kutsua eklektikoksi samassa merkityksessä kuin esimerkiksi Plotinosta, Porfyriosta, Iamblikhosta ja muita. Galenoksen ajattelu liittyy läheisimmin peripateettiseen koulukuntaan, ja hän yhdisteli siihen usein Vanhan Akatemian oppeja. Kauimpana Galenos oli uusplatonilaisista, ja hän vastusti myös monia Uuden Akatemian, stoalaisten ja epikurolaisten oppeja. Hän oli eri mieltä skeptikkojen kanssa siitä, ettei mitään varmuutta voitaisi saavuttaa missään tieteessä, mutta oli valmis pidättäytymään arvostelmista asioissa, joita ei voitu havaita. Tällaisia olivat muun muassa kysymykset, jotka koskivat ihmisen sielua, josta hän sanoi, ettei ollut kyennyt muodostamaan mielipidettään sen suhteen.
Galenoksen filosofian alan teoksista suurin osa on kadonnut. Hän vaikuttaa kuitenkin olleen antiikin aikana tunnettu erityisesti logiikan ja metafysiikan alalla, sillä hänen aikalaisensa Aleksanteri Afrodisiaslainen mainitsee hänet Platonin ja Aristoteleen rinnalla. Aleksanterin sanotaan tunteneen Galenoksen henkilökohtaisesti, ja kutsuneen häntä ”Muulinpääksi”, koska ”hän oli niin vahva päältään, mitä tuli argumentteihin ja väittelemiseen”. Galenos opiskeli laajasti aristoteelista ja stoalaista logiikkaa. Hän kirjoitti kommentaarin koko Aristoteleen Organoniin kenties Topiikkaa lukuun ottamatta, ja kolmisenkymmentä muuta logiikan alan teosta. Niistä on säilynyt lähinnä lyhyt tutkielma Kielellisistä sofismeista (De sophismatis in verbo contingentibus), joka sekin saattaa olla epäperäinen.
Arabialaiset kirjailijat vaikuttavat tunteneen Galenoksen logiikan alan teokset hyvin ja kääntäneen niitä arabian kielle. Averroekselta tiedetään, että syllogismin neljäs kuvio laitettiin Galenoksen nimiin. Tätä ei tunneta mistään kreikkalaisesta lähteestä, mutta näkemys on yleisesti hyväksytty, ja kuvio tunnetaan hänen nimellään. Averroes hylkäsi kuvion muita luonnottomampana. On myös ehdotettu, että Galenos olisi lähinnä ollut ensimmäinen, joka antoi kuviolle neljännen kuvion nimen, mutta että se olisi tunnettu jo aiemmin peripaattisessa koulukunnassa ja ollut mahdollisesti peräisin jo Aristoteleelta itseltään, koska se näyttäytyi ensimmäisen syllogismin käännettynä muunnelmana.
Galenoksen nimissä on säilynyt suuri määrä teoksia, joihin lukeutuu ainakin 80 aitoa omaa teosta, ainakin 17 Hippokrateen nimiin laitettujen teosten kommentaaria, parikymmentä mahdollisesti epäperäistä teosta ja noin 45 varmuudella epäperäistä teosta. Suurin osa teoksista käsittelee lääketiedettä, mutta joukkoon kuuluu myös etiikan, logiikan ja muiden filosofian osa-alueiden sekä grammatiikan alan teoksia. Monet Galenos kirjoitti ystäviensä pyynnöstä ilman aikomusta julkaista niitä laajemmin. Säilyneiden teosten lisäksi Galenos kirjoitti lukuisia teoksia, joista on säilynyt vain tieto niiden nimestä. Nämä yhteenlaskettuna Galenos on saattanut kirjoittaa jopa 500 eri teosta.
Osa teoksista on hyvin suurikokoisia, mutta monet ovat hyvin lyhyitä, ja Galenos toistaa usein samoja tekstikohtia useissa tutkielmissaan korkeintaan vähäisin muutoksin. Tästä huolimatta Galenoksen tuotanto on poikkeuksellisen laaja. Teoksia on hyvin erityyppisiä: niihin lukeutuu esimerkiksi oppimateriaalia, muistiinpanoja suullisista esityksistä, poleemisia puheenvuoroja, kannanottoja johonkin ajankohtaiseen kiistaan ja laajemmalle yleisölle tarkoitettuja teoksia. Säilyneistä teoksista laajin on Kehonosien hyödyllisyydestä (De usu partium corporis humani), joka mainitaan joskus Galenoksen pääteokseksi tai ainakin fysiologian alan pääteokseksi. Muita tunnettuja ja merkittäviä teoksia ovat muun muassa anatomian alan pääteos Anatomian tutkimuksen käytännöistä (De anatomicis administrationibus), lääkäriltä vaaditun osaamisen laajuutta esittelevä Parantamisen menetelmästä (De methodo medendi), filosofiaa ja lääketiedettä yhdistelevä Hippokrateen ja Platonin mielipiteistä (De placitis Hippocratis et Platonis) sekä keskiajalla lääketieteen oppikirjana laajalti käytetty Lääketieteen taito (Ars medica).
Galenoksen kirjallinen tyyli on elegantti mutta monisanainen. Siitä välittyy Galenosta suomentaneen Marke Ahosen mukaan kirjoittajan ”persoonallinen ja tunnistettava ääni: rönsyilevä, tarinoiva, henkilökohtaiseen kokemukseen vetoava, paikoin humoristinen, usein sarkastinen ja sanavalinnoissaan jyrkkä”. Galenoksella esiintyy paljon lainauksia ja viittauksia kreikkalaisiin runoilijoihin, filosofeihin ja historioitsijoihin. Osa Galenoksen teoksista on säilynyt kreikaksi ja osa arabiankielisinä käännöksinä.
Galenoksen merkittävimpiä teoksia ovat:
Joissakin Galenoksen teosten laitoksissa esiintyviä epäperäisiä eli Galenoksen nimiin laitettuja mutta jonkun toisen kirjoittamia teoksia ovat muun muassa:
Galenoksen teosten editio princeps eli ensimmäinen painettu laitos oli latinankielisten käännösten laitos, jonka painoi Philippus Pintius de Caneto Venetsiassa 1490 (2 osaa, fol.). Kreikankielisen tekstin editio princeps oli Aldus Manutiuksen Venetsiassa vuonna 1525 painama laitos (5 osaa, fol.), jonka toimitti Giovanni Battista Oppizzoni (Joannes Baptista Opizo). Seuraavan kreikankielisen laitoksen painoi Andreas Cratander (Basel, 1538, 5 osaa, fol.), ja sen toimittivat Joachim Camerarius, Leonhart Fuchs ja Hieronymus Gemusaeus.
Myöhemmistä varhaisista laitoksista mainittakoon Juntan latinankielinen laitos (Venetsia, 1541, fol.), josta tehtiin useita korjattuja ja laajennettuja painoksia seuraavan sadan vuoden aikana, kuten 1586 (tai 1597), 1600, 1609 ja 1625; Johann Frobenin latinankielinen laitos (Basel, 1542, 8 osaa, fol.), joka piti sisällään kaikki Galenoksen tuolloin tunnetut teokset ja josta otettiin uusintapainokset 1549 ja 1561; sekä Vincentius Valgrisiuksen latinankielinen laitos (Venetsia, 1562, 5 osaa, fol.), jonka toimitti Joannes Baptista Rasarius.
Vuonna 1679 valmistui René Chartierin (Renatus Charterius) alullepanema 13-osainen laitos (Pariisi, fol.), joka sisälsi kaikki Hippokrateen ja Galenoksen teokset latinankielisine käännöksineen, ja jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1639. 1800-luvulta lähtien Galenoksen teosten standardilaitoksena on toiminut Karl Gottlob Kühnin antiikin lääketieteellisten tekstien editio (Leipzig, 1821–1833, 8vo.). Siinä on 28 osaa, joista 21 Galenoksen teoksia (Claudii Galeni opera omnia).
This article uses material from the Wikipedia Suomi article Galenos, which is released under the Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 license ("CC BY-SA 3.0"); additional terms may apply (view authors). Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 4.0, ellei toisin mainita. Images, videos and audio are available under their respective licenses.
®Wikipedia is a registered trademark of the Wiki Foundation, Inc. Wiki Suomi (DUHOCTRUNGQUOC.VN) is an independent company and has no affiliation with Wiki Foundation.