Uloste: Ruuansulatuksessa syntyvä jäte

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Se on ruumiinlämpöistä ja yleensä kiinteähköä ainetta, joka koostuu ruoan sulamattomista osista, bakteereista, limasta ja ruoansulatuselimistön omista eritteistä. Ulosteen ruskea väri on peräisin pääasiassa sapen tuottamista aineista, mutta myös kuolleista punasoluista, jotka poistuvat elimistöstä ulosteen mukana.

Vetelä ja nestemäinen uloste eli ripuli on kypsytettyjä ruoka-aineita käyttävän ihmisen kohdalla merkkinä ruoansulatusjärjestelmän häiriöstä. Terveen ihmisen uloste on kiinteää ja säännöllisesti muotoutunutta. Ihmisen suolistoloiset, kuten kihomato, voidaan havaita muiden keinojen ohella myös ulosteen pintaan nousevista madoista.

Tietyillä eläinlajeilla esiintyy ulosteen syömistä, joka voi olla joko normaalia tai johonkin sairauteen liittyvää. Ilmiö tunnetaan nimellä koprofagia.

Ihmisellä tavallisimpia ulostamiseen liittyviä ongelmia ovat ripuli, ummetus, peräpukamat ja ulosteenkarkailu.

Etenkin lihansyöjien uloste haisee usein epämiellyttävältä. Ulosteen erikoinen rakenne ja haju voivat johtua epäterveellisestä ruokavaliosta tai suolistosairaudesta, esimerkiksi keliakiasta tai Crohnin taudista.

Lähinnä biologiaan liittyvän, oppitekoisen uloste-sanan puhekielinen vastine on paska. Nykyisin paskaa pidetään yleensä alatyylisenä nimityksenä, mutta todellisuudessa se on erittäin vanha suomalais-ugrilainen sana. Sanan vastineita on esimerkiksi pohjoissaamen baika, joka merkitsee ulostetta ja ripulia, ja unkarissa fos, joka merkitsee ripulia. Marin kielestä tunnetaan sana puškedaš, joka on ulostamista merkitsevä verbi. Suomen kirjakielessä paska on esiintynyt Agricolasta alkaen (vuodesta 1551). Paskantaa-verbi on ensi kerran mainittu Ericus Schroderuksen tulkkisanakirjassa vuodelta 1637. Ulosteesta käytetään myös lapsekasta nimitystä kakka, joka on vierasperäinen lainasana. Monien kotieläinten ulosteesta käytetään nimitystä lanta tai sonta; lehmän jättämä vetelä ulostekasa tunnetaan myös leikkisällä nimityksellä liukumiina. Säännöllisestä, tasapaksusta ja suhteellisen kiinteästä ulosteesta käytetään nimitystä kakkapökäle tai paskaläjä. Pökäleen muotoilevat suoliston ja peräaukon pinnat.

Kakka on varsinkin ihmisen ulosteesta käytetty nimitys. Kakalla viitataan erityisesti lasten ulosteeseen. Lasten sanotaankin käyvän läpi pissa- ja kakkavaiheen kehityksessään. Tässä vaiheessa lapsi on kiinnostunut ruumiineritteistään, mikä saattaa aiheuttaa vanhemmille kiusallisia tuntemuksia. Vaihe ajoittuu suunnilleen samaan ikäkauteen kuin Sigmund Freudin aikanaan kuvailema anaalivaihe eli yhden ja kolmen ikävuoden välille.

 

Ulostetta, lähinnä nautojen lantaa, käytetään olkiin sekoitettuna joissakin Afrikan maissa eräänä yksinkertaisten asumusten rakennusaineena.

Ulostetta voi käyttää lannoitteena pelto- ja puutarhaviljelyssä. Ennen aikaan karjan ulosteet eli lanta kerättiin erilliseen tilaan lantalaan ja ajettiin sieltä sitten pelloille lannoitteeksi. Hevosen lanta on perunamaalle parempaa kuin lehmänlanta. Kananlanta on sopivaa kukka- ja puutarhakasveille. Kun ei ollut WC:tä vaan ulkokäymälä eli huussi, ihmisen uloste kerättiin käymälän alle ja vietiin pellolle, mutta ei esimerkiksi juurikasvimaahan.

Useat kärpäslajit munivat ulosteeseen.

Naudan, lampaan ja kamelin lantaa käytetään puuttomilla alueilla polttoaineena. Islannissa käytetään lampaan lantaa lihan savustamiseen.

Lannasta voidaan biokaasugeneraattorissa mädättää biokaasua, jota voidaan käyttää polttoaineena maa- tai nestekaasun tapaan.

Lintujen ulosteet saattavat sotkea esimerkiksi patsaita, joiden puhdistamisen voi olla kallista^lähde?. Lintujen ulosteet voivat olla vahingollisia maalipinnoille. Jos ulostetta joutuu suuhun tai haavaan, siitä voi saada tauteja tai loisia. Lintujen ja matelijoiden uloste koostuu valkoisesta virtsa-aineesta (ei ole ulostetta sen varsinaisessa merkityksessä) ja ruoansulatuksen jätteestä.

 

Jotkin eläimet, kuten kettu, merkitsevät reviirinsä ulosteiden avulla. Joillakin nisäkkäillä on peräaukon lähellä hajurauhasia, joiden erittämä neste tarttuu ulosteeseen ja näin sukukypsä eläin lähettää merkkejä itsestään kiima-aikana. Monien jyrsijöiden ja päästäisten on todettu tekevän kahdenlaista ulostetta: toisen ne syövät heti ulostettuaan ja toisen jättävät jätöksenä jälkeensä. Esimerkiksi kanit joutuvat syömään kerran ulostetut ulosteet uudelleen, jotta ruuansulatus saisi lisää aikaa. Ruuan käsittely helpottuu ja ravintoaineiden (lähinnä tärkkelys) pilkkoutuminen suolistossa nopeutuu jo osittain sulanutta ruokaa syödessä.

Jotkin eläimet ulostavat minne tahansa, joillakin lajeilla taas on tietyt ulostuspaikat. Kissa ja mäyrä tekevät kuopan ulostusta varten ja kissa vielä peittää ulosteensa. Linnun ulosteet ovat usein veteliä, koska linnuilla virtsajohdin avautuu peräsuolen kanssa samaan viemärisuoleen eli kloaakkiin, ja useimmiten virtsa ja uloste tulevat ulos yhtä aikaa.

Luonnossa kulkijalle ulosteet ovat tärkeä merkki eläimen läsnäolosta. Hirvet, jänikset, teeret, peltopyyt ja muut riistaeläimet jättävät ulosteita, joista metsästäjä voi havaita niiden olleen paikalla. Jos uloste on lämmintä, tietää että eläin on ollut paikalla vasta äskettäin. Metsän lähellä olevissa rakennuksista saattaa löytää eläinten papanoita. Metsämyyrän papanoista voi tarttua myyräkuume. Mökkiterassin kaiteelle voivat pikkulinnut käydä jättämässä valkeat merkkinsä.

Ulosteesta ja oksennuksista saadaan selville paljon eläimen ruokavaliosta, sillä ruuasta jää aina jotain sulamatta. Esimerkiksi petolintujen oksennuspalloista löytyvät saaliseläimen luut ja muut jäänteet kertovat, mitä eläimiä lintu on syönyt.

Ulosteessa on suoliston pinnasta irronneita soluja, joiden sisältämän DNA:n perusteella voidaan selvittää ulosteen tehnyt yksilö. Tätä tietoa voidaan käyttää hyväksi rikosten tutkinnassa.

 

Ihmiset ulostavat yleensä 0,2–2,5 kertaa päivässä ja ulosteen määrän vaihteluväli on 15–1500 grammaa. Ulosteen määrä riippuu nautitun kuidun määrästä siten, että määrä on pienimmillään silloin, kun päivittäin nautittavan kuidun määrä on reilut 20 grammaa. Ulosteen määrä on länsimaissa keskimäärin vain noin 126 grammaa, mutta kehitysmaissa esimerkiksi 250 grammaa. Kuitupitoinen ravinto lisää myös ulosteen bakteeripitoisuutta.

Uloste jaetaan seitsemään eri ulostetyyppiin, jotka vaihtelevat sen mukaan, kuinka uloste on viipynyt paksusuolessa. Ulosteen pH arvo on keskimäärin 6.6. Tuore uloste sisältää keskimäärin 75% vettä. Ulosteen kiinteä osa muodostuu 84–93-prosenttisesti orgaanisesta aineesta, josta 25–54 prosenttia on bakteerien biomassaa. Uloste sisältää veden lisäksi proteiinia, imeytymättömiä rasvahappoja, polysakkarideja ja proteiinia, josta osa on peräisin bakteerimassasta, tuhkaa sekä imeytymättömiä ruoanjäämiä.. Loput 7–16 prosenttia on imeytymättä jääneitä ravintoaineita, joiden suhteet vaihtelevat merkittävästi riippuen useista eri tekijöistä, kuten ruokavaliosta, ripulin esiintymisestä ja kehon painosta.

Vuonna 2009 julkaistun laajan väestötutkimuksen mukaan henkilöillä, joiden uloste on löysää, on kolme kertaa normaalia suurempi riski sairastua paksusuolen syöpään. Ulosteen kiinteys kertoo puolestaan siitä, että siinä on paljon erilajisia suolistomikrobeja, mitä pidetään terveyttä edistävänä asiana. Nopeiden hiilihydraattien, keinotekoisten makeutusaineiden ja sokeroitujen juomien nauttiminen taas vähentää ulosteen lajirikkautta, ja sama pätee moniin lääkkeisiin kuten esimerikiksi antibiootteihin, antihistamiineihin ja tulehduskipulääkkeisiin.

• Ulostaminen
• Koproliitti
• Virtsa
• Ulosteensiirto

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta uloste Wiki Commonsissa

• Taro Korhonen & Miika Nousiainen: Paskakirja. Like, 2007. ISBN 978-952-471-941-4.
• Ravinteet käymälästä peltoon Anja Weckman, Puutarhaliitto, 2005.