Kalalokki: Lintulaji

Kalalokilla on vaalean siniharmaa selkäpuoli, valkea vatsapuoli ja pää, sekä mustat siivenkärjet, joiden kärjessä on valkoiset laikut. Sillä on kellanvihreät jalat ja keltainen nokka. Talvipuvussa pää ja kaula ovat harmaankirjavat. Yksivuotias kalalokki on ruskeankirjava. Kaksivuotias alkaa jo muistuttaa aikuista, mutta siipien kärjissä on enemmän mustaa, koivet ovat harmahtavat ja nokassa on musta rengas. Silmien ja nokan ulkonäkö erottavat kalalokin harmaalokista. Kalalokin pituus on 42 cm ja siipien kärkiväli 120 cm. Ääni pilkallinen ”kiäh kiäh kiäh”. Soidinkaklatus on meren tunnusomaisimpia ääniä: kimeä ”kaija-kaija-kaija...”. Varoitusääni haukkuva, kimeä ”kja, kja, kja”.

Rengastettaessa jalkaan laitetaan nykyään rengas, jonka koko Suomessa ilmaistaan kirjainkoodilla CT. Vanhin suomalainen rengastettu kalalokki on ollut vähintään 32 vuotta, seitsemän kuukautta ja 20 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut tanskalainen 33 vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen kalalokki.

 

 

Kalalokki pesii isossa osassa Eurooppaa sekä Pohjois- ja Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikan länsi- ja luoteisosissa. Suomalaiset linnut muuttavat talveksi Länsi-Eurooppaan. Pieni osa talvehtii Suomen rannikoilla. Loppusyksyllä ja talvella tapahtuva selvä muutto lounaaseen on Jäämeren ja Vienanmeren pesimäkantaa.

Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Suomen kalalokkikanta on vahvistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien, jolloin sen vainoaminen alkoi vähentyä. Maailman populaation kooksi arvioidaan 2,5–3,7 miljoonaa yksilöä ja Euroopan 1,0–1,3 miljoonaa paria eli 1,9–2,6 miljoonaa aikuista yksilöä. Euroopan unionin alueella arvioitiin vuosina 2013–2018 pesineen kuitenkin vain 221 000 – 318 000 paria, eniten Ruotsissa (71 000 – 132 000 paria) ja Suomessa (57 000 – 87 000 paria).

Kalalokki pesii koko Suomessa. Pääosa kannasta pesii merialueilla, mutta lajia esiintyy pesivänä myös sisävesillä sekä kaupunkien katoilla ja puistoissa. Kalalokki kuitenkin karttaa reheviä vesistöjä, eikä se viihdy hyvin myöskään kaatopaikoilla.

Kalalokki pesii alkukesästä kareilla, luodoilla ja kaupungeissa talojen katoilla, joskus myös naurulokkiyhdyskunnissa. Pesä on yleensä avoimesti kalliolla tai ruohikossa, joskus merimerkissä tai puussa, erityisesti männyn oksalla. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja oksista, ja on hieman pienempi kuin selkälokin pesä. Munia on yleensä kolme, joskus kaksi. Muninta alkaa Etelä-Suomessa äitienpäivän tienoissa. Haudonta kestää 23–28 päivää, molemmat emot hautovat. Poikaset oppivat lentämään viiden viikon iässä. Pesinnän päätyttyä saaristo tyhjenee huomaamattomasti kalalokeista. Nuoret linnut ovat ruskeankirjavia ja melko helppo erottaa muista lokeista. Ensimmäisen talven aikana ne saavat harmaat selkähöyhenet ja päänseutu muuttuu aikuisen kaltaiseksi. Kolmivuotiaana ne ovat aikuispuvussa.

 

Kalalokki on kaikkiruokainen ja syö kaloja, hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, pieniä jyrsijöitä, merisiilejä, muiden lintujen poikasia, marjoja, viljaa, haaskoja ja jätteitä.

• Kalalokki Lintukuva-verkkopalvelussa
• Lokki LIVE Turun ammattikorkeakoulun, the FIRMA suoratoisto kalalokin pesimisestä.
• LuontoPortti: Kalalokki (Larus canus)
• ITIS: Larus canus (englanniksi)
• Bergman, Göran 1986: Feeding habitats, accommodation to man, breeding success and aspects of coloniality in the Common Gull Larus canus.-Ornis Fennica 63:65-78.
• Götmark, F & Andersson, M. 1984: Colonial breeding reduces nest predation in the Common Gull Larus canus. - Anim. Behav. 32:485-492.
• Haartman, Lars von 1980: Nest sites of the Common Gull Larus canus in relation to ice age geology and other factors. - Ornis Fennica 57:11-16.