Saksa: Liittovaltio Keski-Euroopassa

Saksan liittotasavalta (saks. Bundesrepublik Deutschland) eli Saksa (saks. Deutschland) on liittovaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland).

Saksan liittotasavalta Bundesrepublik Deutschland
lippu vaakuna
Valtiomuoto	parlamentaarinen liittotasavalta
Liittopresidentti	Frank-Walter Steinmeier
Liittokansleri	Olaf Scholz
Pääkaupunki	Berliini (3 520 000 as.) , 13°23′E
Muita kaupunkeja	Hampuri (1 873 000 as.), München (1 512 000 as.), Köln (1 085 000 as.), Frankfurt (773 000 as.), Stuttgart (633 000 as.), Düsseldorf (629 000 as.), Leipzig (616 000 as.) Dortmund (593 000 as.), Essen (585 000 as.), lisää kaupunkeja
Pinta-ala
– yhteensä	357 588 km²  (sijalla 61)
– josta sisävesiä	2,4 %
Väkiluku (2022)	84 359 000 (sijalla 16)
– väestötiheys	235,9 as. / km²
– väestönkasvu	1,35 % (2022)
Viralliset kielet	saksa
Valuutta	Euro (€) (EUR)
BKT (2024)
– yhteensä	4 591,1 mrd. USD  (sijalla 4)
– per asukas	54 290 USD
HDI (2019)	0,947 (sijalla 6)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	0,9 %
– teollisuus	27,8 %
– palvelut	71,3 %
Aikavyöhyke	UTC+1
– kesäaika	UTC+2
Itsenäisyys – Saksan jälleenyhdistyminen	3. lokakuuta 1990
Lyhenne	DE, DEU
– ajoneuvot:	D
– lentokoneet:	D
Kansainvälinen suuntanumero	+49
Tunnuslause	Einigkeit und Recht und Freiheit (suom. Yhtenäisyys, oikeus ja vapaus)
Kansallislaulu	”Deutschlandlied”
Edeltäjä(t)	Itä-Saksa (1949–1990)  Länsi-Saksa (1949–1990)
Infobox OKNimi-testi OK

Saksan väkiluku on runsaat 84 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.

Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioista ja sijaitsee sen maantieteellisessä keskustassa. Saksan yhdeksän naapurimaata pohjoisesta myötäpäivään ovat Tanska, Puola, Tšekki, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Luxemburg, Belgia ja Alankomaat. Luoteessa on Pohjanmeri ja koillisessa Itämeri.

Saksan valtiollinen alku oli 900-luvulla muotoutunut Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jonka Napoleon hajotti vuonna 1806. Useiden vapaakaupunkien ja pienten ruhtinaskuntien mosaiikista muodostettiin 1871 Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta, jonka ytimen muodosti vanha Preussin kuningaskunta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksasta tuli tasavalta. Vuonna 1933 valtaan nousi Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen diktatuuri, jonka hyökkäys Puolaan vuonna 1939 käynnisti toisen maailmansodan. Muutamassa vuodessa Saksassa ja sen vaikutuspiirissä olleilla alueilla ehdittiin surmata kuusi miljoonaa juutalaista ja miljoonittain muita vähemmistöjä holokaustiksi nimetyssä kansanmurhassa. Tappion jälkeen maa jaettiin liittoutuneiden kesken miehitysvyöhykkeisiin ja sen itäosat liitettiin Puolaan ja Neuvostoliittoon. Vuonna 1949 kolmesta läntisestä miehitysvyöhykkeestä muodostettiin Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa, kun taas itäinen miehitysvyöhyke muodosti oman valtionsa, jota kutsuttiin Saksan demokraattiseksi tasavallaksi. Saksan jälleenyhdistyminen toteutui vuonna 1990, kun Saksan demokraattisen tasavallan entiselle alueelle muodostetut osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) sekä yhdistetty Berliinin kaupunkiosavaltio liittyivät Saksan liittotasavaltaan.

Saksa kuuluu maailman johtaviin teollisuusmaihin. Sen ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2024 on Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan noin 5,69 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Saksassa on vuosisatojen varrella vaikuttanut huomattava määrä luonnontieteilijöitä, filosofeja, keksijöitä ja taiteilijoita.

Pääartikkeli: Saksan maantiede

 

Saksa ulottuu Itä- ja Pohjanmereltä aina Alpeille asti ja käsittää maastotyyppejä alavista tasangoista vuoristoihin. Pohjois-Saksan viljavat alangot vaihtuvat Keski-Saksassa metsien ja peltojen täplittämäksi kumpuilevaksi ylängöksi. Maan eteläisimmät alueet ovat vuoristoa; lounaassa on Schwarzwaldin matalahko, asutettu vuoristo ja etelässä Alpit.

Saksaa halkovat Euroopan suurimmat joet: Rein ja Elbe, jotka laskevat Pohjanmereen (Rein Hollannin ja Elbe Pohjois-Saksan alankojen kautta), sekä Tonava, joka saa alkunsa Schwarzwaldin vuoristosta, virtaa itään ja laskee Mustaanmereen. Saksassa on myös järviä, suurimpana niistä Reinin suvannon Bodenjärvi sekä järvialueita, joista laajimmat, jääkauden muovaamat Mecklenburgin ja Pommerin järvialueet sijaitsevat maan koillisosassa.

Saksan korkein kohta on Alpeilla sijaitseva Zugspitze, joka on 2 962 metriä korkea. Sen rinteellä sijaitsee Garmisch-Partenkirchenin kaupunki, joka on yksi Saksan merkittävimmistä talviurheilu­keskuksista. Zugspitzen huipulla on aina lunta.

Ilmasto

Pääartikkeli: Saksan ilmasto

Saksa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Maan pohjoisosassa vallitsee merellinen ilmasto lämpimine kesineen ja leutoine, pilvisine talvineen. Etelämpänä mantereisempi ilmasto tuo enemmän vaihtelua: kuumemmat kesät ja kylmemmät talvet. Lisäksi Alpeilla ja paikoin Keski-Saksan ylängöillä on vuoristoilmasto.

Atlantilta tulevat keskileveysasteiden liikkuvat matalat vuorottelevat Azoreilta Keski-Eurooppaan ulottuvien korkeapaineen selänteiden kanssa, mikä pitää sään ympäri vuoden vaihtelevana. Ajoittain Alpeilta tuleva lämmin ja kuiva laskutuuli, föhn, vaikuttaa maan eteläosien säähän ja keväällä sulattaa sieltä lumet.

Pohjois-Saksan alangolla ilmasto on viileätalvinen ja lämminkesäinen. Esimerkiksi Berliinissä keskimääräinen alin lämpötila on vajaan kaksi celsiusastetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 24 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden 30–70 mm kuussa.

Etelä-Saksassa ilmasto on mantereisempi, ja vuoristossa on viileämpää kuin pohjoisen alangoilla. Esimerkiksi Münchenissä keskimääräinen alin lämpötila on 2–4 astetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23 astetta. Sateet painottuvat kesään: kesä-, heinä- ja elokuussa saadaan yli sata millimetriä kuukaudessa, tammi- ja helmikuussa alle 50 mm.

Luonto ja luonnonsuojelu

 

Karhu on Berliinin symboli, mutta villejä karhuja ei ole tavattu Saksassa vuoden 1835 jälkeen, lukuun ottamatta vuonna 2006 Italian puolelta harhaillutta sinne istutettua Brunoa. Vuonna 2009 IUCN tutki 102 nisäkäslajin tilaa Saksassa ja julisti seitsemän niistä olevan suuressa vaarassa: sillivalas, mustavalas, villihevonen, baijerintunnelimyyrä, vesikko, siiseli ja karhu. Alpeilla elää murmeleita, jäniksiä ja villejä vuohia sekä harvinaisia maakotkia. Pesukarhu on Saksaan levinnyt vieraslaji. Pohjoisrannikko on muuttolintujen suosima levähdyspaikka. Merikotka oli lähes kadonnut Länsi-Saksasta, mutta se on lisääntynyt maan itäosassa. Idässä on nähty myös hirviä ja susia, jotka tulevat Puolasta Oderjoen yli.

Saksassa on neljätoista kansallispuistoa. Vattimeren rannikko muodostaa kolme puistoa, koska se ulottuu sekä Tanskan, Saksan että Alankomaiden alueelle. Itämeren rannikolla on kaksi puistoa; Pommerin ja Brandenburgin sisämaassa kaksi muuta. Harzin kansallispuisto sijaitsee Keski-Saksan ainoalla vuoristoalueella. Hainichin ja Kellerwald-Ederseen kansallispuistoissa on Keski-Euroopan viimeisiä laajoja luonnontilaisia pyökkimetsiä.

Pääartikkeli: Saksan historia

 

Germaaniheimot asuttivat Itämeren rannikkoa noin vuodesta 500 eaa. alkaen. Noin 100-luvulle eaa. mennessä ne olivat levittäytyneet nykyiseen Etelä-Saksaan asti. Julius Caesarin aikana, noin vuonna 58 eaa., Rooman valtakunnan raja asettui Reinille ja Tonavalle, niiden länsipuoli oli roomalaisia provinsseja ja germaanit elivät Rooman periferiassa.

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta (843–1806)

Pääartikkeli: Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta

Saksan valtion kehittyminen alkoi Kaarle Suuren valtakunnan jaosta vuonna 843, jolloin tämän pojanpojat Lothar I ja Ludvig Saksalainen saivat Verdunin sopimuksella hallintaansa suuren, nykyisestä Pohjois-Saksasta Keski-Italiaan ulottuvan alueen. Tästä muodostettiin vuonna 966 Pyhä roomalainen keisarikunta, jota 1500-luvulla alettiin nimittää Pyhäksi saksalais-roomalaiseksi keisarikunnaksi. Keisarikunta ei ollut kovin yhtenäisesti hallittu valtio, vaan se koostui lukuisista pienistä hyvin pitkälle itsenäisistä ruhtinaskunnista ja kaupungeista. Saksalaisten vaikutus levisi jo sydänkeskiajalla niin sanottujen pohjoisten ristiretkien sekä kaupankäynnin ja hansaliiton synnyttämän muuttoliikkeen mukana koko Itämeren alueelle.

Protestanttinen uskonpuhdistus alkoi Saksan Wittenbergistä 1517 Martti Lutherin naulattua 95 teesiään linnankirkon oveen. Sen etenemistä vauhdittivat vuosisata aiemmin Johannes Gutenbergin kehittämä kirjapainotekniikka ja Lutherin saksaksi kääntämä Raamattu.

Varsinkin kolmikymmenvuotisen sodan ja sen lopettaneen Westfalenin rauhansopimuksen (1648) jälkeen Saksa oli valtiollisesti hajanainen. Virallisesti keisarikunta oli yhä olemassa, mutta käytännössä siihen kuuluneet ruhtinaskunnat olivat tämän jälkeen lähes täysin itsenäisiä valtioita. Keisarilla ei ollut käytännössä mitään valtaa muualla kuin Itävallassa, jonka hallitsija hän samalla oli. Muista Saksaan kuuluneista ruhtinaskunnista mahtavimmaksi nousi pian Brandenburgin rajakreivikunta, joka vuonna 1701 muutettiin Preussin kuningaskunnaksi. Preussi sai Pommerin Ruotsilta suuressa Pohjan sodassa ja Sleesian Seitsenvuotisessa sodassa. Vuonna 1772 Preussi laajeni jälleen, kun se osallistui Puolan jakamiseen.

Saksan liitto (1815–1866)

Pääartikkeli: Saksan liitto

Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jota myöhemmin on kutsuttu myös ”ensimmäiseksi valtakunnaksi”, hajosi lopullisesti Napoleonin aikana vuonna 1806, jolloin sen keisari luopui Saksan keisarin asemasta, mutta pysyi Itävallan keisarina. Vuonna 1815 Wienin kongressin jälkeen perustettiin Saksan liitto, johon kuului joukko ruhtinaskuntia Itävallan ja Preussin johtamina. Preussin ja Itävallan välisen sodan 1866 jälkeen perustettiin Preussin johdolla Pohjois-Saksan liitto (saks. Norddeutscher Bund), jonka kansleriksi 1867 nimitettiin Otto von Bismarck. Saksan yhdistyminen alkoi.

Saksan keisarikunta (1871–1918)

Pääartikkeli: Saksan keisarikunta

18. tammikuuta 1871 Preussin kuningas Vilhelm I kruunattiin keisariksi Versailles’ssa Ranskan tappion jälkeen ja perustettiin toinen Saksan keisarikunta. Von Bismarck nimettiin keväällä 1871 Saksan valtakunnankansleriksi. Saksan siirtomaat Afrikasta ja Oseaniasta hankittiin Vilhelm II:n aikana, jolloin Saksa pyrki laajentumaan aggressiivisesti kilpaa Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. Keisarikunta kesti ensimmäisen maailmansodan loppuun 9. marraskuuta 1918, jolloin Vilhelm II luopui kruunusta ja Saksa julistettiin tasavallaksi (Weimarin tasavalta).

Weimarin tasavalta (1919–1933)

Pääartikkeli: Weimarin tasavalta

Weimarin tasavallan aikaa leimasi oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeiden välinen kamppailu sekä kommunistien ja kansallis­sosialistien kapinat ja vallankaappaus­yritykset. Muun muassa raskaista sotakorvauksista ja runsaista lakoista johtuneet talousvaikeudet johtivat hyperinflaatioon. Poliittinen epävakaus johti lopulta kansallis­sosialistien vaalivoittoon ja nuoren demokratian tukahtumiseen.

Natsi-Saksa (1933–1945)

Pääartikkeli: Natsi-Saksa

 

Weimarin tasavallan aika oli lopussa, kun Adolf Hitlerin johtama Saksan kansallis­sosialistinen työväenpuolue sai vaalivoiton vuonna 1932 ja nousi valtaan seuraavana vuonna ja kielsi muut puolueet. Saksasta tuli kansallis­sosialistinen. Vuonna 1939 Saksa hyökkäsi ilman sodanjulistusta Puolaan ja aloitti siten toisen maailmansodan Euroopassa. Heti valtaan päästyään kansallissosialistit aloittivat saksalaisten juutalaisten vainoamisen. Sodan laajentuessa heidän valtapiiriinsä tuli lisää juutalaisia Itä-Euroopasta ja Ranskasta, ja juutalaisten surmaamisesta tuli järjestelmällistä. Noin kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin vainoissa. Sotaa kesti Euroopassa toukokuuhun 1945, jolloin Saksa antautui ehdoitta. Sotarikollisia tuomittiin vuosina 1945–1946 Nürnbergin oikeudenkäynneissä.

Jaettu Saksa (1949–1990)

Pääartikkeli: Länsi-Saksa ja Saksan demokraattinen tasavalta

Sodan jälkeen voittajavaltiot ja Ranska jakoivat Saksan neljään miehitys­vyöhykkeeseen. Neuvostoliiton vyöhykkeestä muodostui Saksan demokraattinen tasavalta (DDR, arkikielessä usein Itä-Saksa) sekä Yhdysvaltain, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan vyöhykkeestä Saksan liittotasavalta (BRD, arkikielessä usein Länsi-Saksa). Liittotasavallassa alkoi 1950-luvulla voimakas talouskasvu. Saksan liittotasavalta liittyi Natoon, DDR Varsovan liittoon. Berliiniin jäi lännen eksklaavi Itä-Saksan keskelle, ja vuonna 1961 se eristettiin Berliinin muurilla.

Saksan jälleenyhdistyminen (1990)

Pääartikkeli: Saksan jälleenyhdistyminen

 

Saksa jälleenyhdistyi jälleen vuonna 1990, kun Saksan demokraattinen tasavalta ja sen osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) liittyivät Saksan liittotasavaltaan ja samalla Euroopan yhteisöön. Viime vuosikymmenten näkyviä liittokanslereita ovat olleet kristillis­demokraattien Helmut Kohl (1982–1998), sosiaali­demokraattien Gerhard Schröder (1998–2005) ja kristillis­demokraattien Angela Merkel (2005–2021).

Pääartikkeli: Saksan hallinto ja politiikka

 

 

 

Saksa on liittovaltio. Se koostuu 16:sta laajaa itsenäistä päätösvaltaa käyttävästä osavaltiosta. Muodollinen valtionpäämies on liittopresidentti. Liittopresidentin valitsee liittokokous, johon kuuluvat kaikki liittopäivien edustajat ja sama määrä osavaltioiden edustajia. Liittokokouksella ei ole muuta tehtävää kuin valita liittopresidentti viiden vuoden välein.

Saksan parlamentti eli liittopäivät (Bundestag) on kokoontunut vuodesta 1999 alkaen valtiopäivätalossa Berliinissä. Sitä ennen parlamentti sijaitsi viiden vuosikymmenen ajan Bonnissa. Edustajat valitaan neljän vuoden välein. Puolet edustajista valitaan tietyistä vaalipiireistä ja puolet puolueiden listoilta. Puolueiden on ylitettävä 5 prosentin äänikynnys tai saatava vähintään kolme suoraan valittua edustajaa. Vuoden 2009 vaaleissa valittiin 622 edustajaa. Edustajien kokonaismäärä vaihtelee.

Liittopäivät valitsee liittopresidentin ehdotuksesta liittokanslerin. Liittokansleri nimittää ministerit, joiden määrä vaihtelee hallituksesta toiseen. Toisin kuin useimmissa parlamentaarisissa järjestelmissä, liittokokous ei voi suoraan erottaa liittokansleria valitsematta hänen seuraajaansa (ns. konstruktiivinen epäluottamuslause).

Saksassa on myös liittoneuvosto (Bundesrat), joka on osavaltioiden edustajien kokous. Liittoneuvosto ei ole varsinaisesti parlamentin ylähuone, vaan oma erillinen instituutionsa. Liittoneuvostossa on 69 paikkaa, jotka on jaettu osavaltioiden asukasluvuilla painotettuina. Puheenjohtajuus on kiertävä, ja liittoneuvoston puhemies on liittopresidentin varamies. Osavaltioiden edustajilla on velvollisuus äänestää hallituksensa tahdon mukaan, eikä ryhmien ääniä voi jakaa. Edustajien puoluekantojen suhteet vaihtelevat osavaltioiden vaalien mukaan, joita on yleensä 3–4 vuodessa.

Saksassa on monipuolue­järjestelmä, jossa on perinteisesti ollut kaksi johtavaa puoluetta, kristillis­demokraattinen (CDU ja CSU) sekä sosiaali­demokraattinen (SPD), jotka ovat hallinneet joko yhdessä (Suuri koalitio) tai keskisuuria puolueita apuna käyttäen. Keskisuuria puolueita ovat liberaalit (FDP), vihreät (Grüne) sekä Vasemmistopuolue (Die Linke). Uutena puolueena liittopäiville nousi vuoden 2017 vaaleissa oikeistopopulistinen ja osin äärioikeistolainen AfD, vaihtoehto Saksalle.

Hallitukset ja vaalit 1998–

 

Liittokanslerina toimi vuodesta 1998 Gerhard Schröder (SPD), jonka hallitus sai 1. heinäkuuta 2005 liittopäivien äänestyksessä epäluottamuslauseen. Ennenaikaiset vaalit järjestettiin 18. syyskuuta. CDU ja CSU saivat liittopäivien vaaleissa 226 paikkaa, SPD 222, FDP 61, Vasemmistopuolue 54 ja vihreät 51. Tuloksen perusteella kristillis­demokraattien Angela Merkelistä tuli liittokansleri ja hallituskumppaniksi suostuneet sosiaalidemokraatit saivat vastaavasti monia tärkeitä ministerinpaikkoja Merkelin ensimmäisessä hallituksessa.

Vuoden 2009 liittopäivävaaleissa voittajiksi selviytyivät liittokansleri Merkelin kristillis­demokraattinen puolue sekä liberaalit, jotka muodostivat hallituksen. Sosiaalidemokraatit kärsivät historiallisen huonon tuloksen. Vasemmistopuolue sai 12,9 % annetuista äänistä ja vihreät 10,2 %.

Horst Köhler erosi presidentin tehtävistä 31. toukokuuta 2010 Afganistanin-operaatiota koskevista kommenteistaan nousseen kohun vuoksi. Hänen tilalleen valittiin liittokansleri Merkelin virkaan ajama kristillis­demokraattien Christian Wulff. Wulff ilmoitti eroavansa tehtävästään helmikuussa 2012 korruptioepäilyjen takia 18. maaliskuuta 2012 presidentiksi valittiin ihmisoikeusaktivisti Joachim Gauck.

Syyskuun 2013 liittopäivävaaleissa kristillis­demokraatit ottivat suurvoiton mutta jäivät hieman alle enemmistön. Hallituspuolue liberaalit putosi liittopäiviltä, joten kristillis­demokraatit tarvitsivat uuden liittolaisen. Joulukuussa kristillis­demokraatit muodostivat hallituksen sosiaali­demokraattien kanssa. Merkel jatkoi liittokanslerina.

Helmikuussa 2017 Saksan presidentiksi valittiin sosiaali­demokraatteja edustava aikaisempi ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier. Presidentin virkakausi on viisi vuotta ja virka on lähinnä edustuksellinen.

Syyskuussa 2017 pidettiin liittopäivävaalit, joissa CDU ja CSU keräsivät yhteensä 33 prosenttia äänistä ja saavat liittopäiville 246 paikkaa. Paikkoja liittopäiville tulee yhteensä 709. Toiseksi eniten ääniä sai sosiaali­demokraattinen puolue SPD, joka sai 20,5 prosenttia äänistä ja 153 paikkaa. Tulos oli puolueelle huonoin sitten toisen maailmansodan. Oikeistopopulistinen Alternative für Deutschland eli Vaihtoehto Saksalle nousi 12,6 prosentilla äänistä liittopäiville 94 paikalla. Edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten puolue jäi äänikynnyksen alapuolelle. Populistipuolue tuo liittopäiville uuden vahvan oppositiovoiman. Liberaalipuolue FDP on neljänneksi suurin puolue 10,7 prosentilla ja 80 paikalla. Vihreät ja vasemmistopuolue Linke saivat molemmat noin yhdeksän prosenttia äänistä. Vasemmistopuolue Linke ylsi 69 paikkaan ja vihreät 67:ään.Hallituspuolueet hävisivät vaaleissa ja uuden hallituksen muodostaminen oli vaikeata. Lopulta maaliskuussa 2018 muodostettiin taas liittokansleri Angela Merkelin johtama suuri koalitio eli kristillis­demokraattien ja sosiaali­demokraattien yhteishallitus. Liittokanslerina siis jatkoi Angela Merkel ja ulkoministeriksi nousi sosiaali­demokraattien Heiko Maas.

Liittokansleri Merkelin luottoministerinä koko tämän valtakaudella vuodesta 2005 tunnettu pitkäaikainen puolustusministeri Ursula von der Leyen nousi heinäkuussa 2019 EU:n uuden Euroopan komission puheenjohtajaksi historian ensimmäisenä naisena.

Muu politiikka

Saksa oli yksi EEC:n perustajajäsenistä ja jatkaa sen seuraajan EU:n keskeisenä jäsenenä. Euroopan taloudellinen yhdentyminen 1980- ja 1990-luvuilla perustui paljolti Ranskan ja Saksan yhteistyöhön. Maa on korostanut myös tiiviitä yhteyksiään Yhdysvaltoihin ja Nato-yhteistyötä, erityisesti kylmän sodan aikana. Schröderin kaudella suhteet viilenivät, kun Saksa päätti olla osallistumatta Irakin sotaan, mutta Angela Merkelin hallitus on lämmittänyt niitä uudelleen. Donald Trumpin presidenttikaudella vuodesta 2017 lähtien Saksan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat taas olleet etäisemmät.

Keväällä 2011 Saksa jättäytyi Ranskan ja Ison-Britannian johtaman Libya-operaation ulkopuolelle Suomen tapaan, mikä aiheutti Saksan ja Yhdysvaltojen välille uudestaan jännitteen.

Vuonna 1994 Saksan perustuslaki­tuomioistuin päätti, että maan asevoimat voivat ottaa osaa operaatioihin myös maan rajojen ulkopuolella. Viisi vuotta tämän jälkeen saksalaiset osallistuivat Naton joukoissa Kosovon sotaan ja ovat sittemmin toimineet rauhanturva­tehtävissä muun muassa Afganistanissa, Balkanilla ja Kongossa.

Saksojen yhdistymisen jälkeen maa on voimistanut yhteistyötään myös itään. Se on solminut raja- ja yhteistyösopimuksia Puolan kanssa ja tukenut Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän joukkojen vetäytymistä entisen Itä-Saksan alueelta. Saksa tukee entisen Itä-Euroopan maiden demokratiakehitystä ja talouskasvua sekä suoraan että EU:n kautta. Erityisesti Schröderin kauden loppupuolella suhteet Venäjään olivat tiiviit.

Saksa on ollut Israelin tukija, mutta Merkelin kaudella se on myös toiminut Israelin politiikkaa vastaan.

Asevoimat

 

Saksan puolustusvoimat eli Bundeswehr ovat noin 250 000 miehen vahvuiset, ja ne koostuvat maavoimista (Heer), ilmavoimista (Luftwaffe) ja merivoimista (Deutsche Marine). Näistä 55 000 on yhdeksän kuukauden mittaista palvelusta suorittavia varusmiehiä. Saksan erikoisjoukkoihin kuuluu muun muassa KSK (Kommando SpezialKräfte). Saksa luopui yleisestä asevelvollisuudesta vuonna 2011.

Saksassa on useita Yhdysvaltojen sotilastukikohtia, joissa palvelee yhteensä yli 50 000 yhdysvaltalaista sotilasta. Alkuun joukot olivat miehitysjoukkoja, mutta vuonna 1955 Saksa sai rajoitetun suvereniteetin, ja joukoista tuli liittolaisjoukkoja. 1950-luvun alussa joukkojen määrä nostettiin 250 000:een, mutta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Yhdysvallat on vetänyt joukkojaan pois. Sen Euroopassa toimivien ilmavoimien päämaja on kuitenkin edelleen Saksassa.

Pääartikkeli: Saksan osavaltiot, Saksan hallintopiirit, Saksan piirikunnat ja Luettelo Saksan kunnista

Saksan liittotasavalta on 16 osavaltiosta (saks. Land) koostuva liittovaltio. Nämä osavaltiot ovat:

1. Baden-Württemberg
2. Baijeri (Bayern)
3. Berliini (Berlin)
4. Brandenburg
5. Bremen
6. Hampuri (Hamburg)
7. Hessen
8. Mecklenburg-Etu-Pommeri (Mecklenburg-Vorpommern)
9. Ala-Saksi (Niedersachsen)
10. Nordrhein-Westfalen
11. Rheinland-Pfalz
12. Saarland
13. Saksi (Sachsen)
14. Saksi-Anhalt (Sachsen-Anhalt)
15. Schleswig-Holstein
16. Thüringen

Saksan liittotasavallan perustamisen jälkeen lakkautettuja osavaltioita ovat Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern, jotka vuonna 1952 yhdistettiin nykyiseksi Baden-Württembergin osavaltioksi. Osavaltioista pinta-altaan suurin on Baijeri, joka muodostaa viidesosan Saksan pinta-alasta. Väkiluvultaan suurin osavaltio on kuitenkin 18 miljoonan asukkaan Nordrhein-Westfalen. Bremen on sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan pienin osavaltio.

Jotkin osavaltiot on jaettu hallintopiireihin (Regierungsbezirke). Osavaltiota ja hallintopiiriä alemman tasoisia hallintoalueita ovat piirikunnat (Landkreise) ja piirittömät kaupungit (kreisfreie Städte). Piirikuntia Saksassa on 295 ja piirittömiä kaupunkeja 107. Piirikunnat on jaettu edelleen kuntiin (Gemeinde), joita on hieman yli 11 000. Kunnista yli 2 000 on kuntamuodoltaan kaupunkeja (Stadt).

 

Pääartikkeli: Saksan talous

Saksan ostovoimakorjattu bruttokansantuote on maailman viidenneksi suurin Yhdysvaltain, Kiinan, Intian ja Japanin jälkeen. Saksa on Euroopan suurin kansantalous, ja sitä pidetään usein Euroopan unionin talousveturina. Viennin kokonaisarvo oli maailman suurin vuoteen 2009, jolloin Kiina ohitti Saksan. Vienti tuottaa kolmanneksen Saksan kansantulosta. Merkittävimmät vientituotteet ovat ajoneuvot, koneet, kemikaalit, lääkkeet, elektroniikka, elintarvikkeet ja tekstiilit. Tärkeimpiä viennin kohdemaita ovat Ranska, Yhdysvallat, Britannia, Alankomaat, Italia, Itävalta ja Belgia. Tunnettuja pörssiyhtiöitä ovat muun muassa Adidas, Allianz, BASF, Bayer, BMW, Mercedes-Benz Group, Deutsche Bank, Deutsche Post, Deutsche Telekom, E.ON, MAN, ThyssenKrupp, Siemens ja Volkswagen.

Länsi-Saksan talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti, koettiin niin sanottu talousihme. Aineellisen hyvinvoinnin kasvu oli nopeaa ja maassa vallitsi täystyöllisyys. Sittemmin talouskasvu hidastui. Kriisivuonna 2009 bruttokansantuote putosi 5,6 %; sen jälkeen talous kasvoi koronavuoteen 2020, jolloin bruttokansantuote putosi useita prosentteja. Koronavuoden jälkeen talouskasvu jatkuu. Saksan osuus maailmantaloudesta on hiljalleen laskenut, kuten muidenkin länsimaiden. 2020-luvun alussa sen osuus maailman bruttokansantuotteesta on ollut kolmisen prosenttia.

Saksan merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, kupari, ligniitti, maakaasu, nikkeli, potaska, puu, rautamalmi, suola ja uraani sekä rakennusmateriaalit, puutavara ja viljelysmaa. Saksan on määrä luopua ydinvoimasta vaiheittain vuoteen 2022 mennessä.

Maatalous tuottaa 0,9 % Saksan brutto­kansantuotteesta ja työllistää 2,4 % työvoimasta. Sen tuotteita ovat perunat, vehnä, ohra, sokerijuurikas, hedelmät, kaalit, nautakarja, siat ja siipikarja.

Saksan työttömyysaste on viitisen prosenttia (syyskuu 2019). Matalin se on etelässä, noin kolme prosenttia. Suurin osavaltio eli Nordrhein-Westfalen ylittää valtakunnallisen keskiarvon; itäiset osavaltiot eivät enää erotu erityisen synkkinä työttömyyden suhteen.

Saksan vaihtotase on vahvasti ylijäämäinen. 2020-luvun alussa vuotuinen ylijäämä on ollut noin 4–7 prosenttia brutto­kansantuotteesta. Saksassa on yksi prosentti maailman työvoimasta, mutta maailman viennistä Saksan osuus on 10 prosenttia.^{tarvitaan parempi lähde}

Saksan valtiontalous on vakaa. Sen ylijäämä oli vuonna 2018 noin 59 miljardia euroa. Saksan valtion kymmenvuotisen lainan korko oli vuonna 2019 negatiivinen, eli sijoittajat olivat valmiit maksamaan Saksan valtiolle rahojensa säilyttämisestä.

 

 

Heidelbergin yliopisto on perustettu 1386. Se on Saksan vanhin yliopisto ja yksi Euroopan vanhimmista. Maan opiskelijamäärältään suurin yliopisto on Hagenin etäyliopisto. Saksassa toimii yhteensä 376 korkeakoulua.

Lukuisat saksalaiset tutkijat ovat saaneet Nobel-palkinnon. Tunnetuimpia heistä olivat Max Planck (fysiikka, 1918), Albert Einstein (fysiikka, 1921), Werner Heisenberg (fysiikka, 1932) ja Otto Hahn (kemia, 1944).

• Muita luonnontieteilijöitä: Born, Bosch, Bunsen, Ertl, Fahrenheit, Gauss, Hertz, Hilbert, von Humboldt, Kepler, Ohm, Röntgen.

Maassa on vaikuttanut useita kuuluisia filosofeja, kuten Engels, Habermas, Hegel, Heidegger, Husserl, Kant, Leibniz, Marx, Nietzsche ja Schopenhauer.

Saksalaisia keksijöitä ovat Benz, von Braun, Daimler, Diesel, Gutenberg, Lilienthal, von Linde, Otto, von Siemens, Zuse ja Wankel.

Saksassa on 549 lentokenttää, 41 981 kilometriä rautatietä ja 644 480 kilometriä maantietä, josta 12 800 kilometriä on moottoritietä. Satamakaupunkeja ovat Bremen, Bremerhaven, Duisburg, Hampuri, Karlsruhe, Lyypekki, Neuss, Rostock ja Wilhelmshaven. Suuri osa mannertenvälisistä lennoista tulee Frankfurtiin, Düsseldorfiin tai Müncheniin. Halpalentoyhtiöt käyttävät vähemmän suosittuja lentokenttiä, joista osa on vain kierrätettyjä armeijan laskupaikkoja; esimerkiksi Frankfurt–Hahniksi kutsuttu lentopaikka on 110 kilometriä Frankfurtin luoteispuolella. Maan sisäisessä liikkumisessa toimii yksi Euroopan tehokkaimmista joukkoliikenne­järjestelmistä. Junat ovat nopeampia kuin linja-autot, mutta linja-autoreittien verkosto on kattavampi.

Pääartikkeli: Saksan väestö

Saksa on Euroopan unionin väekkäin maa noin 84 miljoonalla asukkaallaan (31.12.2022). Väestötiheys on keskimäärin noin 236 asukasta neliökilometriä kohden, joten Saksa on Euroopan tiheimmin asuttuja maita. Suurin etninen ryhmä on saksalaiset, joita on noin 67 miljoonaa. Siirtolaistaustaisia asukkaita on noin 15 miljoonaa, joista noin 8 miljoonaa on saanut Saksan kansalaisuuden. Siirtolaisten suurimmat ryhmät ovat turkkilaiset ja entisen Jugoslavian alueen ihmiset.

Saksan kokonais­hedelmällisyysluku oli vuosina 2015–2021 verraten vakaa: noin 1,5–1,6. Luku oli vuosikymmeniä alle 1,5 lasta, mutta nousi 2010-luvulla Euroopan keskitasolle. 2010-luvulla Saksan liittotasavallan tilastokeskus arvioi väkiluvun laskevan 68 ja 73 miljoonan henkilön välille vuoteen 2060 mennessä.

Saksassa on pieni tanskalainen vähemmistö, 21 000 henkeä vuonna 2000, Schleswigissä lähellä Tanskan rajaa, ja pieni sorbin kieltä puhuva vähemmistö, 25 000 henkeä vuonna 1995, Saksissa ja Brandenburgissa. Friisin kieltä puhuu 12 000. Alasaksa on myös käytössä Pohjois-Saksan maaseudulla. Baijerin seudulla oli vuonna 2005 baijerin kieltä tai murretta puhuvia kuusi miljoonaa ja vuonna 2006 swaabin puhujia oli noin 820 000. Vähemmistökielet ovat Euroopan neuvoston suojelemia.

Maahanmuuttajista merkittävimpiä ryhmiä ovat albaanit, turkkilaiset, italialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset. Huomattava ryhmä ovat myös erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta tulleet paluumuuttajat, joilla on osittain saksalaiset sukujuuret. Paluumuuttajat saavat automaattisesti Saksan kansalaisuuden eivätkä siten näy kansalaisuuteen perustuvissa tilastoissa.

Uskonto

Pääartikkeli: Uskonto Saksassa

Saksalaisista uskontokuntiin kuulumattomia on 38,8 prosenttia väestöstä. Katolisia on 27,1 prosenttia ja protestantteja on 24,9 prosenttia väestöstä. Muslimeja on 5,2 prosenttia ja muita uskontoja 4,0 prosenttia väestöstä. Maahanmuutosta johtuen Saksan juutalaisväestö on nykyisin maailman nopeimmin kasvava.

Suurimpia kaupunkeja

 

 

 

Saksassa on 81 yli 100 000 asukkaan kaupunkia. Vuoden 2010 arvioidun väkiluvun mukaan yli 500 000 asukkaan kaupungit ovat

1. Berliini (3 644 826)
2. Hampuri (1 841 179)
3. München (1 471 508)
4. Köln (1 085 664)
5. Frankfurt am Main (753 056)
6. Stuttgart (634 830)
7. Düsseldorf (619 294)
8. Leipzig (587 857)
9. Dortmund (587 010)
10. Essen (583 109)
11. Bremen (569 352)
12. Dresden (554 649)
13. Hannover (538 068)
14. Nürnberg (518 365)

Suurimmat metropolialueet

Saksassa on yksitoista virallista metropolialuetta, jotka muodostavat valtion kulttuurilliset, poliittiset ja taloudelliset keskukset.

• Berliinin–Brandenburgin metropolialue (6 miljoonaa asukasta vuonna 2009)
• Bremenin–Oldenburgin metropolialue (2,72 miljoonaa as. 2010)
• Reinin–Mainin alue (5,5 miljoonaa as. 2006)
• Hampurin metropolialue (4,3 miljoonaa as. 2010)
• Hannover–Braunschweig–Göttingen–Wolfsburg (3,9 miljoonaa as. 2007)
• Keski-Saksan metropolialue (6,9 miljoonaa as. 2008)
• Münchenin metropolialue (5,4 miljoonaa as. 2010)
• Nürnbergin metropolialue (3,5 miljoonaa as. 2007)
• Rein–Neckar (2,4 miljoonaa as. 2009)
• Rein–Ruhr (8,7 miljoonaa as. 2008)
• Stuttgartin metropolialue (5,3 miljoonaa as. 2007)

Pääartikkeli: Saksan kulttuuri

Saksan kulttuuripolitiikka on vahvasti alueellista, osavaltiohallitusten johtamaa ja paikallisia ominaispiirteitä korostavaa. Liittovaltion hallituksessa on ollut kulttuuri- ja mediaministeri vasta vuodesta 1998 alkaen.

Kirjallisuus

Pääartikkeli: Saksankielinen kirjallisuus

Saksalaiset kutsuvat itseään kirjojen kansakunnaksi, tai runoilijoiden ja ajattelijoiden maaksi – Das Land der Dichter und Denker Maailman suurin vuosittainen kirja-alan tapahtuma, Frankfurtin kirjamessut, järjestetään Saksassa. Saksassa ilmestyy vuosittain noin 95 000 kirjaa. Kymmenen saksalaista kirjailijaa on palkittu Nobelin kirjallisuus­palkinnolla: Theodor Mommsen (1902), Rudolf Eucken (1908), Paul Heyse (1910), Gerhart Hauptmann (1912), Thomas Mann (1929), Hermann Hesse (1946), Nelly Sachs (1966), Heinrich Böll (1972), Günter Grass (1999) ja Herta Müller (2009).

Teatteri

 

Saksassa pienissäkin kaupungeissa on oma teatteri ja kaiken kaikkiaan maassa lasketaan olevan 300 teatteria. Tunnetuimpia niistä ovat Deutsches Theater Berliinissä, Münchner Kammerspiele Münchenissä ja maan vanhin paikallisteatteri Nationaltheater Mannheim Mannheimissa. Monien teatterien yhteydessä toimii ooppera, joskus myös baletti. Berliinissä sijaitseva Volksbühne on puolestaan profiloitunut yhtenä nykyteatterin ja kokeilevan draaman keskuksista Euroopassa.

Saksan teatterihistorian suurimpiin hahmoihin kuuluu Bertolt Brecht, yksi 1900-luvun merkittävimpiä teatteri­teoreetikoista, näytelmä­kirjailijoista ja ohjaajista. Hänen teoreettinen pääteoksensa on Aikamme teatterista: epäaristotelisestä dramatiikasta, jossa hän esittelee oma teatterikäsityksensä, eeppisen teatterin peruspilarit. Toinen merkittävä teatterin ja näytelmä­kirjallisuuden uudistaja oli Heiner Müller (1929–1995), jonka pääteos Germania – Kuolema Berliinissä purkaa jakautuneen Saksan aikaa 1900-luvulla yhdistäen sitä maan varhaishistoriaan.

Nykyisistä teatterintekijöistä nimekkäimpiä on Volksbühnen johtaja ja pääohjaaja Frank Castorf. Saksassa vaikuttaa myös useita nykyhetken kansainvälisesti tunnetuimmista nykydramaatikoista, heistä ehkä tunnetuimpana René Pollesch, jonka näytelmiä on esitetty Suomessakin.

Musiikki

 

Saksan maine musiikkimaana perustuu ennen kaikkea taidemusiikin säveltäjiin. Maassa toimii 130 sinfoniaorkesteria; niistä kuuluisin on Berliinin filharmonikot, jota on johtanut vuodesta 2002 brittiläinen Sir Simon Rattle.

Barokin jättiläinen oli saksalainen Bach. Omana aikanaan Bachia suositumpia olivat kuitenkin maanmiehet Händel ja Telemann. Klassismin ja romantiikan vaihteen nero oli Beethoven, joka luetaan Bachin ja itävaltalaisen Mozartin ohella usein kolmen suurimman säveltäjän joukkoon. Ystävykset Schumann ja Mendelssohn olivat täysromantiikan suurimpia nimiä. Myöhemmän romantiikan konservatiivisempaa siipeä edusti Brahms, josta Schumann oli povannut uutta Beethovenia. Romantiikan suurin saksalainen oopperasäveltäjä oli uudistushenkinen Wagner, jonka jalanjäljissä kulki myöhäisromantiikan suurmies, oopperoistaan ja sävelrunoistaan tunnettu Richard Strauss. Sotien välisenä aikana maan vaikutusvaltaisin säveltäjä oli Paul Hindemith. Nykymusiikin vahvoista saksalaisnimistä suurimpana on pidetty Karlheinz Stockhausenia.

Jo 1960-luvulta asti on puhuttu "krautrockista" viitaten saksalaiseen rockiin. Saksalaiset Can, Neu! ja Amon Düül II olivat 1970-luvun kokeellisen rockin kärkinimiä. 1970-luvun alussa pinnalle tulleet Kraftwerk, Tangerine Dream ja Klaus Schulze ovat olleet keskeisiä pioneereja elektronisen musiikin alalla. Saksassa on ollut myös vahva teknokulttuuri, joka näkyi esimerkiksi Love Parade -tapahtumien kautta. 1970-luvulla perustettu rock-yhtye Scorpions on maailmalla eniten suosiota saanut saksalainen ryhmä. 1980-luvulla erityisesti syntikkapop-duo Modern Talkingin hitit löivät itsensä läpi maailmalla. Myöhempiä tunnettuja saksalaisyhtyeitä ovat esimerkiksi 1990-luvulla tunnetuksi tullut metalliyhtye Rammstein sekä 2000-luvulla rock-yhtye Tokio Hotel.

Suosittua maassa on myös saksankielinen schlagermusiikki, joka vastaa Suomen iskelmämusiikkia.

Elokuva

Saksalainen elokuva sai kansainvälistä suosiota jo mykkäelokuvan aikana. Muun muassa Fritz Lang sekä itävaltalais­syntyinen, mutta Saksassa useita uransa merkittävimmistä teoksista ohjannut F. W. Murnau kuuluvat lajin suurten mestareiden joukkoon. Langin merkittävimpiin Saksassa tekemiin elokuviin kuuluvat innovatiivinen, taloudellisesti epäonnistunut mutta sittemmin klassikon asemaan noussut tieteiselokuva Metropolis sekä lastenmurhaajasta kertova jännityselokuva M – kaupunki etsii murhaajaa. Murnaun elokuvista kenties parhaiten muistetaan vampyyrielokuva Nosferatu. Sekä Lang että Murnau siirtyivät sittemmin ohjaamaan Yhdysvaltoihin.

Saksalaisessa elokuvassa vaikutti 1920–1930-luvuilla vahvasti ekspressionistinen suuntaus. Lajin elokuvista kenties suurimmaksi klassikoksi on Murnaun Nosferatun lisäksi noussut Robert Wienen Tri Caligarin kabinetti. Realistisesti yhteiskunnallisia teemoja käsittelemään pyrkinyt Neue Sachlichkeit -suuntaus nousi samaan aikaan merkittäväksi erityisesti Georg Wilhelm Pabstin ansiosta. Ensimmäinen saksalainen äänielokuva, itävaltalaisen Josef von Sternbergin ohjaama Sininen enkeli (1930), puolestaan esitteli tulevina vuosikymmeninä legendaksi nousevan saksalaisen elokuvatähden, Marlene Dietrichin.

Kansallissosialismin aikana useat saksalaiset elokuvantekijät lähtivät maanpakoon. Aikakauden propagandan sävyttämistä elokuvista Leni Riefenstahlin teokset, kuten Tahdon riemuvoitto ja Olympia, ovat jääneet ennen kaikkea visuaalisten ansioidensa vuoksi elokuvahistoriaan. 1950-luvulla saksalaisen elokuvan kansainvälinen suosio hiipui. Aikakaudella tuotettiin erityisesti melodraamoja, komedioita ja musikaaleja. Ajan merkittävimpiin saksalaisiin elokuviin kuuluu Oscar-ehdokkaana ollut Bernhard Wickin sotaelokuva Silta (1959).

 

Rainer Werner Fassbinderin sukupolvea (1960-luvulta 1970-luvulle) kutsutaan nimellä Uusi saksalainen elokuva. Fassbinderiä pidetään yhtenä saksalaisen elokuvan merkittävimmistä ohjaajista. Hänen laajan tuotantonsa tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa Alfred Döblinin romaaniin perustuva televisiosarja Berlin Alexanderplatz sekä elokuvat Veronika Vossin kaipuu, Maria Braunin avioliitto, Pelko jäytää sielua ja Kauppias kaiken aikaa.

Sekä dokumentteja että fiktiota ohjannut Werner Herzog on elävistä saksalaisista ohjaajista merkittävimpiä. Kenties tunnetuimpia hänen töistään ovat näyttelijä Klaus Kinskin kanssa tehdyt elokuvat sekä palkittu dokumenttielokuva Grizzly Man. Saksalainen elokuva on ollut uudessa nousussa 2000-luvulla: Caroline Link sai vuonna 2002 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin elokuvallaan Jossain Afrikassa ja Florian Henckel von Donnersmarck vuonna 2006 elokuvallaan Muiden elämä.

Elokuvamaailman tunnetuimpiin tapahtumiin kuuluvia Berliinin elokuvajuhlia on järjestetty vuodesta 1951.

Kuvataiteet

 

Saksalaisen kuvataiteen varhaisimpia tunnettuja nimiä ovat renessanssimaalarit Lucas Cranach vanhempi, Matthias Grünewald, ja Hans Holbein nuorempi. Albrecht Dürer teki omakuvia ja tarkkoja kaiverruksia ja piirustuksia. Uskonpuhdistuksen ja 30-vuotisen sodan aikana taide kärsi rahoittajien puutteesta, mutta 1800-luvulla romantiikan maalarit, kuten Philipp Otto Runge ja Caspar David Friedrich, palasivat saksalaisen taideperinteen pariin. Saksalainen taide kukoisti 1900-luvulla, ja yksi ensimmäisistä ekspressionistien ryhmistä syntyi Dresdeniin 1905. Politiikka tuli taiteeseen ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa. Max Ernst aloitti dadaismin Kölnissä. Otto Dix päätyi ekspressionismin ja dadaismin kautta uusasiallisuuteen. Kansallissosialismin nousu ajoi monia taiteilijoita maanpakoon. Natsit järjestivät erityisiä rappiotaiteen näyttelyitä, joissa pilkattiin heidän taidekäsityksensä vastaisia teoksia. Kahtiajaon aikana Itä-Saksassa suosittiin sosialistista realismia, kun taas lännessä oli abstrakti taide vallalla. Joseph Beuys tunnetaan performanssi­teoksistaan. Nykyisin Saksassa on 630 taidemuseota, joista monien kokoelmat ovat kansainvälisesti tunnettuja. Kasselissa on järjestetty vuodesta 1955 lähtien viiden vuoden välein laaja nykytaiteen näyttely documenta.

Arkkitehdit Walter Gropius, joka perusti Bauhaus-liikkeen ja Ludwig Mies van der Rohe, jonka tunnetuimmat työt on toteutettu Yhdysvalloissa, ovat olleet 20. vuosisadan merkittävimpiä saksalaisen arkkitehtuurin tekijöitä.

Media

Saksassa ilmestyy päivittäin 350 sanomalehteä, joista kymmenen leviää koko maahan. Niistä suurin on Bild, jonka levikki on 3,2 miljoonaa maan kaikkien lehtien yhteenlasketusta 25 miljoonasta. Suurimpia aikakaus- ja sanomalehtiä ovat Bild, Focus, Frankfurter Allgemeine Zeitung, Frankfurter Rundschau, Handelsblatt, Der Spiegel, Stern, Süddeutsche Zeitung, Der Tagesspiegel, Die Welt ja Die Zeit.

Suurimpia julkisia televisioyhtiöitä ovat ARD ja ZDF, yksityisiä RTL, N24 ja n-tv. Yksityiset Sat1 ja ProSieben muodostavat yhteisen konsernin.

Urheilu

 

 

Urheilulla on merkittävä asema saksalaisten elämässä. Urheiluseuroissa on 27 miljoonaa jäsentä ja lisäksi 12 miljoonaa harrastaa liikuntaa omatoimisesti.

Jalkapallo on Saksassa suosittu urheilumuoto. Rekisteröityjä pelaajia on jalkapalloliiton seuroissa 6,3 miljoonaa. Bundesliiga on maailman toiseksi suurin urheilun ammattilaisliiga. Tunnettuja saksalaisia jalkapalloilijoita ovat mm. Franz Beckenbauer, Gerd Müller, Mesut Özil, Jürgen Klinsmann, Miroslav Klose, Lothar Matthäus, Marco Reus, Philipp Lahm, Bastian Schweinsteiger, Mario Götze, Oliver Kahn, Michael Ballack ja Manuel Neuer. Saksa on voittanut jalkapallon arvokisaturnauksissa MM- ja EM-kisoissa useita mestaruuksia ja mitaleita. Saksa on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden 1954, 1974, 1990 ja 2014 sekä jalkapallon Euroopan mestaruuden 1972, 1980 ja 1996.

Autourheilussa saksalaiset ovat menestyneet hyvin Formula 1 -luokassa, jossa Michael Schumacher on voittanut ennätykselliset seitsemän maailmanmestaruutta. Saksalaisia Formula 1 -kuljettajia on ollut yli viisikymmentä. Muita suosittuja urheilulajeja ovat käsipallo, lentopallo, koripallo, ja tennis. Maan käsipallomaajoukkue on voittanut sekä maailmanmestaruuden että olympiakultaa. Saksan koripallomaajoukkue on saavuttanut Euroopan-mestaruuden sekä MM-kilpailuiden kolmannen sijan. Myös jääkiekko on suosittu laji. Saksan jääkiekkomaajoukkue on parhaimmillaan yltänyt hopealle niin olympialaisissa kuin MM-kisoissa. Deutsche Eishockey Liga on maan ylimmän sarjatason ammattilaisliiga.

Olympialaisiin Saksa on osallistunut alusta eli vuodesta 1896 alkaen. Nykyisin sillä on kesäkisoissa tyypillisesti noin 450, talvikisoissa noin 150 urheilijan joukkue. Eniten mitaleita on saanut uimari Franziska van Almsick. Saksa on myös isännöinyt olympialaisia kahdesti, Berliinissä 1936 ja Münchenissä 1972.

Muu kulttuuri

 

Saksalainen keittiö kattaa joukon paikallisia ja alueellisia erikoisuuksia, mutta myös koko saksankieliselle alueelle tyypillisiä yhteisiä piirteitä on. Leipä on sekä aamiaisen että illallisen perusta: aamulla syödään usein sämpylöitä, iltapalaksi leipää, makkaraa, leikkeleitä, juustoa ja kenties salaattia tai muuta vihanneslisuketta. Päivän lämmin pääateria on edelleen lounas, vaikka työelämä on muuttamassa monien ruokailurytmiä. Yleisin liha on sikaa, mutta myös makkaraa syödään paljon. Peruna on ollut tärkeä osa saksalaista ruokavaliota 1600-luvulta asti.

Saksan kieli on noin sadalla miljoonalla puhujallaan Euroopan unionin yleisin äidinkieli vastaten noin 18 prosenttia väestöstä. Saksa on englannin jälkeen toiseksi yleisin vieras kieli, noin 14 prosentin EU:n väestöstä osatessa sitä. Saksa oli ennen lingua franca Keski-, Itä- ja Pohjois-Euroopassa sekä pitkään tärkeä kieli myös tiedemaailmassa. Saksa on virallinen pääkieli Saksassa, Itävallassa ja Liechtensteinissa sekä virastokieli Belgian Liègessa, Luxemburgissa, Tanskassa, Sveitsissä ja Italian Etelä-Tirolissa.

Unescon Maailmanperintö­luettelossa on Saksasta yli kolmekymmentä kohdetta. Suurin osa niistä on kulttuurikohteita.

Nimi

Suomen kielen sana Saksa on peräisin pohjoissaksalaisesta saksien heimosta, joka keskiajalla tunnettiin Itämeren alueella paremmin kuin muut saksalaiset ryhmät. Saksit ja suomalaiset kävivät 1200-luvulta lähtien kauppaa Itämeren alueen ja Pohjois-Saksan hansaliiton piirissä. Saksalaiset hansaliiton kauppiaat esittäytyivät suomalaisille nimellä Sachsen – tämän vuoksi sanaa saksa käytettiin ennen suomen kielessä myös merkityksessä kauppamies.

Saksan omakielinen nimi Deutschland palautuu muinais­yläsaksalaiseen kansankieltä (latinan sijaan) puhuviin viittaavaan sanaan diutisc. Saksan latinalainen nimi Germania (johon muun muassa englannin Germany pohjautuu) palautuu antiikin germaaneihin. Vastaavasti ranskassa ja espanjassa käytetyt nimet (Allemagne, Alemania) perustuvat alemanneihin. Slaavilaisten kielten ja unkarin nimitykset (немец, nemec, nimet yms.) ovat alkuaan merkinneet mykkää tai kielitaidotonta eli vieraan kielen puhujaa.

• Andrea Schulte-Peevers: Germany. Lonely Planet, 2010. ISBN 9781741047813.
• Eric Solsten (toim).: Germany: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1995. Teoksen verkkoversio.

Viitteet

• Aittokoski, Heikki: Lihavan kotkan maa. Reportaasi Berliinin tasavallasta. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23743-4.
• Herbert, Ulrich: Geschichte Deutschlands im 20. Jahrhundert. München: C. H. Beck, 2014. ISBN 978-3-406-66051-1.
• Räsänen, Matti ja Tuomi-Nikula, Outi: Saksanmaalla: kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-142-9.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksa Wiki Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Saksa Wikimatkoissa
•   Sitaatteja aiheesta Saksa Wikisitaateissa