Riku Rantala: Suomalainen toimittaja

Riku Samuli Rantala (s.

20. heinäkuuta 1974 Hamina) on suomalainen toimittaja, joka on tehnyt Subille Madventures-matkailuohjelmaa, Ylelle Docventures-sarjaa ja kirjoittanut kirjoja. Hän sai Tuomas "Tunna" Milonoffin kanssa 2012 valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Riku Rantala
Riku Rantala joulukuussa 2010.
Riku Rantala joulukuussa 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt20. heinäkuuta 1974 (ikä 49)
Hamina, Suomi
Ammatti toimittaja, juontaja

Tausta

Rantala asui osan lapsuuttaan Kashmirissa, sekä Intian että Pakistanin puolella, kun hänen isänsä toimi alueella rauhanturvaajana. Perheen palattua Suomeen he asuivat ensin Helsingin Kruununhaassa ja sitten Puistolassa, missä Rantala aloitti työuransa paikallisessa Prismassa.

Rantala on suorittanut lukio-opintonsa Ressun lukiossa. Lisäksi hän on opiskellut tiedotusoppia Tampereen yliopistossa ja käynyt sitä ennen vuoden kadettikoulua. Rantala on käynyt RUK:n ja on sotilasarvoltaan reservin kapteeni.

Rantala työskenteli rikostoimittajana Helsingin Sanomissa vuosien 1999–2001 aikana ja teki yhden vuoden 2001 merkittävimmistä uutisista, joka liittyi Lahdessa samana vuonna pidettyjen hiihdon maailmanmestaruuskilpailujen dopingskandaaliin. Rantala paljasti Suomen Hiihtoliiton silloisen päävalmentajan Kari-Pekka Kyrön unohtaneen Ala-Tikkurilan Shell-huoltoasemalle lääkärinlaukun, joka sisälsi dopingaineita.

Tuotantoja

Tuomas Milonoffin kanssa hän on tehnyt Madventuresia neljä tuotantokautta ja Docventuresia seitsemän tuotantokautta. Hän on kirjoittanut yhdessä Ari Lahdenmäen kanssa kirjan Isänmaan asialla. Matkaopas syrjäytettyjen Suomeen (Johnny Kniga, 2004). Vuonna 2007 Rantalalta, Milonoffilta ja Lahdenmäeltä ilmestyi kirja Madventures: Kansainvälisen seikkailijan opas (Johnny Kniga, 2007). Sitä seurasivat kirjat Mad Cook: Kulinaristinen seikkailukirja (2010), Mad World: Seikkailijan atlas (2011), Mad Manners: Seikkailijan etiketti: Opas maailman tapoihin (2012) sekä Mad Music – musiikin maailma (2016). Keväällä 2020 Nelosella alkoi Rantalan ja Milonoffin uusi sarja Madventures Suomi.lähde?

Rantala omistaa yhdessä Milonoffin kanssa tuotantoyhtiö Gimmeyawallet Productions Oy:n, joka on perustettu vuonna 2001. Madventuresin lisäksi Rantala on tuottanut vuonna 2008 Ylen ja Suomen elokuvasäätiön rahoittaman Suomalainen novellielokuva -hankkeen elokuvan Monte Rosso sekä joitakin mainoselokuvia. Hänellä on ollut myös cameorooli Pasila-televisiosarjassa.lähde?

Rantala ja Milonoff ovat myös tehneet Bassoradiossa Truths & Rights -ohjelmaa. Heillä on ollut vuodesta 2013 Ylellä Docventures-dokumenttisarja. Rantala alkoi vetää Jenni Poikeluksen kanssa 2023 Ylellä visailusarjaa Hengaillaan, joka perustuu ruotsalaiseen På spåret -formaattiin.

Startup Refugees

Rantalan ja kumppaneiden Startup Refugees -verkosto esitteli joulukuussa 2016 Slush-tapahtumassa Fair Start -brändillä tuotetun Life Seeker Boat -kaarnaveneen, jonka turvapaikanhakijat ovat valmistaneet. Rantala esitteli venettä myös Aamu-tv:ssä. Fair Start -brändin alla myytyjen ”design-tuotteiden” tuottojen on tarkoitus mennä ne tehneille turvapaikanhakijoille.lähde?

Projekti herätti arvostelua sosiaalisessa mediassa. Päivän Byrokraatti -blogi kirjoitti virheellisesti, että Rantalan Startup Refugees -projekti olisi saanut 150 000 euroa verorahoja kaarnalaivan suunnitteluun, vaikka hanke sai kyseiset 150 000 euroa vasta vuodelle 2017. Rantala hyökkäsi blogia vastaan Helsingin Sanomien kolumnissaan, syytti sitä vihapuheeksi, valemediaksi ja uhkasi oikeustoimilla. Hän paljasti myös nimettömän blogin kirjoittajan olevan työssä helsinkiläisessä asianajotoimistossa.

Sanomalehti Suomen Uutiset selvitti, miten Startup Refugees on käyttänyt sille Suomi 100 -hankkeen ja ME-säätiön myöntämiä avustuksia. Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla hankkeen henkilökulut olivat 122 375 euroa. Varainhankinnasta 1 570 euroa oli myyntituottoa.

Palkinnot

Rantala ja Milonoff saivat 2012 valtion tiedonjulkistamispalkinnon ”maantieteen ja maailman tuntemuksen edistämisestä erityisesti nuorisoa kiinnostavalla tavalla”. Vuonna 2015 he saivat Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.

Matkailutoimittajien Kilta ry palkitsi 2009 Rantalan ja Milonoffin Madventures-ohjelman johdosta Vuoden matkailuhenkilöt -nimityksellä, joka on jaettu vuodesta 1972 lähtien tunnustuksena parhaille matkailutuotteille ja ansioituneille henkilöille. Rantala on saanut Kultainen TV -gaalan Paras miesesiintyjä -palkinnon vuosina 2009 ja 2010.

Vuonna 2014 Rantala voitti Eeva-lehden järjestämän Suomen seksikkäin mies -äänestyksen. Rantala kommentoi palkintoaan ”Kyllä tämä tulos kieltämättä hivelee. Se tuo toivoa meille keskivartalolihaville sisäisesti kauniille suomalaismiehille.”

Lähteet

Aiheesta muualla

 

Tags:

Riku Rantala TaustaRiku Rantala TuotantojaRiku Rantala Startup RefugeesRiku Rantala PalkinnotRiku Rantala LähteetRiku Rantala Aiheesta muuallaRiku Rantala197420. heinäkuutaDocventuresHaminaMadventuresSubSuomiTiedonjulkistamisen valtionpalkintoToimittajaTuomas MilonoffYleisradio

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Helena LindgrenHelsingin tunneliverkostoAustraliaLohjaElla PurnellJean SibeliusKari TapioLuettelo televisiosarjan Muumilaakson tarinoita jaksoistaBhutanHelsingin JalkapalloklubiYazkaWikipediaLuettelo vuonna 2024 kuolleista henkilöistäCD-rekisterikilpiHesburgerHabsburgKommunismiMaksaSagrada FamíliaLuettelo Suomen kaupungeista perustamisvuoden mukaanTelia FinlandEino LeinoTransnainenFredrik AdlercreutzErikoisjoukot (televisiosarja)NeekeriJeffrey DahmerVille-Veikko SalminenSuomen KeskustaPauli VirtaSuurten lukujen nimetTiktokAnna-Riikka CarlsonMatti RaninPep GuardiolaBupropioniAkseli Gallen-KallelaValhallaSinitiainenKiinaLeverkusenJanne LehtonenLuettelo Suomen kaupungeistaFallout (televisiosarja)Miko BergbomBrownin liikeSyyskuun 11. päivän terroriteotSeinäjokiKuusamoTokioIhminenMestarien liigaPaaviMikko KilpiEuroopan unioniMontenegroDiiliLuettelo tunnetuista suomalaisista homo- ja biseksuaaleistaSuomen Sosialidemokraattinen PuolueNiilo MäenpääSpede PasanenCarl Gustaf Emil MannerheimEtta (artisti)J. R. R. TolkienSalatut elämät – 26. esityskausi (2023–2024)ValkohäntäpeuraMarinin hallitusLatelaEssiiviJope RuonansuuKyösti KakkonenKauhajoen koulusurmatSosiopatiaNepalDexterBiisonimafiaKyyTyöajan lyhennysvapaaNuijasota🡆 More