Verenkierto: Elinjärjestelmä, joka kuljettaa soluja ja aineita kudoksista toisiin

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Lisäksi verenkierto tasoittaa elimistön eri osien lämpötila- ja happamuuseroja kuljettamalla lämpöenergiaa ja vety-ioneja. Myös hormonit ja elimistön puolustussolut leviävät verenkierron avulla paikasta toiseen.

Verisuonet jakautuvat kolmeen eri päätyyppiin: valtimoihin, laskimoihin ja hiussuoniin. Nämä muodostavat ihmisillä ja muilla selkärankaisilla täysin suljetun järjestelmän, jonka sisällä veri kiertää. Sydänlihaksen supistuminen kohottaa sydämessä olevaa painetta niin paljon, että veri virtaa verisuoniin.

Verenpaineella tarkoitetaan tavallisesti sydämestä verta poispäin vievien ison verenkierron suurten valtimoiden sisällä vallitsevaa painetta. Sen mittayksikkönä on perinteisesti elohopeamillimetri (mmHg). Suurten valtimoiden paine on suurimmillaan systolen aikana ja pienimmillään juuri ennen uutta systolea (diastolinen verenpaine). Pienen verenkierron verenpainearvot ovat huomattavasti matalampia. Keuhkovaltimorungon systolinen paine on 20–25 mmHg ja diastolinen noin 10 mmHg.

• Pienessä verenkierrossa sydämen oikea kammio pumppaa hiilidioksidipitoisen veren keuhkoihin, jossa verisolut vaihtavat sisältämänsä hiilidioksidin happeen. Keuhkoista hapekas veri palaa keuhkolaskimoa pitkin sydämen vasempaan eteiseen.
• Isossa verenkierrossa sydämen vasen kammio pumppaa hapekkaan veren aortan kautta elimistöön, jossa kierrettyään se palaa ylä- ja alaonttolaskimoita pitkin takaisin sydämen oikeaan eteiseen.

Valtimoissa veri etenee paineen vaikutuksesta. Laskimoissa pelkkä paine ei riitä, vaan niissä on myös läppiä, jotka estävät veren takaisin virtausta. Valtimoissa vastaavia läppiä tiedetään esiintyvän kirahvin kaulassa.

Sikiökaudella lähes 90 % verenkierron minuuttitilavuudesta ohittaa pienen verenkierron. Ohitusteitä on kaksi: sydämen eteisten välinen soikea aukko sekä aortan ja keuhkovaltimorungon välinen valtimotiehyt. Soikea aukko sulkeutuu yleensä syntymän jälkeen verenpaineen vaikutuksesta nopeasti läpällä, joka on siinä valmiina. Valtimotiehyt sulkeutuu muutamien päivien tai viikkojen kuluttua syntymästä.

Verenkiertoa eri elimistön osissa tai elimissä voidaan säädellä joko humoraalisesti eli ainevälitteisesti tai neuraalisesti eli hermostollisesti. Verenkierron säätely häiriintyy ihmisen ikääntyessä. Ihon ja kehon ääreisosien verisuonet eivät enää supistu riittävän tehokkaasti, mikä johtaa kylmänsietokyvyn heikkenemiseen.

Verenkierron neuraalinen säätely

Verenkierron neuraalista eli hermostollista säätelyä ohjaa ydinjatkeen vasomotorinen keskus, joka saa tietoa verenkierron tilasta niin hermojen kuin kemiallistenkin aineiden avulla. Hermoja pitkin tulevat viestit ovat peräisin baro- tai tilavuusreseptoreilta. Baroreseptorit mittaavat painetta ja niitä on aortankaaren seinämässä ja karotispoukamassa. Tilavuusreseptorit puolestaan mittaavat veren tilavuutta ja ne sijaitsevat suurten verisuonten ja sydämen seinämissä. Vasomotorisesta keskuksesta lähtevät autonomisen hermoston hermosyitä sydämeen, jotka muodostavat sydänpunoksen suurten verisuonten lähtökohtaan sydämen tyveen. Lisäksi vasomotorisesta keskuksesta lähtee erillisiä sympaattisia hermoja valtimoiden seinämiin.

Verenkierron humoraalinen säätely

Verenkierron humoraalinen eli ainevälitteinen säätely perustuu muun muassa elimistön tai verisuoniston erittämiin aineisiin ja kuona-aineisiin. Verisuonia supistavia aineita ovat vasopressiini, adrenaliini, noradrenaliini, endoteelisolujen erittämät endoteliinit sekä verenvuodon yhteydessä tromboksaani ja serotoniini. Verisuonia laajentavia aineita ovat kaliumionit, tietyt hapot (esimerkiksi maitohappo), hiilidioksidi, histamiini ja typpioksidi. Myös hapen vähyys aiheuttaa verisuonten laajenemista.

• Harvey, William: Verenkierrosta: Sydämen ja veren liikkeet. (Exercitatio anatomica de motu cordis et sanguinis in animalibus, 1628.) Latinan kielestä suomentanut Anto Leikola. Helsinki: Terra cognita, 2000. ISBN 952-5202-43-7.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Verenkierto Wiki Commonsissa

• OpetusTV, biologia: Verenkiertoelimistö