Tetrahydrokannabinoli: Kemiallinen yhdiste

Tetrahydrokannabinoli
Systemaattinen (IUPAC) nimi
(6aR,10aR)-6a,7,8,10a-Tetrahydro-6,6,9-trimetyyli-3-pentyyli-6H-dibentso[b,d]pyran-1-oli
Tunnisteet
CAS-numero	1972-08-3
ATC-koodi	A04AD10
PubChem CID	16078
DrugBank	DB00470
Kemialliset tiedot
Kaava	C21H30O2
Moolimassa	314.5 g/mol
SMILES	Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Synonyymit	Δ1-THC
Fysikaaliset tiedot
Kiehumispiste	200 °C 0.02 mmHg
Liukoisuus veteen	2.8 mg/l 23 °C
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus	10–35% kannabiksen muodossa poltettuna tai 2–14% nieltynä
Proteiinisitoutuminen	95–99%
Metabolia	CYP2C9 ja CYP2C19
Puoliintumisaika	22 h
Ekskreetio	65–80% ulosteessa ja 20–35% virtsassa
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria
Reseptiluokitus
Antotapa	nieltynä, inhaloituna, suun limakalvoilta imeytettynä

Tetrahydrokannabinoli eli Δ⁹-THC tai THC viittaa yleensä (–)-trans-Δ⁹-THC:hen, joka on ihmisten kannabinoidireseptoreihin CB1 ja CB2 osittaisagonistina sitoutuva kannabinoidi. Se toimii siksi päihteenä ja lääkkeenä. (–)-trans-Δ⁹-THC:n INN-nimi on dronabinoli.

Hamppu tuottaa tetrahydrokannabinolihappoa, joka muuntuu THC:ksi kuumennettaessa. Yleensä THC:tä käytetään päihteenä hampusta saadun kannabiksen muodossa polttamalla tai vaporisoimalla kannabista tai syömällä siitä tehtyjä ruokia. THC on muun muassa nikotiinin ja etanolin jälkeen yksi maailman käytetyimmistä päihteistä. Esimerkiksi vuonna 2018 kannabista oli käyttänyt noin 24% 15–69-vuotiaista ja 44% 25–34-vuotiaista suomalaisista. Suomessa THC on huume.

Joissain maissa THC:tä käytetään lääkkeenä muun muassa tietyistä sairauksista johtuvaan pahoinvointiin tai kipuun. Suomessa sitä myydään reseptilääkkeenä nimellä Sativex MS-taudin lihasoireisiin.

THC:n vaikutukset ovat monimuotoisia. Päihdekäytön annoksin se voi usein hidastaa käsitystä ajan kulusta, lisätä ruokahalua, rentouttaa ja aiheuttaa mielialamuutoksia. Eritoten isoin annoksin se voi myös väliaikaisesti aiheuttaa vainoharhaisuutta, hallusinaatioita tai heikentää muistia. THC voi kuivattaa suuta ja silmiä. Se voi nostaa syketiheyttä ja aiheuttaa ortostaattista hypotensiota.

Erityisesti kannabiksen muodossa käytettynä THC:tä voidaan pitää välittömiltä vaikutuksiltaan verrattain turvallisena aineena ja sen haitat liittyvät lähinnä runsaaseen pitkäaikaiskäyttöön. Eritoten THC:n syöminen voi johtaa yliannostukseen. Tämä voi olla pelottava kokemus, mutta harvoin hengenvaarallinen, vaikka se voi johtaa itselle vahingolliseen käytökseen. Kenenkään ei tiedetä kuolleen yksinomaan yliannostukseen, mutta harvinaisia tapauksia tunnetaan, joissa esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja potevia on kuollut THC:tä käytettyään. Näissä tapauksissa THC on ollut kuolemaan myötävaikuttava tekijä.

Kannabista käyttävistä noin 9% voi tulla siitä riippuvaiseksi. Riippuvuuden vieroitusoireet ovat lähinnä psyykkisiä. THC:n runsas pitkäaikaiskäyttö voi laukaista psykoosin niillä, joihin kohdistuu myös muita psykoosille altistavia ympäristö- tai perintötekijöitä. Eritoten lapsena tai varhaisnuorena aloitetun kannabiksen käytön epäillään heikentävän muistia ja laskevan älykkyysosamäärää pitkäaikaisesti. THC:n käyttö raskauden tai imetyksen aikana saattaa olla haitallista sikiölle tai imetettävälle.

Δ⁹-THC:n stereoisomeerit

Lyhenne: (–)-trans-Δ9-THC IUPAC-nimi (etuliite): (6aR,10aR)- CAS-numero: 1972-08-3	Lyhenne: (+)-trans-Δ9-THC IUPAC-nimi (etuliite): (6aS,10aS)- CAS-numero: 17766-02-8
Lyhenne: (+)-cis-Δ9-THC IUPAC-nimi (etuliite): (6aR,10aS)- CAS-numero: 69855-10-3	Lyhenne: (–)-cis-Δ9-THC IUPAC-nimi (etuliite): (6aS,10aR)- CAS-numero: 43009-38-7
IUPAC-nimi (loppuliite): 6a,7,8,10a-Tetrahydro-6,6,9-trimetyyli-3-pentyyli-6H-dibentso[b,d]pyran-1-oli

THC:ssä on 2 kiraliakeskusta, joten sillä on 4 stereoisomeeriä. Isomeerit ovat värittömiä tai kellertäviä öljymäisiä nesteitä. Hampussa oleva isomeeri on (–)-trans-Δ⁹-THC, jota ei tosin ole hampussa juurikaan sellaisenaan, vaan ei-päihdyttävänä tetrahydrokannabinolihapon eli THCA:n tiettynä stereoisomeerinä. Hampun poltto tai muu kuumennus dekarboksyloi THCA-isomeerin (–)-trans-Δ⁹-THC:ksi. Kannabiksessa THCA:n dekarboksylaatio THC:ksi tapahtuu korkeissa lämpötiloissa nopeiten. Esimerkiksi 160 °C:ssa se tapahtuu täydellisesti 20 minuutissa. Yli 100 °C:ssa osa muodostuneesta THC:stä kuitenkin alkaa hajota kuumennuksen yhteydessä etenevässä määrin kannabinoliksi (CBN).

(–)-trans-Δ⁹-THC:n INN-nimi on dronabinoli. Sen kiehumispiste 0.02 mmHg paineessa on 200 °C. Se ei ole käytännössä vesiliukoinen, sillä sen liukoisuus 23 °C veteen on 2.8 mg/l. Se liukenee hyvin etanoliin, asetoniin, glyseroliin, bentsyylialkoholiin, DMSO:hon, propyleeniglykoliin ja kloroformiin.

(–)-trans-Δ⁹-THC adsorptoituu merkittävästi lasiin, teräkseen ja eri muoveihin (esimerkiksi polypropyleeniin, PTFE:hen ja polykarbonaattiin). Adsorptio mittalaitteissa voi haitata THC-näytteiden pitoisuusmittausta.

Säilyvyys

(–)-trans-Δ⁹-THC voi hajota ilman, valon, happojen tai korkeiden lämpötilojen vaikutuksesta. Esimerkiksi 55 °C liuoksissa, joiden pH-arvo on 1, sen hajoamisen puoliintumisaika on vain tunnin. Huoneenlämmössä THC:n pääasiallinen hajoamistuote on hapettumisen kautta muodostunut kannabinoli (CBN).

THC hajoaa hitaiten mahdollisimman kylmässä. Valo voi myös nopeuttaa hajoamista, mutta vain hieman. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa kuivattua kannabista ja hasista säilöttiin 4 vuotta eri oloissa. Näytteiden THC-pitoisuus laski keskimäärin 13% valoisissa ja 11% pimeissä säilytysoloissa 22 °C:ssa ensimmäisen sadan päivän aikana. 4 vuoden aikana THC-pitoisuus laski 22 °C:ssa valoisassa tai pimeässä 50–100% ja CBN-pitoisuus kasvoi 10–30%. Pimeässä 4 °C:ssa THC-pitoisuus laski 4 vuodessa noin 0–50%. Pimeässä –20 °C:ssa THC-pitoisuus ei laskenut, eikä CBN:ää muodostunut.

Toisessa tutkimuksessa THC-pitoisuus ei laskenut läpipainopakatuissa kapseleissa, joissa THC oli liuotettu ruokaöljyyn, kun pakkauksia säilytettiin 3 kuukauden ajan –22 °C tai 25 °C lämpötilassa.

Kolmannessa tutkimuksessa tarkasteltiin kannabiksesta uutettua epäpuhdasta öljyä, jonka tetrahydrokannabinolihappo (THCA) oli muunnettu THC:ksi kuumentamalla. 4 vuoden varastoinnin aikana öljyn THC-pitoisuus laski alkuperäisestä 90% kun sitä säilytettiin 22 °C:ssa valoisassa ja 84% kun sitä säilytettiin 4 °C:ssa pimeässä.

THC:tä voidaan tuottaa eristämällä tetrahydrokannabinolihappoa (THCA) hampusta, puhdistamalla THCA ja dekarboksyloimalla se THC:ksi. THC:tä voidaan saada myös hampusta eristetystä kannabidiolihaposta (CBDA), dekarboksyloimalla se kannabidioliksi (CBD) ja muuntamalla CBD THC:ksi. THC:tä voidaan myös tuottaa geenimuunnelluissa mikrobeissa, kuten leivinhiivassa. THC:n valmistukseen on kehitetty myös monia synteesejä, jotka tuottavat rasemaatteja tai yksittäisiä stereoisomeerejä.

THC:tä käytetään päihteenä yleensä hengittämällä sitä keuhkoihin esimerkiksi polttamalla tai vaporisoimalla kannabista tai kannabiksesta uutettuja öljyjä tai vahoja, joissa on korkea THC-pitoisuus. THC:n nieleminen on myös yleinen käyttötapa. Sitä niellään esimerkiksi leivonnaisten, karamellien tai juomien muodossa. Kannabiksessa on THC:n sijaan ei-psykoaktiivista tetrahydrokannabinolihappoa (THCA), joka dekarboksyloituu kuumennettaessa THC:ksi. Siksi lämpökäsittelemättömän kannabiksen syöminen ei päihdytä.

Yleensä sisäänhengitettynä vasta 3–6 milligrammaa (mg) (–)-trans-Δ⁹-THC:tä aiheuttaa havaittavia vaikutuksia ja 10–20 mg aiheuttaa vahvan päihtymyksen aikuiselle, jolla ei ole THC-toleranssia. Vaikutukset ovat vahvimmat 3–10 minuutin kuluttua. Vaikutukset kestävät 2–4 tuntia.

Nieltynä noin 10–20 mg aiheuttaa havaittavia vaikutuksia ja 30–40 mg annos aiheuttaa vahvan päihtymyksen aikuiselle, jolla ei ole toleranssia. Yksilöiden välisen herkkyyden takia annostelu kannattaa kuitenkin aloittaa 2.5–5 mg annoksin. Vaikutukset alkavat usein 30–120 minuutissa ja kestävät 5–8 tuntia. Isot annokset voivat tosin kestää jopa 12 tuntia. Joissain tapauksissa vaikutukset ovat olleet voimakkaimmillaan vasta 4–6 tunnin kuluttua annoksen ottamisesta. Eritoten THC:n nielemiseen liittyy yliannostuksen riski (katso: yliannostus).

THC:tä on myös mahdollista pistää verenkiertoon, jolloin 2–4 mg annokset aiheuttavat vahvan päihtymyksen, joka kestää 2–4 tuntia. Tässä käyttötavassa ongelmallista on kuitenkin THC:n rasvaliukoisuus. Siksi tutkimuksissa, joissa THC:tä on pistetty verenkiertoon, se on liuotettu esimerkiksi albumiinin joukkoon. THC toimii myös peräruiskeena tai peräpuikkoina sellaisenaan tai esimerkiksi sen hemisukkinaattiesterinä. THC imeytyy verenkiertoon myös suun limakalvoilta ja ihon lävitse. Imeytyminen ihon lävitse on heikkoa.

Katso myös: Lääkekannabis

Suomessa on myynnissä vain yksi THC:tä sisältävä reseptilääke. Tätä myydään kauppanimellä Sativex ja se sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2012. Tämä on suusuihke, jossa on 2.7 milligrammaa THC:tä ja 2.5 milligrammaa kannabidiolia (CBD) yhdessä käyttöannoksessa. Sitä käytetään helpottamaan MS-taudin aiheuttamaa lihasjäykkyyttä eli spastisuutta. THC:tä käytetään Suomessa myös muihin sairauksiin, mutta tällöin THC:tä sisältävät lääkkeet vaativat reseptin lisäksi erityisluvan Fimealta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa THC:tä käytetään MS-taudin lisäksi lisäämään laihtuvien AIDS-potilaiden ruokahalua ja vähentämään kemoterapiaan liittyvää pahoinvointia.

THC on vaikutuksiltaan monimuotoinen ja se on luokiteltavissa sedatiiviksi, stimulantiksi ja hallusinogeeniksi. Sen subjektiiviset vaikutukset ovat hyvin samanlaiset kuin kannabiksella, sillä se on kannabiksen pääasiallinen psykoaktiivinen ainesosa. Päihdekäytön annoksin THC yleensä hidastaa käsitystä ajan kulusta, lisää ruokahalua, rentouttaa, parantaa tai heikentää keskittymiskykyä, lisää ajatuksia tai oivalluksia, helpottaa nukahtamista, lisää tai vähentää puheliaisuutta, aiheuttaa naureskelua tai lisää seksuaalista nautintoa. Vaikutukset voivat kuitenkin muuttua toleranssin myötä. Ne voivat myös riippua annoksen koosta ja olla ristiriitaisia. Pienet annokset voivat esimerkiksi helpottaa nukahtamista, lisätä ruokahalua tai sosiaalisuutta. Suuret annokset taas voivat vaikeuttaa nukahtamista, aiheuttaa leijuvan tuntemuksen, heikotusta, ajatusten sekavuutta, vainoharhaisuutta, lisätä puheliaisuutta, vähentää sosiaalisuutta, aiheuttaa hallusinaatioita tai heikentää muistia. Jälkimmäinen ilmenee sanamuistin, työmuistin ja episodisen muistin heikentymisenä. Muistin heikkeneminen kestää havaittavasti vain päihtymyksen ajan.

Suuret annokset eritoten tottumattomien käyttäjien kohdalla voivat aiheuttaa ahdistusta tai jopa paniikkikohtauksen. Myös hallusinaatiot ovat mahdollisia eritoten harvoin käyttävillä. Esimerkkejä mahdollisista hallusinaatioista ovat tunne ympäristön epätodellisuudesta (derealisaatio), minäkäsityksen heikentyminen (depersonalisaatio), suhteuttamisharhat, kehostapoistumiskokemukset, kuuloharhat tai näköharhat. Kuuloharhat voivat ilmetä esimerkiksi yliherkkyytenä äänille tai niiden tulkitsemisvaikeutena, kuten kyvyttömyytenä ymmärtää sanoja. Näköharhat voivat ilmetä kuvioiden ilmestymisenä esineisiin tai esineiden muodon vääristymisenä.

THC kuivattaa suuta. Se kuivattaa myös silmiä, sillä se vähentää kyynelnesteen eritystä ja vähentää silmien kipuaistimusta, jolloin silmien räpyttely vähenee. THC:n vaikutukset pupillien kokoon ovat vaihdelleet eri tutkimuksissa. THC laajentaa verisuonia, jonka kompensoimiseksi syketiheys yleensä kasvaa. Syketiheyden kasvu voi nostaa verenpainetta, eritoten systolista painetta, istuma- tai makuuasennossa. Toisaalta THC voi aiheuttaa ortostaattista hypotensiota.

Eritoten kannabiksen muodossa käytettynä THC:tä voidaan pitää välittömiltä vaikutuksiltaan verrattain turvallisena aineena ja sen haitat liittyvät lähinnä runsaaseen pitkäaikaiskäyttöön. Lähinnä syötynä THC voi johtaa yliannostukseen, joka voi olla pelottava kokemus, mutta harvoin hengenvaarallinen. Yliannostuksen aikana oma käytös voi tosin olla itselle vahingollista. Vuoteen 2019 mennessä THC:n tai kannabiksen välittömän käytön ei tiedetä johtaneen kuolintapauksiin, jotka olisivat johtuneet yksin näiden aineiden fyysisistä vaikutuksista. THC:n tai kannabiksen käyttöön on kuitenkin liitetty muutamia lähinnä verenkiertoelimistöperäisiä kuolemia esimerkiksi tilanteissa, joissa eri sydän- ja verisuonitauteja jo sairastavia ihmisiä on kuollut THC:n tai kannabiksen välittömän käytön seurauksena.

THC:tä kannabiksen muodossa päihteenä käyttävistä noin 9% voi tulla siitä riippuvaiseksi. Riippuvuuden oireet ovat lähinnä psyykkisiä. THC:n runsas pitkäaikaiskäyttö voi laukaista psykoosin niillä, joihin kohdistuu myös muita psykoosille altistavia ympäristö- tai perintötekijöitä. THC:n runsas ja yleensä vuosia kestänyt päihdekäyttö voi johtaa kannabinoidihyperemeesioireyhtymään.

THC:n käyttö raskauden tai imetyksen aikana on ehkä haitallista sikiölle tai imetettävälle vauvalle. THC ei ole karsinogeeni tai mutageeni.

Yliannostus

Ihmisten ei tiedetä kuolleen THC-yliannostukseen. Sen oireet voivat kuitenkin vaatia sairaalahoitoa eritoten lasten kohdalla. Yliannostus voi myös johtaa itselle vahingolliseen käytökseen, sillä se voi laukaista paniikkikohtauksen.

Yliannostuksen oireet vaihtelevat voimakkaasta tajunnantason heikentymisestä ja muusta sedaatiosta paniikkiin ja muuhun kiihtyneeseen käytökseen. Paniikin lisäksi hallusinaatiot, vainoharhaisuus ja heikotus ovat yliannostuksen oireista yleisimpiä. Takykardiaa ilmenee erityisen usein poltettaessa tai vaporisoitaessa THC:tä liikaa. Bradykardiaa tai takykardiaa taas ilmenee likimain yhtä todennäköisesti mikäli THC:tä on syöty. Yliannostus voi myös aiheuttaa aggressiivista käytöstä, kouristuskohtauksia, lihasvapinaa, dysforiaa, euforiaa, parestesiaa, päänsärkyä, sydämentykytystä, hengitysvaikeuksia, hypertensiota, hypotensiota, oksentelua tai vatsakipua. Eritoten lapsilla voi ilmetä sedatiivisia oireita, kuten tajunnan hämärtymistä, pyörtyilyä, puhevaikeuksia tai liikkumisvaikeuksia.

Koska nieltynä THC:n vaikutukset alkavat hitaasti ja huonosti ennustettavalla tavalla, on yliannostuksen syy usein THC:n nieleminen sen polttamisen tai vaporisoinnin sijaan. Kokenutkin kannabiksen käyttäjä voi aliarvioida suun kautta käytetyn THC:n vaikutukset ja ottaa sitä liikaa. Kaupalliset tai kotitekoiset syötävät THC-tuotteet voivat myös olla THC-pitoisuuksiltaan epätasalaatuisia. Koska THC-tuotteet ovat usein leivonnaisten tai karamellien muodossa, saattavat lapset syödä niitä vahingossa.

Ihmiselle tappava THC-annos on tuntematon. Eläinkokeisiin pohjaten sen on arvioitu olevan aikuiselle ihmiselle 15 grammaa THC:tä hengitettynä tai 70 grammaa nieltynä. Kesyrotille suun kautta THC:n LD50 on 0.8–1.98 grammaa THC:tä per kehonpainokilogramma (g/kg) riippuen rotan sukupuolesta ja rodusta. Beagle-koirat sietävät kuolematta ainakin 3 g/kg nieltyjä THC-annoksia ja reesusmakakit 9 g/kg nieltyjä annoksia.

Riippuvuus

Vuonna 2011 julkaistun yhdysvaltalaisväestöä koskevan tutkimuksen mukaan noin 9% kannabista käyttävistä täyttää jossain vaiheessa DSM-IV:n kriteerit kannabisriippuvuudelle. Vertailun vuoksi samassa tutkimuksessa nikotiini-, etanoli- ja kokaiiniriippuvuuden kehittymisen todennäköisyydet olivat vastaavasti 68%, 23% ja 21%. Toisaalta kannabisriippuvuus kehittyi nopeammin kuin etanoli- tai nikotiiniriippuvuus.

Kannabiksen runsas pitkäaikaiskäyttö voi aiheuttaa vieroitusoireita, jotka ovat yleensä vahvimmat noin 2 päivän kuluttua käytön lopettamisesta ja ne kestävät kolme viikkoa. Oireet ovat lähinnä psyykkisiä. Oireista yleisimpiä ovat ärtymys, ahdistus, uniongelmat, vähentynyt ruokahalu tai masennus. Fyysisistä sivuvaikutuksista yleisimpiä ovat vatsakivut, lihasvapina, hikoilu, kylmänväreet tai päänsärky.

Mielenterveysongelmat

THC:n runsas ja säännöllinen (eritoten päivittäinen) käyttö näyttää olevan vahva riskitekijä psykoosiin sairastumiselle vuonna 2020 julkaistun systemaattisen katsauksen mukaan. Muita ympäristö- ja perintötekijöitä tulee kuitenkin olla läsnä, jotta psykoosi voisi kehittyä, eikä THC:n käyttö yksin riitä. Siksi esimerkiksi psykoosille perinnöllisesti alttiiden ei kannata käyttää THC:tä. Vaikka THC on psykoosin riskitekijä, suoraa syy-seuraussuhdetta sen ja THC:n käytön välillä ei ole voitu osoittaa epidemologisissa tutkimuksissa. Mendelistisissä tutkimuksissa taas nimenomaan kannabiksen käytön on havaittu lisäävän riskiä sairastua psykoosiin ja toisaalta psykoosille altistavien perintötekijöiden on todettu lisäävän kannabiksen käyttöä. Tulokset näiden eri suuntaisten vaikutusten keskinäisistä voimakkuuksista ovat kuitenkin olleet vaihtelevia.

Vuonna 2018 julkaistun katsauksen mukaan kannabiksen käyttö saattaa pahentaa jo ilmennyttä masennusta eritoten jos kannabiksen käyttö on alkanut nuorena. Käyttö saattaa myös lisätä riskiä sairastua yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön. Yhteyttä kannabiksen ja masennuksen tai ahdistuneisuushäiriön välillä ei kuitenkaan ole osoitettu vakuuttavasti.

Käyttö raskauden tai imetyksen aikana

THC:n käyttöä ei suositella raskauden tai imetyksen aikana, sillä se läpäisee istukan ja kertyy rintamaitoon. Sen vaikutukset sikiöihin tai imeväisiin kuitenkin tunnetaan huonosti. Epidemologisten tutkimusten ja eläinkokeiden pohjalta sen käytön raskauden aikana epäillään lisäävän esimerkiksi keskenmenon, kohtukuoleman, oppimisvaikeuksien ja keskittymishäiriöiden ilmenemisriskiä vastasyntyneissä.

Pitkäaikaisvaikutukset kognitioon

Vuonna 2020 julkaistun katsauksen mukaan THC:n käytön kannabiksen muodossa on havaittu heikentävän pitkäaikaisesti ihmisten muistia, eritoten sanamuistia, ja kykyä suoriutua eri tehtävistä. Näitä vaikutuksia ei kuitenkaan ole havaittu kovin yhtenäisesti eri tutkimuksissa. Vaikutukset myös palautuvat kohti normaalia lopetettaessa kannabiksen käyttö, muttei ole varmaa, että kuinka täydellistä tämä palautuminen oikein on. Kuitenkin eritoten lasten ja nuorten kohdalla vaikutukset muistiin ovat ehkä merkittävämpiä kuin aikuisilla, sillä nuorilla aivojen kehitys on vielä kesken.

Vuonna 2021 julkaistussa meta-analyysissä ennen 18 ikävuotta alkaneen säännöllisen kannabiksen käytön havaittiin laskeneen älykkyysosamäärää kahden pisteen verran 18-vuotiaaksi tultaessa. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan voitu sulkea pois mittausvaiheen läheisyydessä ilmennyttä kannabiksen käyttöä, eikä siten sen edellä mainittuja pitkäaikaisia ja mahdollisesti palautuvia vaikutuksia.

THC on CB1- ja CB2-kannabinoidireseptorien osittaisagonisti. Se saa aikaan päihdyttävät ja kipuun vaikuttavat vaikutuksensa CB1-reseptorin kautta. (–)-trans-Δ⁹-THC:n affiniteetti ihmisten CB1-reseptorille on 25.1 nanomoolia per litra (nM) ja CB2-reseptorille 35.2 nM.

Imeytyminen

Poltettaessa kannabista, on siinä olevan THC:n hyötyosuus usein 10–35%, mutta tämä riippuu monista tekijöistä, kuten siitä, että kuinka pitkään käyttäjä pidättää hengitystään annoksen ottaessaan. Hyötyosuus on yleensä isompi kannabista usein polttavilla todennäköisesti paremman käyttötekniikan takia. Hyötyosuutta alentaa myös se, että THC:stä arviolta 30% tuhoutuu palamisen yhteydessä, eikä kaikki vapautuva THC edes välttämättä päädy keuhkoihin. Veren THC-pitoisuus on suurin 3–10 minuutin kuluttua mikäli THC on käytetty sisäänhengittämällä.

Nieltynä THC saavuttaa ihmisillä maksimipitoisuuden veressä yleensä 1–2 tunnissa ja joskus harvoin 4–6 tunnissa. Nieltynä hyötyosuus on 2–14% 10–20 mg annoksin. Tehoton imeytyminen johtuu ensikierron metaboliasta. Osa THC:stä tuhoutuu ehkä myös mahanesteen happamuuden takia.

95–99% vereen imeytyneestä THC:stä on rasvaliukoisuutensa takia sitoutunut veriplasman proteiineihin. Siitä pääosa on lipoproteiineissa.

Aineenvaihdunta

Ihmisissä (–)-trans-Δ⁹-THC:llä on yli 80 aineenvaihduntatuotetta. Siitä pääosa kuitenkin hajoaa CYP2C9-entsyymin vaikutuksesta ja vähemmässä määrin CYP2C19:n vaikutuksesta maksassa 11-hydroksi-Δ⁹-THC:ksi (11-OH-THC). 11-OH-THC on psykoaktiivinen ja se vastaa osin niellyn THC:n vaikutuksista. 11-OH-THC voi hajota tuntemattomien entsyymien vaikutuksesta 11-okso-Δ⁹-THC-välituotteen kautta 11-nor-9-karboksi-Δ⁹-THC:ksi (THC-COOH). THC:n, 11-OH-THC:n ja THC-COOH:n hydroksyyli- tai karboksyylihapporyhmiin voi liittyä glukuronihappo UDP-glukuronyylitransferaasilla. THC:hen ja 11-OH-THC:hen sen liittää UGT1A9 tai UGT1A10. THC-COOH:hon sen liittää UGT1A1 tai UGT1A3.

•  
  11-OH-THC
•  
  THC-COOH

Poistuminen kehosta

THC:n kliinisesti merkittävä eliminaation puoliintumisaika ihmisissä on noin 22 tuntia hengitettynä, verenkiertoon pistettynä tai nieltynä, mutta tämä on yksinkertaistus. THC-pitoisuus veressä nimittäin laskee nopeasti noin tunnin aikana mikäli annos on hengitetty tai pistetty verenkiertoon. Suun kautta käytettynä alkuvaiheen veren nopea THC-pitoisuuden lasku taas kestää usean tunnin. Vasta alkuvaiheen nopeiden puoliintumisaikojen jälkeen THC alkaa noudattamaan hitaampaa eliminaation puoliintumisaikaa. Myös aiempi THC:n käyttö tuo eliminaation puoliintumisajan arviointiin virheitä, sillä usein käyttävillä eliminaatioaika voi vaikuttaa pidemmältä, koska aiemmin käytetty THC kertyy rasvakudoksiin, joista sitä vapautuu hitaasti vereen. Rasvaliukoisuutensa takia THC:n eliminaation puoliintumisajan on itse asiassa havaittu olevan usean päivän pituinen ihmisissä kyllin pitkäkestoisissa tutkimuksissa kyllin herkillä mittalaitteilla.

Ihmisissä 65–80% THC:stä poistuu kehosta ulosteissa ja loput virtsassa. Täydellinen poistuminen tapahtuu päivien tai viikkojen aikana. THC poistuu lähinnä aineenvaihduntatuotteina. Esimerkiksi suun kautta käytettynä vain alle 5% THC:stä poistuu ulosteeseen sellaisenaan.

 

Luonnon eliöistä vain hampun tiedetään tuottavan THC:tä. Hampun tuottama THC-isomeeri on (–)-trans-Δ⁹-THC. Sitä ei tosin ole hampussa juurikaan sellaisenaan, vaan tiettynä tetrahydrokannabinolihapon (THCA) stereoisomeerinä, joka dekarboksyloituu (–)-trans-Δ⁹-THC:ksi poltettaessa tai muuten kuumennettaessa hamppua.

THCA:n tuotto hampussa alkaa solulimassa, jossa rasvahappoja, kuten palmitiinihappoa, muuntuu entsymaattisesti ja monivaiheisesti kapronihapoksi. Asyylin aktivoiva entsyymi 1 eli AAE1 muuntaa tämän kapronihapon koentsyymi-A:n (CoA) tioesteriksi. Olivetolisyntaasi eli OLS (EC-numero 2.3.1.206) pidentää tämän kolmen malonyyli-CoA:n avulla 3,5,7-trioksododekanoyyli-CoA:ksi. Tämä sulkeutuu rengasrakenteeksi olivetolihapposyntaasilla (EC 4.4.1.26) tuottaen olivetolihapon, joka siirtyy plastidiin. Kannabigerolihapposyntaasi eli CBGAS (EC 2.5.1.102) liittää olivetolihappoon geranyylipyrofosfaatin, joka on muodostunut plastidissa MEP-biosynteesireitillä. Reaktiossa muodostuu kannabigerolihappo (CBGA), joka poistuu solusta apoplastiin. Tetrahydrokannabinolihapposyntaasi eli THCAS (EC 1.21.3.7) hapettaa apoplastissa CBGA:n tetrahydrokannabinolihapoksi (THCA).

Hampussa THCA:ta ja muita kannabinoideja kertyy eniten sen pinnan karvojen rakkuloihin. Karvoja on eniten naaraspuolisen hampun kukissa. Karvoja on myös lehdissä ja varressa, muttei juurissa. Kasvin vaurioituessa rakkulat rikkoutuvat vapauttaen tahmaisen öljymäisiä kannabinoideja, jotka suojaavat kasvia kuivumiselta, mutta myös kasvinsyöjiltä liimaamalla niiden leukoja ja jalkoja yhteen. Kannabinoideista monet myös absorboivat Auringon UVB-säteilyä suojaten siten kasvia säteilyvaurioilta.

Ihmiset ovat käyttäneet Δ⁹-THC:tä kannabiksen muodossa vuosituhansia. Toistaiseksi varhaisimmat kiistattomat todisteet sen päihdekäytöstä ovat Länsi-Kiinan alueen Pamir-vuoristosta vuosilta 790–520 ennen ajanlaskun alkua (eaa.). Noin vuonna 1700 eaa. nykyisessä Egyptissä kirjoitettu Ramesseumin papyrus sisältää varhaisimman maininnan kannabiksen lääkekäytöstä.

Robert Sidney Cahn (elänyt vuosina 1899–1981) eristi kannabinolin vuonna 1933 kannabiksesta ja antoi sille nimen "kannabinoli". Tämä oli ensimmäinen tunnettu kannabinoidi. Yhdysvaltalainen Robert Adams (1889–1971) ja kollegat selvittivät kannabinolin ja kannabidiolin rakennekaavat vuonna 1940 Illinoisissa. Samana vuonna Adams ja kollegat pelkistivät kannabidiolin Δ⁹-THC:n stereoisomeerien seokseksi. He tunnistivat Δ⁹-THC:n psykoaktiivisuuden ja antoivat sille nimen "tetrahydrokannabinoli". He ehdottivat sille samalla rakennekaavaa, mutta sen ei-aromaattisen renkaan kaksoissidoksen paikka rakenteessa oli tuolloin vielä tuntematon. Wollner ja kollegat eristivät Δ⁹-THC:n ensimmäisinä luonnosta. He eristivät sen kannabiksesta vuonna 1942 Washington DC:ssä. Eristetty aine oli tosin todennäköisesti Δ⁹- ja Δ⁸-THC:n seos.

Luonnon Δ⁹-THC-stereoisomeerin lopullinen rakenne selvisi vasta vuonna 1964. Tuolloin tšekkiläinen František Šantavý (1915–1983) selvitti sen kaksoissidoksen paikan ja kolmiulotteisen muodon eli absoluuttisen konfiguraation optiseen kiertoon ja infrapunaspektroskopiaan pohjautuen. Raphael Mechoulam ja Yechiel Gaoni syntetisoivat ensimmäisinä Δ⁹-THC:n rasemaattina vuonna 1965. He valmistivat sitä olivetolin dimetyylieetteristä ja sitraalista Weizmannin tiedeinstituutissa. 1967 Mechoulam, Gaoni ja Braun kehittivät ensimmäisen stereospesifisen synteesin (–)-trans-Δ⁹-THC:lle ja valmistivat sitä.

Katso myös: Kannabiksen lainsäädännöllinen asema

Kaikki Δ⁹-THC:n stereoisomeerit on luokiteltu Suomessa laittomiksi huumeiksi.

• Kannabidioli (CBD)
• Kannabinoli (CBN)

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tetrahydrokannabinoli.

• KEGG: Dronabinol
• T3DB: delta9-Tetrahydrocannabinol

Psykoaktiiviset aineet farmakologisen luokituksen mukaan järjestettynä

Kaavio

Selitteet

STIMULANTIT Sympatomimeettiset amiinit Psykomotoriset stimulantit Amfetamiinit Katinoni (Khat) Metyylifenidaatti Kokaiini Aminoketonit Bupropioni Dietyylipropioni SSRI:t Fluoksetiini Fluvoksamiini Paroksetiini Sertraliini MAOI:t TCA:t TeCA:t Maprotiliini Mirtatsapiini Tratsodoni Efedriini Pseudoefedriini Metyyliksantiinit Kofeiini Teofylliini Teobromiini ANTIPSYKOOTIT Epätyypilliset antipsykootit Klotsapiini Risperidoni Olantsapiini Ketiapiini Sulpiridi Tsiprasidoni Tyypilliset antipsykootit Haloperidoli Flupentiksoli Tioridatsiini Klooripromatsiini Pimotsidi Perfenatsiini CBD Kolinergit Nikotiini Betelpähkinä Muskariini Atomoksetiini DEPRESSANTIT Sedatiivit Hypnootit Etanoli Eetteri Barbituraatit Kloroformi Kloraalihydraatti Metakvaloni GHB Bentsodiatsepiinit Alpratsolaami Diatsepaami Flunitratsepaami Tematsepaami Loratsepaami Narkoottiset analgeetit Oopiumi Kodeiini Morfiini Heroiini Oksikodoni Hydrokodoni Metadoni Fentanyyli Psykedeelit Kannabis THC MDMA MDA MDEA Meskaliini DOM LSD Psilosybiini AMT DMT Ibogaiini Dissosiatiivit Typpioksiduuli Ketamiini DXM Tiletamiini PCP Salvinoriini A Iboteenihappo Muskimoli Deliriantit Dimenhydrinaatti Difenhydramiini Skopolamiini Atropiini HALLUSINOGEENIT

Primääriset ryhmät   Stimulanttivaikutus korostuu vasempaan yläkulmaan päin mentäessä.   Depressanttivaikutus korostuu oikeaan alakulmaan päin mentäessä.   Hallusinogeenit ovat psykedeelisiä vasemmalla, dissosiatiivisia oikealla, huonommin vaikutuksiltaan ennakoitavissa alhaalla ja oikealla, ja voimakkaampia vaikutuksiltaan alhaalla.   Antipsykoottiset ovat rauhoittavampia ja väsyttävämpiä oikealla. Sekundaariset ryhmät   Stimulanttien ja psykedeelisten hallusinogeenien limittyminen – Primäärisillä psykedeeleillä on stimuloiva vaikutus.   Depressanttien ja dissosiatiivisten hallusinogeenien limittyminen – Primäärisillä dissosiatiiveillä on depressoiva vaikutus.   Stimulanttien ja antipsykoottien limittyminen – Modernit ei-väsyttävät masennuslääkkeet.   Depressanttien ja antipsykoottien limittyminen – Vanhemmat väsyttävät masennuslääkkeet ja anksiolyytit. Tertiääriset ryhmät   Stimulanttien, antipsykoottien ja depressanttien limittyminen – Esimerkki: nikotiinilla on molempien vaikutuksia.   Stimulanttien, depressanttien ja hallusinogeenien limittyminen – Esimerkki: THC:llä on kaikkien kolmen ryhmän vaikutuksia.   Stimulanttien, antipsykoottien ja hallusinogeenien limittyminen – empatogeenit eli entaktogeenit.   Depressanttien, dissosiatiivisten hallusinogeenien ja antipsykoottien limittyminen. Kvartääriryhmä   Kaikkien neljän luokan limittyminen (stimulantit, depressantit, hallusinogeenit ja antipsykootit) – Kannabis sisältää sekä THC:tä että CBD:tä ja sillä on kaikkien luokkien vaikutuksia. Luokitus kallistuu hallusinogeeneihin, koska THC on kannabiksen tärkein vaikuttava aine.