Tamaanit: Nisäkäslahko

Tamaanit, joita ennen kutsuttiin kalliomäyriksi, ovat jäniksen kokoisia eläimiä (pituus 30–60 cm), mutta pienestä koostaan huolimatta niitä pidetään norsueläinten lähimpinä elävinä sukulaisina. Kolmas saman Paenungulata-ryhmän eläinlahko on sireenieläimet (manaatit ja dugongit). Tamaaneilla on anatomisia yhtäläisyyksiä myös maasian kanssa.

Tamaanit
Kivitamaani (Heterohyrax brucei)
Tieteellinen luokittelu
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka:	Synnyttävät nisäkkäät Theria
Osaluokka:	Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko:	Tamaanit Hyracoidea Huxley, 1869
Heimo:	Tamaanit Procaviidae Thomas, 1892
Suvut
Procavia – kalliotamaanit Heterohyrax – kivitamaanit Dendrohyrax – puutamaanit
Katso myös
Tamaanit Wikispeciesissä   Tamaanit Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Tamaanit ovat jäniksen kokoisia, karvaisia nisäkkäitä jotka painavat 1,3–5,4 kilogrammaa ja muistuttavat ulkoisesti jyrsijöitä. Ne ovat noin 30–50 cm:n pituisia, ja niitä kuvaillaan ulkonäöltään usein ”isoiksi marsuiksi” tai ”hännättömiksi jäniksiksi”, joilla on pyöreät korvat. Tamaaneilla on lyhyet varpaat, joita on viisi kussakin etujalassa ja kolme takajaloissa. Takajalan sisävarpaassa oleva pidempi kynsi on tarkoitettu turkin hoitoa ja raapimista varten. Tamaaneilla on lyhyt töpöhäntä. Niiden turkin väritys vaihtelee lajin mukaan, mutta on pääsääntöisesti harmaa tai ruskea; kivitamaaneiden vatsapuoli on valkoinen.

Tamaanin elinaika on yleensä noin 9–12 vuotta, mutta toisinaan niiden tiedetään eläneen yli 14-vuotiaiksi.

Näkemykset tamaanilajien lukumäärästä ovat vaihdelleet paljon. 1980-luvulla lajeja katsottiin olevan 11. Vuonna 2005 julkaistun Mammal Species of the World-teoksen mukaan tamaanien lahkossa ja heimossa on kolme sukua, joihin kuuluu yhteensä neljä lajia ja kymmeniä alalajeja. Alla olevassa luettelossa mainitaan nykyiset lajit ja ne alalajit, joita on aiemmin pidetty omina lajeinaan:

• Puutamaanit (Dendrohyrax)
  • Lännenpuutamaani (Dendrohyrax dorsalis)
  • Puutamaani (Dendrohyrax arboreus)
    • Idänpuutamaani Dendrohyrax validus oli aiemmin oma lajinsa, nykyisin sitä pidetään yleensä vain puutamaanin synonyymina.
• Kivitamaanit (Heterohyrax)
  • Kivitamaani (Heterohyrax brucei)
    • Ahaggarinkivitamaani (Heterohyrax brucei antineae)
    • Matadinkivitamaani (Heterohyrax brucei chapini)
• Kalliotamaanit (Procavia)
  • Kalliotamaani eli kapintamaani (Procavia capensis)
    • Abessiniankalliotamaani (Procavia capensis habessinicus)
    • Johnstoninkalliotamaani (Procavia capensis johnstoni)
    • Lännenkalliotamaani (Procavia capensis ruficeps)
    • Kaokoveldinkalliotamaani (Procavia capensis welwitschii)

Tamaaneita esiintyy eteläisessä ja keskisessä Afrikassa sekä Lähi-idässä. Ne ovat esimerkiksi yksi Pöytävuoren tunnetuimmista eläinlajeista.^{kenen mukaan?} Ne viihtyvät parhaiten kivikkoisilla alueilla, mutta ne ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä ja siksi niitä esiintyy kuivalta savannilta aina kosteisiin sademetsiin asti.

Kalliotamaanit ovat päiväeläimiä. Ne elävät isoissa yhdyskunnissa, joissa on yksi uros ja monta naarasta poikasineen. Puutamaanit taas ovat yöeläimiä ja vähemmän sosiaalisia kuin kalliotamaanit. Tamaanit eivät kaiva koloja, vaan asuvat luonnollisissa kallionhalkeamissa ja koloissa. Ne ovat niin sanotusti sisäsiistejä, sillä ne tekevät tarpeensa aina samaan paikkaan.

Tamaanit tunnetaan yleensä niiden kamalasta äänestä. Niiden ääntely koostuu piipityksistä, murinasta, vihellyksistä ja kirkaisuista. Puutamaanin yöllinen huuto on kuitenkin korvia raastavaa kuunneltavaa: se alkaa vinkuvasta vihellyksestä, nousee sitten sianomaiseksi kirkunaksi ja lopulta pikkulapsen huudoksi.^lähde? Suurin osa huudoista ilmenee tamaanien kiivetessä puihin tai laskeutuessa puista yöaikaan.

 

Tamaanit ovat suurimmaksi osaksi kasvinsyöjiä. Puutamaanit syövät hedelmiä ja lehtiä, kalliotamaanit taas heiniä, ruohoa, kasvien lehtiä, hedelmiä, hyönteisiä, liskoja ja linnunmunia. Tamaanit syövät yleensä laumansa muodostamassa ringissä katsoen ympyrästä ulospäin huomatakseen lähestyvät viholliset. Kun tamaani on nielaissut suullisen ruohoa tai muuta rehua, se katsoo ylöspäin varmistaakseen ympäristönsä turvallisuuden. Jos johtajauros antaa kimeän varoitushuudon, tamaanit pakenevat piiloihin, joissa ne sitten odottavat paikalleen jähmettyneinä, kunnes vaara on ohi. Tamaanit pystyvät olemaan pitkiä aikoja ilman vettä. Ne saavat tarvittavan kosteuden ilmeisesti ruoastaan.

Tamaaninaaraan kantoaika on seitsemän kuukautta. Se on melko pitkä aika eläimen kokoon nähden, sillä esimerkiksi kissan kantoaika on vain kahdesta kolmeen kuukautta. Kantoajan pituus juontaa kuitenkin juurensa tamaanien menneisyydestä, nehän ovat sukua norsuille.

Kalliotamaani voi saada kerrallaan 2–3 poikasta, kun taas puutamaanilla voi olla enimmillään vain kaksi poikasta. Tamaanin poikaset ovat synnyttyään täysin kehittyneitä, joten ne voivat hyppiä ja juosta tunnin kuluttua syntymästään. Vaikka tamaaninaaraat imettävät poikasiaan kolmen kuukauden ikäisiksi asti, poikaset alkavat syödä kasveja jo toisena elinpäivänään. Tamaaneilla on eräänlainen päiväkotijärjestelmä, jossa kaikki poikaset kerääntyvät yhdeksi ryhmäksi.

Tamaanin vihollisiin kuuluvat muun muassa petolinnut, leopardit, leijonat, sakaalit, hyeenat ja käärmeet. Tamaanit voivat puolustautua pienempiä saalistajia vastaan puremalla, mutta kallionkoloihin ja kivien sekaan piiloutuminen on niiden paras puolustus.

• Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet luomus.fi. 2008. Arkistoitu 28.10.2009. Viitattu 1.10.2010. (artikkelin viitteettömien suomenkielisten nimien lähde, uudet nimet vahvistamattomia ehdotuksia)

Viitteet