Pohjanlahti: Itämereen kuuluva merialue Suomen ja Ruotsin välissä

Pohjanlahti (ruots. Bottniska viken) on merialue Suomen ja Ruotsin välissä, Ahvenanmaalta pohjoiseen. Se muodostaa Itämeren pohjoisimman osan, ja se voidaan jakaa edelleen Perämereen, Merenkurkkuun ja Selkämereen. Pohjanlahden vesi on murtovettä, minkä vuoksi siinä elää sekä merien että makean veden lajeja.

Pohjanlahti
Valtio	Suomi, Ruotsi
Merialue	Itämeri
Pinta-ala	104 000 km²
Suurin syvyys	294 m
Keskisyvyys	Selkämeri 69 m Perämeri 42 m
Infobox OK

Pohjanlahti pysyi jäätikön alla selvästi pitempään kuin Suomenlahti. Vasta kun maankohoaminen erotti Ancylusjärven valtamerestä, Pohjanlahti vapautui jäätiköstä. Jäätikön painon jälkeinen maankohoaminen jatkuu edelleen noin 80 cm sadassa vuodessa.

 

 

 

 

Pohjanlahti on 600 kilometriä pitkä, ja sen pinta-ala on noin 104 000 neliökilometriä. Se jaetaan usein seuraaviin osa-alueisiin:

• Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
• Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa suunnilleen Vaasan ja Uumajan kaupunkien kohdalla.
• Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.

Pohjanlahden suurin leveys on 350 km Selkämerellä ja kapein kohta Merenkurkussa noin 70 km. Syvin kohta sijaitsee lähellä Ångermanlandin rannikkoa ja on 294 metriä syvä. Pohjanlahti madaltuu koko ajan, sillä maa nousee jääkauden jäljiltä edelleen noin 80 cm sadassa vuodessa.

Pohjanlahden rajat eivät ole täysin tarkat. Ahvenanmeri ja Saaristomeri katsotaan joskus olevan osa Pohjanlahtea. Näin on esimerkiksi International Hydrographic Organizationin teoksessa Limits of Oceans and Seas, jossa Pohjanlahden eteläreuna määritellään kulkevan Hankonimen kärjestä Ruotsin Simpnäsklubbiin (59°54′N). Luettelossa huomautetaan erityisesti Ahvenanmaan saarten olevan Pohjanlahdella. Esimerkiksi merisäätiedotuksissa rajaviiva on määritelty leveyspiirille 60°30′. Tällöin Pohjanlahden eteläreuna on Selkämeren eteläraja, jonka takana on Ahvenanmeri ja Saaristomeri. Ruotsin puolella Pohjanlahti ulottuu Östhammariin asti.

Tören satama on Perämeren ja siten koko Pohjanlahden pohjoisin piste. Sen koordinaatit ovat , 22°39′00″E.

Pohjanlahteen laskevia jokia, joiden valuma-alue on vähintään 3 000 neliökilometriä, ovat Suomen puolella pohjoisesta etelään Tornionjoki, Kemijoki, Simojoki, Iijoki, Kiiminkijoki, Oulujoki, Siikajoki, Pyhäjoki, Kalajoki, Lapuanjoki, Kyrönjoki, Karvianjoki ja Kokemäenjoki.^lähde? Ruotsin puolella tällaisia jokia ovat Kalixjoki, Rånejoki, Luulajanjoki, Piitimenjoki, Byskejoki, Skelleftejoki, Uumajanjoki, Örejoki, Gidejoki, Ångermanjoki, Indalinjoki, Ljungan, Ljusnan ja Daljoki.

Pohjanlahden rannikolla on paljon kiviä, mutta esimerkiksi Suomenlahteen verrattuna vain vähän saaria; Perämeren rannat ovat erityisen avoimia. Pohjanlahdessa on 4 001 yli 20 neliökilometrin kokoista saarta. Ruotsin puolen saaristoja ovat Haaparannan saaristo (652 saarta), Kalixin saaristo (792), Luulajan saaristo (1 312), Piitimen saaristo (550) ja Skellefteån saaristo (695 saarta). Selkämeren eteläosissa Uudenkaupungin–Rauman–Porin merialueilla on paikoin tiheääkin saaristoa. Suomen puolella on Selkämerellä Ahlaisten saaristo lähellä Poria, Ouran saaristo Merikarvialla, Rauma, Pyhämaan ja Luvian saaristot. Perämeren suurimmat saaret ovat Luoto ja Hailuoto.

Merenkurkun saaristoksi nimetty alue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon yhdessä Ruotsin Höga kustenin kanssa. Raippaluoto on sen suurin saari.

Geologia

Pohjanlahden alla oleva peruskallio on osa Baltian kilpeä. Se on Euroopan vanhinta peruskalliota ja koostuu muuntuneista arkeeisen ja proterotsooisen aionin kivistä. Kallion paksuus on 200–300 kilometriä. Mannerjäätikkö painoi ja muokkasi Baltian kilpeä, jonka jääkauden jälkeinen kohoaminen jatkuu edelleen.

Itämeren allas on kehittynyt Itä-Euroopan kratonin reuna-alueen yläpuolelle, mikä on syntynyt paleoproterotsooisen maailmankauden aikana noin 2,5 miljardia radiohiilivuotta sitten (~2,5 Ga BP), paitsi kratonin länsiosa, joka on muodostunut mesoproterotsooisen maailmankauden aikana (~1,6 Ga BP). Tänä aikana allas on ollut aktiivinen rapakivigraniitin ja magmakivien laaja-alaisen intruusion johdosta. Vulkaanisten kivien ja sedimenttikivien täyttämät vajoamat liittyvät pääosin mesoproterotsooiseen intruusioon, mistä esimerkkinä on Perämeren laaja-alainen vajoama. Selkämeren ja Perämeren pohjassa esiintyy 1 400 – 1 200 miljoonaa vuotta sitten kertyneistä sedimenteistä muodostunutta hiekkakiveä.

Ennen Veiksel-jääkautta 130 000 – 115 000 vuotta sitten Pohjanlahti oli osa Eemmerta. Pohjanlahti pysyi jäätikön alla selvästi pitempään kuin Suomenlahti. Vasta kun maankohoaminen erotti Ancylusjärven valtamerestä, Pohjanlahti vapautui jäätiköstä. Noin yhdeksäntuhatta vuotta sitten valtameren pinnan noustessa suolaista vettä alkoi virrata Tanskan salmien kautta Itämereen ja alkoi Litorinameren aika.

Meritiede

Selkämeren keskisyvyys on runsaat 60 metriä. Syvin kohta, 293 metriä, on Ruotsin puoleisella osalla Selkämerta. Avomeri jäätyy yleensä helmikuun puolivälin tienoilla ja sulaa huhtikuun puolivälissä. Jääpeitteen paksuus on yleensä noin 40 cm, lähellä rannikkoa enemmän.

Perämeren keskisyvyys on vain 43 m, syvin kohta on 147 m syvä. Suomessa Perämeren rannikolla saaria on vähän ja pohjat loivia. Yli puoli metriä paksu jää peittää meren keskimäärin puolet vuodesta. Talvella jopa 30 metrin syvyyksiin ulottuvat ahtojäävallit musertavat saarten rantoja ja pohjia.

Pohjanlahteen laskee monia jokia, minkä vuoksi sen vesi on murtovettä, jonka suolapitoisuus on noin 0,2–0,3 % eli alle kymmenesosa valtamerien suolapitoisuudesta. Koko Itämereen virtaa vuosittain 480 km³ makeaa vettä, josta suuri osa, noin 300 km³ tulee Pohjanlahteen ja noin 100 km³ Suomenlahteen.

Suolapitoisuutta laskee myös se, että varsinaisen Itämeren ja Pohjanlahden välillä on Salpausselkien jatkeiden muodostama kynnys, joten Pohjanlahdelle pääsee pääasiassa vain varsinaisen Itämeren heikkosuolaista pintavettä. Selkämeren veden suolapitoisuus on siis vähäisempää kuin varsinaisen Itämeren, ja myös kerrostuneisuus on heikompi. Happi pääsee siirtymään pohjalle lähes säännöllisten syys- ja kevätkiertojen ansiosta, eikä happikatoa esiinny. Merenkurkun mataluus edelleen estää suolapitoisen mutta veden virtausta Perämerelle, joten Perämeren happitilanne pysyy hyvänä.

Pintaveden kiertoliike kulkee Pohjanlahdella vastapäivään. Lahdella on kaksi laajamittaista pyörrettä, toinen Perämerellä ja toinen Selkämerellä. Niissä vesi kulkee Suomen rannikkoa pohjoiseen ja Ruotsin rannikkoa etelään.

Pohjanlahden vesi on murtovettä, minkä vuoksi siinä elää sekä merien että makean veden lajeja. Pohjanlahdelta kalastetaan seuraavia kalalajeja: ahven, harjus, hauki, kuha, lahna, lohi, made, meritaimen, särki, säyne, siika, silakka ja sorva. Merkittävä villilohikanta elää 13:ssa Pohjanlahteen laskevassa joessa. Pohjanlahdella elää kuusi IUCN:n punaisella listalla mainittua kalalajia: ankerias, kivinilkka, turska, rasvakala, made ja vimpa. Lisäksi Pohjanlahdessa elävien vaelluskalojen, kuten harjuksen ja taimenen kannat, voivat olla paikallisen suojelun tarpeessa.

 

Merialueella elää 22 lajia punaisella listalla mainittuja meri- tai rantalintuja. Vaarantuneiksi niistä on luokiteltu alli ja vuorihemppo. Pohjanlahdella on merkittäviä saaristolintujen pesimäalueita vain Merenkurkun saaristossa sekä Saaristomerellä ja Ahvenanmerellä. Rannikkoa pitkin kulkee kuitenkin merkittävä muuttolintujen reitti.

Pohjanlahden uhanalaisia nisäkkäitä ovat saukko, norppa ja pyöriäinen. Pohjanlahdella elää myös harmaahylkeitä. Vuonna 2006 nuori ryhävalas harhaili Perämerelle asti.

Kotoperäisiä kasvilajeja ovat muun muassa perämerenmaruna, pohjanlahdenlauha, pohjanlahdensilmäruoho ja perämerensilmäruoho. Harvinaisia levälajeja on silonäkinparta (Chara braunii), piikkinäkinparta (Chara horrida) ja otatupsu (Halopteris scoparia). Näiden lisäksi rakkolevää muistuttava Fucus radicans on kotoperäinen levä.

Perämeren kansallispuisto on perustettu 1991 ja Selkämeren kansallispuisto 2011. Ruotsin puolella ovat Haaparannan saariston ja Skuleskogenin kansallispuistot. Merenkurkku on Unescon maailmanperintökohde. Merenkurkun kohde jatkuu Ruotsin puolella.

 

Pohjanlahden rannikon kaupungit Suomen puolella pohjoisesta etelään ovat Tornio, Kemi, Oulu, Raahe, Kalajoki, Kokkola, Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Vaasa, Närpiö, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Pori, Rauma ja Uusikaupunki. Ruotsin puolella kaupungit pohjoisesta etelään ovat Haaparanta, Luulaja, Piitime, Skellefteå, Uumaja, Örnsköldsvik, Härnösand, Sundsvall, Hudiksvall, Söderhamn, Gävle, Öregrund ja Östhammar.

Ulkomaan liikenteen tonnimäärillä mitaten Pohjanlahden suurimmat satamat Suomen puolella ovat Rauma, Kokkola ja Tornio. Ruotsin puolen keskeiset satamat ovat Luulaja, Skellefteå, Uumaja, Sundsvall, Gävle ja Hargshamn. Luulajasta viedään rautapellettejä ja tuodaan hiiltä. Gävle on Ruotsin kolmanneksi suurin konttisatama. Siellä käsitellään myös metsäteollisuuden tuotteita ja öljyä. Pohjanlahden satamissa tarvitaan jäänmurtajia vuosittain keskimäärin puoli vuotta, kun Suomenlahdella kausi on vain kolme kuukautta.

Uumajan ja Vaasan välillä on säännöllistä matkustajaliikennettä. Reitillä Vaasa–Härnösand–Bremerhaven on säännöllistä rahtiliikennettä.

Ruotsissa on suunniteltu rannikon tuulisten alueiden hyödyntämistä tuulivoimaloissa. Pohjanlahden rannikon pohjoisosa ja Perämeren alue, kuten Kalajoki ja Simo, ovat Suomen tuulipuistojen keskittymän ydinaluetta.

 

Suomen aluevedet ulottuvat neljän meripeninkulman päähän kaukaisimpien saarten kautta kulkevasta murtoviivasta. Perämerellä Tornion saaristossa Suomen ja Ruotsin raja on määritelty Haminan rauhan jälkeen vuonna 1811.

Maankohoamisen takia Merenkurkun saaristo ja koko Pohjanlahden nykyinen rannikko on voitu asuttaa vasta varsin myöhään. Merenkurkun saariston vakituisesta asutuksesta on ensimmäiset kirjalliset todisteet vasta 1400-luvun alusta. 1700-luvun loppuun asti saariston pääelinkeinoja olivat kalastus ja hylkeenpyynti. 1600-luvulla Merenkurkun yli kuljetettiin vilkkaasti ihmisiä, postia ja tavaroita. Kelirikkoaikana Suomesta emämaa Ruotsiin päästiin pitkin rantatietä (ruotsiksi Norrstigen, ”pohjanpolku”), joka erkaantuu entiseltä Turun–Tukholman postitieltä Vehmaalla, josta se kulkee länsirannikkoa pitkin Tornioon ja sieltä Ruotsin puoleista rannikkoa Tukholmaan asti.

Vuonna 1714 suuressa Pohjan sodassa kenraalimajuri Golovinin johtama laivasto-osasto ylitti syyskuussa Pohjanlahden ja hyökkäsi Uumajaan. He ryöstelivät kaupungissa ja sytyttivät sen palamaan. Paluumatkalla nousi myrsky ja monia aluksia upposi Merenkurkun saaristoon. Vuosien 1714–1721 isovihan aikana suurin osa rannikkokylistä poltettiin. Suomen sodassa venäläiset hyökkäsivät Uumajaan talvisaikaan jäätä pitkin.

Krimin sodassa – suomalaisesta näkökulmasta Oolannin sodassa – brittilaivasto tunkeutui Pohjanlahdelle. Kokkolan edustalla käytiin Halkokarin kahakka, jossa kokkolalaiset onnistuivat yllättämään englantilaiset. Ouluun johtavalta väylältä poistettiin merimerkit, joten britit etenivät hyvin varovasti, mutta suomalaissyntyisen luotsin avulla he pääsivät kaupunkiin ja polttivat Varjakan telakan ja Tervahovin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Merenkurkun ylitys oli osa jääkärien salaista reittiä sotilaskoulutukseen Saksaan. Talvisodan aikana meri oli pitkään jäässä, jäätie toimi kaksi kuukautta ja sitä pitkin tuotiin yli 2 000 autolastillista tavaraa, aluksi vaatteita sekä elintarvikkeita ja myöhemmin sotatarvikkeita.

• Havsplanering – Nuläge för Bottniska viken 2015 (PDF) Länsstyrelserna i Norrbotten, Västerbotten, Västernorrland, Gävleborg och Uppsala län. Viitattu 17.8.2015. (ruotsiksi)
• Turkmen A: Itämeren ja Mustameren geologinen historia, sedimentaation kehitys sekä ympäristöongelmien vertailu (pro gradu). Helsingin yliopisto, Geologian ja maantieteen laitos, 2014. Verkkoversio (Helda) (viitattu 25.10.2015).

Viitteet

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjanlahti Wiki Commonsissa

• Perämeren kansallispuiston, Perämeren saarten ja Röytän Natura 2000 -alueiden hoito- ja käyttösuunnitelma
• Selkämeriryhmä Ympäristö
• Sailing Directions (Enroute) Gulf of Finland and Gulf of Bothnia (Arkistoitu – Internet Archive), Thirteenth Edition, 2014
• Finna-palvelussa olevia kuvia