Valkohai: Kalalaji

Jopa 6 metrin pituiseksi ja 2 tonnin painoiseksi kasvava valkohai on maailman kookkain petokala ja yksi suurikokoisimmista rustokaloista. Valkohait saattavat elää jopa 70-vuotiaiksi. Valkohai on pääasiallisesti yksineläjä: tiettyjen hyljeyhdyskuntien läheisyydessä voi väliaikaisesti elää useita yksilöitä.^lähde?

Valkohai
Uhanalaisuusluokitus
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Rustokalat Chondrichthyes
Alaluokka:	Leveäsuiset Elasmobranchii
Lahko:	Sillihaikalat Lamniformes
Heimo:	Sillihait Lamnidae
Suku:	Carcharodon
Laji:	carcharias
Kaksiosainen nimi
Carcharodon carcharias (Linnaeus, 1758)
Valkohain levinneisyys
Katso myös
Valkohai Wikispeciesissä   Valkohai Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Viimeisten 150 vuoden ajan paleontologit ovat keskustelleet valkohain alkuperästä. Fossiilisten tietojen mukaan nykyaikaiset valkohait kehittyivät joskus 10–4 miljoonaa vuotta sitten, mioseenikauden puolivälistä (23–5,3 miljoonaa vuotta sitten) aina plioseenikauden ensimmäiseen puoliskoon asti (5,3–2,6 miljoonaa vuotta sitten), mutta valkohain esi-isät voivat olla peräisin ainakin eoseenikaudelta (noin 56–34 miljoonaa vuotta sitten. Monet tutkijat ovat väittäneet valkohain kehittyneen sukupuuttoon kuolleesta megalodonista, jota pidetään fossiilihistorian suurimpana lajina. Vuoden 2012 marraskuussa löydetyn fossiilin perusteella voidaan olettaa valkohain olleen läheisempää sukua makohaille.

Valkohaiden elinympäristöihin kuuluvat maailmanlaajuisesti kaikki trooppisten ja lauhkeiden ilmastovyöhykkeiden meret, joissa veden lämpötila on 12–24 celsiusasteen välillä. Niitä on tavattu erityisesti Australian, Etelä-Afrikan, Floridan, Kalifornian, Meksikon ja Turkin rannikoilla, sekä niiden läheisyydessä. Suurin osa valkohaista elää avomerellä Karibianmeressä, Tyynessämeressä ja Intian valtameressä, mutta niitä on havaittu myös Etelä-Kiinan meressä, Japaninmeressä ja Välimeressä. Valkohait liikkuvat useimmiten pinnan läheisyydessä, mutta niiden tiedetään kykenevän sukeltamaan 1 280 metrin syvyyteen.

Tieteellisten tutkimusten perusteella valkohait voivat tehdä erittäin pitkiä matkoja elinalueiltaan. Vuonna 2003 käynnistetyssä tutkimuksessa eteläafrikkalaiset meritieteilijät kiinnittivät naaraspuoliseen valkohaihin seurantalaitteen, jonka antamat tiedot kertoivat hain tehneen seuraavan yhdeksän kuukauden aikana matkan Etelä-Afrikasta Australiaan ja takaisin – matka oli 20 000 kilometrin pituinen. Poikkeustilanteissa muutamat Tyynestämerestä kotoisin olleet valkohait ovat saattaneet matkustaa jopa Alaskan rannikolle saakka.

Valkohaiden keho on tylpän torpedon muotoinen. Niillä on kartiomainen kuono, suuret rinta- ja selkäevät sekä vahva puolikuun muotoinen häntä. Haiden vatsa on valkeahko. Niiden selässä ja sivuilla on kontrastinen tummansininen, harmaa tai ruskea kuvio. Valkohai omistaa erittäin vahvat leuat täynnä teräviä hampaita. Jokainen hammas on kykenevä murskaamaan luun ja leikkaamaan lihaa. Valkohain purentavoimaa on mitattu tietokonemallinnuksella, ja tutkimusta on johtanut Steve Wroe New South Walesin yliopistosta. Kalojen kallon ja lihasten anatomiaa ja biomekaniikkaa analysoitiin, ja purentavoimaksi saatiin 1,8 tonnia, jota pidetään voimakkaimpana mitä nykyeläimillä on.

Suurimmat täysikasvuiset yksilöt kasvavat enintään 6,4 metrin mittaisiksi, usein huomattavasti lyhyemmiksi. Naaraat ovat yleensä suurempia kuin urokset. Suurin osa heistä painaa 680–1 800 kg, mutta jotkut voivat painaa yli 2270 kg. Suurin koskaan mitattu valkohai on 6,1 metriä pitkä ja painaa 2270 kg. Valkohait ovat syntyessään noin 1,2 metriä pitkiä ja ne kasvavat joka vuosi 25 cm.

Valkohailla on monimutkainen verenkiertojärjestelmä, joka jakautuu sen koko kehoon kriittisten alueiden lämmittämiseksi. Tämän johdosta valkohain kehon lämpötila on korkeampi, kuin ympäröivän veden, minkä johdosta valkohai pystyy uimaan viileissäkin vesissä.

Ravinto

Useimpien muiden hailajien tavoin valkohai on lihansyöjä. Sen ravinto koostuu enimmäkseen rauskuista, pyöriäisistä, merinorsuista, turkishylkeistä, merileijonista, merisaukoista, merikilpikonnista ja erilaisista luukaloista. Valkohait ovat kuitenkin tunnettuja tavastaan syödä myös ihmisten mereen heittämiä syömäkelvottomia esineitä, ja kuolleiden yksilöiden mahalaukusta onkin löydetty esimerkiksi peltitölkkejä, autonrenkaita, rannekelloja ja jopa moottoriveneen moottorin osia. Toisinaan kookkaiden valkohaiden on nähty saalistavan jopa pienikokoisempia hailajeja.

Vaikka useimmat ihmiset pitävät valkohaita äkkipikaisena saalistajana, todellisuudessa valkohait ovat saalistaessaan hyvin valikoivia ja voivat seurata saaliikseen valitsemaansa eläintä jopa kahden tunnin ajan. Hyökätessään valkohai syöksyy valtavalla voimalla kohti saalistaan ja kirjaimellisesti repii sen kappaleiksi terävillä hampaillaan. Koska valkohailla ei ole silmäluomia, se joutuu kääntämään molemmat silmänsä iskiessään pinnalla uivien saaliiden kimppuun.

Valkohait saalistavat yleensä vedenpinnalla tai sen läheisyydessä uivia eläimiä, jolloin hai voi hyökätä niiden kimppuun alhaalta. Kalojen ja hylkeiden kimppuun hyökätessään valkohai pyrkii osumaan kohteensa evään, jolloin saalis usein menettää uimakykynsä ja menehtyy nopeasti šokkiin tai verenhukkaan. Valkohaiden näköaisti on heikko, joten saalistaessaan ne hyödyntävät herkkää haju- ja kuuloaistiaan. Niiden ja tuntokarvojensa avulla hai havaitsee uivan saaliin kaukaakin.

Lisääntyminen

Valkohaiden lisääntymiskautena, joka on tyypillisesti kesällä, suuri määrä valkohaita kokoontuu samaan paikkaan parittelemaan ja seurustelemaan. Tutkijoiden mukaan valkohait ovat tällöin aktiivisempia ja aggressiivisempia. Uros on sukukypsä 9–10-vuotiaana ja naaras 12–15-vuotiaana ja aina uudestaan noin kolmen vuoden välein. Uusimpien tutkimuksien mukaan uroksien sukukypsyyden saavuttaminen kestää 26 vuotta, kun taas naarailla se kestää 33 vuotta.

Valkohain lisääntymisväli on noin yksi vuosi. Sen tiineysaika on 2–2½ vuotta ja se saa 2–10 jälkeläistä. Lisääntymisaika ulottuu keväästä myöhäiskesään. Uros on sukukypsä 9–10-vuotiaana ja naaras 12–15-vuotiaana.

Hengittäminen

Valkohai ei pysty hengittämään liikkumatta, koska sen uidessa vedestä irtoaa happea sen kiduksille. Valaista poiketen valkohai ei pysty hengittämään vedenpinnan yläpuolella.

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on luokitellut valkohain vaarantuneeksi lajiksi vuodesta 2016 lähtien. Sen uhanalaisuuteen suurin vaikuttava tekijä on ihmisten siihen kohdistama metsästys. Valkohai on erityisesti Välimerellä erittäin uhanalainen. Valkohaita metsästetään useista syistä: ruoaksi, sekä niistä maksetaan runsaasti monissa maissa. Valkohain hampaista tehdään usein koruja.

Yhdysvallat ja monet muut maat ovat säätäneet lakeja hain pyydystämisen hillitsemiseksi, mutta se ei rajoita erityisesti evistä kiinnostuneita pyytäjiä.

Valkohain ainoaksi luonnolliseksi uhaksi tiedetään miekkavalas, jonka on parvena tai pareittain todistettu saalistavan valkohaita. Tapettuaan hain miekkavalaat syövät erityisesti sen ison ja ravinteikkaan maksan. Miekkavalailla on saattanut olla vaikutusta valkohain vähenemiseen esimerkiksi Etelä-Afrikan vesillä.

Hyökkäykset ihmisen kimppuun

Pääartikkeli: Haihyökkäys

Valkohai on toisinaan hyökännyt uimarien kimppuun. Valkohai on tiikerihain ja härkähain ohella ainoa toistuvasti ihmisen kimppuun hyökännyt hailaji, mutta 75 prosenttia hain hyökkäyksen kohteeksi joutuneista ihmisistä on selvinnyt hengissä. Useimmissa hyökkäyksissä ihmisen selviäminen on johtunut ruokailutottumuksista, koska tutkimusten perusteella hait eivät itse asiassa pidä ihmislihan mausta. Heinäkuussa 1916 ilmeisesti yksi valkohaiyksilö hyökkäsi New Jerseyn rannikolla kahden viikon aikana viiden uimarin kimppuun surmaten heistä neljä. Hyökkäykset synnyttivät laajan paniikin, joka autioitti rannat lomailijoista. 16. heinäkuuta saatiin pyydystettyä 2,5-metrinen valkohai, jonka vatsasta löytyi ihmisen jäänteitä, ja hyökkäykset loppuivat vuosiksi. Vuosien 1926 ja 1991 välisenä aikana arkistoitiin yhteensä vain 115 valkohain hyökkäystä ympäri maailmaa, ja tutkijoiden mukaan ainoastaan 12 prosenttia haiden hyökkäyksistä on varmuudella tunnistettu valkohain aiheuttamiksi.

Valkohaiden hyökkäykset johtuvat siitä, että hai on erehtynyt luulemaan ihmistä hylkeeksi tai kilpikonnaksi (heidän maatessaan surffilaudalla raajat vedessä). Valkohailla on heikko näköaisti, joten se ei kykene erottamaan ihmistä ja hyljettä toisistaan. Kehittyneen kuuloaistinsa avulla se havaitsee helposti vedessä kantautuvat äänet, ja ihmisten uimarannalla aikaansaama voimakas ääni houkuttelee haita rannan läheisyyteen. Monilla uimarannoilla haiden hyökkäyksiä on pyritty ehkäisemään esimerkiksi laittamalla uimarannan läheisyyteen turvaverkkoja, joiden tarkoituksena on estää haiden pääsy uimarien joukkoon. Lisäksi valkohain hyökkäyksiä on raportoitu Australiassa, Havaijilla, Kaliforniassa, Floridassa ja Etelä-Afrikassa.

Turismi

Pääartikkeli: Häkkisukellus

Monissa paikoissa, joissa valkohait ovat yleisiä, järjestetään häkkisukelluksia. Näitä paikkoja ovat varsinkin Etelä-Afrikan rannikko, Australia ja Kalifornia. Häkkisukellus on merkittävä tulonlähde ja yleinen turistien ajanviettomuoto. Välillä hait saattavat päästä jopa sisälle häkkeihin, mutta ne saavat harvoin aikaan mitään vakavaa.

Populaarikulttuurissa

Valkohai tuli tunnetuksi populaarikulttuurissa Peter Benchleyn kirjoittamaan samannimiseen romaaniin pohjautuvan kauhuelokuvan Tappajahai ilmestymisen myötä. Elokuvassa hain suurikokoisuutta (7 m) ja aggressiivista käyttäytymistä liioiteltiin, mutta elokuvan julkaisun jälkeen valkohai on usein esitetty älykkäänä ja verenhimoisena ihmissyöjänä. Toisaalta valkohai on toisinaan esitetty myönteisessä valossa; esimerkiksi elokuvassa Nemoa etsimässä Pomo-niminen valkohai on ystäviensä mako- ja vasarahain kanssa ryhtynyt kasvissyöjäksi.

Elokuvissa

Elokuvat haista:

• Sharkwater, dokumenttielokuva vuodelta 2006
• 12 Days of Terror – kauhu nousee syvyyksistä, vuodelta 2004, perustuu vuonna 1916 sattuneisiin tositapahtumiin
• Deep Blue Sea, Renny Harlinin elokuva vuodelta 1999
• Bait, kauhuelokuva vuodelta 2012
• Open Water, elokuva vuodelta 2003
• Hain tarina, animaatioelokuva vuodelta 2004
• Nemoa etsimässä, animaatioelokuva vuodelta 2003
• Tappajahai-sarja
  • Tappajahai (Jaws, 1975)
  • Tappajahai 2 (Jaws 2, 1978)
  • Tappajahai 3 (Jaws 3-D, 1983)
  • Tappajahain kosto (Jaws: The Revenge, 1987)

• The Shallows, jännityselokuva vuodelta 2016
• 47 Meters Down, elokuva vuodelta 2017

• Carcharodon carcharias (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
• White Shark Florida Museum of Natural History Ichthyology Department. (englanniksi)
• The White Shark Conservation South African White Shark Research Institute. (englanniksi)