Orientalismi: Aasian maiden kulttuurin ja kielen tutkimus

Se tarkoittaa myös lännen tieteentekijöiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden luomaa yleistettyä ja homogeenistä kuvaa idästä.

Orientalismilla on tarkoitettu muun muassa:

• Brittiläisten siirtomaavirkailijoiden positiivista asennetta, jolla he suhtautuivat Aasian ja Lähi-idän siirtomaiden kieliin ja kulttuureihin. Orientalistit uskoivat, että siirtomaiden hallitseminen sujuisi parhaiten niitä tuntemalla ja soveltamalla.
• Kaikkea sitä tietoa, jonka länsimaiset idän tutkijat, orientalistit, ovat idästä keränneet.
• Kuvataiteessa orientalisteilla tarkoitetaan 1800-luvun ranskalaisia maalareita, jotka erikoistuivat Pohjois-Afrikan ja arabimaiden kuvauksiin.
• Yleiskielessä ”orientalistisella” voidaan tarkoittaa ”itämaiden” romantisoivaa, sadunomaista kuvausta.

Alkujaan orientti ja orientalismi viittasivat vain Lähi-idän maihin, koska ennen keskiaikaa Kaukoitää ei Euroopassa tunnettu ollenkaan, mutta ajan myötä käsitteet ovat siirtyneet tarkoittamaan yhä itäisempiä alueita sitä mukaa kuin niistä on Eurooppaan tullut tietoa.

Tuhannen ja yhden yön tarinat käännettiin ranskaksi 1700-luvulla, ja ne vaikuttivat länsimaiden kuvaan Lähi-idästä. Ruotsissa tuli 1700-luvulla suosituksi lukea Jacob Jonas Björnståhlin orienttimatkojen kuvauksia. Kuvaukset haaremeista loivat seksuaalisävytteisiä mielikuvia. Samoihin aikoihin alkoi syntyä orientalishenkisiä teatteriesityksiä ja oopperoita. 1800-luvulla Egypti ja Algeria innostivat taidemaalareita ja runoilijoita.

Orientalismin käsite muuttui merkittävästi Edward Saidin tuotannon ja erityisesti vuonna 1978 julkaistun teoksen Orientalismi myötä. Kirjassaan Said arvostelee eurooppalaisten luomaa kuvaa orientista ja kuvailee, kuinka länsimaissa on, osittain tarkoituksella, osittain tahattomasti, luotu tietynlainen tapa käsitellä Aasiaa ja Lähi-itää. Saidin mukaan tämä prosessi on itseään vahvistava: aina uudet matkustajat, kirjailijat ja taiteilijat ottivat vaikutteita edeltäjiltään siinä, miten he toivat julki juuri tietynlaista orienttia. Saidin mukaan tällä oli myös poliittinen tarkoitusperä, sillä sen avulla pyrittiin perustelemaan eurooppalaista imperialismia. Kyse on ollut osaltaan myös siitä, että eurooppalaiset ovat käyttäneet orienttia rakentaakseen omaa identiteettiään: Eurooppaa on näin voinut verrata itäisiin persoonallisuuksiin ja käsityksiin. Usein tähän vertailuun liittyi Euroopan nostaminen ylemmäksi suhteessa itään. Orientalismi ei siten Saidin mukaan ole vakava oppiaine vaan rasismin muoto ja imperialismin väline.

Tutkijoiden Eva Packalénin ja Jari Sedergrenin mukaan Said tarkoittaa orientalismilla monia asioita, jotka kaikki kuitenkin jollakin tavalla kytkeytyvät toisiinsa. Yksi asia, johon Said viittaa orientalismilla, on akateemisuus eli se, että orienttia on määritelty pitkään määritelty eurooppalaisten eri alojen akateemisten keskustelujen ja instituutioiden kautta, muun muassa filologian, antropologian, historian ja sosiologian. Said on tutkinut sitä, miten nykyinen käsitys orientista on tieteessä muodostunut. Akateeminen orientalismi perustuu Saidin mukaan sellaiseen ajattelutapaan, jossa Orientti (Itä) ja Oksidentti (Länsi) eroavat toisistaan olemista koskevasti ja tiedollisesti.

Said tarkastelee imperialismia yhtenä orientalismin muotona myös kulttuuriselta kannalta, sillä hän esittää, että eurooppalainen ja ennen kaikkea englantilainen fiktio ja 1800-luvun romaani sisältävät paljon viittauksia merentakaisiin siirtomaa-alueisiin. Se, että imperialismi oli läsnä kirjallisuudessa, vaikka vain viitteellisesti, on Saidin mukaan merkki siitä, että kansallinen ja imperialistinen ovat kietoutuneet yhteen, eikä niitä siis hänen mielestään voi eikä pidä käsitellä erillisinä. Kirjallisuus on siis omalta osaltaan vaikuttamassa kolonialismin rakentumiseen ja ylläpitoon. Said tuo kuitenkin esille myös sen, miten kirjallisuus on omalta osaltaan ollut valistusaatteen ja vapautta korostavien kertomusten avulla myös vaikuttamassa siirtomaiden vapautumiseen.

Said aloitti suuntauksen, jota kutsutaan jälkikoloniaaliseksi kritiikiksi. Se on saanut monia merkittäviä kannattajia niin idässä kuin lännessä, mutta ilmestymisestään lähtien Saidin Orientalismi on saanut osakseen myös ankaraa arvostelua. Semiootikko ja persialaisen runouden tuntija Henri Broms (1927–2014) kirjoitti, ettei ollut tavannut yhtään kirjaa, joka kääntäisi tosiasiat siinä määrin päälaelleen kuin Edward Saidin Orientalismi, ja että sille veti vertoja vain Stalinin Kootut teokset. Itsekin orientalistina tunnettu Broms ei hyväksy Saidin väitettä, että orientalistiikka oli syntynyt tukemaan kolonialistista siirtomaavaltaa.

Antropologi Carl Philip Salzman suhtautuu kielteisesti Saidin näkemykseen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ja että kulttuurien vastakkainasettelu olisi valheellista essentialismia, jonka tavoitteena on halventaa "toiseutta" ja oikeuttaa siirtomaasorto. Saidin väite, että kaikki ihmiset ovat meidän itsemme kaltaisia on sen sijaan etnosentrismiä, jossa omat arvot ja ajatustavat heijastetaan muihin, kielletään kulttuurien erot eikä kunnioiteta niitä.

Orientalistiikan edistämiseksi perustettiin Suomessa 1917 Suomen Itämainen Seura, joka julkaisee aikakauskirjaa Studia Orientalia. Seuran alkuperäinen toiminta kohdistui ensisijaisesti Lähi-itään, mutta sittemmin sen kohteena on ollut koko Aasia ja Afrikka.

Vuosina 1902–2001 Suomessa tehtiin 13 orientalistiikan alan väitöskirjaa.

• Kolonialismi
• Japonismi
• Primitivismi
• Chinoiserie
• Uusmaurilainen tyyli

• Salzman, Philip Carl: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008. ISBN 978-1-59102-587-0. Teoksen verkkoversio.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Orientalisia maalauksia Wiki Commonsissa

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Orientalismi Wiki Commonsissa