Narsistinen Persoonallisuushäiriö: Persoonallisuushäiriö

Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö, josta kärsivä on leimallisesti epäsovinnollinen. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980. Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi. Persoonallisuushäiriöt ovat yleisesti kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Myöhemmällä iällä ilmeneviä muutoksia, jotka aiheutuvat psykiatrisen tai somaattisen sairauden tai pitkittyneen stressin seurauksena kutsutaan persoonallisuuden muutoksiksi. Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on häilyvä, ja useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja, etenkin stressitilanteissa.

Narsistinen persoonallisuushäiriö
Luokitus
ICD-10	F60.8
ICD-9	301.81
MeSH	D010554
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wiki ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Narsismi itsessään on jokaisella ihmisellä oleva terveeseen itsetuntoon ja itseluottamukseen liittyvä luonteenpiirre, joka tunnistetaan varsinkin pienillä lapsilla. Narsistilla se on muodostunut huomattavan epäterveeksi ja itselle ja ympäristölle kärsimystä aiheuttavaksi. Narsistisen persoonallisuushäiriön syytä ei täysin tunneta, mutta konsensukseksi on muodostunut puutteellisen minäkuvan piilottaminen. Korostunut narsismi kompensoi henkilön epävarmaa sekä arvottomaksi ja heikoksi koettua ydintä, jonka peittämiseksi henkilö on muodostunut väärän itsen, jonka hän esittää oikeana itsenä. Narsistinen vahingollinen käytös liittyy tämän väärän itsen kohtuuttomaan puolustamiseen, jotta alla oleva oikea itse, siis henkilön todellinen ydin, ei paljastuisi. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä hyökkää tähän kohdistuvan uhkan, jonka havaitsemiselle hän on erityisen herkkä, aiheuttavaa henkilöä kohtaan ja voi aiheuttaa suurta vahinkoa. Narsistisessa persoonallisuushäiriössä on siis keskeisesti kyse ylikompensoinnista ja psyykkiseen itsesäätelyyn käytetyistä puolustusmekanismeista (defensseistä). Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. Narsistinen persoonallisuushäiriö muistuttaa persoonallisuushäiriöistä eniten epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä empatian puutteen ja pinnallisen viehätysvoiman vuoksi.

Narsistisen persoonallisuushäiriön evoluutioteorian mukainen selitys on se, että se olisi yliherkkyys sosiaaliselle ekskluusiolle eli alkukantaisen ihmisyhteisön heimosta eristämiselle, mikä on menneisyydessä tarkoittanut varmaa kuolemaa. Häiriökäyttäytymisessään persoonallisuushäiriöinen ihminen käy siis itselleen kuolemanvakavaa kamppailua elämästä ja kuolemasta, vaikka paradoksaalisesti juuri häiriöisyys on omiaan aiheuttamaan hänen hylkäämisensä.

Aiemman oletuksen mukaan narsistisella persoonallisuushäiriöllä ei juuri ollut yhteyttä muihin mielenterveysongelmiin, mutta uudempien tutkimusten mukaan narsisteilla on taipuvaisuutta masennukseen. Tästä huolimatta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät hakeutuvat harvoin hoitoon, sillä he saattavat esimerkiksi kokea, ettei heillä ole tarvetta hoitoon. Tämä on synnyttänyt myytin, ettei narsistista persoonallisuushäiriötä voi hoitaa. Kuitenkin persoonallisuushäiriöstä kärsivä voi psykoterapian avulla kehittää uusia selviytymiskeinoja sekä oppia toimintatapoja, joiden avulla hän pärjää paremmin muiden ihmisten kanssa.

Häiriötasoinen narsisti on itsekeskeinen, huomionkipeä, kateellinen ja hyväksikäyttävä. Narsisti kokee olonsa uhatuksi itseään osaavampien seurassa. Siksi narsisti voi saada esimerkiksi työpaikalla paljon pahaa aikaan. Persoonallisuushäiriön keskeisiä piirteitä ovat vaurioitunut itsetunto ja minäkäsitys. Narsisti tarvitsee peilikseen yleisön, joka todistaa hänen erinomaisuutensa.

Narsistit ovat kaikkialla maailmalla keskenään samanlaisia normaalista poikkeavan henkisen kehityksen vuoksi, jonka juurisyynä pidetään pysyvää irrottautumista vallitsevasta emotionaalisesta ympäristöstä. Sen seurauksena narsistin kyky kiintyä muihin ihmisiin on pysyvästi vaurioitunut. Narsistinen persoonallisuushäiriö ilmenee sarjatulen lailla laukeavina puolustusmekanismeina. Yleinen narsistin käyttämä puolustusmekanismi on projisointi, jolla narsisti siirtää omia puutteitaan ja vikojaan muiden ihmisten ominaisuuksiksi. Narsistin emotionaalinen kypsyys on pikkulapsen tasolla. Narsistin usein tunnistaakin ikään sopimattomista emotionaalisista reaktioista, joka ilmenee esimerkiksi tuohtumuksena, närkästymisenä, toisen syyllistämisenä tai mykkäkouluna. Näitä ilmenee varsinkin silloin kun narsisti ei saa tahtoaan lävitse. Narsisti kiukuttelee kuin lapsi, mutta uhkailee aikuisen keinoin.

Narsistien aivoissa on todettu rakenteellisia muutoksia. Vasemmassa aivosaaressa ja pihtipoimun ja etuotsalohkon tunteita säätelevillä alueilla on tavanomaista ohuempi kerros harmaata ainetta. Tutkimusten mukaan aivosaaret osallistuvat empatiakyvyn rakentamiseen, ja juuri vajavaisuuden vuoksi narsistilta puuttuu empatiakyky. Toisen tutkimuksen mukaan narsistilla on keskimääräistä enemmän aleksitymiaa.

Varsinkin huomionhakuisuuteen ja mahtailuun taipuvaisilla narsistisilla persoonallisuushäiriöisillä voi olla korostunut tarve tuoda esille omaa älykkyyttään, jonka he uskovat olevan keino saavuttaa esimerkiksi menestystä, sosiaalista hyväksyntää ja ihailua. Tämä liittyy lähinnä narsistiseen itsensä korostamisen tarpeeseen, sillä tutkimuksissa on todettu, että narsistisella persoonallisuushäiriöllä ja korkealla älykkyysosamäärällä ei ole yhteyttä.

Tuhoisimmillaan narsistinen vallankäyttö ilmenee sadismina. Narsistinen vallankäyttö voi ilmetä simputuksena.

DSM-IV:n kriteerit

DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:

1. suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
2. keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
3. uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
4. vaatii korostunutta ihailua;
5. mielestään oikeus erityiskohteluun;
6. muiden hyväksikäyttö;
7. empatian puute;
8. kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
9. ylimielisyys ja röyhkeys.

Theodore Millonin jaottelu

Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa:

• periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
• elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
• don Juan -tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
• kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

Narsistista luonnehäiriötä on pyritty hoitamaan psykoterapialla ja lääkityksellä. Persoonallisuushäiriöiden psykoterapiaa ja lääkehoitoa on tutkittu varsin vähän.

Narsistista persoonallisuushäiriötä voi hoitaa psykoterapian avulla, jos henkilöllä on motivaatiota toimintatapojen muuttamiseen. Syy hoitoon hakeutumiseen ei ole narsistinen persoonallisuushäiriö vaan masennus ja muut ongelmat, ja hoito on vaikeaa hoitomyönteisyyden puutteen vuoksi.

Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyyden on todettu vähenevän 30 ikävuoden jälkeen, mitä on selitetty aikuistumiseen liittyvällä kypsymisellä mutta myös sillä, että osaan persoonallisuushäiriöistä, myös narsistiseen, liittyy kuolemanriskin kohonneisuutta.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa narsistisen persoonallisuushäiriön elinikäinen ilmaantuvuus on 6,2 prosenttia. Miehistä narsistinen persoonallisuushäiriö ilmenee 7,7 prosentilla ja naisista 4,8 prosentilla elämän aikana. Mustilla miehillä ja naisilla sekä latinonaisilla ilmaantuvuus on muita ryhmiä korkeampi. Eronneilla ja koskaan naimattomilla ihmisillä ilmaantuvuus on korkeampi. Norjalaisessa tutkimuksessa narsistisen persoonallisuushäiriön vallitsevuus oli 0,8 prosenttia.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa narsistisen persoonallisuushäiriön tyyppikuvaksi miehellä saatiin yhdistelmä, jossa on narsistisen persoonallisuushäiriön ohella tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö (31,1%), paniikkihäiriö agorafobialla (23,9%) ja päihderiippuvuus (34,9%). Sukupuolesta riippumatta tyypin I kaksisuuntainen mielialahäiriö (23,8%), paniikkihäiriö agorafobialla (19,9%) ja päihderiippuvuus (22,0%) olivat niin sanottuja korrelaatteja. Erityisen korkeat korrelaatiot narsistisella persoonallisuushäiriöllä on mielialahäiriöiden, ahdistuneisuushäiriön, päihteiden käytön ja jonkin muun persoonallisuushäiriön kanssa 49,5%, 54,7%, 64,2% ja 62,9%.

Eräässä aineistossa narsistinen persoonallisuushäiriö on lähestulkoon yhtä korkealla prosenttiluvulla (23,5 %) yhdistettynä rikollisuuteen kuin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö (27,5 %). Seksuaalirikollisilla esiintyy narsistista persoonallisuushäiriötä taajasti antisosiaalisen persoonallisuushäiriön ohella. Narsistista persoonallisuushäiriötä sairastavilla seksuaalirikollisilla on yleisemmin lapsiuhreja ja harvemmin aikuisuhreja. Narsismilla on yhtymäpinta seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sillä narsistista henkilöä kiinnostavat lähes yksinomaan omat tarpeet ja niiden tyydyttäminen. Itsekeskeisyys on esitetty miespuolisen lapsen seksuaalisen hyväksikäyttäjän ominaisuudeksi tutkimuskirjallisuudessa jo vuonna 1988 ja itsekeskeisyys on silloin yhdistetty narsismi-käsitteeseen.

Pääartikkeli: Narsismi

Narsismin käsitteen voidaan sanoa tulleen aluksi psykoanalyysin, sittemmin psykiatrian ja psykologian käsitteistöön Sigmund Freudin kirjoituksen ”Johdatus narsismiin” (1914) kautta. Freud mainitsee, että termi ei ole hänen vaan se on lainattu Paul Näckeltä. Varsinaisesti narsistisen persoonallisuustyypin hän kuvasi vuonna 1931, ja hänen kuvaustaan pidetään häiriön ensimmäisenä määrittelynä. Käsitteen ”narsistinen persoonallisuushäiriö” esitti ensimmäisenä Heinz Kohut vuonna 1968.

• Narsismin uhrien tuki
• Narsistisen persoonallisuushäiriön historia Suomessa

• Salo, Markku: Varo narsistia! Asianajajan kokemuksia luonnehäiriöisistä: Pamfletti, s. 12. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-36432-1.

Viitteet

• Sandy Hotchkiss: Miksi aina sinä? Narsismin seitsemän syntiä. Suom. Raija Viitanen, Basam Books 2005 ISBN 952-5534-11-1
• Häkkänen-Nyholm, Helinä. 100 kysymystä narsismista, Otavan Kirjapaino Oy, 2018. ISBN 9789523211858
• Jokinen, Brita. Kiusaaja keskellämme, 2007, WSOY. ISBN 9510333697
• Jokinen, Brita. Narsisti keskellämme, 2012, Minerva Kustannus. ISBN 9789523123250
• Joutsiniemi, Marketta ym.: Naimisissa narsistin kanssa. Helsinki: Minerva, 2006. ISBN 52-5591-60-3.
• Mäkelä, Raimo: Naamiona terve mieli. Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen?. 9. laajennettu painos. Kauniainen: Perussanoma, 2007. ISBN 978-951-888-464-7. (1. painos vuodelta 1997)
• Välipakka, Tuija & Lehtosaari, Arja: Sata tapaa tappaa sielu. Narsismin uhrit kertovat. Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7532-4. – Uudistettu painos Gummerus 2020 ISBN 978-951-24-1298-3
• Viljamaa, Janne: Pidä puolesi. Irti narsistin hampaista. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36487-1.
• Salo, Markku: Narsisti. Parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-4925-49-5.

• Narsisti elää jatkuvassa puolustusvalmiudessa - näin se näkyy käytöksessä 25.12.2017 Iltalehti