Harakkakäki: Lintulaji

Lajin nimesi Carl von Linné 1758.

Harakkakäki
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Käkilinnut Cuculiformes
Heimo:	Käet Cuculidae
Suku:	Töyhtökäet Clamator
Laji:	glandarius
Kaksiosainen nimi
Clamator glandarius (Linnaeus, 1758)
Katso myös
Harakkakäki Wikispeciesissä   Harakkakäki Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Linnun pituus on noin 37–40 cm, siipien kärkiväli 58–61 cm ja paino 130–200 g. Koiras on hieman naarasta suurempi. Harakkaa muistuttava, hiukan käkeä isompi lintu, jonka selkäpuoli ja pyrstö ovat tumman harmaanruskeat, alapuoli valkoinen, rinnasta kermanvärinen, siipien yläpinta mustan ja valkoisen kirjavat sekä pää ja töyhtö kyyhkynharmaat. Pyrstö on hyvin pitkä ja siivet lennossa leveät, joten se antaa suuremman vaikutelman kuin onkaan. Nokka on tumma, voimakas ja kärjestään alaspäin taipunut. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Nuori lintu muistuttaa vanhaa, mutta sen töyhtö on musta ja vaatimattomamman kokoinen, siiven yläpinnan täplät kellahtavia ja käsisulissa on ruskeat kärkitäplät.

Soidinääni on voimakas, karhea "kittera-kittera, wiiou-wiiou, wou-wou-wah". Varoitusääni on varismainen rääkynä.

Harakkakäki pesii Välimeren maissa, etenkin Iberian niemimaalla ja Turkissa, paikoin Lähi-idässä, sekä eteläisessä Afrikassa. Muuttolintu, jonka pohjoiset populaatiot talvehtivat Afrikan pohjoisosissa ja Saharan eteläpuolella, ja eteläiset keskisessä Afrikassa. Euroopan populaatio on kooltaan 120 000–150 000 yksilöä. Lajin kanta on elinvoimainen.

Suomessa laji on tavattu kahdesti, ensiksi nuori lintu lokakuussa 1946 Kokkolassa. Toinen havainto tehtiin 14. elokuuta 2007 lintujen syysmuuton tarkkailijoiden nähdessä Hangon lintuasemalla 1kv (1kv = samana vuonna munasta kuoriutuneen) nuoren harakkakäen.

Pesimäaikana monenlaiset metsät, pensaikot ja puutarhat.

 

Harakkakäki on pesäloinen, joka munii pääasiassa varislintujen pesiin. Afrikassa se munii usein myös kottaraisten pesiin. Harakka on pääisäntälaji Etelä-Euroopassa. Naaras munii isäntälajin pesään yhden munan, mutta ei poista yhtään munaa, kuten käki tekee. Se kuitenkin usein nokkimalla rikkoo yhden tai useamman isäntälajin munan. Se valitsee tarkkaan sellaisen pesän, jossa muninta on vielä kesken tai haudonta on juuri alkanut. Harakkakäen munan haudonta-aika on lyhyempi, 12–15 päivää, kuin isäntälajin, joten poikanen kuoriutuu usein ennen isäntälajin poikasia. Käenpoikanen kasvaa nopeasti ja voimakkaalla kerjäämisellä se saa emot ruokkimaan itseään. Se myös estää muita poikasia saamasta ruokaa makaamalla niiden päällä ja nokkimalla niiden päätä. Isäntälajin kaikki poikaset kuolevat lähes varmasti, jos ne syntyvät 3–4 päivää myöhemmin kuin käenpoikanen. Varisten tapauksessa poikaset voivat kuitenkin hyötyä harakkakäen poikasen läsnäolosta, koska se erittää kloaakistaan pahanhajuisia aineita, jotka karkottavat pesärosvoja kuten kissoja ja genetteja. Joskus samaan pesään munitaan 2 harakkakäen munaa. Nuorempi poikasista selviytyy siinä tapauksessa, että se on munittu enintään 5 päivää myöhemmin kuin ensimmäinen käen muna. Poikanen lähtee pesästä oksille kiipeilemään runsaan 2 viikon ikäisenä. Lentokykyinen se on noin 23 päivää vanhana.

Naaras voi munia jopa 24 munaa lisääntymiskauden aikana, tavallisimmin noin 18.

Syö enimmäkseen karvaisia kovakuoriaisten toukkia, joista se ensin poistaa pääosan karvoista. Syö myös muita isompia hyönteisiä ja myös pieniä liskoja.

• Cramp, Stanley et al. 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. IV. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857505-X
• ADW
• Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet