Boris Johnson: Brittiläinen poliitikko ja Yhdistyneen kuningaskunnan entinen pääministeri

19. kesäkuuta 1964 New York City, New York, Yhdysvallat) on brittiläinen konservatiivipuolueen poliitikko, joka toimi puolueensa puheenjohtajana ja Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerinä 2019–2022. Sitä ennen hän toimi Theresa Mayn hallituksen ulkoministerinä 2016–2018 ja Lontoon pormestarina 2008–2016. Taustaltaan Johnson on toimittaja ja entinen The Spectatorin päätoimittaja.

Boris Johnson
Johnson vuonna 2019.
Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri
24. heinäkuuta 2019 – 6. syyskuuta 2022
Monarkki	Elisabet II
Varapääministeri	Dominic Raab
Edeltäjä	Theresa May
Seuraaja	Liz Truss
Konservatiivipuolueen puheenjohtaja
23. heinäkuuta 2019 – 5. syyskuuta 2022
Edeltäjä	Theresa May
Seuraaja	Liz Truss
Ulkoasiain- ja kansainyhteisön ministeri
13. heinäkuuta 2016 – 9. heinäkuuta 2018
Pääministeri	Theresa May
Edeltäjä	Philip Hammond
Seuraaja	Jeremy Hunt
Lontoon pormestari
4. toukokuuta 2008 – 8. toukokuuta 2016
Edeltäjä	Ken Livingstone
Seuraaja	Sadiq Khan
Henkilötiedot
Syntynyt	19. kesäkuuta 1964 (ikä 59) New York City, New York, Yhdysvallat
Arvonimi	The Right Honourable
Tiedot
Puolue	Konservatiivipuolue
Uskonto	anglikaani (aikaisemmin katolinen)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.gov.uk/government/people/boris-johnson
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Boris Johnsonin vanhemmat ovat Stanley Johnson ja Charlotte Fawcett. He saivat neljä lasta, joista esikoinen Alexander Boris de Pfeffel syntyi New Yorkissa 19. kesäkuuta 1964. Nimi ”de Pfeffel” viittaa Johnsonin äidin aristokraattiseen taustaan. Perhe muutti paljon ja asui Englannin ja Yhdysvaltain lisäksi myös Brysselissä Belgiassa. Avioliitto oli väkivaltainen ja Charlotten mukaan onneton. Stanley Johnson oli Euroopan parlamentin jäsen vuosina 1979–1984. Johnsonin nuorin veli Jo Johnson on toiminut kansanedustajana ja ministerinä.

Stanley Johnsonin isoisä Ali Kemal oli turkkilainen lehtimies, joka nimitettiin Osmanien valtakunnan sisäministeriksi vuonna 1918. Hänen poikansa Osman Ali, äitinsä puolelta brittiläis-sveitsiläistä sukua, asui Britanniassa ja jäi sinne isänsä kuoltua vuonna 1922 väkivaltaisessa poliittisessa mellakassa jouduttuaan ensin kansallismielisten turkkilaisten pidättämäksi. Hän sai uudeksi etunimekseen Wilfred ja sukunimekseen Johnson isoäitinsä tyttönimen mukaan. WIlfred Johnson meni naimisiin englantilais-ranskalaisen Irene Williamsin kanssa, ja tästä liitosta syntyi Stanley Johnson. Myöhemmin selvisi, että Irenen isoäiti oli saksalaista kuninkaallista sukua. Boris Johnsonin monikansallisen sukutaustan täydentää hänen juutalainen äidinäidinisänsä.

Borisin äidinisä antoi tyttärenpojalleen luettavaksi paljon antiikin Kreikasta ja Roomasta kertovaa kirjallisuutta. Johnson kertoi myöhemmin tämän saaneen hänen pyrkimään aikuisena johtajaksi.

Perheen muutettua Belgiasta takaisin Englantiin Johnson aloitti 11-vuotiaana opinnot Ashdown Housessa, joka on preppauskoulu Etoniin pyrkiville. Hän teki opettajiinsa vaikutuksen klassisen antiikin tuntemuksellaan ja persoonallisuudellaan. Hänet otettiin jo kahden vuoden jälkeen vuonna 1977 Etoniin King’s Scholar -stipendillä.

Etonissa Johnson sai opiskelutovereiltaan kutsumanimekseen toisen etunimensä. Etonista oli tullut aiemmin jo 18 Britannian pääministeriä, ja koulu iskosti oppilaisiinsa omanarvontunnon sekä voittamisen halun. Johnson oli Etonissa usein urheilujoukkueensa kapteeni, ja hänet tunnettiin johtajanominaisuuksiensa lisäksi seuramiehen taidoistaan sekä kyvystään lausua ulkomuistista pitkiä pätkiä kirjallisuutta. Johnsonin vanhempien erottua vuonna 1979 Johnson muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Notting Hill Gateen samalla kun hänen isänsä kustansi poikansa opinnot.

Etonista Johnson jatkoi Oxfordin yliopiston Balliol Collegeen lukemaan antiikin kirjallisuutta. Johnson valittiin Balliolissa Oxfordin yliopiston väittelyseuran Oxford Unionin puheenjohtajaksi. Johnson valmistui Balliolista vuonna 1987 keskimääräistä paremmin arvosanoin, mutta ei huippuarvosanoin, mikä oli hänelle suuri pettymys.

Yliopistosta valmistumisensa jälkeen Johnson työskenteli The Timesissä vuonna 1987, mutta sai potkut keksittyään suoran lainauksen omasta päästään. Johnson jatkoi lehtimiehen uraansa The Daily Telegraphissa, jossa hän toimi Euroopan unionin -kirjeenvaihtajana vuosina 1989–1994 ja varapäätoimittajana vuosina 1994–1999. Johnson oli EU-kirjeenvaihtajana hyvin kriittinen EU:n sääntelyvimmaa ja Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delorsin EU-liittovaltiopyrkimyksiä kohtaan. Telegraphin etusivulla alkoikin näkyä Johnsonin kirjoittamia hälyttäviä uutisia banaanien sallituista kaarevuuksista, kondomien kokomääräyksistä ja eurorahojen epäterveellisyydestä. Kilpailevat lehdet ja brittipoliitikot syyttivät Johnsonia valehtelusta, mutta Telegraph kutsui Johnsonin artikkeleita korkeintaan liioitelluiksi. EU:n liittovaltiopyrkimyksiä paljastaneet jutut perustuivat kuitenkin oikeisiin EU-asiakirjoihin.

Palattuaan Brysselistä Englantiin vuonna 1994 Telegraphin varapäätoimittajaksi Johnson alkoi pian nähdä uransa olevan seisahduksissa, joten hän alkoi puhua ystävilleen työpaikan vaihdosta. Johnson oli kirjoittanut poliittista kolumnia The Spectatoriin, ja lähdettyään vuonna 1999 Telegraphista hänestä tuli Spectatorin päätoimittaja vuosiksi 1999–2005. Lehden omistaja Conrad Black pyysi Johnsonia päätoimittajaksi sillä ehdolla, että Johnson samalla jättäisi orastavat poliittiset pyrkimyksensä. Johnson otti työn ja jatkoi samalla edelleen kolumnistina Telegraphissa. Johnson oli Spectatorin päätoimittajana vapaamielinen maltillinen konservatiivi, joka vastusti työväenpuolueen pääministeriä Tony Blairia. Hän oli myös kriittinen YK:n kehitysapua kohtaan, jota hän piti alentuvana uuskolonialismina, ja satirisoi sitä värikkäästi lehdessään. Myöhemmin jotkut näkivät Johnsonin kirjoitukset rasistisina ja käyttivät niitä häntä vastaan.

Konservatiivipuolue asetti Johnsonin vuonna 1995 ehdokkaaksi walesilaisen Clwyd Southin vaalipiirissä vuoden 1997 parlamenttivaaleihin. Seutu oli työväenpuolueen vahvaa kannatusaluetta, ja Johnson ei tullut valituksi.

Konservatiivit pyysivät Johnsonia keväällä 2000 parlamenttiehdokkaakseen Henleyn vaalipiiristä. Spectatorin omistaja Black salli riidan jälkeen Johnsonin lähteä ehdokkaaksi aiemmasta lupauksestaan huolimatta ja jatkaa myös lehden päätoimittajana.

Johnson valittiin parlamenttiin 2001 Henleyn vaalipiiristä. Hän oli konservatiivipuolueen varjohallituksen yliopistokoulutuksesta vastaavana ministerinä vuodesta 2004. Michael Howard kuitenkin erotti hänet hänen valehdeltuaan suhteestaan toimittaja Petronella Wyattiin.

Lontoon pormestarina

Johnson ilmoitti pyrkivänsä Lontoon pormestariksi vuoden 2008 vaaleissa. David Cameronin kerrotaan suhtautuneen aluksi epäillen Johnsonin ehdokkuuteen, mutta toisaalta häntä pidettiin ainoana ehdokkaana, joka voisi lyödä suositun Ken Livingstonen. Kampanjan aikana Johnson joutui pyytämään anteeksi Spectatorissa hänen päätoimittaja-aikanaan julkaistua kirjoitusta, jossa väitettiin mustilla olevan matalampi ÄO.

Johnson sai toukokuun 2008 pormestarinvaalissa 1 168 738 ääntä Livingstonen 1 028 966 ääntä vastaan. Johnsonin valinta Lontoon pormestariksi oli merkittävin konservatiivin saavuttama asema sitten John Majorin vaalivoiton 1992. Se oli myös Johnsonin ensimmäinen merkittävä julkinen vastuuasema.

Tavoitteekseen pormestarina Johnson ilmoitti rikollisuuden ja turhien menojen vähentämisen. Hän asetti erityiseksi huolenaiheeksi Lontoon metron turvallisuuden – metroon lisättiin 440 poliisia ja alkoholin nauttiminen kiellettiin. Johnson hyökkäsi vuonna 2014 voimakkaasti metrolakkoa vastaan, jossa vastustettiin muun muassa lipunmyyntitoimistojen sulkemista.

Ulkoministerinä

Heinäkuussa 2016 Cameronin erotessa pääministerin paikalta Johnson valittiin Theresa Mayn hallituksen ulkoministeriksi. Johnson erosi virasta 9. heinäkuuta 2018.

Brexit

Johnson ilmoitti helmikuussa 2016 kannattavansa Brexitiä eli Ison-Britannian lähtöä Euroopan unionista. Saman vuoden maaliskuussa hän sanoi, että Iso-Britannia voisi seurata Kanadan mallia esimerkiksi kaupankäynnissä ja maahanmuuttopoliittisissa kysymyksissä. Cameron on sanonut, että Johnsonin päätös kannattaa brexitia teki heidän välinsä etäisiksi. Johnson on verrannut EU-projektia Rooman valtakunnan, Napoleon Bonaparten ja Adolf Hitlerin yrityksiin tuoda Eurooppaa yhden auktoriteetin alaisuuteen. Samassa yhteydessä hän sanoi, että brittien tulisi ryhtyä jälleen sankareiksi, kuin Winston Churchillin aikoina, vapauttaa maa ja pelastaa EU itseltään äänestämällä EU-eron puolesta.

Puheenjohtajavaali 2019 ja valinta pääministeriksi

Johnson valittiin konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi ja maan pääministeriksi 23. heinäkuuta 2019. Hänen vastaehdokkaansa oli ulkoministeri Jeremy Hunt.

Vaalivoitto ja ero EU:sta

Joulukuun 2019 parlamenttivaalien jälkeen konservatiiveilla oli parlamentin alahuoneessa 364 paikkaa ja työväenpuolueella 203 paikkaa. Tämä tarkoitti, että konservatiiveilla on suurin parlamentaarinen enemmistö sitten pääministeri Margaret Thatcherin vuoden 1987 vaalivoiton. Konservatiivien suuri vaalivoitto oli myös iso henkilökohtainen voitto pääministeri Johnsonille. Sen turvin hän pystyi toteuttamaan lopulta Britannian eron EU:sta helmikuun alussa 2020.

Sairastuminen koronaan

Maalis-huhtikuussa 2020 Johnson sairastui vakavasti koronaan ja tarvitsi tehohoitoa.

Juhlaskandaali

Johnson sai huhtikuussa 2022 sakot koronapandemian aikana järjestettyjen, koronarajoituksia rikkoneiden juhlien vuoksi, joihin Johnson oli osallistunut tai joita hänen henkilökuntansa oli järjestänyt.

Ero puolueen johdosta

Johnson ilmoitti 7. heinäkuuta 2022 eroavansa konservatiivipuolueen johdosta sen jälkeen, kun moni hänen hallituksensa ministeri oli eronnut hallituksesta epäluottamuksen osoituksena Johnsonia kohtaan. Hän jatkoi pääministerinä siihen asti, kunnes hänelle valittiin seuraaja. Johnson erosi virastaan 6. syyskuuta 2022.

Johnsonin ensimmäinen avioliitto oli Allegra Mostyn-Owenin kanssa vuosina 1987–1993. Marina Wheelerin kanssa Johnson oli naimisissa vuosina 1993–2018. He saivat neljä lasta. Johnson sai Carrie Symondsin kanssa poikalapsen huhtikuussa 2020, tyttölapsen joulukuussa 2021 ja poikalapsen heinäkuussa 2023 ja Johnsonilla on myös yksi avioliittojen ulkopuolinen lapsi, eli yhteensä kahdeksan lasta. Johnson ja Symonds menivät naimisiin toukokuussa 2021.

Johnson tunnetaan eksentrisenä julkkiksena ja hän on yksi tunnetuimpia parlamentin jäseniä. Johnson saavutti julkisuutta oltuaan neljä kertaa Have I Got News for You -tietokilpailun tuomarina ja kolme kertaa panelistina, jossa hänen huumorintajunsa teki hänestä yleisön suosikin. Hän oli myös Top Gearissa "julkkiksena kohtuuhintaisessa autossa" ajamassa Chevrolet Lacettia.

Poliitikkona Johnson on oikeistolaisempi ja konservatiivisempi kuin Cameronin keskustalaiseksi luotsaama konservatiivipuolueen linja. Hän on tukenut George W. Bushia vuosien 2000 ja 2004 vaaleissa, ihailee Yhdysvaltain joukkoja, vastustaa minimipalkkoja ja Kioton sopimusta. Johnson on huumorin varjolla antanut joitain rasistisiksi tulkittuja lausuntoja sekä luonnehtinut Etelä-Afrikkaa apartheidin jälkeen "enemmistödiktatuuriksi" ja sanonut entisten siirtomaiden ongelmien johtuvan siitä, etteivät britit ole enää vallassa. Työväenpuolueen Compass-ajatushautomon julkaiseman raportin mukaan Johnson on "Norman Tebbit -tyyppi pellepuvussa".

•   Vapauden ritarikunta (Ukraina, 2022)

• Bower, Tom: Boris Johnson: The Gambler. Penguin, 2020. ISBN 978-0-753-55493-7.
• Boris Johnson standing for mayor, BBC
• Happy birthday, Boris Johnson, BBC
• Johnson is hardline rightwinger, report claims, The Guardian
• How Boris Johnson finally grew up to grasp his shot at redemption, The Times Online

Viitteet

• Boris Johnson: Friends, Voters, Countrymen, Jottings on the Stump. Harper Collins, 2002

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boris Johnson Wiki Commonsissa