Kansallinen Kokoomus: Suomalainen keskusta-oikeistolainen puolue

Samlingspartiet r.p.), lyhyemmin kokoomus (lyhenne Kok.) on suomalainen keskusta-oikeistolainen puolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2016 lähtien Petteri Orpo. Kokoomuksella on 48 kansanedustajaa eduskunnassa. Kokoomuksella on Euroopan parlamentissa kolme edustajaa: Sirpa Pietikäinen, Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa.

Kansallinen Kokoomus
Samlingspartiet r.p.
Perustettu	1918
Puheenjohtaja	Petteri Orpo
Puoluesihteeri	Kristiina Kokko
Varapuheenjohtajat	Antti Häkkänen Elina Valtonen Anna-Kaisa Ikonen
Ideologia	liberalismi sosiaalireformismi markkinaliberalismi EU-myönteisyys liberaalikonservatismi konservatismi
Poliittinen kirjo	keskusta-oikeisto
Toimisto	Töölönkatu 3 00100 Helsinki
Äänenkannattaja	Nykypäivä
Jäsenmäärä	noin 27 000 (2021)
Värit	sininen
Kansanedustajia	48 / 200 (2023)
Europarlamentaarikkoja	3 / 14 (2019)
Kunnanvaltuustot	1 552 / 8 859 (2021)
Aluevaltuustot	289 / 1 379 (2022)
Kansainväliset jäsenyydet	– Euroopan kansanpuolue – International Democrat Union
Naisjärjestö	Kokoomuksen naisten liitto
Nuorisojärjestö	Kokoomuksen Nuorten Liitto
Varhaisnuorisojärjestö	Kansallinen Lastenliitto
Opiskelijajärjestö	Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta
Kotisivu	kokoomus.fi
Infobox OKNimi-testi OK

Kokoomus kuvaa itsensä moniarvoiseksi puolueeksi, jonka maailmankuva perustuu liberalismiin sekä demokratiaan. Kokoomuksen periaateohjelman (2018) painopisteitä ovat sivistys, demokratia, kansainvälisyys sekä kestävä kehitys. Puolue korostaa yksilökeskeisyyttä ja ihmisoikeuksia. Kokoomuksen kannattajien keskuudessa korostetaan individualismia sekä yksilön vapautta ja vastuuta.

Kokoomuksen perustivat 9. joulukuuta 1918 Helsingin vanhalla ylioppilastalolla Suomalaisen ja Nuorsuomalaisen Puolueen monarkiaa kannattaneet jäsenet. Puolueesta käytettiin vuoteen 1951 asti nimeä Kansallinen Kokoomuspuolue. Kokoomus on ollut 1970-luvulta lähtien noin 20 prosentin kannatuksellaan yksi Suomen suurista puolueista.

Kokoomuksen pää-äänenkannattaja on neljännesvuosittain ilmestyvä Nykypäivä-lehti. Kokoomus on Euroopan kansanpuolueen sekä Konservatiivisen internationaalin jäsen.

Pääartikkeli: Liberalismi, Liberaalikonservatismi

Kokoomuksen aatteellinen perusta on moniarvoisuus, joka perustuu liberalismiin sekä demokratiaan. Kokoomuksen periaateohjelman (2018) prioriteetteja ovat sivistys, demokratia, kansainvälisyys sekä kestävä kehitys. Poliittisesti kokoomus on keskusta-oikeistolainen ja korostaa yksilökeskeisyyttä ja ihmisoikeuksia. Toisesta maailmansodasta lähtien puolueen johto on ollut kallellaan liberaalimpaan suuntaan ja suhteessa länsieurooppalaisiin veljespuolueisiin, poliittiset linjat ovat olleet 1970-luvulta lähtien enemmän vasemmalla.

Alkujaan kokoomus oli isänmaallis-kansallinen ja konservatiivinen puolue. Valtiomuotokysymyksessä kokoomus kannatti monarkiaa ja oli luonteeltaan oikeistolainen ja antikommunistinen. 1950-luvulla puolue siirtyi periaateohjelmissaan ensin dynaamiseen konservatismiin ja sittemmin 1970–80-luvulla liberalismiin. 1990-luvulta lähtien ohjelmassa ovat korostuneet ympäristökysymykset.

Puolueen aatemaailmassa ovat säilyneet konservatismille ja liberalismille yhteiset asiat, kuten länsimainen demokraattinen valtio- ja yhteiskuntajärjestys, kansalaisten perusoikeudet sekä vapaa markkinatalous. Konservatiiveille tärkeissä asioissa ja arvoissa, jotka poikkeavat liberalismista, kokoomus on valinnut yksinomaan liberaalin näkemyksen. Erityisesti pakolaiskysymyksissä sekä ympäristökysymysten omistusoikeudellisissa linjoissa kokoomuksen politiikka on muistuttanut enemmän vasemmistoliberalismia ja sosialismia kuin porvarillisuutta. 2010-luvulta lähtien jännitteet konservatiivien ja liberaalien välillä ovat kasvaneet.

Pääartikkeli: Kansallisen Kokoomuksen historia

Kokoomuksen perustaminen ja alkuvuodet (1918–1945)

 

Kokoomus perustettiin nimellä Kansallinen Kokoomuspuolue vuoden 1918 sisällissodan jälkeen, kun vanha- ja nuorsuomalaiset monarkistit yhdistyivät. Puolueen aatteellinen linja oli tasapainoilua vanhasuomalaisen konservatiivisen keskustalaisuuden ja nuorsuomalaisen talousliberaalin oikeistolaisuuden välillä. Yhteistä ryhmille oli lujan, mutta rajoitetun, valtion rakentaminen, joka estäisi kommunististen vallankaappausyritysten kaltaisten tilanteiden syntymisen.

Kokoomus oli alusta lähtien konservatiivinen puolue. Talousliberalismi tuli mukaan puoleen ohjelmiin vuoden 1922 puoluekokouksessa. Kokoomus puolusti vapaussodan perintöä, kansallisia saavutuksia sekä pääomapiirien etuja. Puolueessa pelättiin erityisesti poliittisen keskustan: maalaisliiton ja edistyspuolueen lähentymistä sosiaalidemokraattien kanssa. Kokoomus suhtautui jyrkästi marxilaisuuteen. Viimeistään vuodesta 1922 lähtien talousliberalismin, sosiaalireformismin ja arvokonservatismin painotukset puolueessa ovat vaihdelleet.

1920-luvun puolivälissä kokoomuksesta valittiin pääministeriksi Lauri Ingman (1924–25) ja tehtävän peri Antti Tulenheimo (1925). Samaan aikaan oikeistolaisuus ja aitosuomalaisuus vahvistuivat. Kokoomuksessa aitosuomalaisuus askarrutti erityisesti vanhasuomalaisia, sillä kielikysymykset ajoivat RKP:n yhteistyöhön sosiaalidemokraatien kanssa ja aitosuomalaisuus siten häiritsi taistelua marxilaisuutta vastaan. Kokoomuksessa pidettiin tärkeänä sitoutumista läntiseen kulttuuriin ja siten myös Ruotsiin.

 

1930-luvun vaihteessa kommunisminvastainen ja kommunismin pelko tiivistyi. Kokoomuslaiset katsoivat puolustavansa kansallisvaltiota ja kielitaistelu koettiin lyhytnäköisenä pelinä. Lapuanliikkeen nousu johti myös kokoomuksen aseman vahvistumiseen. Pehr Evind Svinhufvud nousi pääministeriksi ja kokoomus peri poikkeuslakien myötä lähes kaikki kommunistien menettämät paikat. Oikeiston massaliike ja muilutukset kuitenkin suututtivat puolueen vanhasuomalaisia. Svinhufvud nousi presidentiksi 1931 ja korosti erityisesti laillisuutta ja vakautta. Svinhufvudin ja arkkipiispaksi nousseen Ingmanin radiopuheet keräsivät arvostusta ja veivät puhdin kapinaliikkeeltä.

Kokoomuksen sisällä lapuanliikkeelle oli myös ymmärrystä, mikä jakoi puoletta jyrkkiin ja maltillisiin. Uusi Suomi oli jyrkkien omistuksessa ja tunnustautui marxilaisvastaiseksi ja puolustusystävälliseksi konservatismin kannattajiksi. Myös Vaasa-lehti tuki julkisesti Lapuan liikkeen toimia. Kokoomus suhtautui parlamentarismiin myönteisesti ja osa kokoomuslaisista vastusti liikkeen väkivaltaisuuksia ja laittomuuksia. Puolue solmi IKL:n kanssa vaaliliiton ja teki eduskunnassa välikysymyksen SDP:n lakkauttamisesta, mutta tuloksena oli ennätyksellisen huono vaalitulos. Vaalitappion jälkeen puheenjohtajaksi tuli maltillista siipeä edustava Paasikivi, joka teki selvän pesäeron IKL:een.

Paasikiven kaudella kokoomus erottautui radikaaleista liikeistä ja poliittisesti kritiikki suuntautui erityisesti marxilaisuutta ja vasemmistolaisuutta kohtaan. IKL:ää Paasikivi kritisoi erityisesti vallankumouksellisen luonteen vuoksi. Puolue kannatti selvästi talousliberaaleja oppeja ja puolue löysi yhteisen toimintalinjan. Samanaikaisesti puolueessa esiintyi voimakasta suomalaislinjaa runoilija V. A. Koskenniemen johdolla. Kokoomus suuntautui kohti Pohjoismaita ja erkani yhteistoiminnasta IKL:n suuntaan. Vuoden 1936 eduskuntavaaleissa puolue sai vaalivoiton ja Paasikivi siirtyi lähettilääksi. Paasikiveä seurasi puheenjohtajana nuorsuomalainen kansanmies Pekka Pennanen aisaparinaan Edwin Linkomies.

1930-luvulla kokoomus suhtautui vielä 1920-lukua jyrkemmin sosiaalidemokraatteihin. Kokoomuksen kannalta tämä johti oppositioon jäämistä. Oppositiokritiikissään kokoomus oli maltillinen, mutta huolestunut punamultahallituksen haluttomuudesta kehittää sotilaallista turvallisuutta. Kokoomus piti sisäministeri Urho Kekkosen tekemää IKL:n lakkauttamista turhana ja otti jo arvovaltasyistä IKL:n suojelukseensa. Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa kokoomus lisäsi paikkamääränsä viidellä. Sotien aikana puoluetoiminta laantui, mutta sisäisesti sota-aika osoitti kokoomuksen perusteesit kommunismin vaarallisuudesta ja maanpuolustuksen vahvistamisen tarpeellisuudesta oikeaksi.

Liberalisoituminen maailmansodan jälkeen (1945–1995)

 

Toisen maailmansodan jälkeen äärivasemmistolaisten puolueiden toiminta sallittiin, mikä johti vasemmiston julkiseen toimintaan sekä puolueorganisaatioiden vahvistumiseen Maalaisliiton ja SKDL:n johdolla. Kokoomus jäljitteli puolueita parhaansa mukaan. 1950-luvun jälkipuoliskolla kokoomus teki yhteistyötä SDP:n asevelisiiven kanssa.

Vuoden 1945 vaaleissa kokoomus puolusti perinteisiä arvoja. Kokoomus sai 20 uutta kansanedustajaa, joista useimmat olivat rintamamiehiä tai pappeja. Puolueen johtoon tulivat aseveljet ja kritiikki sosiaalidemokraatteja kohtaan loppui. Kokoomuksen sotapolvella oli hyvät suhteet asevelisosialisteihin, joihin he luottivat. Monet palasivat passiiviseen vastarintaan, mutta kokoomuksen nuoret asettuivat taisteluun kommunismia vastaan. Äärivasemmistoa kritisoitiin kokouksissa, vaikka tiedettiin Valpon etsivän istuvan salissa. Kokoomusnuoria vastaan tehtiin pidättämisiä, kotietsintöjä, henkilökohtaisia uhkailuja, vääriä salaliittosyyteitä ja jopa järjestö lakkautettiin. Syksyllä 1947 Päiviö Hetemäki johti välikysymystä valtiollisen poliisin laittomasta toiminnasta ja vuonna 1948 kokoomus esitti sisäministeri Yrjö Leinolle epäluottamuslausetta, joka meni läpi. YYA-sopimuksen kohdalla puolue palasi vanhasuomalaiseen linjaan ja hyväksyi sopimuksen.

Kokoomuksen jakautuminen sai alkunsa 1950-luvun lopulla, kun puolueen oikea laita halusi yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa ja vasen laita haki yhteyttä Urho Kekkosen Maalaisliittoon. Kokoomuksen poliittiset vastustajat syyttivät puoluetta taantumuksellisuudesta konservatismin ollessa puolueen aatteelisena perustana. Vaikka syytökset olivat osittain puhdasta poliittista propagandaa, väitteet taantumuksellisuudesta kiusasivat kuitenkin puoluetta. Puolue katsoi tarpeelliseksi selittää konservatismin ja yhteiskunnallisen kehityksen suhdetta taantumuksellisuusväitteiden kumoamiseksi.

Vuonna 1957 kokoomus hyväksyi uuden periaateohjelman, joka oli laadittu dynaamisen konservatismin ajatusten mukaisesti. Puolue vähensi konservatiivisia painotuksia ja omaksui liberaalimman suuntauksen. Aatteellisena pohjana oli kuitenkin vielä selkeästi konservatismi. Ohjelman keskeinen sisältö oli halu seurata yhteiskunnassa tapahtuvaa muutosta. Vuoden 1970 periaateohjelmassa puolueen linjaa kehitettiin kohti individualismia ja yksilökeskeisyys tuli mukaan kokoomuksen ohjelmaan vuonna 1981. Jyrki Jokisen väitöstutkimuksen mukaan Kansallinen Kokoomus kehittyi löyhästä vaalipuolueesta kiinteäksi puoluejärjestöksi vasta 1970-luvulla.

1960-luku: Opiskelijaliikkeen kritiikki osuu konservatiiviseen kokoomukseen

1960- ja 1970-lukujen vaihteessa perinteinen konservatismi joutui sekä liberaalien että sosialistisen vasemmiston hyökkäyksen kohteeksi. Erona aiempiin vuosikymmeniin oli erityisesti kritiikin kohdistuminen taloudellisen järjestelmän ulkopuolella oleviin konservatiivisiin arvoihin. Isänmaallisuus, kansallinen perinne, maanpuolustus ja moraaliset arvot muodostuivat yleisesti vihattavaksi pahaksi, jota "hyvänä" vastakohtana edustivat sosialismi ja kommunismi. Vuosikymmenen vaihteessa opiskelija- ja nuorisopolitiikassa kaikki suomalaiset puolueet muodostivat ns. yleisdemokraattisen rintaman, joka äärivasemmistolaisen kommunismin johdolla suuntasi toimintansa sosialististen päämäärien hyväksi kokoomusta vastaan.

Opiskelijapolitiikassa vaikutti tuolloin voimakas vasemmistolaisuuden aalto, joka heijasutui taistolaiskommunismin leviämiseen ja porvarillisessakin nuorisossa haluttiin asettaa yhteiskunnan perinteinen arvomaailma kyseenalaiseksi. Kehitykseen liittyi yhteiskunnallinen murros maaseutumaisesta rakenteesta kaupunkiasutukseksi. Konservatismin vastaista ilmapiiriä edisti itsesensuurin ja suomettuneisuuden ilmapiiri. Konservatismin maineeseen vaikutti myös kokoomuksen oma halu päästä irti "oikeistopuolueen leimasta".

Kokoomus hallituspaitsiossa (1966–1987)

Pääartikkeli: Kokoomuksen remonttimiehet

Kokoomus asetti oman presidenttiehdokkaan vuoden 1968 presidentinvaaleihin, minkä arvellaan heikentäneen myöhemmin sen mahdollisuuksiin päästä hallitukseen. Esimerkiksi vasemmiston vuoden 1970 vaalitappion jälkeenkin kokoomus pysyi oppositiossa.^lähde? Kokoomus kannatti selektiivistä koulutusjärjestelmää ja vastusti kansanrintaman ajamaa peruskoulu-uudistusta, jota nimitettiin halveksivasti "subventiosivistykseksi". Vuodesta 1966 lähtien kokoomus joutui pitkäksi ajanjaksoksi yhtämittaiseen oppositioon ja ajanjaksolla puolue alkoi muuttamaan linjaansa niin sisä- kuin ulkopoliittisesti.

 

Vuoden 1970 eduskuntavaalien edellä puolueen nuorten radikaalisiipi kokosi remonttimiesten ryhmän, joka sittemmin johti Suomalaisen Yhteistyöliiton perustamiseen. Ryhmä pyrki profiloimaan puoluetta niin, että siitä tuli yhteistyö- ja hallituskelpoinen. Ryhmä tuki määrätietoisesti Urho Kekkosta ja hänen ulkopolitiikkaansa. Ryhmä pyrki karistamaan myös "äärioikeistolaista leimaa", mitä on kuvannut puolueen käyttämät nimitykset. Juha Rihtniemen tultua puolueen puheenjohtajaksi 1965 ryhdyttiin puhumaan maltillisesta oikeistosta. Ilkka Suomisen kaudella puolue on käyttänyt samasta suuntauksesta nimitystä "keskustaoikeistolaisuus". Puolueen konservatiivit järjestäytyivät "junnilalaisiksi" vuonna 1978.

Vuoden 1970 periaateohjelmauudistuksessa ratkaisevaa oli kokoomuksen aattellisen perustan muuttaminen eikä pelkästään puolueen kannattajamäärän lisääminen. Kokoomus ei halunnut pitää konservatismia yksinomaisena ideologisena aatteenaan, vaan aatteelliseksi perustaksi otettiin samanaikaisesti liberalismi ja konservatismi. Kokoomus siirtyi aatteellisesti oikeistosta kohti keskustaa ja luopui kutsumasta itseään konservatiiviseksi puolueeksi. Ohjelmassa ei kuitenkaan sisältynyt vielä konservatismia vastaan suunnattuja kannanottoja. Ohjelmallisesti puolue ei maininnut enää kommunismia, minkä on tulkittu johtuvan pyrkimyksestä välttää Neuvostoliittoa ärsyttäviä lausumia. Konservatiivit jäivät puolueen sisällä paitsioon, ensin Rihtniemen voittaessa Junnilan äänin 269–89. Vuoden 1977 puheenjohtajavaalissa holkerilaiset miehittivät kaikki puheenjohtajapaikat. Remonttimiesten kaudesta lähtien puolueen suuntausta ovat rakentaneet puolueen oma keskusta, vasen laita ja nuorten siipi. 1970-luvulla kokoomus alkoi korostaa vapautta ja suvaitsevuutta.^lähde? Perinteisemmän arvolinjan kannattajia meni muihin puolueisiin.^lähde?

Vuoden 1969 puoluekokouksessa kokoomuksen suhtautuminen kommunisteihin muuttui täysin, lähinnä käytännöllis-poliittiseksi kysyymykseksi. Kokoomus pyrki todistelemaan ulkopoliittista kelvollisuuttaan Harri Holkerin ja Ilkka Suomisen puheenjohtajakausilla, mikä merkitsi varauksetonta tukea Kekkosen ulkopolitiikalle. Kokoomus hyväksyi poikkeuslain, jolla Kekkonen valittiin poikkeuslailla presidentiksi vuosiksi 1974–1978 ilman vaaleja. Puolueen oppositio irtosi kokoomuksesta perustaen Perustuslaillisen Kansanpuolueen.

1980-luvun politiikassa kokoomuksen tavoiteohjelmat perustuivat yksinomaa ja ainoastaan liberalismiin. Kokoomuksen osalta kyseessä oli tietoinen valinta siten, että liberalismi tuli puolueen ideologiaksi. Puolue pyrki vähitellen totuttamaan liberalismin kannattajaksi myös sellaiset, jotka alun perin olivat konservatiiveja.

Toukokuussa 1981 puoluekokouksessa puheenjohtaja Ilkka Suominen esitti, että noin kymmenen vuoden kuluttua umpeutuvaa YYA-sopimusta jatkettaisiin ja päätös siitä tehtäisiin ennen vuotta 1984. Näin kokoomus ehti ensimmäisenä puolueena esittämään YYA-sopimuksen jatkamista. Muutama päivä sen jälkeen eduskunnassa nousi kysymys siitä, kuinka suurella summalla valtio tukee Rauhanpuolustajien Ydinaseeton Pohjola -kampanjaa. Hallitus esitti 100 000 markkaa, mutta eduskunnan valtiovarainvaliokunta kokoomuslaisten tuella nosti määrärahan 200 000 markkaan. Kokoomus kuitenkin jätettiin oppositioon aina vuoteen 1987 saakka.

Hallitukseen kokoomus nousi 21 oppositiovuoden jälkeen vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin nimitettiin Holkerin sinipunahallitus, vaikka kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta olivat tehneet porvarisopimuksen tavoitteenaan muodostaa porvarihallitus vaalien jälkeen. Vuosina 1987–1991 toimineen hallituksen suurimmat puolueet olivat sosiaalidemokraatit ja kokoomus. Vaalien 1991 jälkeen muodostettiin Esko Ahon porvarihallitus, jota johtivat keskusta ja kokoomus.

Vuonna 1988 kokoomuksen puoluevaltuusto hyväksyi yksinomaa liberaalin tavoiteohjelman, jonka tavoite oli yksilöllisyydelle ja tasa-arvoisuudelle perustuva yhteiskunta. Liberalistisesta yksilönvapauskäsityksessä mentiin sosiaaliliberalismin suuntaan asettamalla yksilönvapauden rajoitukseksi elinympäristön muuttaminen oikeaan suuntaan, jolla tarkoitettiin ympäristönsuojelua, yhteiskuvastuuta ja sosiaalista osaamista. Puolue ei enää asettanut Suomea tai suomalaisia ensisijaiseen asemaan, jolloin liberaalista ihanteesta tuli ainoastaan maailmanlaajuista. Puolueen ohjelmaan sisältyi myös ajatus, ettei Suomi kantanut "riittävää vastuuta maailman pakolaisongelmasta".

Sinivihreä ja kansainvälistyvä puolue (1995–)

1990-luvun periaateohjelmaissa kokoomus siirtyi perinteisestä liberalismista sosiaaliliberalismiin. Vuoden 1993 periaateohjelmassa kokoomuksen liberaali aatteelinen perusta korvattiin ekologisen ympäristönsuojelun ideologialla. Liberalismi säilyi mukana keskeisenä aatteena, mutta liberalismi joutui alisteiseen asemaan ympäristönsuojeluun nähden. Aikaisemmin ympäristönsuojelu oli mukana ohjelmissa osana yhteiskunnallisia tavoitteita, mutta vuoden 1993 periaateohjelmassa ympäristönsuojelun kysymys nousi kokoomuksen itsenäiseksi perusarvoksi muiden rinnalle. Ympäristönsuojelun alle jäivät mm. monikulttuurisuusajatus, yksityinen omistusoikeus sekä vapaa markkinatalous. Periaateohjelmassa korostettiin myös laajaa elämäntapaa koskevaa valinnanvapautta

Kokoomuksen Nuorten Liitto alkoi vaatia keväällä 1990 ensimmäisenä merkittävänä ja näkyvänä poliittisena organisaationa Suomen jäsenyyttä Euroopan unionissa. Vuonna 1991 kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Pertti Salolainen. Salolainen nousi kokoomuksen johtoon Suomisen vahvan johtajakauden jälkeen. Vuonna 1993 Maija Perho haastoi Salolaisen häviten, mutta vuonna 1994 Sauli Niinistö valittiin puheenjohtajaksi.

Ensimmäisissä eurovaaleissa puolueen ääniharava oli nuori Kirsi Piha.

Keskustan vuoden 1995 vaalitappion jälkeen kokoomus muodosti kaksi hallitusta sosiaalidemokraattien kanssa. Paavo Lipposen I (1995–1999) ja II hallitusta (1999–2003) kutsuttiin sateenkaarihallituksiksi. Sinipunapohjan laajennuksena olivat yleensä vihreät, vasemmistoliitto ja ruotsalainen kansanpuolue.

Niinistön vahvan puheenjohtajakauden jälkeen kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Ville Itälä vuonna 2001. Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Koskinen ja Jyrki Katainen. Eduskuntavaaleissa 2003 kokoomus sai 18,6 prosentin ääniosuuden ja eduskuntaan valittiin 40 kokoomuslaista kansanedustajaa. Kokoomus siirtyi oppositioon, kun keskustan Anneli Jäätteenmäki ei ottanut kokoomusta hallitukseen.

Kokoomuksen puoluekokous valitsi 5. kesäkuuta 2004 puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Jyrki Kataisen. Kataisen kaudella kokoomus nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, kunnallisvaaleissaa 2008, europarlamenttivaaleissa 2009 sekä eduskuntavaaliessa 2011. Vuodesta 2007 kokoomus oli hallituksessa ja vuodet 2011–2015 pääministeripuolueena Jyrki Kataisen johtamassa hallituksessa. Kataisen kaudella kokoomus alkoi korostamaan "järkivihreää" ilmasto- ja energiapolitikkaa. Merikukka Forsiuksen loikatessa kokoomukseen marraskuussa 2010, puolueesta tuli ensimmäistä kertaa eduskunnan suurin puolue. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa kokoomuksen entinen puheenjohtaja Sauli Niinistö valittiin presidentiksi.

 

Katainen luopui kymmenen vuoden jälkeen kokoomuksen puheenjohtajuudesta ja samalla pääministeriydestä vuonna 2014. Kesäkuussa Lahden puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi ja samlla pääministeriksi valittiin Alexander Stubb. Kataisen ja Stubbin kausilla hallitus leikkasi voimakkaasti koulutusmenoja ja leikkauslinja jatkui myös keskustan johtamassa Sipilän hallituksessa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa kokoomus putosi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi. Vuonna 2015 liikkeelle lähteneessä Sote-uudistuksessa puolue vaati kansalaisen valinnanvapautta siten, että sote-alalla olisi myös yksityistä palveluntarjontaa. Stubbin kautta kokoomuksen johdossa arvosteltiin epäonnistuneeksi. Hävittyjen vaalien lisäksi Stubb haastoi kokoomuseliittiä arvostelemalla työmarkkinajärjestelmää.

Stubbin jälkeen kokoomuksen puheenjohtajaksi valittiin Petteri Orpo kesäkuussa 2016. Orpo otti Stubbin paikan valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa. Orpon kaudella kokoomus on ollut suurin puolue kuntavaaleissa 2017 ja 2021 sekä eurovaaleissa 2019. Vuoden 2017 kuntavaaleissa kokoomuksen kampanjoi näkyvästi Jan Vapaavuoren pormestarikampanjalla ja vuoden 2019 vaaleissa puolue halusi siirtää verotuksen painopistettä kulutukseen ja haittoihin. Eduskuntavaaleissa 2019 kokoomus jäi kolmanneksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi, eikä päässyt Rinteen hallitukseen. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa puolue nousi eduskunnan suurimmaksi 48 kansanedustajallaan.

Alexander Stubb valittiin presidentiksi vuoden 2024 vaaleissa. Valinnan myötä niin Suomen presidentti, pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri kuin puolustusvaliokunnan puheenjohtajakin olivat kokoomuslaisia. Myöhemmin lista täydentyy vielä EU-komissaarilla. Tilannetta kutsuttiin ”värisuoraksi”.

Tämä artikkeli tai sen osa painottuu liikaa joihinkin aiheen osa-alueisiin. Artikkelia tulisi muuttaa tasapainoisemmaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelin osio on kirjoitettu päivänpolitiikan kautta. Osion tulisi kuvata suurempia linjoja ottaen huomioon puolueen elinkaaren eikä niinkään yksittäisten ihmisten kannanottoja ja tekoja.

Talouspolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kokoomus haluaa pienentää ansiotuloveroastetta sekä yritysten verotusta. Puolue kustantaisi verotulojen vähentymisen leikkaamalla julkisista palveluista.

Puolue haluaa nostaa kulutuksen verotusta korkeammaksi. Puolue kannattaa haittaverojen nostamista, kuten tupakan ja alkoholin nykyistä korkeampaa verottamista, sekä ympäristöä kuluttavan toiminnan verotusta. Puolue on myös esittänyt uutta "terveysperustaista veroa".

Autoilun verotuksessa kokoomus haluaa siirtää verotusta autojen hankinnasta kohti auton käyttöä ja päästöjä. Kokoomus haluaa poistaa autoveron ja korottaa ajoneuvoveroa. Puolue haluaa korottaa kotitalousveronvähennystä. Erityisesti verovähennys halutaan kohdistaa yli 75-vuotiaille, jotta nämä ostaisivat yksityisiä kodinhoitopalveluita yrityksiltä enemmän.

Sosiaalipolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kokoomuksen päämääränä on leikata sosiaaliturvaa ja etuuksia nykyistä matalammaksi. Puolue haluaa pienentää työttömyystukea, toimeentulotukea ja asumistukea. Puolueen tavoitteena on leikata vuonna 2023 asumistuesta 350 miljoonaa euroa ja ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta 400 miljoonaa. Leikkauksia toimeentulotukeen tehtäisi muun muassa lisäämällä uusi asumistuen omavastuumaksu.

Työttömien etuudet puolue halusi vuonna 2023 leikata alaspäin vuoden 2019 tasolle. Esimerkiksi vuonna 2019 työmarkkinatuki oli keskimäärin 736 euroa, kun 2023 sen taso on 768 euroa kuussa. Työmarkkinatuesta peritään lisäksi 20 prosentin vero. Leikkaus pienentäisi tukea 4,1 % eli 32 euroa kuussa.

Kokoomus haluaa, ettei jatkossa työttömyystukea korotettaisi elinkustannusten verran, vaan palkankorotusten verran. Hallituksessa ollessaan vuonna 2016 kokoomus oli mukana "jäädyttämässä indeksiä", jolloin sosiaalietuuksia ei nostettu elinkustannusten kasvun mukaisesti.

Puolue haluaa lyhentää ansiosidonnaisten tukien myöntämisen nykyisestä jopa 500 päivästä 200 päivään. Lisäksi Kokoomuksen tavoitteena on tiukentaa ansiosidonnaisen tuen myöntämistä niin, että sitä saisi vasta 12 kuukauden työnteon jälkeen. Kokoomus haluaisi poistaa työttömyystuen maksun ensimmäiseltä seitsemältä työttömyyspäivältä. Kokoomus oli Sipilän hallituksessa ottamassa käyttöön paljon kritisoitua aktiivimallia, jonka Marinin hallitus toteutti myöhemmin muutoksilla.

Kokoomus oli Sipilän hallituksessa toteuttamassa Perustulokokeilua vuosina 2017–2018. Osallistujat saivat siinä 560 euroa kuukaudessa ilman ehtoja. Kokeilua vetänyt kokoomuksen Paula Risikko olisi kuitenkin halunnut lisätä rahan saamiselle ehtoja. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen olisi halunnut ottaa mukaan kokeiluun työttömien lisäksi myös opiskelijoita.

Kokoomuksen 2020 periaateohjelmassa kannatetaan mielenterveyspalvelujen terapiatakuuta.

Työvoimapolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kokoomus haluaa lisätä etätöitä ja laajentaa kotitalousvähennyksen koskemaan laiteinvestointeja.

Kokoomus näkee että työperäinen maahanmuutto pitäisi tuplata. Puolue keskittäisi työperäiseen maahanmuuttoon liittyvät asiat yhteen virastoon.

Puolue haluaa poistaa ammattiliittojen jäsenyyden verovapauden. Puolue haluaa laajentaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan myös työttömyyskassaan kuulumattomille.

Elinkeino- ja yrityspolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kokoomus on muun muassa kannattanut aukioloaikojen vapauttamista ja Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ehdotti vuonna 2008 helsinkiläisille vapauksia aukiolokielloista keskustan elävöittämiseksi. Puolue ajaa vahvojen alkoholijuomien myymistä ruokakaupoissa ja kioskeissa. Puolue alentaisi alkoholijuomien verotusta ravintoloissa.

Kokoomus kannatti taksiliikenteen säännöstelyn purkamista.

Kokoomus haluaa leikata 2023 varjobudjetissaan yritystukia, mutta lisäisi rahoitusta tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Suomen ulkopolitiikan tärkein tehtävä on kokoomuksen mukaan varmistaa Suomen turvallisuuden ja suomalaisten hyvinvoinnin sekä kaupallisten etujen toteutuminen. Kokoomuksen tavoitteena on turvallinen Suomi, joka on erottamaton osa läntistä arvo-, talous- ja turvallisuusyhteisöä.

Kokoomus on kannattanut vuodesta 2006 Suomen Nato-jäsenyyttä ja pitää tärkeänä aktiivista jäsenmaan roolia Natossa ilman rajoituksia toimintaan osallistumiselle. Puolue kannattaa vahvoja transatlanttisia suhteita Yhdysvaltojen kanssa ja tiiviin puolustusyhteistyön jatkamista Britannian kanssa Brexitistä huolimatta. Kokoomus pitää myös Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä tärkeänä.

Vuoden 2023 eduskuntavaaliohjelmassaan kokoomus painotti uskottavan, itsenäisen maanpuolustuksen tärkeyttä. Kokoomus kannattaa puolustusmenojen pitämistä vähintään Naton vaatimalla tasolla (2 % BKT:sta), mutta puolueen mielestä tuli selvittää nostoa pitkällä aikavälillä 2,5 %:n tai 3 %:n tasolle BKT:stä. Puolue kannattaa kutsuntojen laajentamista koskemaan koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta ja kertausharjoitusten määrän lisäämistä.

Kokoomus kannatti vuoden 2023 vaihtoehtobudjetissaan 8 miljoonan euron lisämäärärahaa poliisille ja pitkän aikavälin tavoitteena Suomen poliisien määrän nostamista 8 000 poliisiin aikaisemmasta 7 500 poliisista. Lisäksi kokoomus lisäisi palomiesten koulutusmääriä 3,8 miljoonan euron lisämäärärahalla Pelastusopistolle.

Kehitysyhteistyössä kokoomus kannattaa painopisteen siirtoa jäsenvaltioilta EU:lle voimavarojen vaikuttavuuden maksimoimiseksi säilyttäen kuitenkin mahdollisuuden toteuttaa kansallisesti täydentäviä kehitysyhteistyöhankkeita, esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeuksien vahvistamisessa. Kokoomuksen mielestä taloudellisen tuen ehtona tulee olla se, että tukea saavat valtiot ottavat vastaan omat kansalaisensa, jos näillä ei ole laillista perustetta oleskeluun Suomessa. Kehitysavulla tulee pyrkiä edistämään demokratiaa, oikeusvaltiota ja korruption torjuntaa sekä tasa-arvoa ja kestävää kasvua.

Eurooppapolitiikka

 

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Politiikka ja tavoitteet-osio perustuu vanhoihin ohjelmiin. Uusin periaateohjelma on vuodelta 2018.

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kokoomus pitää Euroopan unionia Suomen ensisijaisena viiteryhmänä ja vaikutuskanavana kansainvälisessä toiminnassa. Suomen EU-kansanäänestyksessä kokoomuksen kannattajat tukivat jäsenyyttä selkeämmin kuin minkään muun puolueen kannattajat. Puolue suhtautuu myönteisesti Euroopan puolustusyhteistyöhön. Kokoomus katsoo, että Euroopan unionia on kehitettävä parlamentaariseen suuntaan, komission vastuunalaisuutta lisättävä, ja EU:n on käytettävä varoja vastuullisemmin. Kokoomuksen mielestä suurempi osuus Euroopan unionin varoista on käytettävä tutkimukseen, teknologiaan, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja ulkopolitiikkaan. Tärkeällä sijalla ovat Itämeren suojelu ja ehtyvien luonnonvarojen varjeleminen.

Ympäristöpolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Vuoden 2011 ympäristöohjelman mukaan kokoomus haluaa tehdä Suomesta maailman ensimmäisen hiilineutraalin yhteiskunnan, nostaa Suomi ympäristöteknologian ykkösmaaksi sekä nostaa suomalaiset maailman ympäristötietoisimmaksi kansaksi. Puolue näkee talouskasvun ympäristötekojen edellytyksenä.

Vuoden 2020 periaateohjelmassa Kokoomus "ajaa tiukkaa ympäristöpolitiikkaa ja tähtää hiilinegatiiviseen tulevaisuuteen". Puolue tahtoo lopettaa turpeen energiapolton vuoteen 2032 mennessä ja lisätä pienydinvoimaa, ydinvoimaloita ja tuulivoimaloita, sekä kotien lämmityksen irrottamista öljylämmityksestä. Vuoden 2023 budjetissa puolue kuitenkin leikkaisi kivihiilen korvaamisen investointituesta. Kokoomus on valmis tukemaan raskasta teollisuutta sähköveron kevennyksillä.

Syksyllä 2022 Keskusta liittoutui Kokoomuksen kanssa ja poisti ympäristönsuojelulaista uhanalaisten luontotyyppien huomioimisen kaavoituksessa. Samalla vesilaista poistui vesistöihin liittyviä uhanalaisia luontotyyppejä. Tämä harmitti erityisesti Suomen Luonnonsuojeluliittoa.

Aluepolitiikka

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

 

Kokoomus tähtää aluepoliitikassaan elinvoimaisten ja kasvavien kaupunkien Suomeen. Kaupunkia ympäröivien alueiden tehtävä on kokoomuksen mukaan tuottaa puhdasta ja ympäristöystävällistä ruokaa, luoda kannattavaa yritystoimintaa sekä tarjota virkistystä ja elämyksiä matkailijoille ja mökkeilijöille. Kokoomus on halunnut lisätä uusia raideyhteyksiä. Bioenergialla ei kokoomuksen mielestä voida riittävässä määrin korvata nykyistä energiatarvetta.

Sipilän hallituksessa valtiovarainministeri Petteri Orpo jäädytti kuntien avustusten indeksin – eli inflaation mukaiset korotukset jätettiin tekemättä.

•  
  Kokoomuksen leijona.
•  
  Kokoomuksen tunnus vuodelta 1996.
•  
  Kokoomuksen tunnuksena toiminut ruiskaunokki 2000-luvulla.
•  
  Kokoomuksen aiemmin käytössä ollut tunnus.
•  
  Kokoomuksen tunnus vuodesta 2014 vuoteen 2020 asti.
•  
  Kokoomuksen nimitunnus.

 

 

Puolueen johto koostuu puheenjohtajasta, puoluesihteeristä ja kolmesta varapuheenjohtajasta.

Kokoomuksen toimintaan voi sen paikallisyhdistysten lisäksi osallistua muun muassa puolueen nuorisojärjestön (Kokoomusnuoret), opiskelijajärjestön (Kokoomusopiskelijat) tai naisjärjestön Kokoomuksen naisten liiton kautta. Kokoomus julkaisee Nykypäivä-lehteä ja Verkkouutiset-julkaisua.

Kokoomusta johtaa puoluekokousten välillä puoluehallitus, jossa on edustettuina vaalipiireihin perustuvien kokoomuksen piirijärjestöjen lisäksi valtakunnalliset jäsenliitot. Puoluehallituksen valitsee puoluevaltuusto.

Eduskuntaryhmä

Pääartikkeli: Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallista Kokoomusta eduskunnassa edustaa Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä. Eduskuntaryhmä toimii kokoomuslaisten kansanedustajien yhteistyöelimenä. Eduskuntaryhmän merkitys eduskuntatyössä on keskeinen: kokouksissa keskustellaan ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä ja muodostetaan kantoja eduskunnan käsittelyssä olevaan asiaan. Valtiopäiväkaudella 2019–2023 Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmän muodostaa 37 kansanedustajaa. Ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Kai Mykkänen.

Piirijärjestöt

Kokoomus toimii kunkin vaalipiirin alueella omana järjestönään. Piirijärjestöt muodostuvat alueen jäsenyhdistyksistä ja kunnallisjärjestöistä. Tämän lisäksi kokoomusnaisilla ja kokoomusnuorilla on omat piirijärjestönsä.

Piirijärjestön tarkoituksena on työskennellä alueellisesti puolueen pyrkimysten mukaisesti. Toimintatapoja ovat mm. valtiollisiin vaaleihin osallistuminen, paikallisyhdistysten ja jäsenliittojen vaalitoiminnan tukeminen, yhteistoiminnan foorumina toimiminen esim. juhlia ja neuvottelutilaisuuksia järjestämällä. Piirijärjestön tehtävänä on myös välittää jäsentensä näkemyksiä puolueen poliittiseen ja järjestölliseen valmisteluun ja päätöksentekoon.

Paikallisjärjestöt ja jäsenet

Kokoomuksella on vähintään yksi paikallisyhdistys lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Kunnissa, joissa toimii vähintään kolme Kokoomuksen paikallisyhdistystä, toimii lisäksi kunnallisjärjestö, joka yhdistää kunnan kokoomusjärjestöt. Paikallisjärjestöjen tehtävänä on tukea jäsenistön toimintaa sen kaikilla tasoilla. Suurin osa Kokoomuksen jäsenistä on jäsenenä jossakin puolueen sadoista paikallisyhdistyksistä.

Kokoomuksella on paikallisyhdistys myös Espanjassa, Aurinkorannikon Kokoomus. Arurinkorannikon Kokoomus on perustettu vuonna 1998 ja se oli perustamishetkellään ensimmäinen suomalainen poliittinen yhdistys, joka on perustettu ulkomaille.

Läheisjärjestöt

Kokoomuksella on puolueeseen varsinaisesti kuulumattomina läheisjärjestöinä Kansallinen Lastenliitto, Kansallinen senioriliitto, Kansallinen Sivistysliitto, Kansalliset Maahanmuuttajat, Naiset Yhdessä, Kansallinen Kulttuuriliitto, MC Kokoomus, Porvarillisen Työn Arkisto, Ajatuspaja Toivo ja Kansallinen Sateenkaariryhmä.

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Kannattajakunnan analyysi on melkein 15 vuotta vanha. Tämän jälkeen esimerkiksi Perussuomalaiset ovat nousseet valtapuolueeksi poliittisen nelikentän oikealle laidalle.

Jäsenet

 

Vuonna 2005 kokoomus oli kaikista puolueista kolmanneksi naisvaltaisin ja suurista puolueista kaikkein naisvaltaisin 46 prosentin naisosuudella kun SDP:ssä ja keskustassa 40 prosenttia oli naisia. Vuonna 2008 kokoomus, vihreät ja perussuomalaiset olivat ainoat puolueet joiden jäsenmäärä kasvoi. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen jäsenten keski-ikä oli 55,6 vuotta, joista yli 60 prosenttia miehiä ja yli puolet asui Etelä-Suomessa. Suurin osa jäsenistöstä on työssäkäyviä, mutta yli 30 prosenttia eläkkeellä. Selvästi yli puolet työssäkäyvistä on ylempiä toimihenkilöitä ja neljäsosa yrittäjiä. Kokoomusjäsenten kotitalouksien mediaanitulo oli 4 400 euroa kuukaudessa. Korkeiden tulojen lisäksi kokoomusjäsenissä korostui korkea koulutustaso, sillä lähes puolella oli ylempi korkeakoulututkinto ja viidellä prosentilla lisensiaatin tai tohtorin tutkinto.

Kannatusalueet

Puolueen pääkannatusaluetta ovat Etelä-Suomen asutuskeskukset. TNS Gallupin viittä suurinta puoluetta koskevassa mielipidekyselyssä syksyllä 2008 kokoomukseen suhtauduttiin myönteisimmin. Vastaajista 42 prosenttia suhtautui kokoomukseen myönteisesti tai melko myönteisesti, kun esimerkiksi keskustan luku oli 40 prosenttia ja SDP:n 36 prosenttia. Vuoden 2008 lopussa tehdyn mielipidekyselyn mukaan suomalaiset luottavat kokoomuksen osaamiseen eniten mikäli Suomi kohtaisi talouskriisin.

Poliittinen nelikenttä

Turun yliopiston vuonna 2008 tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa kokoomuksen kannattajista sijoittaa itsensä ideologisesti oikeistoon. Saman tutkimuksen mukaan kokoomuksella on eduskuntapuolueista oikeistolaisimmat kannattajat. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa kokoomuksen kannattajista 89 prosenttia sijoitti itsensä oikeistoon, 7 prosenttia keskelle ja 0 prosenttia vasemmistoon. Arvoliberaalisuus−arvokonservatiivisuus-ulottuvuudella arvokonservatiiveja oli 36 prosenttia, arvoliberaaleja 32 prosenttia ja keskelle asettuvia 29 prosenttia. Tutkimuksen mukaan kiteytyksenä puolueen kannattajien kannoista voidaan sanoa, että kokoomus on oikeistopuolue.

Kokoomuksen kannattajat suhtautuvat kaikkein myönteisimmin Suomen Nato-jäsenyyteen. Vuonna 2016 luku oli 53 prosenttia.

Kokoomus oli vuonna 2013 ylempien toimihenkilöiden keskuudessa ylivoimaisesti suosituin puolue. 18–24-vuotiaiden keskuudessa kokoomuksen suosio on ollut laskussa. Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan kokoomuksen kannattajat ovat keskimäärin jäseniä nuorempia, matalammin koulutettuja ja tienaavat vähemmän.

Sunnuntaisuomalaisen kyselyssä vuonna 2012 kokoomuksen todettiin olevan 18 prosentin kannatuksellaan vihreiden jälkeen toiseksi suosituin puolue toimittajien keskuudessa.

Evan vuoden 2022 arvo- ja asennetutkimuksessa kokoomuksen kannattajille keskimääräistä tärkeämpiä identiteetin muodostajia olivat koulutus, ammatti, tulotaso, yhteiskuntaluokka ja kansainvälisyys. Kyselyn mukaan puolueen äänestäjiä yhdistää status. Tutkimuksen tekijät totesivat, että kokoomus on äänestäjäkuntansa identiteettiprofiilin perusteella Suomen ainoa luokkapuolue.

Äänenkannattajat

Kokoomuksen äänenkannattajiksi julistautuivat Aamulehti, Karjalainen, Vaasa/Pohjalainen, Satakunnan kansa, Länsi-Suomi ja Hämeen Sanomat. Ne kaikki alkoivat kutsua itseään sitoutumattomiksi viimeistään 1990-luvun alkupuolella.

Iltalehti aloitti toimintansa kokoomuksen päälehden Uuden Suomen iltapäiväpainoksena. Vuonna 2022 tehdyn tutkimuksen mukaan Iltalehden pääkirjoitus ja artikkelit noudattavat edelleen kokoomukselle myönteistä linjaa.

 

Eduskuntavaalit

Vaalit	Johtaja	Kannatus		Paikat	+/–	Hallitus
		Äänet	%
1919	Hugo Suolahti	151 018	15,71 %	28 / 200	UUSI	Oppositio
						Erich
1922	Antti Tulenheimo	157 116	18,15 %	35 / 200	17	Oppositio
1924		166 880	18,99 %	38 / 200	3	Ingman II/Tulenheimo/Kallio II
1927	Kyösti Haataja	161 450	17,74 %	34 / 200	4	Oppositio
1929		138 008	14,51 %	28 / 200	8	Oppositio
1930		203 958	18,05 %	42 / 200	14	Svinhufvud II/Sunila II
1933	Paavo Virkkunen			18 / 200	24	Oppositio
1936	J. K. Paasikivi	121 619	10,36 %	20 / 200	2	Oppositio
1939	Pekka Pennanen	176 215	13,58 %	25 / 200	5	Oppositio
						Rangell/Linkomies/Hackzell/U. Castrén
1945	Edvin Linkomies	255 394	15,04 %	28 / 200	3	Oppositio
1948	Arvo Salminen	320 366	17,04 %	33 / 200	5	Oppositio
1951		264 044	14,57 %	28 / 200	5	Oppositio
						Tuomioja
1954		257 025	12,80 %	24 / 200	4	Oppositio
1958	Jussi Saukkonen	297 094	15,28 %	29 / 200	5	Oppositio
						Fagerholm III
1962		346 638	15,06 %	32 / 200	3	Karjalainen I/Virolainen
1966	Juha Rihtniemi	326 928	13,79 %	26 / 200	6	Oppositio
1970		457 582	18,05 %	37 / 200	11	Oppositio
1972	Harri Holkeri	453 434	17,59 %	34 / 200	3	Oppositio
1975		505 145	18,37 %	35 / 200	1	Oppositio
1979		626 764	21,65 %	47 / 200	12	Oppositio
1983	Ilkka Suominen	659 078	22,12 %	44 / 200	3	Oppositio
1987		666 236	23,13 %	53 / 200	9	Holkeri
1991		526 487	19,31 %	40 / 200	13	Aho
1995	Sauli Niinistö	497 624	17,89 %	39 / 200	1	Lipponen I
1999		563 835	21,03 %	46 / 200	7	Lipponen II
2003	Ville Itälä	517 904	18,55 %	40 / 200	6	Oppositio
2007	Jyrki Katainen	616 841	22,26 %	50 / 200	10	Vanhanen II/Kiviniemi
2011		599 138	20,38 %	44 / 200	6	Katainen/Stubb
2015	Alexander Stubb	539 615	18,20 %	37 / 200	7	Sipilä
2019	Petteri Orpo	523 446	17,00 %	38 / 200	1	Oppositio
2023		644 555	20,8 %	48 / 200	10	Orpo

Huomiot

Euroopan parlamentti

Vaalit	Kannatus		Paikat	+/–
	Äänet	%
1996	453 729	20,17 %	4 / 16	UUSI
1999	313 960	25,27 %	4 / 16	0
2004	392 771	23,71 %	4 / 14	0
2009	386 416	23,21 %	3 / 13	1
2014	390 376	22,59 %	3 / 13	0
2019	380 106	20,79 %	3 / 13	0

Aluevaalit

Kuntavaalit

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Merkinnän syy: Kunnallisvaalit väliltä 1918 ja 1950 puuttuvat kokonaan.

Vaalit	Kannatus		Paikat	+/–
	Äänet	%
1950	88 159	5,85 %
1953	133 626	7,59 %
1956	105 220	6,29 %
1960	275 560	14,04 %
1964	213 378	9,95 %
1968	364 428	16,09 %	1 388
1972	451 484	18,06 %	1 503	115
1976	561 121	20,92 %	2 047	544
1980	628 950	22,94 %	2 373	326
1984	619 264	22,96 %	2 423	50
1988	601 468	22,87 %	2 392	31
1992	507 574	19,05 %	2 009	383
1996	514 313	21,64 %	2 167	158
2000	463 493	20,84 %	2 028	139
2004	521 412	21,83 %	2 078	50
2008	597 727	23,45 %	2 020	58
2012	545 889	21,9 %	1 735	285
2017	531 599	20,7 %	1 490	245
2021	522 623	21,4 %	1 552	62

Presidentinvaalit

Puheenjohtajat

Puoluesihteerit

Eduskunnan puhemiehet

• Pehr Evind Svinhufvud 1907–1912
• Paavo Virkkunen 1918, 1923–1924, 1926–1930
• Erkki Pystynen 1983–1987
• Ilkka Suominen 1987, 1991–1994
• Riitta Uosukainen 1994–1995, 1995–1999, 1999–2003
• Sauli Niinistö 2007–2011
• Ben Zyskowicz 2011
• Paula Risikko 2018–2019
• Petteri Orpo 2023

Pääministerit

• Lauri Ingman 1918–1919 ja 1924–1925
• Rafael Erich 1920–1921
• Antti Tulenheimo 1925
• P. E. Svinhufvud (1917–1918), 1930–1931
• Edwin Linkomies 1943–1944
• Antti Hackzell 1944
• Urho Castrén 1944
• Juho Kusti Paasikivi (1918), 1944–1946
• Harri Holkeri 1987–1991
• Jyrki Katainen 2011–2014
• Alexander Stubb 2014–2015
• Petteri Orpo 2023–

Presidentit

• Pehr Evind Svinhufvud 1931–1937
• Juho Kusti Paasikivi 1946–1956
• Sauli Niinistö 2012–2024
• Alexander Stubb 2024–

Valtioneuvokset

• J. K. Paasikivi (myöhempi pääministeri ja presidentti) sai valtioneuvoksen arvonimen 7. helmikuuta 1930.
• Professori E. N. Setälä sai valtioneuvoksen arvonimen 23. helmikuuta 1934.
• Harri Holkeri (pankinjohtaja, pääministeri) sai valtioneuvoksen arvonimen 15. toukokuuta 1998.
• Riitta Uosukainen (opetusministeri, eduskunnan puhemies) sai valtioneuvoksen arvonimen 26. marraskuuta 2004 ensimmäisenä naisena.

Euroopan parlamentin jäsenet

• Lehtinen, Lasse J.: Kokoomus vai konservatismi. Kokkola: Kärppä-Julkaisut, 1996. ISBN 951-96655-3-6.
• Rantala, Onni: Suomen puolueiden muuttuminen 1945-1980. Toinen, tarkistettu ja täydennetty painos. Helsinki: Gaudeamus, 1982. ISBN 951-662-320-4.
• Suvanto, Pekka: Konservatismi Ranskan vallankumouksesta 1990-luvulle. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994. ISBN 951-710-004-3.

Viitteet

• Kaukiainen-Leino, Pirkko & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Suomalaisen Puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. Helsinki: Suomen Kansalliskirja, 1994. ISBN 951-97090-0-2.
• Kaukiainen-Leino, Pirkko & Vares, Vesa: Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-54785.
• Sillantaus, Pentti: Yöpakkasista jäittenlähtöön: Kokoomuksen kujanjuoksu 1958–87. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1988. ISBN 951-20-3316-X.
• Smolander, Jyrki: Suomalainen oikeisto ja ”kansankoti”: Kansallisen Kokoomuksen suhtautuminen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin jälleenrakennuskaudelta konsensusajan alkuun. Väitöskirja, Turun yliopisto. Bibliotheca historica 63. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-208-5.
• Vares, Vesa & Uino, Ari: Suomalaiskansallinen Kokoomus: Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1929–1944. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 9789513751548.
• Vares, Vesa: Korpivaellukselta vallan kahvaan. Suomalaiskansallinen Kokoomus – Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1966–1987. Docendo, 2017. ISBN 978-952-29-14668.
• Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue. Helsingissä: Otava, 2006. ISBN 951-1-20587-0.

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kansallinen Kokoomus.

• Kansallisen Kokoomuksen arvot ja periaateohjelma (2018)
• Nykypäivä
• Verkkouutiset

Organisaatio

• Kokoomusnuoret
• Kokoomusopiskelijat
• Kokoomusnaiset
• Kansalliset maahanmuuttajat
• Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary
• Kansallinen Lastenliitto
• Porvarillisen Työn Arkisto
• Kansallinen Sivistysliitto

Historiaa

• Pohtiva: Kokoomuksen ohjelmalistat
• Suomalaiset puolueet: Kansallinen Kokoomus (Yle Areena 2011)
• Jokinen, Jyrki: Löyhästä vaaliorganisaatiosta kiinteäksi puoluejärjestöksi. Kansallisen Kokoomuksen järjestötoiminta ja vaalikampanjat vuosina 1944–1979 (väitöskirja) urn.fi. 2011.