Atlantin Keskiselänne: Vuorijono Atlantin pohjassa

Pohjois-Atlantilla se on rajana Euraasian ja Pohjois-Amerikan laattojen, Etelä-Atlantilla taas Afrikan ja Etelä-Amerikan laattojen välillä.

Atlantin keskiselänne ulottuu Grönlannin koillispuolella olevasta Gakkelin selänteestä pohjoisessa aina Bouvet’n saaren tienoille etelässä, josta vastaavanlainen selänne jatkuu edelleen Afrikan etelä­kärjen ja Etelä­mantereen välitse Intian valta­merelle. Selänne on suurimmaksi osaksi meren alla, mutta muutamat kohdat siitä nousevat meren­pinnan ylä­puolelle. Se osa selänteestä, jossa Islanti sijaitsee, tunnetaan myös nimellä Reykjanesin selänne. Selänne levenee keskimäärin 2,5 cm vuodessa.

Selänteen olemassaolon Atlantin pohjassa päätteli ensimmäisenä Matthew Fontaine Maury vuonna 1850. Selänne löydettiin Challenger-tutkimusmatkalla vuonna 1872.. Tämä Charles Wyville Thomsonin johtama retkikunta, jonka tehtävänä oli löytää sopiva paikka Atlantin poikki johdettavalle lennätinkaapelille, löysi keskeltä Atlanttia laajan, valta­meren muita osia matalamman alueen. Tällaisen selänteen olemassa­olo vahvistettiin kaikuluotaamalla vuonna 1925, ja vähän myöhemmin saksalainen Meteor-tutkimus­ryhmä totesi sen jatkuvan Hyvän­toivon­niemen ympäritse Intian valta­mereen.

Valtamerten pohjia 1950-luvulla tutkineet Bruce C. Heezen, Maurice Ewing, Marie Tharp ja eräät muut totesivat, että Atlantin keski­selänteellä on erikoinen baty­metrinen rakenne monine kohoumineen ja laaksoineen ja että sen keskinen laakso on seismo­logisesti aktiivinen ja monien maanjäristysen episentrumi. Ewing ja Heezen totesivat selänteen oleva osa noin 40 000 kilometrin pituista valta­merten keski­selänteiden järjestelmää, jonka osia on maapallon kaikkien valta­merten pohjassa. Tämän maailman­laajuisen selänne­järjestelmän löytäminen johti teoriaan meren­pohjan laajenemisesta ja teki samalla Alfred Wegenerin teorian manner­liikunnoista yleisesti hyväksytyksi selittäen samalla näiden liikkeiden johtuvan laatta­tektoniikasta.

Atlantin keskiselänteellä on syvä vajoamalaakso, joka jatkuu sen keskiviivaa myöten lähes sen koko pituudelta. Tämä vajoama muodostaa siihen liittyvien mannerlaattojen rajan, jossa Maan vaipasta työntyvä magma saavuttaa merenpohjan ja purkautuu laavana tuottaen uutta materiaalia mannerlaattoihin.

Atlantin keskiselänne jakautuu Pohjois-Atlantin selänteeseen ja Etelä-Atlantin selänteeseen, joiden rajana on lähellä päiväntasaajaa sijaitseva Romanchen hauta, kapea merenalainen syvänne, jonka suurin syvyys on 7 758 metriä ja joka on yksi Atlantin syvimmistä kohdista. Tämä syvänne ei kuitenkaan ole Pohjois- ja Etelä-Amerikan laattojen eikä myöskään Euraasian ja Afrikan laattojen rajalla.

Atlantin keskiselänteellä tai lähellä sitä olevia saaria ovat, pohjoisesta etelään lueteltuina (ml. niiden koordinaatit ja korkeimpien kohtien korkeus):

Pohjoisella pallonpuoliskolla (Pohjois-Atlantin selänteellä):

1. Jan Mayen (Beerenberg, 2 277 m, , 08°12′W, Pohjoisessa jäämeressä)
2. Islanti (Hvannadalshnúkur Vatnajökullissa, 2 109,6 m, , 16°41′W), jonka poikki selänne kulkee
3. Azorit (Ponta do Pico eli Pico Alto Picon saarella, 2 351 m, , 28°24′0″W)
4. Arquipélago de São Pedro e São Paulo (luoteinen huippu, 22,5 m, , 29°20′35″W)

Eteläisellä pallonpuoliskolla (Etelä-Atlantin selänteellä):

1. Ascension (The Peak, Green Mountain, 859 m, , 14°25′W)
2. Tristan da Cunha (Queen Mary's Peak, 2 062 m, , 12°17′W)
3. Gough (Edinburgh Peak, 909 m, , 10°00′W)
4. Bouvet'n saari (Olavtoppen, 780 m, , 03°21′E)

 

 

Geologisesti Atlantin keskiselänne on kohouma, joka on koko Atlantin valtameren pituinen. Sen ovat saaneet aikaan astenosfäärissä ylöspäin suuntautuvat konvektiiviset voimat, jotka työntävät merenpohjaa ja litosfääriä ylöspäin.

Atlantin keskiselänne muodostui alun perin triaskaudella, jolloin Pangaea alkoi jakautua osiin. Tällöin syntyi joukko kolmihaaraisia vajoamajärjestelmiä, joiden haaroista kuitenkin yleensä vain kaksi muodostui mannerlaattojen rajoiksi. Järjestelmän kolmatta haaraa, josta ei syntynyt tällaista rajaa, sanotaan aulakogeeniksi, ja sellaisista ovat muodostuneet monet Pohjois- ja Etelä-Amerikan sekä Afrikan suuret jokilaaksot kuten Mississippin, Amazonin ja Nigerin laaksot. Myös Fundyn allas Kanadan rannikolla New Brunswickin ja Nova Scotian välissä on syntynyt tällaiseen sivuhaaraan.

Selänne on noin 2 500 metriä merenpinnan alapuolella, kun taas sen ulkopuolella meren pohja on noin 5 000 metriä syvemmällä.

 

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Mid-Atlantic Ridge

Bibliography

• Evans, Rachel. "Plumbing Depths to Reach New Heights: Marie Tharp Explains Marine Geological Maps." The Library of Congress Information Bulletin. November 2002.

Viitteet

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Atlantin keskiselänne.

• MAR-ECO, kartoitus merielämästä Atlantin keskiselänteellä (Arkistoitu – Internet Archive)