Sosiaalinen Sukupuoli

Asettelulla on yhteyksiä sosiaaliseen konstruktionismiin.

Feministisessä ajattelussa sosiaalinen sukupuoli voi tarkoittaa:

• sukupuolirooleja, naiseuden ja mieheyden sosiaalista konstruoitumista
• sitä sukupuolta, jonka ulkopuoliset olettavat henkilöstä tämän nähdessään
• sukupuolen toteuttamista muun muassa pukeutumisen ja käytöksen keinoin
• yksilön sukupuoli-identiteettiä.

Yksilön kannalta sosiaalinen sukupuoli on yhteisön kokemus ja tulkinta yksilön sukupuolesta. Sen piiriin kuuluvat muun muassa käsitykset siitä, mikä on miehekästä ja mikä naisellista.

Antropologi Margaret Mead teki tunnetuksi erottelun biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen kirjassaan Sukupuoli ja luonne kolmessa primitiivisessä yhteiskunnassa (1935), joka käsitteli miesten ja naisten sukupuolinormeja varhaiskantaisissa yhteisöissä. Ajatusta kehitti edelleen Simone de Beauvoir kirjassaan Toinen sukupuoli (1949), jonka mukaan naisen ”toiseus” määritellään suhteessa miesnormiin.^lähde?

Jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen tuli tärkeäksi 1960-luvulla alkaneelle toisen aallon feminismille, joka perusti tasa-arvovaatimuksensa siihen, etteivät ihmisen henkiset ominaisuudet ole biologinen kohtalo ja että naisten patriarkaalinen sortaminen on kulttuurin ilmiö, joka ei riipu sukupuolen biologisista ominaisuuksista.^lähde?

Ajatus henkisten ja biologisten ominaisuuksien keskinäisestä riippumattomuudesta oli esitetty jo aiempina vuosisatoina. Vaikka synnyttämisen ja kodinhoidon katsottiin luonnostaan lankeavan naisten tehtäväksi, naishallitsijan asemaa voitiin perustella ajatuksella, jonka mukaan kuolevaisessa ruumiissa asui kuolematon kuningassielu, joka ei tuntenut ruumiillisia rajoitteita. Näin puolustettiin muun muassa 1500-luvulla Englantia hallinneen kuningatar Elisabet I:n oikeutta asemaansa.

Termiä sosiaalinen sukupuoli käytetään vastineena englannin kielen sanalle gender (lat. genus), joka on perinteisesti viitannut kieliopilliseen sukuun, kuten ranskan maskuliinisiin le-sanoihin ja feminiinisiin la-sanoihin. Gender-sana tuli yleiseen käyttöön englanninkielisissä maissa 1980-luvulla. Varsinkin Yhdysvaltojen puhekielessä gender vastaa nykyisin yhä useammin suomen kielen sanaa sukupuoli, koska sana sex viittaa sukupuolen lisäksi seksiin.^lähde?

Vaikka jako biologiseen ja sosiaaliseen sukupuoleen on yhä tavallinen sukupuolentutkimuksessa ja feministisessä ajattelussa, sitä on arvosteltu paljon feminismin 1980-luvulla alkaneen kolmannen aallon piirissä, joka alkoi nähdä perinteiset vastakkainasettelut — kuten järki/tunne, valkoinen/musta, normaali/vammainen tai nuori/vanha — vallan diskursseina. Sex−gender-erottelua arvosteltiin myös siksi, että käsitteet eivät arvostelijoiden mukaan toimi keskinäisessä vuorovaikutuksessa vaan sosiaalinen sukupuoli määritellään biologisen sukupuolen kautta. Myös gender-sanan semantiikka nähtiin ongelmallisena. Belgialainen Luce Irigaray kirjoitti sukupuolen genderistä suhteessa ranskan kielioppiin, mutta kysymystä ei nähty samalla tavalla olennaisena englannin kielen kannalta. Samoihin aikoihin kiinnitettiin huomiota siihen, että gender-sanaa oli alettu puhekielessä käyttää sanan sex sijaan sukupuoleen viitattaessa.

Pääartikkeli: Juridinen sukupuoli

Juridinen sukupuoli on useimmissa maailman maissa joko mies tai nainen, mutta myös kolmas sukupuolen määritelmä on joissain valtioissa käytössä.

Ihmisen sukupuoli oletetaan yleensä olevan ristiriidaton juridisesti määritellyn (eli syntymässä anatomian perusteella määritetyn) sukupuolen suhteen, ja transsukupuolisuus ei ole enää määritelty psyykkiseksi häiriöksi uudessa ICD-11 -tautiluokituksessa.

• Salomäki, Vesa-Matti: Biologisen sukupuolen rakentaminen: Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään. Väitöskirja. Turku: Turun yliopisto, 2011. ISBN 978-951-29-4494-1. Teoksen verkkoversio (PDF).
• Hyyppä, Markku T.: Sukupuolten kirjo: Seksi, aivot, roolit. Helsinki: Yliopistopaino, 1995. ISBN 951-570-262-3.
• Saresma, Tuija et al. (toim.): Käsikirja sukupuoleen. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-247-3.
• Sipilä, Petri: Sukupuolitettu ihminen – kokonainen etiikka: Onko sukupuoli oikein?. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Helsinki: Gaudeamus, 1998. ISBN 951-662-727-7.