Ruokolahden Leijona: Suomessa tehty leijonahavainto kesällä 1992

Ensimmäisen havainnon leijonasta teki 23. kesäkuuta Ruokolahdella komennuksella ollut metsätyönjohtaja. Eläimen olemassaolo vahvistettiin virallisesti, kun suurpetotutkija neljä päivää myöhemmin löysi paikkakunnalta Suomeen kuulumattoman ison kissan jäljet. Kolme ministeriötä määräsi eläimen poistettavaksi Suomen luonnosta, mutta metsästys päättyi pian, kun siitä ei enää saatu luotettavia jatkohavaintoja. Muualtakin Suomesta tuli ilmoituksia leijonasta, erityisesti Kristiinankaupungin seudulta, jossa maa- ja metsätalousministeriö oletti olevan toisen ison kissan. Median mukaan myös Karstulassa, Iissä ja Hyrynsalmella nähtiin leijona.

Ruokolahti markkinoi kuntaansa leijonalla vuosina 1992–2012.

 

Alkuperäinen havainto

Ensimmäisen ilmoituksen leijonasta teki mikkeliläinen Enso-Gutzeitin metsätyönjohtaja Martti Auvinen (s. 5. maaliskuuta 1951), joka oli komennuksella Ruokolahdella lomittamassa paikallisia leimausarvioijia. Hän teki havaintonsa Ruokolahdella Kalpiiviidan ja Kotasalon välillä tiistaina 23. kesäkuuta 1992 kello 11.20. Leimausarviota tehdessään hän näki ison eläimen neljä jalkaa ja ruskean mahan, jota hän meni katsomaan lähempää. Kun eläin siirtyi taimistossa olevalle aukealle, hän näki sen kokonaisuudessaan noin 20 metrin etäisyydeltä sivuttain. Hän kuvaili sitä leijonansukuiseksi, ja hänen mukaansa sen etuosa oli massiivinen, takaruumis ruskean sileän karvan peittämä ja häntä pitkä eikä se olisi voinut olla ilves tai visentti. Se katsoi häntä suoraan silmiin ja lönkytteli tiheämpään metsään. Koko havainto kesti noin 40 sekuntia.

Eläimen kadottua näkyvistä Auvinen juoksi pakoon, eksyi, löysi autolleen ja rauhoittui parin tunnin ajan. Sitten hän jatkoi leimausarviotaan auton läheisyydessä. Illalla noin kello 22.30 hän soitti Enso-Gutzeitin kalanviljelystä ja metsästyksestä vastaavalle metsätalousinsinööri Pertti Ågrenille, joka vakuuttui, että Auvinen oli nähnyt Suomeen kuulumattoman kissapedon. Ågren otti yhteyttä muihin asiantuntijoihin, jotka päätyivät tulkitsemaan havainnon naarasleijonaksi. Seuraavana aamuna Auvinen teki ilmoituksen Ruokolahden poliisille.

Auvinen löysi torstaina noin 800 metrin päässä havaintopaikasta hirvenvasan haaskan, jota hän piti leijonan kaluamana. Hänen mielestään karhu olisi jättänyt ja ilves syönyt haaskan eri tavalla. Poliisi kävi perjantaina tutkimassa havaintopaikkaa ja haaskaa jälkikoiran kanssa. Nimismiehen tiedotteen mukaan leijonan jälkiä ei löytynyt. Auvisen mukaan he löysivät leijonan jäljet.

Lauantaina paikalla käynyt Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suurpetotutkija Erik S. Nyholm ei löytänyt paikalta mitään leijonaan viittaavaa. Haaskaa hän kuvaili pedon syömäksi ja kaksi viikkoa vanhaksi.

Vuosina 1997, 2001 ja 2002 antamissaan haastatteluissa Auvinen edelleen oli vakuuttunut nähneensä leijonan.

Muita havaintoja Ruokolahden ja Imatran seudulla

Auvisen havainnon jälkeen huhuttiin Ruokolahdella, että 70-vuotias mies olisi nähnyt leijonan aiemmin, muttei uskaltanut ilmoittaa sitä peläten maineensa puolesta. Ruokolahden kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Aarne Ylä-Jussila kertoi nähneensä leijonan metsässä ennen Auvista, mutta tiedotti siitä vasta uutisoinnin jälkeen. Kaksi viikkoa ennen juhannusta, joka oli 20. kesäkuuta, oli Raija Perkiömäki kuullut Kyysmänlahden pohjukassa karjahtelua, mutta tätä selitettiin viimevuotista pentuettaan erottavaksi karhuemoksi.

Auvisen havaintoa seuraavana sunnuntaina ilmoitettiin poliisille, että leijona olisi nähty torstaina 25. kesäkuuta Suolammen läheisyydessä Ruokolahden ja Puumalan kuntien rajalla. Ilmoitus annettiin seuraavana sunnuntaina, eikä poliisi viiveen vuoksi tutkinut asiaa. Leijona ilmoitettiin havaitun auton ikkunasta samana torstai-iltana lähellä Vehkalampea.

Paikallinen hirsirakentaja Urpo Karhu sekä kesämökkiläiset Anne Partanen ja Raili Voutilanen löysivät lauantaina 27. kesäkuuta kello 20.30 kaksi hiekkatien poikki menevää tassunjälkeä Ruokolahden Kekäleenmäeltä läheltä Armijärven pohjoisrantaa Hepovuoren kupeessa. Urpo Karhu oli viimeksi ollut paikalla torstai-iltana, mutta arvioi tien vilkkaasti liikennöidyksi ja siksi jäljet tuoreiksi. Suurpetotutkija Erik S. Nyholm kävi tunnistamassa ne kello 23.30 Suomessa esiintymättömän ison kissan jäljiksi.

Sunnuntaina 28. kesäkuuta puoli kymmenen aikaan aamulla kahdeksanvuotias joutsenolainen kesämökkiläinen Tuomo Jäppinen näki leijonaksi kuvailemansa eläimen Ruokolahdella Lassilan kylän alueella Kalalammen rannalta 80 metrin etäisyydeltä metsätietä kävelemässä. Paikalta löydettiin ison kissan jäljet.

Imatralaiset tytöt Maarit Viljakainen ja Elina Tahkokallio kertoivat nähneensä maanantaina 29. kesäkuuta kello 16.30 Pohjois-Imatralla Oritlammen Veislammella uidessaan naarasleijonan alle sadan metrin etäisyydeltä. He kuvailivat, että se oli noin metrin korkuinen ja sillä oli pitkä häntä. He näkivät sen juovan vettä. He uivat nopeasti takaisin, näkivät vielä rantatörmältä leijonan ja pyöräilivät kotiin. He kertoivat sen pyörineen pientä ympyrää järven toisella rannalla. Paikalta ei kuitenkaan löytynyt jälkiä. Vuonna 2002 biologiaa opiskellut Viljakainen vakuutti yhä nähneensä leijonan.

Tiistaina 30. kesäkuuta kello 22.50 lieksalainen aliupseerioppilas Timo Puumalainen havaitsi Immolan varuskunta-alueella lentokentän viereisessä metsässä leijonaa muistuttavan säkäkorkeudeltaan 60-senttimetrisen eläimen, joka katsoi häntä silmiin. Hänen läpsäytettyään kämmeniään yhteen parin sekunnin kuluttua se kiirehti poispäin. Tarinan tueksi alueelta löytyi ison eläimen jättämät jäljet.

Samana yönä kello 1.30 Saara Lankinen näki kesämökkinsä yläkerroksen ikkunasta leijonan näköisen eläimen noin kymmenen metrin päästä metsätiellä Manlahdessa. Hän teki ilmoituksen siitä aamulla, jolloin sade oli pyyhkinyt mahdolliset jäljet.

Seuraavana aamuna kello 9 löysi 15-vuotias Taru Holopainen aamulenkillään jälkiä sadan metrin matkalla Laurilan pururadalla Huhtasenkylässä Imatralla, Tähystäjänpolulta Huhtasenkylän koulua kohti. Hän arveli niitä hevosen jäljiksi, mutta palasi tarkastamaan niitä isänsä kanssa ja he tekivät ilmoituksen. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kävi toteamassa ne leijonan jäljiksi. Jäljet arvioitiin pari tuntia tuoreiksi, koska paikalla oli lakannut satamasta aamuseitsemältä, ja eläimen jalat olivat nostaneet kuivaa purua esiin märän kerroksen alta. Myös Immolan varuskunta-alueelta löytyi sateen loputtua syntyneitä jälkiä. Rajavartioston kapteeni Antti Väisänen piti erityisen vaikuttavana radan viereen savikkoon painunutta jälkeä, joka hänestä kuului selkeästi isolle kissalle.

Kalastusseurue Joutsenossa ilmoitti nähneensä samana yönä leijonan kulkevan rautatietä pitkin Lappeenrantaa kohti.

Ruotsalaiset turistit Anita ja Åke Lobell videoivat isoa kissaa 9. heinäkuuta kello 20.45 värinauhalle kolmen minuutin ajan 200 metrin etäisyydeltä Imatran Karhusuontieltä. He veivät videon Imatran poliisille, joka arvioi siinä olevan naarasleijonan tai puuman. MTV osti videon ja esitti sen Seitsemän uutisissa. Vieraaksi suoraan lähetykseen kutsuttu Jukka Salo kuitenkin tunnisti eläimen ilvekseksi. Myöhemmin hän arvioi, että se voisi olla koira tai rusakkokin.

Rautjärven variksenkyläläinen Aili Teräväinen näki 21. elokuuta marjastaessaan naapurinsa kanssa Miettilästä itään vaalean suurikokoisen kissaeläimen paistattelemassa päivää. Syyskuun alussa Kaakkois-Suomen rajavartiosto tiedotti alueella tehdyn muitakin havaintoja.

Elokuun lopulla ilmoitetut havainnot jäivät Suomen puolella viimeisiksi. Viimeinen havainto leijonasta tehtiin Venäjän puolella syyskuun puolivälissä.

Antti Väisänen kertoi vuonna 2012, että havaintoja leijonasta tuli todellisuudessa paljon ilmoitettua enemmän. Elokuussa 1992 niitä tuli yhden yön aikana jopa viisi. Väisäsen mukaan leijona oli tullut muun muassa rajapartiota vastaan rajapolulla, mutta sitä ei oltu pystytty eliminoimaan sen hypättyä Venäjän puolelle. Väisäsen mielestä se, että leijonan näki kaksi valan tehnyttä rajamiestä, todistaa ettei kyseessä ole voinut olla esimerkiksi koira.

Havaintoja Venäjän puolella

Ruskolainen maatalous- ja metsätieteiden ylioppilas Juho Kyntäjä kertoi kuulleensa paikalliselta taksiautoilijalta, että Miinalan sovhoosissa olisi ruokittu leijonaa kesäkuun puolivälissä ja että siitä olisi kirjoitettu paikallislehdessä.

Petroskoin yliopiston eläintieteellisen laboratorion päällikkö vieraili Suomessa kesällä 1992, ja kertoi kuulleensa Petroskoin radiosta Karjalankannaksella liikkuvasta leijonasta.

Myöhemmin kerrottiin, että venäläiset rajamiehet olisivat löytäneet lanatulta rajalinjalta leijonan jäljet.

Havaintoja muualla Suomessa

Taksiautoilija Raimo Kotanen, osuuskaupanhoitaja Hannu Hopponen ja Eero Rantala näkivät taksista sadan metrin etäisyydeltä ison kissaeläimen lönkyttelevän valtatie 13:n yli Karstulassa Hoikkajärvenkankaalla. Rantala soitti havainnosta välittömästi poliisille lauantain–sunnuntain yönä 27.–28. kesäkuuta aamukolmelta. Poliisi ei uskonut havaintoon niin, että olisi ryhtynyt toimenpiteisiin. Saarijärven Länsi-Kalmarissa oli myös kolme viikkoa aiemmin raadeltu selittämättömällä tavalla karitsa, joka ei olisi paikallisten riistamiesten mielestä voinut olla karhun, ilveksen tai suden tappama, eikä irtokoiriakaan epäilty.

Kolmehenkinen seurue ajoi Valtatie 4:ää Iin Ojakylässä 8. syyskuuta, kun he näkivät kello 21.10 tien ylittävän ruskean leijonannäköisen eläimen, jolla oli hännän päässä iso tupsu. He hidastivat ja tarkkailivat eläintä 4–5 metrin etäisyydeltä. Iin poliisi löysi paikalta tassunjäljen, joka viittasi isokokoiseen koiraeläimeen, eikä uskonut tarkempiin tutkimuksiin olevan tarvetta. Oulun yliopiston eläintieteen laitoksen lisensiaatti Antero Hakala toisaalta otti havainnon vakavammin, koska se tehtiin niin läheltä, ja sade oli pessyt paikalta jälkiä pois.

Punkaharjulainen Jaakko Hemmola näki 11. syyskuuta silmänräpäyksen ajan autostaan mielestään lähinnä leijonaa muistuttavan eläimen Hyrynsalmella. Hän joutui tekemään paniikkijarrutuksen väistääkseen sitä. Hänen vieressään nukkunut vaimo heräsi ja ihmetteli mielestään isoa koiraa.

Kristiinankaupungin leijona

Maanantaina 29. kesäkuuta aamukahdeksan jälkeen maanviljelijä Harry Sandvik näki autostaan Kristiinankaupungin Metsälässä 150 metrin etäisyydeltä 90 senttimetriä korkean suuren eläimen ylittävän valtatie 8:n Siipyyntien risteyksen lähellä, ja oli varma, että se oli naarasleijona. Hän ilmoitti havainnon myöhemmin päivällä poliisille vaimonsa kehotuksesta.

Sandvikin havainnon tultua julki ilmoitti Kristiinankaupungin Itäpuolella Rautatienkadun päässä asuvan Hautalan perheen anoppi, että perjantain 26. kesäkuuta vastaisena yönä hän oli puutarhaa kastellessaan nähnyt 20 metrin etäisyydeltä suuren eläimen nousevan ja juoksevan metsään. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen apulaistutkija Petri Tuomisto löysi tiistai-iltana paikalta 2,8 metriä pitkän makuujäljen ja suuren eläimen tassunjälkiä. Valokset faksattiin Nyholmille, ja maa- ja metsätalousministeriön mukaan ne varmistuivat leijonan jäljiksi. Tuomisto löysi torstai-iltana 2. heinäkuuta myös Metsälästä läheltä Sandvikin havaintopaikkaa ison kissan makuujäljen, joka muistutti Itäpuolelta löytynyttä jälkeä.

Keskipäivällä 10. heinäkuuta nainen näki 150 metrin etäisyydeltä 80 senttimetrin korkuisen, pitkähäntäisen ja kellanruskean kissaeläimen Kristiinankaupungin Härkmeren kylässä Träskvikin alueella Blomträsketin ja Syndersjön välimaastossa. Paikalta löydettiin epäselviä tassunjälkiä.

Samana iltana lapväärttiläinen liikemies Edwin Westerlund näki Blomträsketin rannalla olevasta huvilasta ajaessaan 60–70 metrin etäisyydeltä eläimen, jota piti varmuudella leijonana. Hän kuvaili sitä kellanruskeaksi ja pitkähäntäiseksi ja sen käyttäytyneen rauhallisesti ja väistyneen autoa metsään. Kymmenessä minuutissa paikalle tulleet poliisit löysivät hiekasta tassunjälkiä.

Valtatie 8:aa ajanut pariskunta näki Närpiön Bäcklidenissä 11. heinäkuuta eläimen, jonka he arvelivat olevan naarasleijonan tai puuman, ylittävän tien.

Illalla 18. heinäkuuta seurue näki Närpiön kirkon hautausmaan laidalla suurikokoisen kissaeläimen, jonka he olettivat leijonaksi. Poliisi ei löytänyt paikalta jälkiä.

Närpiön Finbyssä tehtiin illalla 27. heinäkuuta näköhavainto 50 metrin etäisyydeltä isosta eläimestä, jota kuvailtiin puumaksi. Tuomisto tunnisti sen jättämät jäljet kuuluvan kissaeläimelle ja löysi lähettyviltä makuupainautumia.

Bernice ja Bertel Haglund näkivät 18. elokuuta kello 23.10 autostaan Kristiinankaupungin Solaxissa Solaxintien varrella 50 metrin etäisyydeltä kellertävänruskean 70 senttimetriä korkean pitkähäntäisen eläimen, jota pitivät isona kissana.

Tuomisto oli täysin vakuuttunut, että seudulla liikkuisi iso kissa, ja arveli sitä puumaksi.

Viranomaisten ensireaktiot

Ympäristöministeriön luonnonsuojelutoimisto määräsi jo alkuperäisen havainnon jälkeen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Kuusamon toimipisteen Erik S. Nyholmia paikalle etsimään leijonan jälkiä. Nyholm oli ainoa suurpetotutkija valtion palveluksessa. Hänen tuli saapua paikalle perjantaina 26. kesäkuuta, mutta hänen autonsa jarrujen hajoaminen viivästytti matkaa päivällä. Hän ei aluksi löytänyt Kalpiiviidan havaintopaikalta mitään viitteitä leijonasta, mutta varmistui illalla tehdyn Kekäleenmäen jälkilöydön perusteella, että seudulla on leijona. Nyholm ilmoittautui valmiiksi ampumaan leijonan.

Maa- ja metsätalous-, ympäristö- ja sisäasiainministeriön edustajat kokoontuivat neuvotteluun maanantaina 29. kesäkuuta. Metsästyslaissa ei mainittu leijonaa, joten maa- ja metsätalousministeriö ei voinut käsitellä asiaa. Leijonaa ei voitu käsitellä ympäristöministeriössäkään luonnonsuojeluasiana, koska luonnonsuojeluasetuksessa ei mainittu leijonaa, ja Suomessa olivat rauhoitettuja vain siinä mainitut nisäkkäät. Leijonan suojelu olisi vaatinut asetuksen muutoksen, mutta ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen oli matkoilla Keski-Amerikassa heinäkuun 10. päivään asti. Vapaana liikkuva leijona voitiin kuitenkin tulkita rikoslain mukaan vaaraksi yleiselle turvallisuudelle ja siten sisäasiainministeriön aiheeksi. Ministeriöt olivat päätöksessä yksimielisiä. Nyholm ja paikallinen poliisi olivat tosin arvioineet, että leijona ei olisi väestölle vaaraksi, koska sille oli seudulla paljon hirviä syötäväksi, ja se oli vältellyt ihmisiä.

Nyholm sai sisäasiainministeriöltä poliisin valtuudet leijonan metsästykseen ampuma-aseella Kaakkois-Suomessa. Jahdin operatiivinen keskus oli Imatran poliisiasemalla. Nyholm itse oli maa- ja metsätalousministeriön alainen virkamies. Hänen harkintaansa jätettiin, surmataanko vai vangitaanko leijona.

Vetoomuksia leijonan puolesta

Ilta-Sanomat järjesti 30. kesäkuuta puhelinmielipidemittauksen, jonka 3 849 soittajasta 81 prosenttia vastusti leijonan tappamista. Samana päivänä Iltalehden vastaavassa mittauksessa kahdessa tunnissa vain yksi soittaja vaati eläimen tappamista.

Vihreän liiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eero Paloheimo vaati, että eläin olisi pyydystettävä elävänä, ja lupasi tarvittaessa vastata siirtokustannuksista eläimelle soveltuvaan ympäristöön. Puolueen kansanedustaja Erkki Pulliainen vetosi, että eläimen henki olisi säästettävä pr-syistä. Helsingin eläinsuojeluyhdistys etsi leijonalle sijoituspaikkaa hylätyille sirkusleijonille tarkoitetusta reservaatista. WWF:n Suomen rahasto vetosi Nyholmiin, että leijona pyydystettäisiin elävänä, koska leijona on voinut joutua vieraaseen ympäristöön vain ihmisen syystä. Suomen luonnonsuojeluliitto ei ottanut kantaa leijonan kohtaloon muuten kuin toteamalla, että se on poistettava Suomen luonnosta. Korkeasaaren johtaja Ilkka Koivisto ja kissaeläinten hoitaja Juha Pääkkönen suosittelivat eläimen pikaista ampumista. Koivisto uskoi, ettei leijonan tulevaisuus olisi onnellinen, vaikka se saataisiinkin eläinpuistoon tai reservaattiin. Hänestä leijonalla ei ollut mitään rahallistakaan arvoa, koska eläintarhoilla oli ennestäänkin liikaa leijonia. Ähtärin eläinpuisto, Ranuan eläinpuisto ja Korkeasaari kieltäytyivät asuttamasta leijonaa.

Toimittaja Liisa Kulhian poika Timo ilmoittautui kustannuksellaan siirtämään leijonan reservaattiin Afrikkaan tai Intiaan ja vetosi, että leijona suojeltaisiin asetuksella. Maan Auto lupasi osana Peugeotin mainoskampanjaa lahjoittaa WWF:n Suomen rahastolle 10 000 markkaa, jos leijona pyydystetään elävänä, koska automerkin tunnus oli leijona. Mika Kaurismäki lupasi leijonalle osan elokuvaansa The Last Border – viimeisellä rajalla.

Painostuksen tuloksena maa- ja metsätalousministeri Martti Pura määräsi 1. heinäkuuta, että eläin on vangittava, koska se oli sovittu siirrettäväksi Givskudin eläintarhaan Tanskaan. Tanskalainen Aller-kustannusyritys oli sopinut järjestelyn ja lupasi kustantaa siirron. Pyydystetty eläin olisi majoitettu ensin tarkastusta varten Korkeasaareen.

Myös kuka tahansa metsästysluvan ja maanomistajan luvan saanut olisi voinut ampua leijonan, koska eläinlajia ei mainittu laeissa tai asetuksissa. Metsästäjäin keskusjärjestö vetosi, että metsästäjät eivät petovihan nimissä puuttuisi leijonajahtiin.

Leijonan pyydystysaikeet

Nyholm oli siihen mennessä suivaantunut kohuun ja siihen, että oli joutunut eläintensuojelijoiden silmätikuksi. Heille hän toivoikin voivansa vierittää leijonan kiinnioton. Hän vetosi siihen, ettei osaisi valmistautumatta pyydystää leijonaa elävänä, ja suostuisi välittömästi ainoastaan ampumaan sen. Nyholmin haluttomuutta lisäsi hänen vuonna 1977 yleisöltä saamansa ryöpytys, kun hän oli ampunut karjaa surmanneen karhun. Hän odotti kotonaan Kuusamossa virallista kirjallista virkamääräystä.

Korkeasaaren tarjottua virka-apua intendentti Jukka Salo ja nukutuseläinlääkäri Harry Jalanka saapuivat torstaina 2. heinäkuuta tutkimaan maastoa ja leijonan pyydystämismahdollisuuksia. Jalangalla oli suomalaisittain harvinaista kokemusta Afrikan leijonien ampumisesta nukutuspiikeillä. Molemmilla oli poliisin valtuudet pyydystää leijona. Heille irrotettiin Imatran rajakomppaniasta kahdeksan miestä ja kolme koiraa sekä lisäavuksi kymmenen valmiudessa ollutta miestä. Lisäksi he saivat käyttöönsä teräshäkkejä, joihin leijonaa olisi voitu houkutella. Nyholm oli edelleen muodollisesti jahdin vetäjä ja yhteydessä Saloon ja Jalankaan, vaikka pysyttelikin Kuusamossa.

Salolle ja Jalangalle ei kuitenkaan ollut riittävän tuoreita ja luotettavia havaintoja, jotta pyyntiä olisi voitu käynnistää, ja he palasivat pääkaupunkiseudulle perjantaina. Rajavartiosto jatkoi partiointia ja ilmoitusten tarkistusta Salon ja Jalangan poistuttua, mutta ei löytänyt mitään leijonaan viittaavaa. Ilmoitetut jälkilöydöt kuuluivat yleensä koiralle tai karhulle. Elokuun lopulla tehdyt Rautjärven havainnot eivät johtaneet asiantuntijoiden kutsumiseen paikalle.

Huhut Venäjältä karanneesta leijonasta

Jo ensimmäisen havainnon jälkeen liikkui huhuja karanneesta sirkusleijonasta. Ympäristöministeriön eläinsuojelutoimiston ylitarkastaja Matti Osara kertoi kuulleensa, että rajan läheisyydessä Venäjällä Viipurin pohjoispuolella huhtikuussa olisi kaatunut eläinkuljetusrekka, josta joukko sirkuseläimiä olisi päässyt karkuun. Imatran poliisiasemalta kerrottiin, että huhtikuun loppupuolella Puumalan suunnassa oli suistunut ojaan Moskovan suuren sirkuksen autoja. Puumalan nimismies kuitenkin kiisti tiedon, ja eläinkuljetuksista vastaavan ylitarkastajan Riitta Heinosen mukaan leijonille ei ollut annettu maahantuontilupia vuosikausiin. Ruokolahtelaiset kertoivat kuulleensa lähistöllä ojaan ajaneesta venäläisestä sirkuksesta. Toimistopäällikkö Seppo Mattila maa- ja metsätalousministeriöstä joutui toteamaan, että kaikki huhut osoittautuivat perättömiksi.

Pietarin pormestari Anatoli Sobtšakin kansliasta kiistettiin miliisille tehdyn soittokierroksen perusteella, että alueella olisi sattunut eläinkuljetusonnettomuutta. Venäjän sirkusliitto ja Venäjän eläintarhoja kontrolloiva Moskovan eläintarha kiistivät kadonneen eläimen, eikä Viipurin ja Pietarin liikennepoliisit olleet kuulleet kaatuneesta sirkusrekasta. Moskovan eläintarhan tiedottaja Natalia Istratova ehdotti, että leijona olisi voinut karata laittomasta kiertävästä eläinsirkuksesta, joita Venäjällä oli kymmeniä ja joka vaikenisi karanneista eläimistä.

Toisen selityksen mukaan yksityisenä lemmikkinä ollut iso kissa olisi päässyt karkuteille. Istratovan mukaan yksityishenkilöilläkin saattoi olla petoeläimiä omassa tarhassaan. Venäjän eläintarhojen yhteydenpidosta vastannut Tatjana Veršina kertoi, että virkistyskäyttöön tarkoitettuja eläinnurkkauksia pidetään esimerkiksi kaupunkien puistoissa ja tehtaiden pihoilla.

Myöhemmissä haastatteluissa Nyholm on kertonut kuulleensa venäläisiltä kollegoiltaan Pjotr Danilovilta ja Leo Bljudnikilta, että Pietari–Viipuri-radalla oli sattunut onnettomuus, jossa ratapenkka oli sortunut työmaan kohdalta, juna suistunut raiteiltaan ja osa junassa olleista Moskovan suuren sirkuksen eläimistä kuollut ja osa päässyt karkuun.

Vuonna 2011 antamassaan haastattelussa rajavartioston entinen kapteeni Antti Väisänen kertoi, että Ensoon matkalla olleesta junasta olisi päässyt vapaaksi sirkuseläimiä ennen leijonahavaintoja.

Kuvitelmia ja väärennöksiä

Samankaltaisia todentamatta jääneitä kissapetohavaintoja on tehty monissa muissakin maissa. Englanniksi puhutaan aavekissoista (phantom cats) tai vieraista kissapedoista (alien big cats, ABC). Helsingin Sanomat kiinnitti pääkirjoitussivullaan huomiota Suomen Kuvalehdessä kaksi viikkoa ennen alkuperäistä havaintoa julkaistuun artikkeliin, jossa kerrottiin Englannissa havaituista mutta siellä luonnostaan esiintymättömistä isoista kissoista, ja arveli, että juttu saattoi manata leijonan Suomeen ihmisten mielikuvituksesta aaveiden ja menninkäisten tavoin. Toisessa artikkelissaan Helsingin Sanomat pohti S. Albert Kivisen kanssa, olisiko Ruokolahden leijona Suomen ensimmäinen kryptozoologinen out of place -eläin. Kivinen luonnehti ilmiötä kryptozoologian näkökulmasta rajatapaukseksi. Paranormaaleja ilmiöitä käsittelevä Fortean Times -aikakauslehti piti Ruokolahden leijonaa ABC:nä.

Jukka Salo kertoi, että Ruokolahden leijonan kaltaisessa tapauksessa tyypillisesti valtaosa ensimmäistä seuraavista jatkohavainnoista on vääriä. Hän sanoi kohdanneensa paikalla itsesuggestiota ja massahysteriaa ja piti epäilyttävänä, ettei yhtään selvää leijonan jättämää haaskaa tai ulostetta ollut löytynyt. Pohjalainen laski heinäkuun alussa, että kaikkien havaintojen selittämiseksi Suomessa olisi pitänyt olla irrallaan neljä leijonaa.

Salo ja Jalanka törmäsivät myös kahteen selvään jälkiväärennökseen. Toisessa metsästä löytyi kahden poronhaaskan riekaleita, joita oli leikelty teräaseella ja tuotu paikalle jätesäkissä. Toisessa Korpijärveltä löytynyt leijonan tassun jälki oli mitoiltaan 20 kertaa 30 senttimetriä eli aivan liian suuri aidoksi. Jälkimmäisestä tapauksesta Salo sanoi haastattelussa: ”Lapsikin tekee leijonan jäljen, kun on malli. Lusikalla painelemalla saa oikein kauniin.” Tämän jälkeen Ilta-Sanomat otsikoi etusivullaan: ”Ruokolahden pedonmetsästys oli silkkaa huijausta. Leijonan jäljet tehtiin lusikalla.”

Pyreneittenkoira

Mikko Paavonkallio väitti heinäkuussa 2012, että Ruokolahden leijona­havainnot oli aiheuttanut hänen koiransa, Miska-niminen pyreneittenkoira, joka havaintoja tehtäessä oli ollut hoidossa Ruoko­lahdella. Suur­petojen tutkija Erik S. Nyholm piti kuitenkin tätä selitystä mahdottomana, koska tassun­jäljet olivat paljon suuremmat kuin minkään koiran jäljet.

Galleria ehdotetuista eläimistä

•  
  Leijona
•  
  Puuma
•  
  Ilves
•  
  Visentti
•  
  Pyreneittenkoira

 

Ruokolahden leijona nimettiin Elviksi. Nimen keksi Kaakkois-Suomen rajavartioston tiedotuksesta vastannut kapteeni Antti Väisänen. Radiomafia ja 7 päivää olivat ilmoittaneet kilpailut leijonan nimestä, ja hän pelkäsi niiden päätyvän venäläisiin nimiin, joten hän otti ensimmäistä havaintoa seuraavan naisen nimipäivän, ja media käytti sitä jo samana iltana. Radiomafia nimesi leijonan Murreksi.

Ruokolahti aloitti kuntansa markkinoimisen leijonalla Kalpiiviidan ja Kekäleenmäen havaintojen jälkeen. Kunnan rajalle vietiin julisteita leijonasta, ja kunta alkoi frankeerata postiaan leijonan kuvalla. Paikalliset yrittäjät alkoivat myydä leijona-aiheisia t-paitoja, joita myytiin satoja kappaleita, ja postikortteja. Kunta harkitsi eukon syrjäyttämistä leijonalla tunnuksenaan, ja sinne perustettiin leijona-nimisiä ulkoilukohteita. Vuonna 2012 Ruokolahden kunta luopui täysin leijonalla markkinoimisesta ja ilmoitti, ettei muista leijonahavaintojen 20-vuotispäiviä mitenkään.

Suuri osa havainnoista tehtiin Imatralla, mutta Imatran kaupunki ei pyrkinyt kaappaamaan leijonan mainosarvoa. Myös Kristiinankaupungissa myytiin paikallisten havaintojen jälkeen leijona-t-paitoja. Kaupungin matkailusihteeri Dan-Anders Sjöqvist nimesi Kristiinankaupungin leijonan Viveka Leoksi.

Vuonna 1994 Riikka Juvonen julkaisi Ruokolahden leijonaan perustuvan satukirjan Aleksi, metsän leijona.

Kesällä 2002 ruokolahtelainen harrastajateatteri RuoHa esitti Ruokolahden leijonan tapahtumiin löyhästi perustuvaa näytelmää Kun leijona tuli kylään. Se sai seitsemässä esityksessä toistatuhatta katsojaa. Korsuorkesterin Seppo Äijö sävelsi näytelmän laulut ja Erkki Luumi esiintyi roolissa. Vuonna 2010 ruokolahtelainen Korsuorkesteri julkaisi humpan ”Ruokolahden leijona”. Yhtyeen jäsen Pepe Kovanen keksi laulun aiheen sanomalehti Etelä-Saimaan haastattelussa. Laulun sanoitti Jorma Toiviainen.

Vuosina 2003–2005 Ruokolahden Yrittäjät ry järjesti Tassunjälki- ja Leijonankortti-hankkeet kunnan matkailun edistämiseksi.

Ensimmäisen uutisen Ruokolahden leijonasta julkaisi Ylä-Vuoksi. Lehden toimittaja Hannu Ojala kuuli leijonasta Auvisen ilmoitettua sen poliisille ja epäröi laskea juttua eteenpäin. Lopulta hänen ehdotuksestaan lehti julkaisi uutisen etusivullaan.

Vilkkaimmillaan uutisointi leijonasta oli 29.–30. kesäkuuta, jolloin kaikki suomalaiset päivittäismediat julkaisivat siitä juttuja. Pian huomio kuitenkin laantui pikkujutuiksi siitä, ettei leijonasta ole uusia havaintoja. Myöhemmät havainnot Rautjärvellä eivät enää saaneet uutisvälineiden suosiota. Uutinen levisi myös ulkomaille, ja Associated Press ja Reuters levittivät tapausta uutisena. Kun Ruokolahden kunta tilasi Sanomalehtien ilmoitustoimistolta kaikki leijonaa käsittelevät lehtiuutiset, tuli leikekirjasta A3-kokoisena 10 senttimetriä paksu.

Ruokolahden leijonaa kutsuttiin levikkieläimeksi, koska se lisäsi Ilta-Sanomien ja Iltalehden myyntiä. Ilta-Sanomien 75-vuotishistoriikissa Ruokolahden leijonaa kutsuttiin lehden eläinreportaasien ehdottomaksi kuninkaaksi. Iltalehden päätoimittaja Martti Backman kuvaili: ”Suomalaismetsissä harhaileva leijona on melkein ideaalitapaus. Olisi vaikea keksiä parempaa kesäuutista.” Backmanin ja Ilta-Sanomien uutispäätoimittaja Hannu Savolan mielestä Ruokolahden leijona ei kuitenkaan ollut mätäkuun juttu. Vuonna 2010 Tiede käytti kuitenkin Ruokolahden leijonaa ”klassisimpana esimerkkinä” mätäkuun jutusta.

Tiedotusopin professori Pertti Hemánuksen mukaan innostuksen selittivät aikuisten ja lasten kiinnostus eläimiin, itse leijona ja uutisanniltaan muuten hiljainen kesä. Hän myös uskoi, että tavallisten ihmisten halu päästä otsikoihin sai heidät näkemään, mitä halusivat.

Helsingin Sanomat liitti leijonan edellisten kesien uutisiin, jotka paisuivat hiljaisen uutistarjonnan vuoksi. Näistä viimeisimpiä olivat kesällä 1991 pikkutyttöä haavoittanut tappajahauki ja Karjalohjan ufo, vuonna 1990 kadonnut Käckin perhe ja vuonna 1989 paljastunut Reino Gikmanin vakoilu sekä Oleg Kozlovin ja Mihail Varfolomejevin lentokonekaappaus.

Vuoden 2007 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon saaja Marja Manninen, joka oli Ylen tv-uutisten aluetoimittajana Kaakkois-Suomessa, kommentoi työstään: ”Ruokolahden leijonasta, jota koskaan ei edes ollut, tein varmasti kolmekymmentä juttua.”

• Ruokolahden leijona^{[vanhentunut linkki]}, Ruokolahden kunnan sivuilla oleva näkemys
• Leijonasta Ruokolahden kunnan sivulla (Arkistoitu – Internet Archive)
• http://personal.inet.fi/luonto/ruokolahden-leijona/index.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
• Ylen Elävä arkisto: Ruokolahden leijona