Velaarinen Nasaali: äänne

Kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa (IPA:ssa) äng-äännettä merkitään kirjaimella ŋ.

Useimmissa eurooppalaisissa kielissä tämä äänne esiintyy vain sanan keskellä tai lopussa. Sen sijaan esimerkiksi vietnamin kielessä se on yleinen sanan alussakin, esimerkiksi tavallisimmassa vietnamilaisessa sukunimessä Nguyễn.

Saamelaiskielissä äännettä merkitään kirjaimella Ŋ.

Suomessa ŋ-äänteen asema on äännejärjestelmässä marginaalinen. Omaperäisessä sanastossa se esiintyy foneemina ainoastaan kaksoiskonsonanttina /ŋŋ/, jolloin se kirjoitetaan ng. Tämä /ŋŋ/ on useimmiten nk-yhtymän astevaihtelupari. Vahvan asteen nk:ta vastaa heikossa asteessa ng eli /ŋŋ/. Lisäksi on harvoja sanoja, joissa se ei ole astevaihtelussa, esim. hengari, ungelo.

Suomen vierassanoissa esiintyy myös lyhyt ŋ-foneemi, esim. englanti /eŋlanti/. Sen sijaan suomen nk-yhdistelmässä esiintyvä lyhyt ŋ on n-foneemin allofoni (samankaltainen variantti), esim. kenkä /kenkä/ [keŋkä].

Suomen kielen aakkosissa äng-äänteellä ei ole omaa kirjainta, joten se on merkittävä poikkeus kielen muutoin hyvin foneettisessa ortografiassa. Äng-äänne kirjoitetaan monimutkaisten sääntöjen mukaan joko n- tai g-kirjaimena: lyhyt [ŋ] sanassa [keŋkä] kirjoitetaan nkä>, kun taas pitkä [ŋŋ] taivutusmuodossa [keŋŋän] kirjoitetaan ngän>. Poikkeuksia ja hankalasti määriteltäviä lisäsääntöjä on kuitenkin lukuisia, erityisesti lainasanoissa: [eŋlanti] kirjoitetaan nglanti>, [maŋneetti] kirjoitetaan gneetti>, [koŋgestio] kirjoitetaan ngestio>, jne.

Suomen kielen useissa eteläisissä murteissa [ŋk]-konsonanttiyhtymä on yleisesti osallistumatta astevaihteluun (niissä sanotaan esim. [keŋkän] ja [kaupuŋkissa]), joten niiden puhujien oli vielä 1900-luvulla usein vaikea lausua [ŋŋ]-geminaattaa.^lähde? Sen ääntämistä jouduttiin tällöin esimerkiksi kansakouluissa erityisesti harjoittamaan.