Sefardijuutalaiset: Juutalaisten etninen alaryhmä

Iberian niemimaalle asettui antiikin aikana juutalaisia, ja keskiajalla heidän kulttuurinsa kukoisti muslimien valtaamassa Espanjassa. Kristittyjen vallattua niemimaan muslimeilta takaisin 1490-luvulla kristinuskoon kääntymättömät juutalaiset karkotettiin. Sefardit asettuivat muualle Välimeren ympäristöön sekä muun muassa Alankomaihin. 1900-luvulla suurimmat asutuskeskittymät siirtyivät Israeliin, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan ja Ranskaan.

Sefardijuutalaiset
יהדות ספרד (Yahadut Sefarad)
Isaac Abrabanel Emmanuelle Chriqui Claude Cohen-Tannoudji Benjamin Disraeli Clara Haskil Rita Levi-Montalcini Enrico Macias Maimonides Pierre Mendès France Yitzhak Navon Camille Pissarro Baruch Spinoza
Merkittävät asuinalueet  Israel 2,5–3 miljoonaa  Ranska 300 000–400 000  Yhdysvallat 200 000–300 000  Argentiina 50 000  Turkki 20 000
Kielet	heprea, ranska, englanti, espanja, portugali, ladino, juutalaisportugali, juutalaiskatalaani
Uskonnot	juutalaisuus
Infobox OK

Sefardit ovat ylläpitäneet alkujaan Lähi-idässä muodostuneen juutalaisen kansan kulttuuria ja uskontoa, mutta kehittäneet diasporan aikana myös omia, muiden juutalaisryhmien tavoista erottuvia perinteitään. Sefardiyhteisössä esimerkiksi kehittyi ladinon kieli.

Laajemmin ymmärrettynä sefardijuutalaisiksi mielletään myös erilliseen juutalaisten diasporaryhmään kuuluvat mizrahit.

Nimi sefardi tulee Espanjaa tarkoittavasta heprean kielen sanasta s'farád (סְפָרַד). Sana viittaa Vanhan Testamentin Obadjan kirjassa mainittuun paikkaan Səphāradh. Tämän on tulkittu tarkoittavan Espanjan aluetta, mutta tutkijoilla ei ole asiasta yksimielisyyttä; osa ajattelee sanan tarkoittaneen esimerkiksi Sardesta tai Kreikkaa. Joka tapauksessa keskiaikaan mennessä termin merkitys Espanjana oli vakiintunut juutalaisten keskuudessa.

Sefardi-käsitettä käytetään joskus myös Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän mizrahijuutalaisista, etenkin yhteyksissä, joissa sillä ilmaistaan yleistävästi eroavaisuutta aškenasijuutalaisiin. Sefardeja asettui mizrahien asuttamille alueille tultuaan karkotetuksi Iberian niemimaalta ja useat mizrahit omaksuivat sefardeilta uskonnollisia rituaaleja, ja ryhmien erottaminen toisistaan voi olla joissakin yhteyksissä haasteellistakin. Välimeren pohjoispuolella asuneet sefardit kuitenkin erottuvat tavoiltaan ja kieleltään mizraheista selkeästi.

Iberian niemimaan juutalaiset

Juutalaisia asettui antiikin Kreikkaan ja Roomaan Lähi-idästä ennen ajanlaskun alkua, ja juutalaisasutus ulottui Iberian niemimaalle ilmeisesti jo ennen Jerusalemin toisen temppelin tuhoa vuonna 70 jaa. Niemimaalla asuneista juutalaisista ei ole kuitenkaan paljoa tietoa ennen visigoottien valtakunnan aikaa.

Espanjaa hallinneiden visigoottien käännyttyä katolilaisuuteen 500-luvulla alettiin asettamaan juutalaisvastaisia lakeja, joilla maan juutalaisyhteisö pyrittiin tukahduttamaan. Juutalaisia pakkokäännytettiin kristinuskoon, ja myös kristinuskoon kääntyneiden juutalaisten oikeuksia rajoitettiin. Asenne juutalaisia kohtaan kärjistyi etenkin Sisenandin valtakaudella, jolloin asetettiin laki, joka kielsi juutalaisilta, myös katolilaisuuteen nimellisesti kääntyneiltä kryptojuutalaisilta, kaiken toimivallan.

Iberian niemimaa joutui vuonna 711 islaminuskoisten maurien valloittamaksi. Juutalaisille se tarkoitti kuitenkin vapaampia oloja, kuin visigoottien vallan alla. 900–1100-luvuilla vallitsi Espanjan juutalaisten kultakausi. Sefardit ansioituivat filosofian, kirjallisuuden ja tieteiden parissa, ja heidän joukostaan nousi lisäksi merkittäviä mystikkoja. He menestyivät myös taloudellisesti. Espanjalle muodostui maine Euroopan juutalaisten sivistyksen keskuksena.

Tilanne muuttui Pohjois-Afrikasta 1100-luvun puolivälissä saapuneiden almohadien noustua valtaan Iberian niemimaan etelä- ja keskiosissa. Almohadit olivat fundamentalistimuslimeja, joiden vallan alla olot kävivät tukaliksi paitsi juutalaisille ja kristityille, myös maallisemmin eläville muslimeille. Moni juutalainen pakeni niemimaan pohjoisiin, kristittyjen hallitsemiin osiin. Kristityt eurooppalaiset valtasivat niemimaan takaisin itselleen vähitellen, ja heidän vallassaan eläneiden juutalaisten olot riippuivat usein hallitsijan suopeudesta. Alkuun juutalaisia kohtaan osoitettiin suvaitsevaisuutta, ja he olivat mukana kristillisen Espanjan kulttuurisessa, taloudellisessa ja poliittisessa elämässä. 1200-luvulta lähtien juutalaisiin alkoi kohdistua hiljalleen vahvistuvaa uskonnollista painostusta. Vuonna 1492 kristityt olivat vallannet koko niemimaan takaisin, ja samana vuonna juutalaiset, jotka eivät kääntyneet kristinuskoon, karkotettiin Espanjasta. Moni muutti Portugaliin, jossa juutalaisuus oli vielä sallittua. Vuonna 1497 ei-kristityt karkotettiin kuitenkin myös Portugalista.

Diaspora karkotuksen jälkeen

 

Karkotetut sefardit suuntasivat ympäri Välimerta, kuten Marokkoon, Palestiinaan, Turkkiin ja Balkanille, ja toisaalta myös pohjoiseen, esimerkiksi Hollantiin. Muslimimaissa juutalaisilla oli dhimmi-asema; heitä kohdeltiin toisen luokan kansalaisina, mutta heidän ei ollut pakko kääntyä islamiin. Heillä oli vakaammat olot kuin juutalaisilla itäisessä Euroopassa, mutta toisaalta yhteiskunnan pysähtyneisyys ei kannustanut uuden kehittämiseen. Safedissa toimi kuitenkin 1500-luvulla joukko sefarditaustaisia mystikkoja, kuten Josef Karo ja Isaac Luria, jotka herättivät mielenkiintoa myös kristittyjen keskuudessa.

Pohjoiseen suunnanneet sefardit asuivat samoilla alueilla, kuin osa aškenasijuutalaisista. Sefardit, jotka näkivät itsensä edelleen juutalaisten yläluokkana, eivät kuitenkaan juurikaan solmineet avioliittoja aškenasien kanssa. Hollannissa vallitsi liberaali ilmapiiri, mikä antoi sefardeille tilaa elinkeinoelämän ja ajattelun suhteen.

Osa sefardeista kääntyi kristinuskoon ja jäi Iberian niemimaalle. Heistä käytettiin nimityksiä converso (käännynnäinen) ja cristianos nuevos (uudet kristityt). Niin kutsutut kryptojuutalaiset kääntyivät katolilaisiksi vain nimellisesti ja jatkoivat juutalaisuuden harjoittamista salassa, ja heistä käytettiin nimitystä marrano (sika). Kryptojuutalaisten yhteisöjä muutti myöhemmin muiden sefardien perässä pois niemimaalta. Heidän tietämyksensä juutalaisuudesta oli karsiutunut muutaman sukupolven aikana hyvin pintapuoliseksi, ja he hakeutuivat uusilla asuinmaillaan sefardirabbien opetukseen. Kryptojuutalaisia kauppiaita muutti myös Etelä-Amerikkaan.

Pohjois-Amerikkaan ensimmäiset sefardit asettuivat vuonna 1654. Yhdysvaltain vanhin juutalainen seurakunta Congregation Shearith Israel oli pääasiassa sefardijuutalaisten perustama. Valtion perustamisesta aina 1800-luvun puoliväliin asti sefardit muodostivat enemmistön Yhdysvaltojen juutalaisista, mikä muuttui aškenasijuutalaisten suurten muuttoaaltojen myötä.

1900-luvulta nykypäivään

1900-luvulla sefardien asutuskeskittymät kokivat jälleen muutoksia. Vuosisadan alussa suuri määrä juutalaisia muutti Ottomaanien valtakunnasta ja Lähi-idästä muun muassa Yhdysvaltoihin. Muslimimaissa juutalaisia kohtaan alkoi vuosisadan kuluessa kohdistua jännitteitä, kun arabinationalistit vastustivat voimakkaasti sionismia ja osa arabimaista päätyi läheisiin väleihin Natsi-Saksan kanssa, josta omaksuttiin juutalaisvastaista ajattelua. Israelin valtion itsenäistyttyä tilanne kärjistyi, eivätkä juutalaiset enää voineet elää turvallisesti muslimimaissa. Poismuuton yhteydessä he joutuivat usein jättämään koko omaisuutensa taakseen, ja valtaosa Israeliin saapuneista sefardeista eli alkuun köyhyydessä ja päätyi matalapalkkaisille aloille. Euroopassa sefardiyhteisöt olivat tuhoutuneet lähes kokonaan holokaustissa.

Israel on nykyisin suurin sefardijuutalaisten keskittymä. Suuria yhteisöjä löytyy myös Ranskasta sekä Amerikan mantereelta.

Vuonna 2015 Portugalissa ja Espanjassa tuli voimaan laki, joka oikeuttaa sefardijuutalaisten jälkeläiset saamaan maan kansalaisuuden. Espanjassa laki oli voimassa vuoteen 2019 asti. Portugalissa vastaavaa takarajaa ei ole.

 

Sefardit ovat juutalaisten alaryhmänä kehittäneet omaa kulttuuriperinnettään. Heillä on esimerkiksi oma kielensä (ladino), omaa kertomus- ja ruokaperinnettä ja omia uskonnollisia tapojaan. Sefardijuutalaisen kansanmusiikin olennaisimmat muodot ovat synagogalaulu, kerronnallinen ja lyyrinen romance-laulu, compla-juhlalaulu ja pitkäsäkeinen cantica-laulu.

1900-luvulla Yhdysvalloista ja Israelista muodostuivat juutalaisten keskeisimmät asutuskeskittymät aiempien diaspora-alueiden tilalle. Sefardien ja muiden juutalaisten väliset erot ovat sittemmin vähentyneet, etenkin Israelissa.

Kieli

Pääartikkeli: Ladino

Sefardien perinteinen kieli on niin kutsuttu juutalaisespanja, eli dzhudezmo tai ladino (ladino-termillä voidaan myös viitata erityisesti kirjakielimuotoon). Kun sefardit jatkoivat karkotuksensa aikaisen espanjan kielen puhumista muun muassa Ottomaanien valtakunnan alueilla, alkoi ladino ajan myötä erottua muuttuvasta espanjan kielestä ja siihen jäi keskiaikaisen espanjan kielioppia ja sanastoa. Ladino on saanut myös runsaasti vaikutteita hepreasta (sekä muun muassa turkista, ranskasta, kreikasta ja italiasta). Israelissa puhutussa ladinossa on vaikutteita myös jiddišin kielestä. Ladinoa kirjoitetaan heprealaisilla aakkosilla. Toisen maailmansodan jälkeen sefardit alkoivat omaksumaan asuinmaidensa paikallisia kieliä, eikä ladinoa enää käytetä äidinkielenä.

Ladinon ohella sefardiyhteisöissä puhuttiin lisäksi juutalaisportugalia ja mahdollisesti myös juutalaiskatalaania.

Sefardijuutalaisten autosomaalinen dna on enimmäkseen Lähi-idästä ja Euroopasta. Vuoden 2010 tutkimuksen mukaan eurooppalaisen vaikutuksen osuus heidän perimässään on 30–60 prosenttia ja heillä esiintyy pieni määrä myös pohjoisafrikkalaista sekoitusta. Sefardit sijoittuvat Levantin ja Euroopan välimaastoon ja ovat läheisiä aškenasi-, italian- Pohjois-Afrikan ja syyrianjuutalaisten kanssa. Sefardit ovat hieman lähempänä Lähi-idän ei-juutalaisia väestöjä, kuin aškenasit. He polveutuvat samoista Etelä-Eurooppaan asettuneista juutalaisista, kuin aškenasi- ja italianjuutalaiset, ja ovat irtautuneet Iranin ja Irakin mizrahijuutalaisryhmistä noin 2500 vuotta sitten.

Nobel-palkittuja sefarditaustaisia juutalaisia ovat olleet Baruj Benacerraf, Elias Canetti, René Cassin, Claude Cohen-Tannoudji, Serge Haroche, Rita Levi-Montalcini, Salvador Luria, Patrick Modiano, Franco Modigliani ja Emilio G. Segrè.

Poliitikkoja, joilla on sefarditaustaa, ovat olleet esimerkiksi Yitzhak Navon, Benjamin Disraeli ja Pierre Mendès-France.

Filosofeja tai uskonnollisia vaikuttajia ovat olleet muun muassa Avicebron, Yehuda Halevi, Nahmanides, Maimonides, Isaac Abrabanel, Baruch Spinoza ja Jacques Derrida.

Sefardeja on vaikuttaneet myös taiteen ja viihteen parissa. Näistä esimerkkeinä Emma Lazarus, Camille Pissarro, Murray Perahia, Enrico Macias ja Emmanuelle Chriqui.

Urheilijoita ovat olleet muun muassa Victor Perez, Yossi Benayoun ja Omri Casspi.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sefardijuutalaiset Wiki Commonsissa