Metsäkauris: Nisäkäslaji

Laji on levittäytynyt Suomeen 1900-luvulla sekä luontaisesti että siirtoistutusten avulla, ja nykyisin se on tärkeä riistaeläin. Paikannimitutkimuksen perusteella on arveltu, että metsäkauriita olisi elänyt Ahvenanmaan lisäksi manner-Suomessa aiemminkin, mutta asiasta ei ole varmaa tietoa.

Metsäkauris
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Suomessa:
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo:	Peurat Capreolinae
Suku:	Capreolus
Laji:	capreolus
Kaksiosainen nimi
Capreolus capreolus (Linnaeus, 1758)
Synonyymit
Capreolus caprea Cervus capreolus Linnaeus, 1758
Metsäkauriin levinneisyys
Alalajit
C. c. capreolus C. c. canus C. c. caucasicus C. c. italicus
Katso myös
Metsäkauris Wikispeciesissä   Metsäkauris Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

 

Ulkonäkö ja koko

Metsäkauris on väritykseltään kesällä punaruskea ja talvella harmaanruskea. Ruskeankeltainen vatsapuoli ja posket ovat muuta ruumista vaaleammat, kuten myös hännänympärys, joka on kesällä kellertävä ja talvella valkoinen. Ylähuulen molemmin puolin on musta täplä. Häntä on hyvin lyhyt, vain 2–4 cm:n mittainen, ja tuskin erottuva. Nuori vasa on täplikäs, mutta täplät häviävät yksilön kasvaessa. Vain uroksella on sarvet. Sarvet ovat pienet, pystyt ja tavallisimmin kolmepiikkiset. Muihin Euroopassa luonnostaan eläviin hirvieläimiin verrattuna metsäkauris on pienikokoinen ja siro. Täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on vain noin 65–75 cm, ruumiin pituus 90–135 cm ja paino 15–35 kg.

Äänet

Metsäkauriin varoitusääni on matala haukahdus, jota se usein toistaa pari kertaa peräkkäin. Uroksen kiima-aikana päästämä korkea kutsu- ja yhteydenpitoääni muistuttaa vihellystä.

 

Metsäkauris jaetaan neljään alalajiin, joiden yhteenlaskettu levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan ja Turkin sekä osia Länsi-Venäjästä, Lähi-idästä ja Kaukasiasta. Lajia ei kuitenkaan tavata Irlannissa eikä monilla Välimeren saarilla. Laji on kuollut sukupuuttoon Israelista ja Libanonista, mutta Israelissa suunnitellaan sen takaisinistutusta. Luulöytöjen perusteella on päätelty lajin eläneen neoliittisella kivikaudella myös Jordaniassa, missä sitä ei enää nykyisin tavata.

Keski-Euroopan metsäkauriskannan kooksi arvioidaan noin 15 miljoonaa yksilöä. Runsautensa ja laajan esiintymisalueensa ansiosta laji on IUCN:n uhanalaisuusluokituksessa arvioitu elinvoimaiseksi. Poikkeuksena on Italiassa esiintyvä alalaji C. c. italicus, joka on uhanalainen. Kyseistä alalajia on jäljellä enää noin 10 000 täysikasvuista yksilöä. Aasiassa elävää siperianmetsäkaurista (Capreolus pygargus) pidettiin aiemmin metsäkauriin alalajina, mutta nykyisin sen katsotaan olevan oma, erillinen lajinsa.

Suotuisissa olosuhteissa metsäkauris pystyy lisääntymään ja laajentamaan levinneisyyttään tehokkaasti, koska nuoret yksilöt joutuvat vaeltamaan pois synnyinseudultaan aikuisten voimakkaan reviirinpuolustuksen takia. Merkittävin este nykyisen elinalueen laajentumiselle on pohjoisten alueiden paksu lumikerros. Koska metsäkauris on pieni ja lyhytjalkainen, jo noin puolen metrin syvyinen lumikerros vaikeuttaa merkittävästi sen ravinnonsaantia. Lisäksi lyhyet jalat rajoittavat sen liikkuvuutta hangessa, ja se on siksi altis petoeläinten saalistukselle.

Esiintyminen Suomessa

Perinteisesti on ajateltu, että metsäkauris on manner-Suomessa aivan uusi eläinlaji, joka ei ole esiintynyt alueella aiemmin. Ei tunneta mitään fossiili- tai luulöytöjä tai muitakaan varmoja todisteita siitä, että lajia olisi elänyt Suomessa esihistoriallisena aikana. On kuitenkin arveltu, että myöhemmin, historiallisen ajan alussa, kauris olisi ollut metsäpeuran ohella runsas ja tärkeä riistaeläin, mutta olisi hävinnyt 1500- ja 1600-luvuilla sukupuuttoon kylmän kauden vallitessa^{kenen mukaan?}. Oletuksen pohjalla on teoria siitä, että metsäkauris olisi tunnettu nimellä tarvas, ja tästä nimityksestä olisivat peräisin lukuisat Tarvas-alkuiset paikannimet, kuten Tarvasjoki.

Varmaa tietoa on se, että Ahvenanmaalla on elänyt metsäkauriita ainakin 1500-luvun alusta 1600-luvun alkuun. Kanta ei todennäköisesti ollut sinne luontaisesti levinnyt, vaan istutettu. Yksi ensimmäisistä asiaa koskevista maininnoista on kuningas Kustaa Vaasan kirje vuodelta 1537. Kirjeessä kuningas ilmoittaa kauriit yhdeksi niistä syistä, joiden takia hän haluaa liittää Ahvenanmaan hallinnon Tukholman linnan alaisuuteen. Ahvenanmaan metsäkauriita koskevat maininnat arkistoaineistoissa loppuvat 1600-luvun alun jälkeen, jolloin laji ilmeisesti hävisi saarelta kokonaan. Metsäkauris palautettiin Ahvenanmaalle istuttamalla niitä sinne 1950- ja 1960-luvuilla yhteensä 41 yksilöä. Laji on valittu Ahvenanmaan maakunnan nimikkoeläimeksi.

Norjassa ja Ruotsissa elää luonnonvarainen populaatio, jonka kantavanhemmat vaelsivat sinne jääkauden jälkeen Tanskasta, alueiden välillä tuolloin ollutta manneryhteyttä pitkin. Ilmaston kylmeneminen ja liiallinen metsästys johtivat tämän Skandinavian kannan pienenemiseen keskiajan jälkeen: 1800-luvun alussa kauriit olivat kadonneet Norjasta kokonaan ja Ruotsissa niitä eli vain Etelä-Skånessa. 1900-luvun alussa metsäkauris alkoi runsastua ja levittäytyä Suomea ympäröivillä alueilla sekä Norjassa ja Ruotsissa että Pohjois-Virossa ja Inkerissä. Runsastumisen yhdeksi syyksi on arveltu ilmaston lämpenemistä. Manner-Suomen ensimmäiset metsäkauriit havaittiin Tornion seudulla 1950-luvun tienoilla. Pysyviä populaatioita muodostui aluksi Pohjanlahden perukkaan Tornion-, Kemi- ja Oulujoen varsille, ja vasta myöhemmin Kaakkois-Suomeen. Kauriit olivat vaeltaneet kyseisille alueille luontaisesti rajojen takaa Pohjois-Ruotsista ja Karjalankannakselta. Kaakkois-Suomen ensimmäiset yksilöt havaittiin Ruokolahdella, ja osa niistä saattoi olla peräisin Inkerinmaan keisarillisesta metsästyspuistosta, jonne metsäkauriita oli aiemmin istutettu. 1980-luvulla eläimiä alkoi vaeltaa myös Koillis-Lappiin Inariin ja Utsjoelle Pohjois-Norjan rannikon kautta.

Siirtoistutukset ovat vaikuttaneet suuresti kannan leviämiseen varsinkin Etelä-Suomessa, jossa niitä tehtiin 1980-luvulla useilla paikkakunnilla. Ensimmäiset kuusi yksilöä vapautettiin vuonna 1980 Kemiöön, jonne ei kuitenkaan muodostunut pysyvää kantaa. Sen jälkeen tarhausta ja istutuksia toteutettiin esimerkiksi Hyvinkään seudulla, Pohjois-Hämeessä, Rajamäellä ja Lohjalla. Kauriita tuotiin Ahvenanmaalta, Ruotsista, Lapista ja Ähtärin eläinpuistosta. Kannat ovat tätä nykyä vahvat ja elinvoimaiset Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanlahden rannikolla.

 

Metsäkauris ei ole vaativa elinympäristönsä suhteen. Sitä tavataan monentyyppisillä alueilla, kuten lehti- ja sekametsissä, niityillä, pelloilla ja harvaan rakennetuilla esikaupunkialueillakin. Erityisesti se viihtyy seuduilla, joilla on lähekkäin sekä metsää että maatalousmaata. Se sopeutuu hyvin myös moderniin maatalousympäristöön.

Käyttäytyminen

 

Metsäkauris voi olla liikkeellä kaikkina vuorokauden aikoina, mutta se on aktiivisin ilta- ja aamuhämärissä. Metsäkauriit elävät usein pienissä perheryhmissä, joihin kuuluu uros, 2–3 naarasta ja vasat. Varsinkin urokset voivat elää yksinäänkin. Urosten sarvet alkavat kasvaa kevättavella, ja ne ovat lopullisessa mitassaan jo loppukeväällä. Niitä peittää aluksi verinahka, jonka uros kuitenkin pian hankaa pois kelomalla sarvia puunrunkoihin ja oksiin. Kelomisen yhteydessä eläimen otsassa olevista hajurauhasista tarttuu puuhun hajuainetta, jolla uros merkitsee reviirinsä. Aikuiset urokset valtaavat jo keväällä itselleen reviirin, jolta ne ajavat pois kaikki muut samaa sukupuolta olevat yksilöt. Naaraatkin ovat hirvieläimeksi poikkeuksellisen reviiritietoisia, ja saattavat ajaa omat aikuiset vasansa pois lähistöltään. Karkotetut yksilöt voivat vaeltaa jopa 700 kilometrin päähän talvisesta elinalueestaan. Joillakin alueilla metsäkauriit vaeltavat talvisin myös ravinnon perässä. Pohjoismaissa lumisuus ei yleensä aiheuta vaelluksia, vaan Ruotsissa naaraiden on todettu päinvastoin vähentävän liikkumistaan paksun lumipeitteen aikana. Talvisin ravintoa etsiessään kauriit voivat lyöttäytyä suuriksi laumoiksi.

Metsäkauris pystyy juoksemaan nopeasti ja tekemään pitkiä hyppyjä. Se on myös taitava uimari. Pohjois-Euroopassa aikuisten yksilöiden merkittävin saalistaja on ilves, minkä lisäksi kettu voi syödä pieniä vasoja.

Ravinto

Metsäkauris kuuluu märehtiviin kasvinsyöjiin. Päivän aikana se voi käydä laiduntamassa jopa runsaat kymmenkunta kertaa, sillä pienenä eläimenä sen suhteellinen energiantarve on suuri. Ravintonaan se suosii energiapitoisia, helposti sulavia kasvikunnan tuotteita. Joillain seuduilla metsäkauriin ruokalistalle voi kertyä vuoden aikana jopa 1 000 kasvilajia. Ravinnonkäyttö vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Kesällä metsäkauris syö enimmäkseen metsänreunojen vihreitä heinä- ja ruohokasveja. Myös marjat, jäkälät ja sienet kelpaavat ravinnoksi. Talvisin metsäkauriit joutuvat turvautumaan varpuihin ja puiden ja pensaiden oksiin, versoihin ja silmuihin. Pienen kokonsa takia ne eivät kuitenkaan pysty hyödyntämään niin korkealla olevia puiden oksia ja lehtiä kuin suuremmat hirvieläimet. Ne voivat etsiä latojen ympäriltä maahan pudonnutta kauraa ja heinää. Jos muuta ravintoa ei ole enää saatavilla, metsäkauris voi joutua turvautumaan männynneulasiinkin, joita se ei muutoin syö. Se ei aiheuta mäntytaimikoille niin paljon vahinkoa kuin hirvi, koska ei ylety katkomaan latvoja. Runsaslumisina talvina laji selviytyy hyvin pitkälle lisäruokinnan ansiosta.

 

Lisääntyminen ja elinikä

 

Metsäkauriiden pariutumisaika on loppukesällä. Suomen oloissa kiima-ajan kiivain kausi ajoittuu heinä–elokuun vaihteeseen. Tuolloin urokset puolustavat reviiriään aggressiivisesti muita uroksia vastaan ja yrittävät houkutella sinne naaraita. Naaras synnyttää alkukesällä, ja saa yleensä kaksi tai kolme vasaa kerrallaan.

Vanhin tunnettu metsäkauris eli vankeudessa 17,5-vuotiaaksi. Luonnossakin ne saavuttavat usein 15 vuoden iän.

 

Metsäkauris on levinneisyysalueillaan tärkeä riistaeläin. Ahvenanmaalla lajin metsästys alkoi vuonna 1973. Manner-Suomessa metsäkauriin metsästys aloitettiin vasta myöhemmin, ensimmäisenä Pohjanlahden perukassa. Suomessa uros on rauhoitettu 1.2.–15.5. ja 16.6.–31.8., naaras ja saman vuoden vasa 1.2.–31.8. Muina aikoina metsäkauriita saa Suomessa metsästää ilman pyyntilupaa. Myös pyyntimenetelmä on vapaa laissa erikseen kiellettyjä menetelmiä lukuun ottamatta, eli metsäkaurista saa ampua myös haulikolla ja jousiaseella. Rihlatulla luotiaseella metsästettäessä ampujan on kuitenkin ensin suoritettava metsästyslaissa säädetty ampumakoe. Metsästäjällä on vuonna 2005 laaditun asetuksen mukaan myös velvollisuus ilmoittaa riistanhoitopiirille kunkin kaadetuksi tulleen metsäkauriin ikä, sukupuoli, pyyntiajankohta ja -paikka. Metsästyksessä voidaan kesäaikaan hyödyntää erityisiä pillejä, joiden tuottama ääni houkuttelee varsinkin uroksia. Metsästäjien saama vuotuinen saalis on 2000-luvulla vaihdellut 2 800 ja 4 200 välillä.

Itävaltalaisen Felix Saltenin kuuluisan Bambi: Tarina metsästä -lastenkirjan Bambi on metsäkauris, joka on yleinen riistaeläin Keski-Euroopassa. Kirjaan perustuva Disney-yhtiön yhdysvaltalainen piirroselokuva Bambi kuvaa kuitenkin valkohäntäkaurista. Metsäkaurista ei esiinny Amerikassa.

• Halla, Tapio: Metsäkauris, uusi tulokas. [Helsinki] / Saarijärvi: Metsästäjäin keskusjärjestö (Gummerus), 2000. ISBN 952-9593-38-4.

• Keskisuomalainen
• Kookas.fi
• Suomen Metsästäjäliitto
• Metsästäjäin Keskusjärjestö (pdf-tiedosto)
• Animal Diversity Web (englanniksi)
• ARKive (englanniksi)