Postmoderni Kirjallisuus

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Heikkotasoinen artikkeli, ei täytä tietosanakirjakriteereitä, kielen korjaamiselle tarvetta

Postmoderni kirjallisuus on korostanut kirjallisen todellisuuden keinotekoisuutta muun muassa itsensä tiedostavan sepitteellisyyden eli metafiktion kautta. Yhdysvaltalaisessa kirjallisuudessa postmodernismia edustavat esimerkiksi Kurt Vonnegut, John Barth ja Donald Barthelme. Eurooppalaisen postmodernistisen kirjallisuuden edustajia ovat esimerkiksi Peter Ackroyd, Italo Calvino, Angela Carter, John Fowles, Günter Grass, Umberto Eco ja Orhan Pamuk.

Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-luvulla syntynyt language-runous on postmodernistisen lyriikan näkyvin muoto. Sitä määrittää kielen itsensä tuominen runouden aiheeksi.

Postmodernismi vastusti modernismin tarkkarajaisuutta, tiukkaa muodollisuutta ja yhdisteli eri aikakausien tyylejä estottomasti. Tyypillistä postmodernismin ajan kirjallisuudelle on intertekstuaalisuuden käyttäminen, eli viittaukset toisiin teoksiin. Todellisuuden ja fiktion, korkean ja matalan kulttuurin sekoittuminen sai alkunsa, sekä erilaisia tyylejä ja tekstilajeja sekoitettiin vapaammin. Tekstit ja merkit tulivat lajien ja muodollisten erojen tilalle. Muita yleisiä piirteitä postmodernismin ajan kirjallisuudelle ovat parodia, pastissi, leikillisyys ja sirpaleisuus. Ajan näkyvimpiä lajeja ovat jännitys- ja muu aiemmin marginaalinen kirjallisuus. Kirjallisuudessa postmodernismi on hyvin vaikeasti määriteltävä, sillä se perustuu ajatteluun siitä, että minkäänlaista järjestystä ei ole vaan kirjailija tulee antautua erilaisten tulkintojen vietäväksi.

Postmodernismi on myös selvästi kirjallisuutta laajempi kulttuuri-ilmiö. Siihen kuuluu ironinen ja irrallinen tyyli, sillä kirjailijat yrittivät kuvata kaoottista maailmaa valtavalla määrällä eri tapoja. Näistä esimerkkeinä ovat toisiinsa täysin riippumattomien henkilöiden, juonenkäänteiden tai toimijoiden vastakkainasettelu, joilla kertomus katkaistaan tai joilla siihen luodaan epäjärjestystä. Muita keinoja ovat tarinan kertojien ja näkökulmien vaihtelu sekä tekstin keinotekoisuuden korostaminen, ja näiden kaikkien tarkoituksena on tekstin lineaarisuuden rikkominen.

Erilaiset poliittiset ja historialliset muutokset vaikuttivat vahvasti tyylikauden muutoksiin. Se liitetään myös jälkiteolliseen yhteiskuntaan ja elämäntapaan, jonka arvoja joukkotiedotusvälineet ja kulutus säätelevät.

Postmodernismia marxilaisista lähtökohdista on tutkinut Fredric Jameson.

• Peter Ackroyd
• Kari Aronpuro
• John Barth
• Donald Barthelme.
• Italo Calvino
• Samuel R. Delany
• Marguerite Duras
• Umberto Eco
• John Fowles
• Günter Grass
• John Irving
• Jack Kerouac
• Väinö Kirstinä
• Toni Morrison
• Orhan Pamuk
• Thomas Pynchon
• Catherynne M. Valente
• Don DeLillo
• David Foster Wallace
• William S. Burroughs

• Brax, Klaus: Unhoon jääneiden huuto. Kolme tutkielmaa postmodernista historiallisesta romaanista. Helsinki: Avain, 2017.
• McHale, Brian: Postmodernist Fiction. London and New York: Routledge, 1987.
• Hutcheon, Linda: A Poetics of Postmodernism: History, Theory, Fiction. London and New York: Routledge, 1988.
• Hutcheon, Linda: The Politics of Postmodernism. London and New York: Routledge, 1989.
• Vartiainen, Pekka: Postmoderni kirjallisuus: Länsimaisen kirjallisuuden historia 1945–2000. Helsinki: Avain, 2013. ISBN 978-951-692-793-3.