Katinlieko: Putkilokasvilaji

Katinlieko (Lycopodium clavatum) on liekokasveihin kuuluva maassa suikertava yhtäläisitiöinen sanikkainen. Katinlieon lajinimi clavatum periytyy latinan nuijaa merkitsevästä clava-sanasta ja viittaa itiötähkien nuijamaiseen muotoon.

Katinlieko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari:	Liekomaiset Lycopodiophytina
Luokka:	Liekomaiset Lycopodiopsida
Lahko:	Lycopodiales
Heimo:	Liekokasvit Lycopodiaceae
Suku:	Tähkälieot Lycopodium
Laji:	clavatum
Kaksiosainen nimi
Lycopodium clavatum L.
Katso myös
Katinlieko Wikispeciesissä   Katinlieko Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OK

Katinlieko kuuluu liekokasveihin (Lycopodiaceae), joita tunnetaan kaikkiaan 450 lajia. Muita heimoon kuuluvia Suomessa kasvavia lajeja ovat muun muassa keltalieko (Diphasiastrum complanatum), riidenlieko (Spinulum annotinum), ketunlieko (Huperzia selago) ja konnanlieko (Lycopodiella inundata). Liekokasvit kuuluvat sanikkaisiin (Pteridophyta), joita ovat myös kortteet (Equisetum) ja saniaiset (Pteridophytina).

Katinlieon maassa suikerteleva vaaleanvihreä varsi kasvaa yli metrin pituiseksi. Päävarresta nousee pystyjä tai tyvestä kohenevia haarovia haaroja. Neulasmaiset lehdet ovat pitkäsuippuisia, karvakärkisiä, siirottavia tai varrenmyötäisiä ja sijaitsevat varressa ja haaroissa lähes kierteisesti. 1–4 cm pitkät itiötähkät sijaitsevat haarojen kärjissä yksittäin, pareittain tai kolmittain. Itiötähkän perä on harva- ja pienilehtinen, ja perän pituus on 0,5–12 cm. Katinlieon itiöiden kypsyminen osuu Suomessa kesä-syyskuuhun. Alkeisvarsikko on yksikotinen, mukulamainen, lehtivihreätön ja sijaitsee tavallisesti maan alla.

Suomessa katinlieosta tavataan kahta alalajia: metsäkatinlieko (subsp. clavatum) ja pohjankatinlieko (subsp. monostachyon). Kookkaammalla metsäkatinlieolla lehdet ovat siirottavia ja lehden kärkikarva on 2–4 mm pitkä, ja itiötähkät ovat pareittain tai kolmittain ja niiden perät ovat 3–12 cm pitkiä. Pohjankatinlieolla puolestaan lehdet ovat jokseenkin varrenmyötäisiä ja lehden kärkikarva on 1,5–3 mm pitkä, ja itiötähkät ovat yksittäin ja niiden perät ovat 0,5–3 cm pitkiä. Varsinkin Pohjois-Suomessa esiintyy alalajien välimuotoja.

Katinliekoa tavataan laajalti pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä. Lajia tavataan koko Euroopassa Islantia, Pyreneiden niemimaata, Etelä-Ranskaa ja -Italiaa, Kreikkaa, Itä-Balkania ja Etelä-Ukrainaa lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena läpi Siperian Tyynelle valtamerelle ja Japaniin saakka, sekä edelleen Alaskaan, Yhdysvaltojen pohjoisosiin ja Kanadan etelä- ja keskiosiin. Suomessa katinliekoa tavataan koko maassa. Alalajeista metsäkatinliekoa tavataan Etelä-Lapin korkeudelle ja pohjankatinliekoa noin Oulun korkeudelta pohjoiseen.

Katinlieko suosii valoisia kasvupaikkoja, jotka usein ovat muodostuneet ihmisen toiminnan seurauksena. Tyypillisesti lajia esiintyy tuoreissa, kuivahkoissa ja kuivissa kangasmetsissä, kaskikoivikoissa, tunturikankailla, hakamailla ja metsäpolkujen läheisyydessä.

Katinlieon itiöpöly on riidenlieon itiöpölyn tapaan hienojakoista, keltaista pulveria, jota on käytetty kansanlääkinnässä haavojen ja ihotautien hoitoon. Pölyä on käytetty myös apteekeissa pillereiden päällystämiseen, jotta ne eivät takertuisi rasioissa toisiinsa.

Myös katinlieon – samoin kuin riidenlieon – itiöpölyä on kutsuttu myös kärpäsruudiksi, koska se palaa räiskähdellen. Itiöt sisältävät runsaasti helposti syttyvää öljyä. Ilmaan heitetty kourallinen itiöpölyä syttyy humahdusmaisesti yhdestä tulitikusta, mitä ominaisuutta on aikoinaan hyödynnetty esimerkiksi valokuvauksessa ja teatteriesityksissä.

Kasvilla on myös muita käyttötarkoituksia. Ruotsissa riidenliekoa käytetään yhä joulukoristeina esimerkiksi seppeleissä, ja sen pitkistä varsista on aikaisemmin kudottu mattoja.

Katinlieon itiöt sisältävät mm. lykopodiinia (C₁₆H₂₅NO) ja annotiniinia (C₁₆H₂₁NO₃). Itiöistä valmistettavaa tuotetta kutsutaan kasvirikiksi, jota käytetään ihojauheissa, ruudin lisäaineena ja peräpuikkojen päällysteenä.

• Halkka, Antti ym.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8.
• Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
• Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet

• Kasviatlas 2010: Katinlieon levinneisyys Suomessa
• Species list (takes a broad view of the genus, including the species here separated in the genus Diphasiastrum)
• Burning Lycopodium Powder: Simulating a Grain Elevator Explosion (Arkistoitu – Internet Archive) by Kevin A. Boudreaux
• Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Katinlieko (Lycopodium clavatum) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Den virtuella floran: Katinlieko (Lycopodium clavatum) (ruotsiksi)
• United States Department of Agriculture (USDA): Lycopodium clavatum (englanniksi)
• Flora of China: Lycopodium clavatum (englanniksi)
• Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Lycopodium clavatum (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)