Karl Vaino: Virolainen poliitikko

toukokuuta">28. toukokuuta 1923 Tomsk, Siperia, Neuvostoliitto – 12. helmikuuta 2022) oli neuvostoliittolainen poliitikko, joka toimi Neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1978–1988.

Karl Vaino
Viron kommunistinen puolue (EKP), ensimmäinen sihteeri
26. heinäkuuta 1978 – 16. kesäkuuta 1988
Edeltäjä	Johannes Käbin
Seuraaja	Vaino Väljas
Henkilötiedot
Syntynyt	28. toukokuuta 1923 Tomsk, Siperia, Neuvostoliitto
Kuollut	12. helmikuuta 2022 (98 vuotta)
Kansalaisuus	venäjänvirolainen
Tiedot
Puolue	Viron kommunistinen puolue (EKP)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Karl Vainon vanhemmat olivat Virosta Venäjälle muuttaneita siirtolaisia; isä Genrich (Heinrich) muutti vuonna 1918 ja äiti Lidia o.s. Savin perhe oli 1900-luvun alussa muuttanut Siperiaan. Molemmat vanhemmat olivat liittyneet Venäjällä kommunistipuolueeseen.

Karl Vaino valmistui Tomskissa paikallisesta Kuljetustekniikan instituutista vuonna 1947. Hän liittyi samana vuonna Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen ja siirtyi Neuvosto-Viroon paikallisen rautatieyhtiön palvelukseen. Vuodesta 1949 Karl Vaino toimi Viron kommunistipuolueen tehtävissä. Vuonna 1960 hänestä tuli puolueen keskuskomitean sihteeri. Hän ei vielä 30 vuotta Virossa asuttuaankaan puhunut sujuvasti viron kieltä

Vuodesta 1950 vallassa ollut Viron kommunistipuolueen ensimmäinen sihteeri Johannes Käbin joutui 1970-luvulla entistä tiukempaan valtataisteluun tiukemman keskusvallan kannattajien kanssa. Mottona oli "internationalismin voimistaminen ja nationalististen ilmiöiden tukahduttaminen sekä venäjän kielen vahvistaminen". Tämän taistelun seurauksena valtaan nousi Karl Vaino, heikosti vironkieltä puhuva, tiukka keskusvallan kannattaja. Hänen valtaannousunsa vahvana tukena oli venäläissyntyinen toinen sihteeri Konstantin Lebedev, joka ajoi tiukan keskusjohtoista linjaa jo Käbinin kaudella.

Lokakuussa 1978 NKP:n keskuskomitea päätti venäjän kielen opetuksen tehostamisesta kaikissa neuvostotasavalloissa. Tästä tehtyä päätöstä ei virallisesti julkistettu. Karl Vainon johdolla Neuvosto-Virossa aloitettiin toimenpiteet "Viron nationalistien pakottamiseksi polvilleen". Vainon mukaan "Viron pienen kansan kulttuuri ja kieli voisivat tyydyttää vain paikalliset tarpeet – siksi ei ollut tarvetta pitää niitä tärkeinä tai nostaa esille." Venäjänkielisiä radio- ja TV-lähetyksiä lisättiin hyvin pian päätöksen jälkeen. Myös venäjänkielisten kirjojen ja sanomalehtien tarjontaa lisättiin Neuvosto-Virossa. Vaino esitti vaatimuksia yhteisten venäjän- ja vironkielisten lastentarhojen ja koulujen perustamisesta. Yliopisto-opetusta tuli antaa enemmän venäjänkielisenä. Virolaisia olisi lähetettävä opiskelemaan muualle Neuvostoliittoon entistä enemmän.

Venäläistämistoimet eivät kuitenkaan pysyneet salassa kauan. Virolaiset pyrkivät tekemään hankalaksi muodostuneen asemansa kansainvälisesti tunnetuksi. Luonnollinen tie asioiden julkistamiseksi kulki Suomen kautta muualle Länsi-Eurooppaan. Muutaman kuukauden kuluttua venäläistämispäätöksistä kerrottiin Suomen television iltauutisissa. Tämä hermostutti Karl Vainoa ja paikallista KGB:tä, mikä johti sisäisen epäluottamuksen lisääntymiseen Neuvosto-Virossa. Myös kanssakäymistä virolaisten ja suomalaisten kesken pyrittiin kontrolloimaan.

Virolaisessa yhteiskunnassa tilanne ei ollut enää hallittavissa vuonna 1980. 22. syyskuuta 1980 Tallinnassa pidetyn nuorisokonsertin jälkeen syntyi nuorisomellakka, jossa nuoret vastustivat kovaäänisesti venäläisiä, venäjän kielen korostamista ja uutta opetusministeriä. Virolainen sivistyneistö lähetti 28. lokakuuta 1980 ns. 40 kirjeen Pravdalle sekä paikallisille Rahva Hääl- ja Sovetskaja Estonija -sanomalehtien toimituksiin muistion, jossa esitettiin varovaisin sanakääntein vastalause venäjän kielen korostamiselle sekä virolaisten edut ohittavalle politiikalle. Vainon ja Lebedevin mielestä kyse oli läntisten tiedustelupalvelujen organisoimasta toiminnasta.

Kaikki tämä johti entistä tiukempaan keskusvallan kontrolliin, mistä seurasi pysyviä jännitteitä koko Neuvosto-Viron yhteiskunnassa.

Karl Vaino näkyi Suomessakin julkisuudessa edustaessaan NKP:tä vuonna 1984 Suomen kommunistipuolueen 20. ja 1987 21. edustajakoukouksessa.

Mihail Gorbatšovin noustua maaliskuussa 1985 Neuvostoliiton johtoon lähti avoimempaa yhteiskunnallista keskustelua ja taloudellista uudistamista korostavat toimintaperiaatteet liikkeelle. Niinpä keväällä 1987 julkistetut suunnitelmat Koillis-Viron fosforiittikaivoksen avaamisesta johtivat ensimmäisiin julkisiin virolaisten protesteihin ympäristön säilyttämisen puolesta. Seuraavassa vaiheessa syksyllä 1987 virolaisten talousmiesten julkistama taloudellisen itsenäisyyden (IME) -ohjelma nousi julkiseen keskusteluun.

Vuosi 1988 muodosti käännekohdan. Huhtikuun puolivälissä syntyi Neuvosto-Viron demokraattista kehitystä tukeva Kansanrintama, joka haastoi vahvasti aiemman ainoan poliittisen järjestön Viron kommunistisen puolueen yhteiskunnallisen keskustelun suunnannäyttäjänä. Alkoi "laulavan vallankumouksen" aika suurine Tallinnan laululavan musiikkitapahtumineen. Tämä johti lopulta siihen, että Karl Vainon oli erottava 16. kesäkuuta 1988. Seuraajaksi tuli Vainon valtaannousun yhteydessä Neuvostoliiton suurlähettilääksi Nicaraguaan siirretty uudistusmielinen, Virossa syntynyt Vaino Väljas.

Karl Vaino lähti Virosta ja sai aluksi vähäarvoisia Neuvostoliiton kommunistipuolueen tehtäviä puolueen hajoamiseen asti. Hänen asuinpaikkansa oli Moskova. Hän oli tosin vielä Viron kommunistipuolueen keskuskomitean jäsen, kunnes joutui toukokuussa 1989 eroamaan puolueen tilanteen kriisiydyttyä kilpailevien poliittisten ryhmien paineessa.

Karl Vainon poika Eduard (s. 1949) on toiminut vuodesta 2008 AvtoVAZ-konsernin varatoimitusjohtajana.

Karl Vainon pojanpoika Anton (s.1972) on Venäjän federaation virkamies ja diplomaatti ja kuuluu presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin. Anton Vaino nimitettiin 12. elokuuta 2016 Venäjän presidentinhallinnon päälliköksi.