Jouko Turkka: Suomalainen ohjaaja ja kirjailija

huhtikuuta">17. huhtikuuta 1942 Pirkkala – 22. heinäkuuta 2016 Pirkkala) oli suomalainen ohjaaja ja kirjailija.

Jouko Turkka
Jouko Turkka 1970-luvun alussa.
Henkilötiedot
Koko nimi	Jouko Veli Turkka
Syntynyt	17. huhtikuuta 1942 Pirkkala
Kuollut	22. heinäkuuta 2016 (74 vuotta) Pirkkala
Ammatti	professori kirjailija ohjaaja
Ohjaaja
Palkinnot
Pohjois-Karjalan taidepalkinto (1970) Kritiikin Kannukset (1970) Kymen läänin taidepalkinto (1975) Vuoden Teatteritekopalkinto (1979) J.H. Erkon palkinto (1982) Pohjoismainen kuunnelmapalkinto (1993) Lea-palkinto (1995) Kiila-palkinto (1997) Suomen Kulttuurirahaston palkinto (2004) Teatteritaiteen kunniatohtori (2009)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Jouko Turkka syntyi vuonna 1942 Pirkkalassa toisena poikana työnjohtaja Reino Veli Turkan (1901–1972) ja konttoristi Gunhild Beatrice Åbergin (1904–2004) perheeseen.

Turkka kävi Tampereen klassillista lyseota, joka opetti hänelle ”Tampereen perusmoraalin”: ”Kun annatte nyt sortaa itseänne, niin pääsette aikanaan sortamaan toisia.” Turkan mukaan lyseossa ”tieteellisin käsittein latinaksi opetettiin alistumista”. Turkka kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1963.

Varusmiespalveluksen Turkka suoritti Niinisalossa ja valmistui Reserviupseerikoulusta.

Turkka hyväksyttiin opiskelemaan Suomen Teatterikouluun vuoden 1964 keväällä 21 muun opiskelijan kanssa. Ohjaajalinjalle valittiin Turkan lisäksi ainoastaan Eeva Salminen. Näyttelijälinjalle hyväksyttiin mm. Pekka Autiovuori, Kristiina Halkola ja Heikki Kinnunen. Turkka aloitti opiskelut syksyllä 1964 ja valmistui vuonna 1967. Lopputyönään Turkka ohjasi Suomen Kansallisteatterin Pienelle näyttämölle Ernst Tollerin näytelmän Koneittenmurskaajat. Turkka myös suomensi saksankielisen näytelmän itse.

Valmistuttuaan Teatterikoulusta Turkka kiinnitettiin johtamaan Seinäjoen kaupunginteatteria vuosina 1967–1968. Seinäjoen kautena Turkka perusti Seinäjoen nuorisoteatterin, jota hän myös veti.

Seinäjoen jälkeen Turkka johti Joensuun Kaupunginteatteria 1968–1972 ja Kotkan Kaupunginteatteria 1973–1975, sekä toimi Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtajana vuosina 1975–1982. Hän toimi myös freelancerina uransa alussa.

Vuonna 1971 Turkka oli keskeinen hahmo Joensuun Kaupunginteatterin niin sanotussa teatterisodassa, jossa kiisteltiin siitä, kuka päättää teatterin ohjelmistosta. Riidassa näyttelijät valtasivat teatterin, minkä johdosta teatterinjohtaja Turkka irtisanottiin, ja siitä seurasi näyttelijöiden lakko.

Poliittisilta katsomuksiltaan Turkka oli vasemmistolainen. Hän kuului lyhyen aikaa SKDL:ään ja pyrki puolueen listoilta eduskuntaan vuonna 1972. Vaikka hän sittemmin luopui politiikasta, koska se ei hänen mukaansa toiminut teatterissa, hänen kiinnostuksiinsa kuului ”kapitalismin loppu”.

Vuosina 1975–1981 Turkka toimi Helsingin Kaupunginteatterin apulaisjohtajana ja ohjaajana.

Teatterikorkeakoulu

Turkka toimi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina 1981–1988, joista rehtorina 1982–1985, ja ohjaajantyön professorina 1985–1988. Opetuksessaan hän korosti voimakkaan fyysisen ilmaisun merkitystä ja painotti varhaisia venäläisiä näyttelemismetodeja sekä myöhempää Konstantin Stanislavskia ja Vsevolod Meyerholdin psykofyysistä menetelmää. Hän myös sovelsi japanilaisen ohjaajan ja filosofin Tadashi Suzukin metodologiaa. Jotkut oppilaat ovat myöhemmin arvostelleet hänen menetelmiään ja kutsuneet niitä vihamielisiksi, painostaviksi ja väkivaltaisiksi.

Rankan fyysisyyden tavoite oli vapauttaa mieli turhasta kontrollista. Satu Silvon mukaan Turkka ei suvainnut ”mukaharjoittelua”, josta syntyisi ”mukanäyttelemistä”. Tarkoituksena oli karsia opiskelijoista tekotaiteellisuus ja ”taiteilijana” esiintyminen, kapakassa istuminen ja maailman kyyninen halveksiminen jo nuorella iällä.

Turkan oppilaita olivat mm. Timo Harakka, Mari Rantasila, Satu Silvo, Katja Kiuru, Martti Suosalo, Merja Larivaara, Ville Virtanen, Oskari Katajisto, Lilli Earl, Antti Raivio ja Mikko Kivinen.

Oulussa 1987 sattunut, kohuttu Jumalan teatterin tapaus yhdistettiin Turkkaan, vaikka hän ei itse osallistunutkaan esitykseen eikä ollut siitä etukäteen tietoinen. Teatterin jäsenet olivat hänen entisiä oppilaitaan: Jari Halonen, Jorma Tommila, Esa Kirkkopelto ja Jari Hietanen. Jumalan teatterista noussut kohu sai mediassa hysteerisiä piirteitä, ja kun Turkka ei suostunut tuomitsemaan oppilaidensa esitystä, kohu kohdistui myös häneen. Opetusministeri Gustav Björkstrand ja kiihkeä julkinen mielipide vaativat Turkan päätä vadille.

Teatterikorkeakoulun jälkeen

Näytelmien lisäksi Turkka ohjasi kaksi ristiriitaisen vastaanoton saanutta ja kiivasta keskustelua herättänyttä televisiosarjaa, Seitsemän veljestä (1989) ja Kiimaiset poliisit (1993). Lisäksi hän on esiintynyt Jari Halosen elokuvissa Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992) ja Aleksis Kiven elämä (2001).

Turkan romaani Häpeä oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1994. Hänen esseistisiä kirjojaan ovat Aiheita (1982) ja Selvitys oikeuskanslerille (1984).

Turkan poika Juha Turkka on entinen nyrkkeilijä, sittemmin taiteilija. Vuosina 1997–1998 Turkka teki poikansa kanssa Neloselle talk show’ta Turkka & Turkka. Ohjelmaa luonnehdittiin TV-lehtien ohjelmatiedoissa ”väljäksi kulttuuriohjelmaksi”. Jouko Turkan vieraina olivat muun muassa silloinen pääministeri Paavo Lipponen, Helsingin Sanomien silloinen päätoimittaja Janne Virkkunen, kirjailija Hannu Salama, runoilija Arto Melleri, dramaturgi Outi Nyytäjä ja näyttelijä Martti Suosalo.

1990-luvun lopussa kävi ilmi, että Turkalla oli huomattava, noin 1,6 miljoonan markan arvoinen osakesalkku. Salkku koostui Nokian, Soneran, Keskon, metsä- ja metalliyhtiöiden sekä pankkien osakkeista. Turkka tunnettiin askeetikkona ja tieto varakkuudesta otettiinkin yllätyksellä vastaan. Turkka itse kertoi päässeensä sijoittamisessa alkuun erilaisilla tempuilla, esimerkiksi vieden rahansa lapasessa pankkivirkailijalle, jotta tämä kokisi sympatiaa häntä kohtaan.

Turkka nimettiin teatteritaiteen kunniatohtoriksi kun Teatterikorkeakoulu nimesi historiansa ensimmäiset tohtorit vuonna 2009. Muut promovoidut olivat presidentti Tarja Halonen, tanssitaiteilija Deborah Hay, ohjaaja Kaisa Korhonen, professori Juha Varto ja valo- ja äänisuunnittelija Ilkka Volanen.

Ikääntyminen ja kuolema

71-vuotiaana Turkka kertoi sanojen tavoittamisen tulleen hänelle vaikeammaksi. Varallisuudestaan huolimatta hän asui karuissa olosuhteissa ränsistyneessä talossa. Turkan luona vierailut valokuvaaja kertoi hänen olleen hetkittäin "omissa maailmoissaan". Turkka keräili lapsuudenkotinsa pihalta kiviä, joiden hän uskoi olevan tuhansia vuosia vanhoja veistoksia. Toimittajan mukaan kivet kiinnostivat Turkkaa enemmän kuin mikään muu. Kiviä oli kerätty huoneen täydeltä ja niiden vuoksi talon pihaa oli kaivettu parin metrin syvyyteen. Kivistä järjestettiin näyttely vuonna 2014. Kirsikka Moring kirjoitti: "Hän on matkalla, liukumassa yksityiseen fantasiamaailmaansa." Erkki Pirtola: "Turkan metodi on aina ollut regressioiden hyödyntämistä. Nyt regressio on viety loppuun."

Jouko Turkka kuoli pitkäaikaiseen sairauteen palvelutalossa vuonna 2016. Tieto kuolemasta tuli julkisuuteen vasta puolitoista viikkoa kuoleman jälkeen, kun Pirkkalainen-lehti kirjoitti Turkan nekrologin.

Turkka haudattiin 12. elokuuta 2016 Pirkkalan Vanhan kirkon hautausmaalle äitinsä ja isänsä viereen. Hautajaisiin kutsuttiin vain läheisimmät ihmiset.

Teatteriohjauksia

• Yövieraat (1966), Helsingin Ylioppilasteatteri
• Koneittenmurskaajat (1966), Suomen Teatterikoulu
• Jääkärin morsian (1967), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Rikottu ruukku (1967), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Kun on tunteet (1967), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Mielipuolen päiväkirja (1967), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Seitsemän veljestä (1967), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Romeo ja Julia (1968), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Vedenkuljettamat (1968), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Tulva (1968), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Patruuna ja emäntäpiika (1968), Seinäjoen kaupunginteatteri
• Anu ja Mikko (1968), Joensuun kaupunginteatteri
• Se tavallinen tarina (1969), Joensuun kaupunginteatteri
• Hyvästi Mansikki (1969), Joensuun kaupunginteatteri
• Tangokuningas (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Aja hitosti (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Mustalaisoperetti (1970), Pyynikin kesäteatteri
• Pois alta – akkavalta (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Hullunkuriset pellet (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Tangokuningas (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Asento! (1970), Joensuun kaupunginteatteri
• Tuntematon sotilas (1971), Joensuun kaupunginteatteri
• Tulitikkuja lainaamassa (1972), Joensuun kaupunginteatteri
• Daniel Hjort (1973), Turun ruotsalainen teatteri
• Papin perhe (1973), Teatterikoulun Tikapuuteatteri
• Runar ja Kyllikki (1974), Kotkan kaupunginteatteri
• Nummisuutarit (1974), Kotkan kaupunginteatteri
• Nummisuutarit (1975), Helsingin Kaupunginteatteri
• Ringportin linja (1975), Helsingin Kaupunginteatteri
• Siinä näkijä missä tekijä (1976), Helsingin Kaupunginteatteri
• Niskavuoren nuori emäntä (1977), Helsingin Kaupunginteatteri
• Puuvillaprinsessa (1977), Helsingin Kaupunginteatteri
• Putkinotko (1978), Helsingin Kaupunginteatteri
• Aavesonaatti (1978), Helsingin Kaupunginteatteri
• Viisas neitsyt (1979), Helsingin Kaupunginteatteri
• Tuntematon sotilas (1979), Helsingin Kaupunginteatteri
• Kohti toista tasavaltaa (1980), Helsingin Kaupunginteatteri
• Murtovarkaus (1981), Helsingin Kaupunginteatteri
• Voimamies (1982), Helsingin Kaupunginteatteri
• Puotilaa hengiltä (1982), Teatterikorkeakoulu
• Tuhat ja yksi yötä (1983), Teatterikorkeakoulu
• Mällisen metkut (1983), Teatterikorkeakoulu
• Kahden herran palvelija (1984), Teatterikorkeakoulu
• Hamlet (1985), suora televisiolähetys
• Jeppe Niilonpoika (1985), Helsingin Kaupunginteatteri
• Hypnoosi (1985), Helsingin Kaupunginteatteri
• Lihaa ja rakkautta (1986), Göteborgin kaupunginteatteri
• Valheita (1990), Suomen Kansallisteatteri
• Presidentin dementia (1993), Suomen Kansallisteatteri
• Att hyra en kändis (1994), Teatteri Viirus
• Kumpi nauttii enemmän – mies vai nainen? (1995), Lappeenrannan kaupunginteatteri
• Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (1996), Tampereen Työväen Teatteri
• Runar ja Kyllikki (1996), Helsingin Kaupunginteatteri
• Täysin tyydytetty nainen (1997), Porin Teatteri
• Yksi yö ruotsalaista kesää (2004), Turun kaupunginteatteri
• Konkurssisirkus (2005), Turun kaupunginteatteri

Televisio

Jouko Turkka on ohjannut Yleisradiolle televisioelokuvat Yö ja päivä (1967), Poika ei päässyt sisään (1980), Isä vieraissa (1982) ja Naiskoomikko (1983), sekä tv-sarjat Seitsemän veljestä (1989) ja Kiimaiset poliisit (1993). Neloselle hän teki poikansa Juha Turkan kanssa keskusteluohjelmaa Turkka & Turkka (1998).

Radio

Turkka ohjasi Yleisradion Radioteatterille kuunnelmat Matti Väkevä (kuunnelmaooppera, 1969), Munakokkeli (1970?), Tuotantolaitos (1971), Kohtalon sormi (1972), Erään tapaturman johdosta (1992), Turpaan, kuonoon... (1994) ja Rahanhimoni taidemarkkinoilla (1997). 1990-luvun kuunnelmat Turkka myös kirjoitti itse. Kuunnelmien lisäksi Turkka piti pakinaa Jouko Turkan joulusaarna vuosina 1993-2004.

Kirjat

• Aiheita (Otava, 1982)
• Selvitys oikeuskanslerille (Otava, 1984)
• Hypnoosi / Lihaa ja rakkautta, kaksi näytelmää (Otava, 1987)
• Häpeä (Otava, 1994)
• Nyt alkoi elämä (Otava, 1996)
• Osta pientä ihmistä, näytelmä (Like Kustannus, 2000)
• Kärsimys on turhaa (Teos, 2017)

• Paavolainen, Pentti: Turkan pitkä juoksu. Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-412-X.

Viitteet

• Steinbock, Dan: Taideteos ja taidekasvatus: Niskasen, Mollbergin, Salaman ja Turkan töitä yhteiskunnallisesta ja strukturalistisesta näkökulmasta. Helsinki: Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-370-0.
• Kontio, Kari: Kausi helvetissä eli Neljä vuotta Turkan koulussa. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 951-0-15098-3.
• Ollikainen, Anneli: Lihat ylös! Muistiinpanoja Jouko Turkan opetuksesta. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja nro 9. Helsinki: Teatterikorkeakoulu: Valtion painatuskeskus, 1988. ISBN 951-861-215-3.
• Kämäräinen, Kauko: Vimmalla ja vereslihalla: Jouko Turkan todellisuutta. Tampere: Kääntöpuoli, 2006. ISBN 951-96596-7-6.
• Parviainen, Jussi: Hybris: Dramaturgian filosofia. WSOY, 2006. ISBN 951-0-30369-0.
• Salminen, Eppu: Lasten ristiretki. Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-7894-3.
• Talvitie, Liisa: Heidi Herala – Teatteria koko elämä. Tammi, 2020. ISBN 9789520418946
• Härkönen, Anna-Leena: Sotilaan tarina. Romaani. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09098-4
• Venho, Johanna: Martti Suosalon tähänastinen elämä. Helsinki: WSOY 2022. ISBN 978-951-0-45524-1
• Virtanen, Ville: Menkää mielenhäiriöön. Romaani. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2033-3
• Kiuru, Katja: Palasina ja kokonaisena: ihminen näyttämöllä. Kirjapaja, 2017. ISBN 9789522887634

•   Sitaatteja aiheesta Jouko Turkka Wikisitaateissa
• Jouko Turkka-seura
• Kytömaa, Kaarina: Turkka, Jouko (1942–2016). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.8.2016. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Paretskoi, Jaana: Jouko Turkka. 100 vuotta – 100 tekijää -verkkojulkaisu.
• Jouko Turkka Yleisradion Elävässä arkistossa
• Hongisto, Sanna: Aito anarkisti. Aviisi 1/2006.
• Jouko Turkka teatteriestetiikan suunnannäyttäjäksi. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja.
• Jouko Turkka Elonetissä