Glottaaliklusiili/ʔ/ äännetään sanojen sisällä vokaalialkusten tavujen eteen /aː/:n ja /ə/:n jälkeen ja usein myös sanan alussa.
/r/:ää lukuun ottamatta kaikki alveolaarit ovat laminaalisia, ja voivat Belgiassa olla myös dentialveolaarisia.
/b/ ja /d/ ovat täysin soinnillisia.
/g/ ei ole natiivi foneemi ja esiintyykin ainoastaan lainasanoissa ja /k/:n assimiloituneena allofonina, esimerkiksi zakdoek[ˈzɑɡduk].
Pohjoisessa /ɣ/ ja /x/ yhdistyvät äänteeksi, jota on kuvailtu
Soinnittomaksi postvelaariseksi tremulanttifrikatiiviksi [ʀ̝̊˖], joka etistyy ennen /j/:tä [ç]:ksi;
Soinnittomaksi postvelaariseksi [x̠] tai uvulaariseksi [χ] frikatiiviksi.
Etelässä /ɣ/ ja /x/ ovat yleisesti velaarisia [x ɣ] tai postpalataalisia [x̟ ɣ˖]. Jotkin puhujat saattavat käyttää molempia ääntämistapoja riippuen edeltävän tai seuraavan takaisuudesta. Velaarista, postvelaarista ja uvulaarista ääntämystä kutsutaan nimellä harde g 'kova g', kun taas postpalataalinen ääntämys tunnetaan nimellä zachte g 'pehmeä g'. On myös ääntämys nimeltä zwakke harde g 'heikko vahva g', jossa /ɣ/ ja /x/ ääntyvät glottaalifrikatiiveina [ɦ h]. Tätä ääntämystä käytetään Zeelandissa ja Länsi-Flanderissa.
Alankomaissa /v/ voi langeta /f/:n kanssa yhteen.
Joissakin murteissa, kuten Amsterdamissa, myös /z/ voi langeta yhteen /s/:n kanssa.
/v/:n ja /z/:n soinnittomina lausuvat saattavat hyperkorrektoida/f/:n ja /s/:n soinnittomaksi, esimerkiksi concert[kɔnˈzɛrt] yleisen ääntämyksen [kɔnˈsɛrt] sijaan.
Jotkut puhujat ääntävät /ɦ/:n soinnittomana [h]:na. Joissain murteissa, etenkin lounaassa, h-äänne jää kokonaan pois.
/sj/ ja /zj/ assimiloituvat usein palataalisiksi [sʲ zʲ], alveolopalataalisiksi [ɕ ʑ] tai postalveolaarisiksi [ʃ ʒ].
/k/ ääntyy ennen /j/:tä [c̠͡ç̠].
Vokaalien välissä ja /n/:n jälkeen /tj/ ja /dj/ assimiloituvat [c]:ksi muualla kuin painollisen tavun alussa.
Postalveolaariset sibilantit /ʃ ʒ/ eivät ole natiiveja foneemeja ja esiintyvät lähinnä lainasanoissa. Ne voidaan lausua kuten assimiloidut /sj zj/.
Sonorantit
Nasaalit /m n/ assimiloituvat seuraavan äänteen mukaan:
Molemmat ääntyvät [m] ennen bilabiaaleja /p b/ ja [ɱ] ennen labiodentaaleja /f v/.
/n/ lankeaa /ŋ]/:n kanssa yhteen ennen velaareja /k ɡ x ɣ/; /ŋ/:n ääntämys taas riippuu seuraavan velaarifrikatiivin ääntämyksestä, esimerkiksi uvulaarinen [ɴ] niillä puhujilla, joille /x ɣ/ ovat uvulaarisia.
/n/ ääntyy [ɲ] ennen /j/:tä.
Foneemin /l/ ääntämys vaihtelee alueellisesti:
Pohjoisessa /l/ on ”kirkas” ennen vokaaleja ja ”tumma” ennen konsonantteja ja taukoja. Vokaalien välinen /l/ on yleensä kirkas paitsi vokaalien /ɔ ɑ/ jälkeen. Jotkut puhujat käyttävät kuitenkin tummaa l:ää aina vokaalien välissä.
Joissain murteissa, kuten Amsterdamissa ja Rotterdamissa, /l/ on aina tumma. Toisaalta taas joissakin itäisissä ja belgialaisissa murteissa se on aina kirkas.
Tumman /l/:n ääntämys vaihtelee: pohjoisessa se on faryngalisoitu [lˤ], mutta sanan lopussa monet puhujat ääntävät vahvasti faryngalisoidun vokoidin [ɤˤ] ilman lateraalikontaktia. Belgiassa se on velarisoitu [lˠ] tai postpalataalinen [lʲ̠].
Foneemin /r/ ääntämys vaihtelee suuresti murteittain ja jopa murteiden sisällä.
Historiallisesti alkuperäinen ääntämys on alveolaarinen tremulantti [r] tai yleisenä allofonina napausäänne [ɾ].
Keskisissä ja eteläisissä murteissa yleinen ääntämys on uvulaarinen tremulantti [ʀ]. Kaakossa se voi tavun lopussa ääntyä [ɐ]saksan tapaan.
Etelä-Hollannin rannikkomurteissa ääntämys on [ʁ].
Jotkin puhujat Alankomaissa, muttei Belgiassa, ääntävät foneemin tavun lopussa retrofleksinä [ɻ].
Myös foneemin /ʋ/ä ääntämys vaihtelee alueittain:
Yleisin ääntämys on [ʋ], joka esiintyy Keski- ja Pohjois-Alankomaissa.
Etelä-Alankomaissa ja Belgiassa ääntämys on bilabiaalinen approksimantti [β̞].
Surinamessa ja maahanmuuttajien puheessa yleinen ääntämys on [w].
Likvidan /l r/ ja sananloppuisen konsonantin /m n p k f x/ välissä saatetaan ääntää švaa[ə].
Vokaalit
Hollannilla on laaja vokaalivarasto 13 tavallisella vokaalillaan ja ainakin kolmella diftongillaan.
Hollannin vokaalit voidaan luokitella hölliin ja tiukkoihin, pidäkkeisiin ja vapaisiin tai lyhyisiin ja pitkiin.
Fonologisesti vokaalit /ɪ ʏ ʊ/ voivat olla suppeita tai puolisuppeita..
Foneemia /ʏ/ on merkitty symboleilla ⟨ʏ⟩, ⟨ʉ⟩, ⟨ɵ⟩ ja ⟨œ⟩.
/ʊ/:n foneeminen asema on epäselvä. Foneettisesti [ʊ̞ ~ ɔ̽]:n kaltainen vokaali esiintyy ennen nasaaleja /ɔ/:n allofonina (esim. jong[jʊŋ]) ja myös joissain muissakin sanoissa, kuten op[ʊp], joka muodostaa miltei miniparin sanan mop[mɔp] kanssa. Tämä kaikki kuitenkin riippuu puhujasta ja maantieteellisestä vaihtelusta.
Monille puhujille /ə/ ja /ʏ/ ovat sama foneemi, jonka painoton allofoni [ə] on.
Tiukat vokaalit /eː øː oː aː/ ovat pitkiä [eː øː oː aː] painollisissa tavuissa ja muulloin lyhyitä [e ø o a].
Standardihollannissa /aː/ on keskinen [äː] tai etinen [aː].
Vierasperäiset vokaalit /iː yː uː ɛː œː ɔː ɑː/ esiintyvät ainoastaan painollisissa tavuissa, ja ne korvataan painottomissa tavuissa lähimmällä natiivilla vastineella.
Diftongit
Hollannissa on useita diftongeja, mutta kiistatta foneemiset niistä ovat /ɛi œy ɔu/.
Diftongien alkupisteet ovat Belgiassa suppeampia [ɛɪ œ̈ʏ ɔ̈ʊ] kuin pohjoisen [ɛ̞ɪ œ̞̈ʏ ʌ̞̈ʊ]. Lisäksi /ɔu/ ääntyy Belgiassa yleensä pyöreänä toisin kuin pohjoisessa. Diftongien /œy ɔu/ alkupisteitä on Belgiassa kuvailtu myös melko väljiksi [œ̞̈ʏ ɔ̞̈ʊ].
Konservatiivisessa pohjoismurteessa diftongien alkupisteet ovat puoliväljiä ja ainoastaan kaksi jälkimmäistä pyöreitä, [ɛɪ œʏ ɔʊ].
Polderinhollannissa diftongien alkupisteet ovat väljempiä: [aɪ, aʏ, aʊ]. Tämän myötä myös foneemit /eː, øː, oː/ ääntyvät [ɛɪ, œʏ, ɔʊ].
Pohjoishollannin /œy/:n alkupisteen pyöreyttä on kuvailtu heikoksi [œ̜ʏ]:ksi tai olemattomaksi [ɐ̜ʏ]:ksi. Laveaa varianttia esiintyy myös Leidenissa, Rotterdamissa ja paikoitellen Belgiassa.
Foneettisesti diftongien päätepisteet ovat kardinaalivokaaleja [i y u] väljempiä ja keskisempiä, eli [ɪ, ʏ, ʊ] tai jopa [e ø o]. Belgiassa päätepisteet ovat lyhyempiä kuin pohjoisessa.
Mainittujen kolmen diftongin lisäksi kaikissa murteissa esiintyvät foneettiset diftongit [iu yu ui eːu ɔi oːi ɑi aːi], jotka ovat foneemisesti konsonantti-vokaaliyhdistelmiä /iʋ yʋ uj eːʋ ɔj oːj ɑj aːj/ tai monosyllabisia vokaalisekvenssejä /iu yu ui eːu oːi aːi/.
Pohjoisessa diftongien [iu yu eːu] jälkimmäinen elementti voi olla labiodentaalinen, [iʋ, yʋ, eːʋ], erityisesti vokaalien välissä.
Pohjoisessa diftongien [eːu, oːi] puolisuppeat elementit voivat diftongisoitua [eɪu, oʊi] ([eːu]:ssa voi esiintyä labiodentaali, [eɪʋ]). Rotterdamissa [oːi] voi ääntyä [əʊi].
Lähteet
This article uses material from the Wikipedia Suomi article Hollannin fonologia, which is released under the Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 license ("CC BY-SA 3.0"); additional terms may apply (view authors). Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 4.0, ellei toisin mainita. Images, videos and audio are available under their respective licenses. ®Wikipedia is a registered trademark of the Wiki Foundation, Inc. Wiki Suomi (DUHOCTRUNGQUOC.VN) is an independent company and has no affiliation with Wiki Foundation.