Dkz

DKZ (kor.

DKZ
Dkz
Tiedot
Toiminnassa 2018– 
Tyylilaji k-pop
Kotipaikka Soul, Etelä-Korea
Laulukieli korea, englanti
Jäsenet

Kyoungyoon
Sehyeon
Mingyu
Munik
Jaechan
Jonghyeong
Giseok

Entiset jäsenet

Wondae

Muut nimet

Dongkiz

Levy-yhtiö

Dongyo Entertainment

Historia

Dongkiz (Wondae, Kyoungyoon, Munik, Jaechan ja Jonghyeong) debytoi viisihenkisenä yhtyeenä vuonna 2018.

Dongkiz voitti Focus Awardin vuoden 2019 Asia Artist Awards'ssa.

Munik ja Jaechan muodostivat alaryhmän Dongkiz I:Kan ja julkaisivat kappaleen "Y.O.U" heinäkuussa 2020.

Wondae lähti yhtyeestä terveydellisistä syistä maaliskuussa 2022. Yhtyeeseen lisättiin kolme uutta jäsentä - Sehyeon, Mingyu ja Giseok - ja yhtyeen uudeksi nimeksi julkistettiin DKZ. Yhtye julkaisi kuudennen singlealbuminsa Chase Episode 2. Maum 12. huhtikuuta 2022. Albumista tuli yhtyeen parhaiten myynyt, myyden ensimmäisellä viikollaan 107 965 kappaletta, noin sata kertaa paremmin kuin yhtyeen aikaisempi julkaisu, Chase Episode 1. Ggum, joka myi 1 244 kappaletta. Single myös menestyi kansallisilla musiikkilistoilla. Yhtyeen suosion kasvun on katsottu johtuvan yhtyeen jäsenen Jaechanin esiintymisestä huippusuositussa webdraamassa Semantic Error.

Diskografia

EP-levyt

  • Dongky Town (2019)

Singlealbumit

  • Dongkiz on the Block (2019)
  • BlockBuster (2019)
  • Ego (자아; 自我; Jaa) (2019)
  • Youniverse (2021)
  • Chase Episode 1. Ggum (2021)
  • Chase Episode 2. Maum (2022)

Singlet

Vuosi Kappaleen nimi Albumilla
2018 "놈 (Nom)" Dongkiz on the Block
2019 "BlockBuster" BlockBuster
"상상 속의 너 (Dreaming You)" Dongky Town
"Fever"
2020 "All I Need Is You"
"Lupin" -
"아름다워 (Beautiful)" Ego (자아; 自我; Jaa)
2021 "Universe" Youniverse
"못된 송아지 엉덩이에 뿔 (Crazy Night)" Chase Episode 1. Ggum
"2021 (Memories)" -
2022 "사랑도둑 (Cupid)" Chase Episode 2. Maum

Lähteet

Tags:

Dkz HistoriaDkz DiskografiaDkz LähteetDkzK-popKorean kieliKorean tasavalta

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Freddie MercuryKiurunkannuksetEsa NieminenVaasaKeltavuokkoMatti NykänenMDMAVapaamuuraritValkovuokkoJorma UotinenLuettelo Suomen kunnistaSilja KosonenŠariaMika MyllyläTeemu SelänneKanahaukkaAl CaponeKendrick LamarPetri NygårdKie von HertzenKotipizzaGirona FCJunes LokkaSauli NiinistöEmil LarmiKate HudsonBeck (elokuvasarja)Pihla ViitalaIhmisen evoluutioKari-Pekka ToivonenHanoi RocksPii (vakio)ParananjättilummeLuettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistäFilippiinitRauli Badding SomerjokiTransistoriDrake (artisti)TikliSeinäjoen JalkapallokerhoHankkijaSuomen maakunnatJesse PuljujärviMikko LeppilampiGary OldmanVäinö LinnaKsenofobiaMarie AntoinetteOrpon hallitusKalle AholaPasi RuohonenSarvinokatKalle ChydeniusJeffrey DahmerJutta UrpilainenTurjanlinnaSärkänniemiSotilasarvot Suomen puolustusvoimissaSaloJokelan koulusurmatSampo TerhoItävaltaHelsinkiTarja HalonenDingo (yhtye)SääksiNorjaElvis PresleyTähtikirkas yöJärripeippoKommunismiBeatrix PotterEuroopan parlamenttiJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailutKiljukotkaSeitsemän veljestäWiljami MyllyläLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista R–S🡆 More