Vesa Puttonen: Suomalainen taloustieteilijä

Vesa Tapani Puttonen (s.

15. kesäkuuta 1966 Forssa) on suomalainen kauppatieteilijä ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori. Hän on yksi Suomen tunnetuimmista sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoista.

Vesa Puttonen: Näkemyksiä, Teokset, Lähteet
Vesa Puttonen Suomi-areena-tapahtumassa 2014.

Puttonen vietti lapsuutensa Luvialla ja kirjoitti ylioppilaaksi Riihikedon lukiosta Porista vuonna 1985. Tohtoriksi Puttonen väitteli Vaasan yliopistossa vuonna 1993. Hän on työskennellyt Vaasan korkeakoulussa, Turun kauppakorkeakoulussa sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa. Lisäksi Puttonen on toiminut myös yritysmaailman johtotehtävissä, rahastoyhtiö Conventumissa ja Helsingin pörssissä.

Hän on toiminut VR-Yhtymän ja Jääkiekon SM-liigan hallitusten puheenjohtajana. Hän on toiminut myös mm. Orionin, Suomi-yhtiön, Taalerin, Roclan, Oras Investin, D.Carnegie & Co Ab:n, Arvo Omaisuudenhoito Oy:n, Pörssisäätiön ja Liberan hallituksissa. Vierailevana tutkijana on on ollut New Yorkin yliopistossa ja ESADE:n kauppakorkeakoulussa. Hän oli Liiketaloudellsen Aikakauskirjan päätoimittaja vuosina 2002-2007.

Hän on toiminut Keskon Eläkekassan, Valtion Eläkerahaston ja Sitran sijoitustoimikunnissa sekä ETLA:n tutkimusneuvostossa ja NASDAQ Nordic Foundationin ja OP:n tutkimussäätiön hallituksissa.

Näkemyksiä

Puttosen mielestä pikavippien markkinointi pitäisi kieltää.

Teokset

  • & Valtonen, Erik: Johdannaismarkkinat. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21242-3.
  • & Leppiniemi, Jarmo: Yrityksen rahoitus. Helsinki: WSOY, 1996. ISBN 951-0-21148-6.
  • & Kivisaari, Tero: Vaurastuminen. Varteenotettava vaihtoehto. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23148-7.
  • & Kivisaari, Tero: Mitä missä miljoona?. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23970-4.
  • Sijoituskirja. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-26480-6.
  • Velka tikittää – hyödy siitä! Aalto Executive Education Publishing, 2012.
  • Anttila, Kalle & Eljas Repo: Miten Sijoitan Rahastoihin. Alma Talent, 2020.
  • & Knûpfer, Samuli: Moderni Rahoitus, Alma Talent, 2018.
  • Osta halvalla, myy kalliilla. Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-36194-8.
  • Finanssikriisi. Elämää taantuman keskellä. Helsinki: Talentum, 2009. ISBN 978-952-14-1463-3.
  • & H. Kent Baker: Investment Traps Exposed: Navigating Investor Mistakes and Behavioral Biases. Emerald Publishing, 2017.
  • & H. Kent Baker: Navigating the Investment Minefield: A Practical Guide to Avoiding Mistakes, Biases, and Traps. Emerald Publishing, 2019.
  • & H. Kent Baker, J.R. Nofsinger: The Savvy Investor's Guide to Avoiding Pitfalls, Frauds, and Scams. Emerald Publishing, 2020.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tags:

Vesa Puttonen NäkemyksiäVesa Puttonen TeoksetVesa Puttonen LähteetVesa Puttonen Aiheesta muuallaVesa Puttonen15. kesäkuuta1966Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluForssaKauppatieteetRahoitusRahoitusmarkkinatSijoittaminen

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Matti MyllymäkiEero RitalaKommunismiMikko KauppilaJari KurriLev TrotskiVladimir LeninPetteri JussilaSuomen Sosialidemokraattinen PuolueKari-Pekka ToivonenJokeritP. E. SvinhufvudLinnea LeinoJanakkalaLahjatalousLisa NiemiRovaniemiMuumilaakson tarinoitaVästäräkkiLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista A–IHinkuyskäAntti TuiskuJean RenoLestadiolaisuusNaakkaSusiIdänsinililjaErin AnttilaPaul AusterHurriganesEppu NormaaliSuomen sisällissotaSingaporeLuettelo Disneyn animaatioelokuvistaCoop (sveitsiläinen osuustoimintaketju)LaulujoutsenEsa NieminenJaakko LoikkanenDon HuonotKauhajoen koulusurmatAgnetha FältskogAustraliaNarsistinen persoonallisuushäiriöIsraelJääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailutAntti Holma (näyttelijä)PeukaloinenHesburgerTanskaSkandinaavinen mytologiaSan Andreasin siirrosUuden Musiikin Kilpailu 2024Apollo 11Syke (televisiosarja)AfrikkaKoskinen (televisiosarja)Kake RandelinHirviSirittäjäYlilautaIhmisen evoluutioJoensuuFisker KarmaHenri PiispanenY-sukupolviLuettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaanFor My Pain...LaviaGettomasaNautaDeep PurpleTimo KahilainenVladimir PutinQatarPatagoniaMartti AhtisaariKorvasieniValkovuokko🡆 More