Promiskuiteetti

Yleensä promiskuiteetillä tarkoitetaan yhteiskunnallista tilaa, jossa ei ole avioliittoja tai muita pysyviä sukupuolisuhteita, vaan ihmiset harrastavat seksiä vapaasti eri kumppanien kanssa.

Ihmisten lähimmät sukulaiset simpanssit ja etenkin bonobot elävät promiskuiteetissa: yhteisössä on useita uroksia ja naaraita ja kaikki naaraat parittelevat useiden urosten kanssa ja päinvastoin. Bonobot harjoittavat seksuaalista kanssakäymistä myös saman sukupuolen edustajien kanssa.

Vuonna 2008 yhdysvaltalainen yliopistotutkimus totesi eräiden Pohjois-Euroopan maiden olevan maailman promiskuiteettisimmasta päästä, Suomi ensimmäisenä. Tutkimus mittasi yhdenyönsuhteita, asenteita irtoseksiin ja seksikumppaneiden määrää.

Tutkijoiden mukaan tulokset saattoivat kertoa ”naisten ja miesten promiskuiteetin lisääntyvästä sosiaalisesta hyväksynnästä”. Tähän saattoivat liittyä uskonnollisen paheksunnan väheneminen, naisten aiempaa paremmat tulot, tasa-arvo ja entistä seksuaalisempi populaarikulttuuri.

Keskimäärin miehet väittivät harrastaneensa seksiä useamman kumppanin kanssa kuin naiset.

Syrjähypyt

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa vuonna 1994 pitkäaikaisessa suhteessa olevista naisista kovin harva oli harrastanut jonkun ulkopuolisen kanssa seksiä viimeisten kolmen kuukauden aikana. Lesboilla luku oli vieläkin alhaisempi kuin heteronaisilla.

Moniavioisuus

80–85 prosenttia ihmiskulttuureista on moniavioisia, mutta niissäkin vain harvalla on useita puolisoita. Useimmat kulttuurit ovat polygyynisiä (monivaimoisia). Monimiehisyys polyandria on sallittua varsin harvoissa kulttuureissa.

Länsimaissa tyypillisin parisuhdemuoto on yksiavioisuus, tarkemmin määriteltynä sarjamonogamia, kahden ihmisen välinen seksisuhde, jollaisia samalla ihmisellä on useita peräkkäin.

Yhdysvalloissa vajaa puolet homomiesten parisuhteista on monogaamisia.

Käsitteen historiaa

1800-luvulla oli laajalti hyväksytty näkemys kansatieteen, sosiologian, kulttuuriantropologian ja muiden humanististen ja yhteiskuntatieteiden piirissä, että primitiivinen yhteiskunta ennen avioliiton ja perheen syntymistä olisi ollut promiskuiteettinen tai seksuaalisesti suvaitsevainen. Uskottiin, että vastakkaisten sukupuolten muodostama yhteisö oli ryhmäavioliitossa, ja vasta myöhemmin kehittyivät muun tyyppiset avioliitot (polygamia, polyandria ja monogamia).

1800-luvulla eräät tutkijat kuten sveitsiläinen antropologi Johann Jakob Bachofen uskoivat promiskuiteetin olleen ihmiskunnan alkuperäinen tila (”alkukantainen promiskuiteetti”). Tämän käsityksen kannattajat vetosivat siihen, että monissa kulttuureissa sukulaisuus on laskettu pelkästään äidin puolelta ja olettivat tämän johtuneen siitä, että promiskuiteetin johdosta useimmiten olisi ollut mahdollista tunnistaa lapsen vanhemmista vain äiti, ei isää.

Tähän kantaan oli useita syitä. Suurimman osan niin kutsuttujen luonnonkansojen kulttuuriantropologisesta tutkimuksesta suorittivat 1800-luvulla "kabinettitieteilijät", jotka eivät olleet koskaan käyneet paikan päällä itse ja luottivat pelkästään matkailijoiden, lähetyssaarnaajien ja muiden henkilöiden tietoihin. Alkuperäisen primitiivisen yhteiskunnan tai ihmiskunnan tilan jälleenrakentaminen perustui ajatukseen edistyksestä, jonka mukaan kaikki kulttuurit parantuvat ja muuttuvat monimutkaisemmiksi. Vaikutti johdonmukaiselta olettaa, että koskaan ennen kehittyneitä perhetyyppejä ei yksinkertaisesti ollut, ja primitiivisessä yhteiskunnassa seksuaalisuhteet olivat ilman rajoja ja tabuja. Tätä näkemystä edustaa muun muassa Friedrich Engelsin teos "Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä", jota yhdessä Karl Marxin teoksien kanssa käytettiin kommunistisen ideologian palveluksessa.

On myös huomautettu, että viktoriaanisen moraalin olosuhteissa 1800-luvulla tällaiset fantasiat ovat voineet johtua myös psykologisista syistä.

Nykyaikainen kulttuuriantropologia ei ole vahvistanut täydellisen promiskuiteetin olemassaoloa missään tunnetussa yhteiskunnassa tai kulttuurissa. Historiallinen todistusaineisto rajoittuu joihinkin Herodotoksen, Strabonin ja Solinuksen teksteihin, jotka ovat olleet vaikeasti tulkittavia.

1900-luvulla tämä käsitys enimmäkseen hylättiin, mm. Edvard Westermarck, avioliiton historiaan syvällisesti perehtynyt suomalainen filosofi, sosiaaliantropologi ja sosiologi, esitti vahvoja todisteita sen puolesta, että ainakin jo sivistyskehityksen aivan ensi askelilla yksiavioisuus on ollut aivan normaali ja luonnollinen miehen ja naisen välisen yhteiselämän muoto..

Käytännössä

Promiskuiteettia on harjoitettu hippiyhteisöissä ja muissa vaihtoehtoisissa alakulttuureissa 1960-luvulla, ja 1960-luvulta lähtien perinteisen yksiavioisuuden häviämisen jälkeen siitä on tullut yleistä kaikkialla länsimaissa.

Uskonnolliset näkökulmat

Promiskuiteetilla on ollut historiallisesti kielteinen lataus, koska sekä kristinusko, juutalaisuus että islam tuomitsevat elämäntavan ja sen sijaan puolustavat elinikäistä yksiavioista avioliittoa (vaikka islam sallii moniavioisuuden miehille).

Pääartikkeli: Haureus

• Heimo
• Sukulainen
• Seksuaalimoraali
• Patriarkaatti
• Sukupuolitauti
• Kaupungistuminen
• Eläinten seksuaalisuus
• Yksiavioisuus
• Aviorikos
• Esiaviollinen seksi
• Naisten sukupuolielinten silpominen
• Moniavioisuus
• Vapaat suhteet
• Polyamoria
• Seksuaalinen vallankumous
• Ehkäisy
• Kondomi
• Ehkäisypilleri
• Jälkiehkäisy
• Abortti
• Vauvojen surmaaminen