Kalifornian Kultaryntäys: Vuosien 1848–1855 kultaryntäys

Kalifornian kultaryntäys oli vuosien 1848–1855 välillä Kaliforniassa Yhdysvalloissa tapahtunut kultaryntäys. Ensimmäinen kultalöydön teki James W. Marshall tammikuussa 1848. Kun uutinen löydöstä myöhemmin levisi, noin 300 000 ihmistä Yhdysvalloista ja muualta maailmasta tuli etsimään kultaa Kalifornian joista ja kukkuloista. Kullankaivajia kutsuttiin nimityksellä "49ers" heidän tulovuotensa 1849 mukaan.

Aluksi Kalifornian kultaa huuhdottiin vaskooleilla ja sen jälkeen keinuvilla puulaatikoilla, joihin kaadettiin soraa ja vettä niin, että raskas kulta vajosi laatikon pohjan rihloihin. Jokivesiä alettiin johtaa pitkiin ränneihin, joihin kaadettiin hienonnettua soraa, josta kulta eroteltiin vaskoolilla. Kalifornian kullantuotannon arvo saavutti huippunsa 1852. Vuonna 1855 enin maan pinnalla ollut kulta oli jo löydetty, ja suurin osa kullantuotannosta oli jokikaivostuotantoa. Vuoden 1852 jälkeen aloitettu hydraulinen kullankaivuu aiheutti kullankaivuualueille pysyviä ympäristöhaittoja. Kultaryntäys oli tuhoisa myös alueen intiaaniväestölle, etenkin kullankaivajien tuomien tartuntatautien vuoksi.

Kalifornian ensimmäisen kultalöydöksen aikaan alue kuului vielä Meksikolle. Ennen kultaryntäyksen alkamista Kalifornia oli harvaan asuttua erämaata, jonka lähetyskylissä asui arviolta vain noin 7 300 valkoihoista. Yhdysvaltain-Meksikon sodan (1846-1848) seurauksena sodan hävinnyt Meksiko kuitenkin luovutti Guadalupe Hidalgon rauhansopimuksen mukaisesti Kalifornian alueen Yhdysvalloille. Meksikolaiset eivät pitäneet Kalifornian kaltaisen erämaan menettämistä kovin suurena menetyksenä, sillä tieto yhdeksän vuorokautta ennen sopimuksen solmimista tapahtuneesta ensimmäisestä kultalöydöstä ei ollut vielä levinnyt.

 

 

James W. Marshall löysi 24. tammikuuta 1848 American River -joesta kultahipun rakentaessaan Colomassa sahaa maanviljelijä John Sutterille. Marshall paljasti löytönsä Sutterille, joka arveli metallin olevan vähintään 23 karaatin kultaa. Sutter pyysi sahan rakennusmiehiä vaikenemaan löydöstä kuudeksi viikoksi, jotta hän ehtisi saada toisaalle rakennuttamansa myllyn valmiiksi. Salaisuus paljastui kuitenkin jo parissa viikossa, minkä seurauksena lähes kaikki Sutterin työntekijät kokkia myöten lähtivät kullanetsintään, ja Sutter kärsi suuria taloudellisia menetyksiä.

Sanomalehti The Californian raportoi American Riverin kultalöydöstä 15. maaliskuuta 1848 ja California Star kolme päivää myöhemmin. San Franciscossa löytöön ei aluksi uskottu, vaan kultainnostus alkoi kaupungissa vasta toukokuussa 1848, kun kauppaa kultaseudulla pitänyt Samuel Brannan tuli kaupunkiin rehvastelemaan maksuksi saamillaan kultahipuilla. Pian lukemattomat kalifornialaiset ryntäsivät kullanetsintään, jolloin pellot jäivät kylvämättä ja talojen rakennustyöt kesken. San Franciscon satamaan oli seuraavaan kesään mennessä kertynyt jo 200 hylättyä laivaa, joiden miehistöt olivat lähteneet maihin kultaa etsimään.

The New York Herald julkaisi uutisen Kalifornian kultalöydöstä elokuussa 1848, ja uutinen oli saavuttanut koko maan vuoden lopulla. San Franciscon kaupungin infrastruktuuri kehittyi nopeasti vastaamaan kasvaneen asujaimiston tarpeisiin. Kaupungin vakituinen asukasluku kasvoi tuhannesta yli 20 000:een alle kahdessa vuodessa. Kaiken kaikkiaan tuli noin 300 000 ihmistä etsimään kultaa Kalifornian joista ja kukkuloista.

Pian American Riverin löydön jälkeen kultaa löydettiin myös Feather River- ja Trinity River -joista. Vuonna 1849 kultaa alettiin louhia Mariposan kaivoksesta ja Grass Valleystä. Väkiluvun räjähdysmäisen kasvun takia Yhdysvaltain kongressi myönsi Kalifornialle poikkeuksellisesti osavaltioaseman, vaikka alue oli kuulunut Yhdysvaltoihin vasta kaksi vuotta eikä se ollut missään vaiheessa Yhdysvaltain territorio. Seuraavana vuonna kultaa löytyi Greenhorn Creekistä, Kern Countysta. Vuonna 1852 Kalifornian kullantuotannon arvo saavutti huippunsa 81 miljoonalla dollarilla.

 

Hydraulinen louhiminen otettiin käyttöön American Hillissä 1852. Osavaltion suurin kultakimpale, painoltaan 88,45 kilogrammaa, löydettiin Calaveras Countysta 1854. Vuoteen 1855 mennessä enin maan pinnalla ollut kulta oli jo löydetty, ja suurin osa kullantuotannosta oli jokikaivostuotantoa. Yhdeksän vuotta myöhemmin joistakaan ei enää juuri löytynyt kultaa, mutta hydraulisella menetelmällä kultaa louhittiin vielä 20 vuoden ajan.

Kaliforniaan kullan perässä tulleita kutsuttiin nimityksellä "49ers" heidän tulovuotensa mukaan. Tulijoita oli Yhdysvaltain itäosista sekä ulkomailta kuten Kiinasta, Saksasta, Chilestä, Meksikosta, Irlannista, Turkista ja Ranskasta. Vuonna 1850 ulkomaalaisille kullankaivajille määrättiin 20 dollarin kuukausivero, joka vähensi etenkin kiinalaisten kullankaivajien määrää. Kultaryntäyksen myötä Kaliforniasta tuli yksi maan etnisesti monimuotoisimmista osavaltioista.

Yhdysvaltain itäosista saapuneet käyttivät aluksi kahta reittiä: joko laivalla New Yorkista Etelä-Amerikan eteläpuolitse kiertäen tai Oregonista vankkureilla. Vuonna 1850 yhdysvaltalaiset yhtiöt saivat valmiiksi Panaman poikki kulkeneen rautatien, joka lyhensi matkaa huomattavasti.

Aluksi Kalifornian kultaa huuhdottiin vaskooleilla ja sen jälkeen keinuvilla puulaatikoilla (rocker box). Niihin kaadettiin soraa ja vettä, jolloin raskas kulta vajosi laatikon pohjan rihloihin. Laatikolla ei kuitenkaan pystytty erottelemaan hienointa kultajauhetta, joten laitteen pohjalle alettiin laittaa elohopeaa, johon kultapöly kiinnittyi, ja se irrotettiin syntyneestä amalgaamista elohopeaa höyrystämällä. "Long Tom" oli keinulaatikko, jossa oli 3–6-metrinen ja 30 senttimetrin levyinen kaukalo. Sen käyttämiseen tarvittiin useita miehiä, ja koska se vaati jatkuvan juoksevan veden, sitä käytettiin vain jokien tai kaivettujen ojien varrella. Jokivesiä alettiin sitten johtaa pitkiin ränneihin, joihin kaadettiin hienonnettua soraa, josta kulta eroteltiin vaskoolilla. Hydraulista kullankaivuuta alettiin harjoittaa Kaliforniassa 1853. Siinä vettä suihkutettiin kovalla paineella rinteeseen, ja irronnut maa-aines johdettiin ränneihin huuhdottavaksi. Hydraulinen louhinta aiheutti kullankaivuualueille pysyviä ympäristöhaittoja.

Kultaryntäyksellä oli vakavat seuraukset Kalifornian intiaaniväestölle ja ympäristölle. Kultaryntäyksen seurauksena osavaltion intiaanien lukumäärä romahti 150 tuhannesta 31 tuhanteen vuosina 1848–1870. Suurin osa intiaaneista kuoli kullankaivajien tuomiin tauteihin, mutta osa surmattiin tarkoituksellisesti. Intiaanit joutuivat myös luopumaan maistaan ja muuttamaan intiaanireservaatteihin. Kullankaivajat tuhosivat joenpohjia ja kukkuloita sekä jättivät jokiin ja järviin 7 600 tonnia myrkyllistä elohopeaa.

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalifornian kultaryntäys.

• Kalifornian kultaryntäyksen kronologia (englanniksi)
• Museum of the Siskiyou Trail (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Description by John Sutter of the Discovery of Gold (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)