Jugoslavian Sosialistinen Liittotasavalta: Sosialistinen valtio Euroopassa vuosina 1943–1992

Vuonna 1992 syntyi Jugoslavian liittotasavalta.

Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta Socijalistička Federativna Republika Jugoslavija (serbokroaatiksi) Социјалистичка Федеративна Република Југославија (makedoniaksi) Socialistična federativna republika Jugoslavija (sloveeniksi)
1943–1992
lippu vaakuna
Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta vuosina 1956–1990.
Valtiomuoto	liittotasavalta
Jugoslavian sosialistisen tasavallan presidentti	Ivan Ribar (1945–1953) Josip Broz Tito (1953–1980) Stjepan Mesić (1991–1992)
Pääkaupunki	Belgrad
Pinta-ala
– yhteensä	255 804 km²
Väkiluku (1991)	20 522 972
Historia
– perustettiin	29. marraskuuta 1945
– perustuslakiuudistus	21. helmikuuta 1974
– hajoaminen	25. kesäkuuta 1991 – 27. huhtikuuta 1992
Viralliset kielet	serbokroaatti, makedonia, sloveeni
Valuutta	Jugoslavian dinaari = 100 paraa (YUD)
Tunnuslause	Братство и јединство Bratstvo i jedinstvo (”Veljeys ja yhtenäisyys”)
Kansallislaulu	”Hej, sloveni”
Edeltäjä	Jugoslavian kuningaskunta
Seuraajat	Bosnia ja Hertsegovina  Jugoslavia  Kroatia  Makedonia  Slovenia
Infobox OK

Maata kutsuttiin aluksi nimellä Demokraattinen federatiivinen Jugoslavia ja sen jälkeen vuosina 1945–1963 nimellä Jugoslavian federatiivinen kansantasavalta, kunnes se sai lopullisen nimensä.

Valtio käsitti nykyisten Slovenian, Kroatian, Bosnia-Hertsegovinan, Montenegron, Serbian ja Pohjois-Makedonian alueet. Kaikki näistä valtioista olivat Jugoslavian osavaltioita.

 

Jugoslavian sosialistinen liittovaltio syntyi toisen maailmansodan jälkeen Josip Broz Titon johtamien kommunistipartisaanien ajettua pois Jugoslavian kuningaskuntaa miehittäneet saksalaisia ja italialaisia sekä voitettua kroaattinationalistiset Ustaša-joukot ja serbinationalistiset četnikit.

Jugoslavian kansallinen antifasistinen vapautusneuvosto (AVNOJ) julisti Jajcessa perustetuksi Demokraattisen federatiivisen Jugoslavian (Demokrativna Federativna Jugoslavija, DFJ) 29. marraskuuta 1943.

Ensimmäisen vaalein valitun parlamentin kokoontuessa Belgradissa marraskuussa 1945 se julisti Jugoslavian federatiivisen kansantasavallan (Federativna Narodna Republika Jugoslavija, FNRJ) Liittovaltion ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Ivan Ribal ja pääministeriksi Tito.

Sodan jälkeen maahan liitettiin myös aiemmin Italialle kuulunut Istrian niemimaa, joka jaettiin Slovenian ja Kroatian osavaltioiden kesken. Jugoslavia kieltäytyi aluksi hyväksymästä Pariisin rauhaa Italian osalta Triesten kysymyksen vuoksi, joka ratkesi käytännössä vuonna 1954 ja muodollisesti 1975 solmitulla, 1977 voimaan tulleella Osimon sopimuksella.

Sodan jälkeen toimeenpantiin maauudistus, ei kuitenkaan Neuvostoliiton mallista kollektivisointia, vaan hallitus tuki pienviljelijäluokkaa ja korosti sen merkitystä teollisuustyöläisten rinnalla ja kustannuksellakin.

Välirikko Neuvostoliiton kanssa

Kansainvälisesti Titon Jugoslavia harjoitti aluksi lännen vastaista politiikkaa ja tuki muun muassa Kreikan sisällissodan kommunistiosapuolta.

Neuvostoliiton ja Jugoslavian välillä ilmeni erimielisyyksiä jo ennen sosialistisen liittotasavallan perustamista, Neuvostoliiton sitouduttua sodassa alun perin četnikien tueksi. Vuonna 1947 Kominterniä korvaamaan perustetun kommunistipuolueiden yhteistyöelimen Kominformin päämaja sijoitettiin Belgradiin, mahdollisesti Jugoslavian pitämiseksi silmällä. Kesäkuussa 1948 maa kuitenkin erotettiin Kominformista ja Kominform syytti Titoa sosialismin pettämisestä. Kominform tulkitsi maan maauudistuksen marxismi-leninismin vastaiseksi virheeksi. Tärkeimpänä syynä välien rikkoutumiseen lienevät kuitenkin olleet Titon ja Stalinin keskinäiset erimielisyydet.

Tito pyrki sovittelemaan välejä ja väitti Kominformin syytöksiä vääriksi ja korosti Jugoslavian kuuliaisuutta Neuvostoliitolle. Sovitteluyritykset jatkuivat noin vuoden ajan ja Jugoslavia esiintyi kiinteässä yhteistyössä muiden itäblokin maiden kanssa. Neuvostoliitossa toivottiin talouspakotteiden johtavan Titon kannatuksen heikkenemiseen, mitä ei tapahtunut. Sen sijaan Tito korosti Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan epäoikeudenmukaisuuksia ja onnistui nostattamaan isänmaallista mielialaa.

Jugoslavian taloudellinen tilanne heikkeni, kun kauppa itäblokin kanssa katkesi ja sen oli nopeasti haettava muita kumppaneita. Vuonna 1949 Jugoslavia solmi Italian kanssa 47 miljoonan Yhdysvaltain dollarin kauppasopimuksen ja sai lainoja muun muassa Amerikan vienti- ja tuontipankilta, Kansainväliseltä valuuttarahastolta sekä Kansainväliseltä jälleenrakennus- ja kehittämispankilta.

Jugoslavian oli myös varustettava armeijaansa kansainvälisen tilanteen kiristyttyä Korean sodan myötä. Marraskuussa 1951 se allekirjoitti sopimuksen Yhdysvaltain kanssa sotilaallisesta avusta ja 1954 mennessä se vastaanotti 200 miljoonan dollarin arvosta apua. Natoon Jugoslavia ei kuitenkaan liittynyt. Helmikuussa 1953 se sen sijaan solmi Kreikan ja Turkin kanssa Ankaran sopimuksen, jota täydennettiin seuraavana vuonna Balkanin sopimuksella.

Tito valittiin presidentiksi 1953 ja vuonna 1974 hänet nimettiin ”elinikäiseksi” presidentiksi. 7. huhtikuuta 1963 maasta tuli Jugoslavian sosialistinen federatiivinen tasavalta. Jugoslavia, päinvastoin kuin useimmat muut Euroopan sosialistiset maat, pysyi erossa Neuvostoliiton vaikutusvallasta eikä kuulunut Varsovan liittoon.

Lopun alku

Pääartikkeli: Jugoslavian hajoamisen tausta

Titon ajan keskushallitus onnistui pidättämään kansallisuuskiistoja roihahtamasta, mitä autettiin osavaltioiden pitkälle menevällä autonomisuudella – mutta pinnan alla kansallisuusongelmat kytivät. Titon kuoleman 1980 jälkeen ja sosialistiblokin sorruttua 1990-luvun alussa enää mikään ei pitänyt niitä kurissa. Slobodan Miloševićin noustua valtaan nationalismi alkoi nousta, minkä johdosta ensin Slovenia ja sitten Kroatia järjestivät kansanäänestykset itsenäisyydestä.

Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta hajosi Slovenian, Kroatian, Makedonian ja Bosnia-Hertsegovinan itsenäistyessä eron ja Jugoslavian hajoamissotien kautta. Serbia ja Montenegro muodostivat valtioliiton, joka käytti nimeä Jugoslavia.

Jugoslavia koostui kuudesta sosialistisesta tasavallasta, jotka olivat nimellisesti tasa-arvoisia. Serbian sosialistiseen tasavaltaan kuului myös kaksi autonomista aluetta: Kosovo ja Vojvodina.

Jugoslavian tasavallat ja autonomiset maakunnat

Tasavalta	Pääkaupunki	Lippu	Vaakuna
Bosnia ja Hertsegovinan sosialistinen tasavalta	Sarajevo
Kroatian sosialistinen tasavalta	Zagreb
Makedonian sosialistinen tasavalta	Skopje
Montenegron sosialistinen tasavalta	Titograd (nykyinen Podgorica)
Serbian sosialistinen tasavalta Kosovon sosialistinen autonominen alue Vojvodinan sosialistinen alue	Belgrad Priština Novi Sad
Slovenian sosialistinen tasavalta	Ljubljana

Sosialistisen Jugoslavian talousjärjestelmä erosi merkittävästi sekä Neuvostoliiton että länsimaiden talousjärjestelmistä. Se oli ”markkinasosialistinen”: tehtaat olivat työntekijöiden muodostamien yhteisöjen valvonnassa ja käyttivät voittonsa omiin tarpeisiinsa ja maksoivat veroja valtiolle. Yritykset myös kilpailivat markkinoilla.

Maan virallinen valuutta oli Jugoslavian dinaari.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta Wiki Commonsissa