Hypoglykemia: Liian alhainen verensokeri

Oireita ilmenee yleensä, kun verensokeritaso on alle 3,9 millimoolia glukoosia per litra verta. Oireita ovat muun muassa heikkous, uneliaisuus, sekavuus, hikoilu, tärinä, nälkä, ahdistus, kärsimättömyys, huimaus tai aggressiivisuus. Pahimmillaan matala verensokeri johtaa hoitamattomana tajuttomuuden kautta kuolemaan.

Hypoglykeemisen henkilön tulisi heti nauttia hiilihydraattipitoista ravintoa veren glukoosipitoisuuden nostamiseksi. Jos henkilö on jo tajuton, ensiapuna voi sivellä suun limakalvoille esimerkiksi hunajaa tai sokeria. Ihmisillä on hyvin yksilöllisiä tapoja reagoida matalaan verensokeriin, ja siksi onkin tärkeää, että jokainen tunnistaa omat oireensa.

Länsimaissa hypoglykemia on yleisin diabeetikoilla, joilla se johtuu yleensä liian suurista tai väärin ajoitetuista insuliinipistoksista.

Hypoglykemialla ei ole mitään tarkkaa verensokeriarvoa rajana, mutta aikuisilla lievänä itsehoidettavana hypoglykemiana voidaan pitää alle 3,9 mM (70 mg/dl) pitoisuuksia, keskivakavana alle 3 mM (55 mg/dl) pitoisuuksia ja vakavana alle 2,2 mM (40 mg/dl) pitoisuuksia. Vakavaa hypoglykemiaa poteva ei enää pysty hoitamaan tilaansa ilman apua.

Tahdosta riippumaton hermosto reagoi hypoglykemiaan pyrkien adrenoreseptorivälitteisesti laukaisemansa stressitilan kautta kohottamaan verensokeria. Varhaisia stressitilan aikaansaamia oireita voivat olla kalpeus, hikoilu, nälkä, vapina, päänsärky, pistelevät tuntemukset, ahdistus, ärtymys ja huonovointisuus. Joitakin näitä adrenergisia oireita ilmenee jo lievässä hypoglykemiassa.

Hermosolut tarvitsevat jatkuvasti verensokeria (tai ketoaineita), jonka vuoksi pidentynyt tai vakavampi puutos heikentää aivojen toimintaa aiheuttaen aluksi muun muassa sekavuutta, huimausta, puheen sammallusta, heikkoutta ja väsymystä. Näitä neuroglykopeenisiä oireita ilmenee adrenergisten oireiden ohella keskivakavassa hypoglykemiassa. Vakava hypoglykemia voi aiheuttaa muun muassa tajuttomuuden, epileptisiä kohtauksia ja kuoleman.

Kehon hormonivaste hypoglykeemisiin kohtauksiin alentuu kohtausten toistuessa usein. Tätä ilmenee eritoten diabeteksen insuliinihoitojen yhteydessä. Hypoglykemian adrenergiset oireet siten lievenevät, jolloin henkilön kyky havaita hypoglykemia heikkenee ja oireet voivat normaalia vaivihkaisemmin muuttua henkeä uhkaaviksi.

Vakava hypoglykemia voi tappaa hermosoluja ja siten aivovaurioiden kautta pysyvästi heikentää esimerkiksi muistia tai ajattelutoimintaa. Sen sijaan toistuvat lievät tai keskivakavatkin hypoglykeemiset kohtaukset eivät tiettävästi vaurioita hermostoa pitkälläkään aikavälillä.

Diabeetikoilla hypoglykeemiset kohtaukset voivat lisätä riskiä kuolla sepelvaltimotaudin tapaisiin sydän- ja verisuonitautien komplikaatioihin. Kuolleisuus johtuu ehkä hypoglykemian laukaisemasta adrenergisesta stressitilasta. Tämä lisää sydämen toimintaa, verenpainetta ja muutenkin verenkiertoelimistön rasitusta aiheuttaen siten esimerkiksi sydäninfarktin.

Diabeetikoilla yleisiä hypoglykemian syitä ovat insuliinin pistäminen lihakseen ja liian suuret tai huonosti ajoitetut insuliiniannokset. Muita tilaa aiheuttavia diabeteslääkkeitä ovat insuliinin tuottoa lisäävät sulfonyyliureat, kuten glibenklamidi, ja glinidit, kuten repaglinidi.

Erilaiset maksan- tai munuaisten toimintaa heikentävät tilat altistavat myös hypoglykemialle ne, jotka käyttävät diabeteslääkkeitä tai muita verensokeritasoihin vaikuttavia lääkkeitä, kuten kiniiniä. Maksa nimittäin käsittelee useat lääkkeet toimimattomiksi ja osa lääkkeistä poistuu sellaisenaan munuaisten kautta virtsaan. Siksi näiden elinten vajaatoiminta aiheuttaa lääkkeiden kertymistä kehoon näiden vaikutusta voimistaen.

Edellä mainittujen lisäksi myös monet muut tekijät voivat itsessään aiheuttaa hypoglykemian tai pahentaa tilaa muiden riskitekijöiden läsnä ollessa. Joitakin näistä pää- tai osatekijöistä ovat

• nälkiintyminen – tässä tilassa keho saa liian vähän ravintoaineita, jotta se voisi ylläpitää sisäistä verensokerin tuottoa eli glukoneogeneesiä. Yksittäisenä hypoglykemian aiheuttajana nälkiintyminen on vakavaa tai pitkittynyttä, kuten se voi olla vaikkapa anoreksiassa.
• syömisen aiheuttama reaktiivinen hypoglykemia – tässä tilassa keho tuottaa liikaa insuliinia reagoidessaan ruuan kohottamaan verensokeriin.
• alkoholin juonti – etanoli vähentää glukoneogeneesiä maksassa ja muiden tekijöiden kanssa (mutta harvoin yksin) voi aiheuttaa hypoglykemian. Krooninen käyttö (alkoholismi) myös pienentää maksan verensokerin ylläpitoon osallistuvia glykogeenivarantoja.
• liikunta – tämä lisää verensokerin kulutusta siten mahdollisesti ehdyttäen glykogeenivarannot herkillä henkilöillä, kuten diabeetikoilla. Hypoglykemia voi ilmetä myös liikunnan jälkeen, sillä liikunta saa aikaan verensokerin kulutusta lisäävän adrenergisen stressitilan, jonka vaikutus jatkuu liikunnan päätyttyäkin noin 1–2 tuntia.
• hormonitoiminnan häiriöt – kilpirauhasen vajaatoiminta, aivolisäkkeen vajaatoiminta, adrenergisen järjestelmän vajaatoiminta (hypoadrenalismi), kuten Addisonin tauti.
• verensokeritasoon vaikuttavat kasvaimet, kuten harvinainen insuliinin ylituottoa aiheuttava insulinooma.
• synnynnäiset aineenvaihduntasairaudet, joita ovat muun muassa harvinainen synnynnäinen hyperinsulinismi (insuliinin ylituotto) ja jotkin glykogeenin pilkkomiseen tai varastointiin liittyvät entsyymipuutokset.

Hypoglykemian ensihoitoon kuuluu verensokeritason välitön normalisointi.

Tajuissaan olevalle voi antaa 10–20 grammaa nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja. Hyviä vaihtoehtoja ovat muun muassa 1 ruokalusikallinen hunajaa, 1–2 desilitraa tuoremehua, 8 veteen liuotettua sokeripalaa tai hedelmä. Leipäkin käy, jos muuta ei ole saatavilla.

Jos henkilö on tajuissaan, mutta ei suostu syömään, annetaan 1 milligrammaa (mg) glukagonia pistoksena lihakseen tai ihon alle vaikkapa reiteen tai olkavarteen – pistos voidaan antaa myös vaatteen läpi. Alle 25 kg:n painoiselle lapselle annetaan 0,5 mg glukagonia.

Jos potilas ei ole tajuissaan, suun kautta ei tule antaa mitään tukehtumisvaaran vuoksi. Tällöin annetaan 200 millilitraa 10 prosentin glukoosiliuosta (20 grammaa glukoosia) nopeana tiputuksena suonensisäisesti. Tämä toistetaan kunnes verensokeritaso on 4 mM. Mikäli suoniyhteyttä ei saada avattua tai paikalla ei ole ammattilaisia, jotka sen voisivat tehdä, annetaan glukagonipistos kuten edellä.

Hypoglykemian toistumisen estäminen riippuu sen syistä. Verensokerin tasapainon suuria vaihteluita pitäisi pyrkiä välttämään ja syödä normaalia terveellistä ruokaa sopivin ja tasaisin väliajoin.

Hypoglykemia voidaan todeta oireiden, potilaan sairashistorian ja verensokeriarvon (alle 3,9 mM) perusteella. Ilman verensokerimittausta tilan toteaminen pelkkien oireiden perusteella voi olla vaikeaa.

Kotimittauksessa käytetyt verensokerimittarit eivät välttämättä havaitse hypoglykemiaa tehokkaasti.

• Hyperglykemia
• Reaktiivinen hypoglykemia
• Ketoasidoosi

• Terveyskirjasto.fi – Alhainen verensokeri (hypoglykemia) diabetesta sairastavalla