Hekla: Islannin lounaisosassa sijaitseva tulivuori

Hekla on Islannin aktiivisin tulivuori; se on purkautunut yli 20 kertaa vuoden 874 jälkeen. Keskiajalla islantilaiset kutsuivat Heklaa portiksi helvettiin.

Hekla

Hekla talvella 2010

Tyyppi	kerrostulivuori
Sijainti	Islanti
Vuoristo	Islannin ylänkö (d)
Korkeus merenpinnasta	1 491 m
Prominenssi	755 m
Purkautunut viimeksi	28. helmikuuta 2000

Koordinaatit

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa

Hekla

Hekla on osa 40 kilometriä pitkää vulkaanista harjannetta. Aktiivisin osa harjannetta on noin 5,5 kilometriä pitkä repeämä, jota kutsutaan nimellä Heklugjá. Hekla muistuttaa muodoltaan ylösalaisin käännettyä venettä, jonka köli muodostuu purkausaukkojen jonosta. Aukoista vain kaksi on normaalisti aktiivisia.

Heklan useat isot purkaukset ovat peittäneet ison osan Islannista pyroklastisella kivellä ja tuhkalla. Näiden kerrostumien avulla voidaan ajoittaa Islannin muiden tulivuorten purkausajankohtia. 10 prosenttia tuhannen viime vuoden aikana maahan sataneesta pyroklastisesta materiaalista on peräisin juuri Heklan purkauksista. Heklan purkaukset ovat tuhannen viime vuoden aikana sylkeneet ulos enemmän laavaa kuin mikään muu tulivuori maailmassa, arviolta noin kahdeksan kuutiokilometriä.

Islanninkielinen sana Hekla tarkoittaa lyhyttä hupullista viittaa tai takkia ja sen on arveltu juontavan juurensa tulivuoren huippua toistuvasti peittäviin pilvimuodostelmiin. Varhaisissa latinankielisissä lähteissä viitataan tulivuoreen nimellä Mons Casuale.

Vuoden 1104 purkauksen jälkeen sisterssiläismunkit levittivät ympäri Euroopan tarinoita, joiden mukaan Hekla olisi portti helvettiin.

Munkki Benedeitin noin vuonna 1120 kirjoittamissa pyhän Brendanin matkoista kertovissa tarinoissa mainitaan Hekla paikkana, jonne Juudas olisi vangittu.

Flatey Book Annal kertoo vuoden 1341 purkauksesta että paikalliset olivat näkevinään pienten lintujen lentävän vuoren pätsissä ja olettivat niiden olevan kadotukseen joutuneiden ihmisten sieluja.

Caspar Peucer kirjoitti 1500-luvulla helvetin porttien olevan ”Heklan pohjattomassa hornassa”.

Uskomus Heklasta Helvetin porttina säilyi pitkälle 1800-luvulle. Yhä edelleen tunnetaan tarina siitä, kuinka noidat kokoontuvat Heklalle pääsiäisenä.

Noidat pitivät Heklaa jumalana. He uskoivat, että jos ihmiset käyttäytyisivät huonosti tulivuori purkautuisi.

Heklan geologia on kraatterijonon ja kerrostulivuoren (jossa laava ja pyroklastiset ainekset ovat kasautuneet toistensa päälle) välimuoto. Se sijoittuu alueelle, jossa eteläisen Islannin seismisesti aktiivinen alue ja itäinen vulkaanisesti aktiivinen alue kohtaavat. Tyyppi on sangen harvinainen tulivuorten joukossa. Tunnetuin samankaltainen tulivuori on Chilessä oleva Callaqui. Hekla sijaitsee pitkällä vulkaanisella harjanteella, jonka 5,5 kilometriä pitkän osan, Heklugján, uskotaan olevan Heklan ”juuri”. Suurten purkausten aikaan koko repeämä täyttyy sulalla magmalla magmasäiliöstä, jonka pinnan uskotaan olevan vain neljä kilometriä maanpinnan alapuolella. Heklan tuottamassa pyroklastisessa aineksessa on korkea fluoripitoisuus, joka tekee siitä erityisen myrkyllisen eläimille. Heklan laavan piidioksidipitoisuus on yli 54 prosenttia, kun muissa lähialueen tulivuorissa se vaihtelee 45–50 prosentin välillä.

Purkausten välillä Heklaa peittää lumi ja pienet jäätiköt. Se on myös seismisesti passiivinen ja ensimmäiset merkit heräämisestä saadaan tyypillisesti 30–80 minuuttia ennen purkausta. Purkausten aikanakaan maanjäristysten voimakkuus ei tyypillisesti ylitä 3,0:aa Richterin asteikolla.

Heklan ensimmäinen tunnettu purkaus tapahtui vuonna 1104. Tämän jälkeen on ollut 20–30 merkittävää purkausta ja joissain tapauksissa vuori on pysytellyt enemmän tai vähemmän aktiivisena jopa kuusi vuotta yhtäjaksoisesti. Heklan purkaukset ovat erittäin vaikeasti ennustettavissa ja niiden kesto voi vaihdella viikosta useisiin kuukausiin ja vuosiin. Esimerkiksi vuoden 1947 purkaus alkoi maaliskuussa 1947 ja päättyi vasta seuraavan vuoden huhtikuussa. Mutta yksi seikka näyttäisi korreloivan: Mitä pidempään vuori on lepotilassa, sitä voimakkaampi ja tuhoisampi on seuraava purkaus. Viimeksi Hekla on purkautunut 26. helmikuuta 2000. Tällä hetkellä näyttää siltä, että purkauksien välit pitenevät jatkuvasti.

Esihistorialliset purkaukset

Yksi voimakkaimmista purkauksista tapahtui vuoden 950 eaa. tienoilla. Tällöin tulivuori heitti ilmaan yli seitsemän kuutiokilometriä vulkaanista kiveä ja tuhkaa. Purkaus on luokiteltu VEI-asteikolla kategoriaan 5. Tämä riitti viilentämään koko pohjoisen pallonpuoliskon lämpötiloja useammaksi vuodeksi. Todisteita purkauksesta on löydetty niin Skotlannista keidassoiden turvekerrostumista kuin Irlannista puiden vuosirengastutkimuksissa, jotka osoittavat käytännössä olematonta vuosikasvua lähes kymmenen vuoden jaksolta.

Vuosiluvut perustuvat Smithsonian Instituutin Global Volcanism Program -tutkimuksiin, muissa lähteissä on esitetty huomattavastikin poikkeavia arvioita.

Purkaukset 3, 4 ja 5 tuottivat suunnattomat määrät pyroklastista materiaalia joka peitti noin 80 prosenttia Islannin pinta-alasta. Kerrostuma on havaittavissa maaperässä monin paikoin Euroopassa, kuten esimerkiksi Skandinaviassa, Orkneysaarilla. Purkauksien H-3 ja H-4 tuottama pyroklastisen aineksen määrä oli suurin sitten viimeisen jääkauden. 7 000 viime vuoden aikana Britteinsaarille, Saksaan ja Skandinaviaan kulkeutunut vulkaaninen tuhka on kolmannekseltaan peräisin juuri Heklan purkauksista.

1104 (H1)

 

Ennen vuoden 1104 purkausta Hekla oli ollut uinuva liki 250 vuotta, ennen kuin se purkautui räjähdysmäisesti peittäen yli puolet maan pinta-alasta (55 000 km²) arviolta 1,5 kuutiokilometrillä tuhkaa. (joidenkin lähteiden mukaan tuhkaa olisi satanut jopa 2,5 km³). Purkaus oli toiseksi suurin tunnetuista purkauksista ja asettui myös VEI asteikolla kategoriaan 5. Tuulen yläpuolella olleet maatilat Þjórsárdalurin laaksossa (15 km:n etäisyydellä), Hrunamannaafrétturissa (50 km:n etäisyydellä) ja Hvítárvatn-järvellä (70 km:n etäisyydellä) jouduttiin hylkäämään purkauksen seurauksena.

1158, 1206 ja 1222

Kategorian 4 purkaus alkoi 19. tammikuuta 1158 ja tuotti yli 0,15 kuutiokilometriä laavaa ja 0,2 kuutiokilometriä muuta pyroklastista ainesta. Luultavasti Efrahvolshraun laavakenttä tulivuoren länsipuolella on peräisin tästä purkauksesta. Vuosien 1206 ja 1222 purkaukset eivät olleet niin rajuja. Ne on luokiteltu vain luokkiin 3 ja 2. Niiden tuottama aines levisi pääosin tulivuoren koillispuolelle.

1300–1301

Kategorian 4 purkaus alkoi 11. heinäkuuta 1300 ja kesti noin vuoden ajan. Purkaus oli toiseksi suurin sinä aikana kuin Islanti on ollut asutettuna. Se tuotti arviolta 0,31 kuutiokilometriä pyroklastista ainesta, joka levisi noin 30 000 neliökilometrin suuruiselle alueelle. Tämän lisäksi tulivuori sylki sisuksistaan yli 0,5 kuutiokilometriä laavaa. Pyroklastinen aines aiheutti huomattavia tuhoja Skagafjördurin ja Fljótin yhdyskunnille ja johti yli 500 ihmisen kuolemaan seuraavan talven aikana.

1341, 1389 ja 1440

Vuonna 1341 pienehkö, kolmannen kategorian purkaus alkoi 19. toukokuuta ja levitti arviolta 5×10⁷ kuutiometriä kiviainesta tulivuoren länsi- ja lounaispuolelle ja tappoi mittavan määrän karjaa, pääasiassa fluorimyrkytykseen. Loppuvuodesta 1389 Hekla purkautui jälleen singoten mittavat määrät kiviainesta vuoren kaakkoispuolelle. Purkauksen laavavirta levittäytyi 12,5 neliökilometrin alueelle ja laavakenttä tunnetaan nykyisin nimellä Nordurhraun. Vuoden 1440 tienoilla on Heklan lähistöllä saattanut purkautua jokin toinen tulivuori, luultavimmin Raudölder. Laavan koostumuksen perusteella on kuitenkin päädytty siihen, että kyse ei ole Heklan purkauksesta.

1510 ja 1597

Vuoden 1510 purkauksen yksityiskohtia ei kirjattu ylös kuin vasta vuosisata myöhemmin. Purkaus alkoi 25. heinäkuuta ja oli erityisen raju. Vulkaanisia pommeja sinkoutui jopa 40 kilometrin etäisyydellä lännessä olleeseen Vördufellin kylään.

Vuoden 1597 purkaus, joka myös oli kategoria 4, alkoi tammikuun 3. päivänä ja kesti yli kuusi kuukautta. 0,15 kuutiokilometriä pyroklastista ainesta levisi etelään ja kaakkoon aiheuttaen jonkin verran tuhoa Mýrdalurissa.

1636–1637 ja 1693

Vuoden 1636 toukokuussa alkanut purkaus oli vain kategoriaan 3 kuuluva, mutta kesti siitä huolimatta yli vuoden. 5×10⁷ kuutiometriä kiviainesta levisi koilliseen tappaen karjaa. Vuoden 1693 tammikuussa alkanut purkaus oli yksi tunnetun historian voimakkaimmista. Pyroklastisia aineksia syöksyi alas vuorelta arviolta 60 000 kuutiometriä sekunnissa ja aineksen kokonaismäärä oli 0,18 kuutiokilometriä. Purkauksen suunta oli tällä kertaa luoteeseen ja se tuhosi maatiloja ja metsää Thjórsárdalurissa, Landissa, Hrepparissa ja Biskupstungurissa. Hienojakoista tuhkaa kulkeutui tuulen mukana Norjaan asti.

1725 ja 1766–1768

2. huhtikuuta 1725 tapahtui hyvin pieni, ehkä vain kategorian 1 purkaus, josta ei juurikaan ole jäänyt merkkejä maastoon, sillä ne ovat peittyneet myöhempien purkausten laavavirtojen alle.

Vuoden 1766 purkaus oli jälleen yksi rajuimmista Islannin historian aikana. Purkauksen tuottama laavamäärä oli historian toiseksi suurin, 1,3 kuutiokilometriä, ja pyroklastisen aineksen määrä oli kolmanneksi suurin tunnetun historian aikana, kaikki Islannin tulivuoren huomioiden. Purkaus alkoi 5. huhtikuuta 1766 kello 3.30 aamulla ja päättyi vasta vuoden 1768 toukokuussa. Austur-Húnavatnssýslan ja Skagafjördurin alueilla maahan satoi 2–4 sentin tuhkakerros, joka tappoi sekä karjaa, että kaloja. Puolen metrin kokoisia laavapommeja satoi jopa 20 kilometrin etäisyydellä ja Heklan rinteiltä äkillisesti sulanut lumi ja jää aiheuttivat voimakkaita tulvia.

1845–1846, 1878 ja 1913

Hekla oli lepotilassa yli 60 vuotta ennen vuoden 1845 purkaustaan. 2. syyskuuta 1845 se purkautui äkillisesti. Purkaus kesti aina seuraavan huhtikuun alkupuolelle asti. Purkauksen suunta oli pääasiallisesti eteläkaakkoon. Aivan Heklan välittömässä läheisyydessä syntynyt tuhkakerros oli jopa 40 senttimetrin syvyinen. Hienojakoista tuhkaa kulkeutui tuulen mukana Färsaarille sekä Shetland- ja Orkneysaarille asti. Laavavirrat länteen ja luoteeseen peittivät alleen 25 neliökilometriä. Laavan kokonaismäärä oli 0,63 kuutiokilometriä. Runsaasti karjaa kuoli fluorimyrkytykseen seuraavan kahden vuoden aikana.

Pieniä, kategorian 2 purkauksia tapahtui helmi–huhtikuussa 1878 sekä 25. huhtikuuta 1913 ja 18. toukokuuta 1913. Näiden purkausaukot olivat noin 10 kilometrin päässä varsinaisesta tulivuoresta.

1947–1948

 

Vuoden 1947 purkaus alkoi 29. maaliskuuta ja päättyi seuraavan vuoden huhtikuussa. Kategorian 4 purkaus oli luultavasti toiseksi suurin koko maapallolla vuosien 1900–1970 välisenä aikana ja yksi suurimmista Islannin tunnetun historian aikana. Purkaus kasvatti Heklan korkeutta 1 447 metristä ensin 1 503 metriin, mutta purkauksen päätyttyä vuoren laelta oli sulanut muutamia metrejä ja lopullinen korkeus asettui 1 491 metriin. Purkaus tuotti kaikkiaan 0,8 kuutiokilometriä laavaa.

1970

Vuoden 1970 purkaus alkoi 5. toukokuuta kello 9.23 aamulla ja kesti aina heinäkuun 5. päivään asti. Kategorian 3 purkaus tuotti 0,2 kuutiokilometriä laavaa, joka levisi 18,5 neliökilometrin alueelle. Tuhkaa ja kiviainesta levisi 40 000 neliökilometrin alueelle lähinnä vuoren koillispuolelle. Itse Hekla purkautui vain luoteisimmasta aukostaan ja suurin osa laavasta purkautui muista lähistön repeämistä. Päävuoren purkaus loppui 10. toukokuuta ja Hlídargígarin kymmenen päivää myöhemmin, mutta samana päivänä ilmaantui uusia repeämiä, jotka purkautuivat aina heinäkuulle asti.

1980 ja 1981

 

Kategorian 3 purkaus alkoi 17. elokuuta 1980 noin puoli kahdelta iltapäivällä ja loppui elokuun 20. päivän aamuna. Laavaa purkautui 0,12 kuutiokilometriä ja halkeama aukesi seitsemän kilometrin matkalta. Purkaus oli epätavallinen kahdellakin tavalla: se tapahtui epätavallisen pian edellisen purkauksen jälkeen ja oli kestoltaan myös epätavallisen lyhyt. Purkausten välinen aika oli lyhin sitten vuoden 1105, ja siinä missä edelliset purkaukset olivat kestäneet kahdesta kuukaudesta kahteen vuoteen, tämän kesto oli vain kolme vuorokautta.

Vuoden 1981 purkausta pidetään edellisen jatkona ja se alkoi 9. huhtikuuta noin kello kolme aamuyöllä. Purkaus kuului voimakkuudeltaan kategoriaan 2 ja tuotti 3×10⁷ kuutiometriä laavaa. Purkaus päättyi huhtikuun 16. päivänä. Purkaus syöksi tuhkaa yli kuuden kilometrin korkeuteen. Heklan huipulle muodostui uusi kraatteri, josta virtasi laavaa kolmessa purossa noin 4,5 kilometrin etäisyydelle.

1991

Kategoriaan 3 luokiteltu purkaus alkoi 17. tammikuuta ja päättyi 11. maaliskuuta 1991 synnyttäen noin 0,15 kuutiokilometriä laavaa. Purkausta edelsivät maanjäristykset ja rikkikaasupäästöt. Tuhkapilvi ylsi kymmenessä minuutissa 11,5 kilometrin korkeuteen ja matkasi kolmessa tunnissa yli 200 kilometriä rannikolle pohjoiskoilliseen. Purkaus tuotti 23 neliökilometrin laavakentän, jonka keskimääräinen syvyys on 6–7 metriä.

2000

Tähän asti viimeisin purkaus oli verrattain lyhyt. Se alkoi 26. helmikuuta kello 18.18 ja kesti maaliskuun 8. päivään saakka.

• Islannin maantiede
• Islannin tulivuoret

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Islannin tulivuoret.

• Volcano World – Hekla (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Decadevolcano.net – Hekla (englanniksi)
• Kuva vuoden 2010 purkauksesta