Eliöyhteisö

Eliöyhteisö puolestaan muodostaa yhdessä alueen elottoman luonnon kanssa ekosysteemin.

Erilaiset eliöyhteisöt edustavat enemmän tai vähemmän jompaakumpaa päätyyppiä: suljettua yhteisöä, jossa yhdenkin lajin poistolla on suuri vaikutus muihin lajeihin, tai avointa yhteisöä, jossa lajien esiintyminen on toisistaan riippumatonta. Eliöyhteisön luonteeseen vaikuttaa muun muassa alueen sateisuus ja ravinteisuus, sekä lajien evolutiivinen kehitys.

Eliöyhteisöjä tutkiva tiede on ekologiaa, tarkemmin sanottuna yhteisöekologiaa. Yhteisöekologia tutkii eliöyhteisöjen rakennetta, biodiversiteettiä, kehitystä ja vakautta. Eliöyhteisöjä kuvailevia muuttujia ovat esimerkiksi niiden lajimäärät, ekologiset lokerot ja ravintoverkot. Myös lajien välisen kilpailun tutkiminen on olennainen osa yhteisöekologiaa. Esimerkkeinä yhteisöekologisesta tutkimuksesta voisivat olla eri tiaislajien muodostamien parvien ravintokäyttäytyminen talvella tai hankajalkaislajien jakautuminen eri syvyyksiin järvessä. Yhteisöekologia saattaa tutkia osittain päällekkäisiä aiheita populaatio- tai ekosysteemiekologian kanssa.

Yhteisöekologisella tutkimuksella voidaan selvittää muun muassa ihmisen vaikutusta luontoon. Ihminenhän voi muuttaa eliöyhteisön rakennetta radikaalisti esimerkiksi istuttamalla eliöyhteisöön uusia lajeja.

Eliöyhteisöt saattavat olla muutoksen tilassa, jota kutsutaan sukkessioksi. Sukkessiota on esimerkiksi nuoren sekametsän kehittyminen ajan kuluessa vanhaksi kuusimetsäksi. Muutosta tapahtuu, koska eliöt muuttavat ympäristöään (esimerkiksi kasvava kuusi alkaa varjostaa maata oksiensa alla), jolloin lajeja saattaa hävitä yhteisön alueelta ja vastaavasti uusille lajeille tarjoutuu sopivia elinpaikkoja. Sukkessio päättyy, kun eliöyhteisö on saavuttanut vakaan tilan. Sukkessio on kliimaksissaan esimerkiksi ikimetsissä. Uusi sukkessiokehitys alkaa esimerkiksi metsäpalon jälkeen.

Eliöiden ravintoketjut saavat alkunsa yhteyttävästä eliöstä eli useimmiten kasveista sekä niiden käyttämistä ravinteista. Yhteyttävät eliöt ovat tuottajia. Niitä sanotaan omavaraisiksi eli autotrofeiksi. Toisenvaraiset eliöt eli heterotrofit käyttävät tuottajia hyödykseen. Esimerkiksi autotrofista heinää syövä lehmä on toisenvarainen.

Toisenvaraiset eliöt voidaan jakaa kuluttajiin ja hajottajiin. Kuluttajia ovat eläimet, jotka ovat kasvinsyöjiä, saalistajia tai loisia. Ne käyttävät muita eliöitä ravinnonlähteenään. Hajottajia ovat eliöt (muun muassa sienet ja bakteerit), jotka käyttävät ravintonaan kuolleita eliöitä. Eliöiden ravintoketjut liittyvät toisiinsa ja muodostavat yhtenäisiä ravintoverkkoja.