Amerikanjalopähkinä: Putkilokasvilaji

Amerikanjalopähkinä (Juglans cinerea) on jalopähkinäkasveihin kuuluva kesävihanta puu, joka kasvaa alkuperäisenä Pohjois-Amerikan keski- ja itäosissa. Tämä pieni tai keskikokoinen puu kasvaa osittain samoilla alueilla kuin selvästi kookkaampi sukulaisensa mustajalopähkinä. Siitä valmistetaan jonkin verran huonekaluja, mutta parhaiten se tunnetaan maukkaista pähkinöistään.

Amerikanjalopähkinä
Uhanalaisuusluokitus
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Kasvit Plantae
Alakunta:	Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari:	Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari:	Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka:	Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko:	Pyökkimäiset Fagales
Heimo:	Jalopähkinäkasvit Juglandaceae
Suku:	Jalopähkinät Juglans
Laji:	cinerea
Kaksiosainen nimi
Juglans cinerea L., 1759
Amerikanjalopähkinän levinneisyys Pohjois-Amerikassa
Katso myös
Amerikanjalopähkinä Wikispeciesissä   Amerikanjalopähkinä Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

 

Amerikanjalopähkinä on nopeakasvuinen, mutta lyhytikäinen ja pienehköksi jäävä puu, joka saavuttaa vain harvoin yli 30 metrin korkeuden ja yli 75 vuoden iän. Yleensä se kasvaa 12–21 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 30–60 senttimetriä paksuksi.

Sillä on syvälle ja laajalle ulottuvat sivujuuret, syvässä maaperässä myös pääjuuri – tosin pienempi kuin mustajalopähkinällä. Matala, suora runko jakautuu muutamaksi kohenevaksi haaraksi ja harvaksi, jäykäksi oksastoksi. Latvus on leveä, avoin ja epäsäännöllisen muotoinen. Runkoa peittää sileä, vaaleanharmaa kaarna, joka muuttuu puun vanhetessa uurteiseksi. Kuluvan vuoden versot ovat jäykät ja tahmeat ja niiden ydin on lokeroinen. Niiden väritys vaihtelee oranssinruskeasta ruosteenkirjavan kirkkaanvihreään.

Amerikanjalopähkinällä on suuret ja kellertävät, litteähköt silmut ja karvan reunustamat, tasaiset lehtiarvet. Päätöpariset lehdet ovat 38–60 senttimetriä pitkät, ja niiden ruoti on karvainen. Lehtilapa jakaantuu 11–17 leveään ja ruodittomaan lehdykkään, joista yksi on päätölehdykkä. Yksittäinen lehdykkä on 5–11 senttimetriä pitkä, leveänsuikea, hienosahainen, pyöreätyvinen ja pitkäsuippuinen. Lehdykän alapintaa peittää pehmeä karva, yläpinnalla karvoja on vain vähän. Väriltään lehti on kellanvihreä ja syksyllä ruskea tai keltainen.

Amerikanjalopähkinä on yksikotinen kasvi, jonka pienet, vihertävät kukat puhkeavat huhti–kesäkuussa maantieteellisestä sijainnista riippuen. Saman yksilön hede- ja emikukat puhkeavat yleensä eri aikoihin. Hedekukissa on 8–12 hedettä, ja ne muodostavat sivusilmuihin ohuita norkkoja. Emikukissa on 2-vartaloinen emiö, ja ne kasvavat 6–8 kukan ryhmissä kuluvan vuoden versojen kärjessä. Syys–lokakuussa kypsyvä hedelmä on paksun hedelmäsuojuksen suojaama pähkinä. Tahmea hedelmäsuojus on teräväkärkisen luumun muotoinen, 4–6 senttimetriä pitkä ja ruosteenväristen karvojen peittämä. Vaaleanruskea pähkinä on lokeroisesti uurteinen ja niin teräväsärmäinen, että voi naarmuttaa ihoa. Se kätkee paksun kuorensa sisälle makean, rasvaisen siemenen, josta puu on saanut englanninkielisen nimensä ’voipähkinä’. Yleensä pähkinä putoaa maahan vasta lehtien varistua.

Amerikanjalopähkinä on nopeakasvuinen, erityisesti taimivaiheessa. Siementuotanto alkaa kunnolla noin 20 vuoden iässä ja on runsaimmillaan 30–60 vuoden iässä. Hyvät siemenvuodet kertautuvat kahden tai kolmen vuoden välein. Siementen tärkeimpiä levittäjiä ovat oravat ja muut jyrsijät. Laji voi lisääntyä siementen lisäksi kantovesojen avulla.

Amerikanjalopähkinä muistuttaa paljon mustajalopähkinää, josta sen erottaa parhaiten seuraavien tuntomerkkien avulla: Amerikanjalopähkinän lehdyköiden alapinta on pehmeän nukan peittämä, mustajalopähkinällä alapinta on lähes kalju. Toisekseen amerikanjalopähkinällä on karvatäplä vanhojen lehtiarpien yläreunassa, joka puuttuu kokonaan mustajalopähkinällä.

Amerikanjalopähkinä on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista. Sen levinneisyysalue ulottuu mantereen itärannikolla New Brunswickin kaakkoiskulmasta Uuden-Englannin osavaltioihin Luoteis-Mainea ja Cape Codia lukuun ottamatta. Etelämpänä sitä tavataan New Jerseyn pohjoisosissa, Länsi-Marylandissa, Virginiassa ja Tennesseessä. Pienempiä, yksittäisiä saarekkeita on Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinan luoteisosissa, Pohjois-Georgiassa, Pohjois-Alabamassa, Pohjois-Mississipissä ja Arkansasissa. Lännessä se on levittäytynyt Iowan ja Minnesotan sisäosiin saakka. Pohjoisempana on hajanaisia esiintymiä Wisconsinissa ja Michiganissa sekä Kanadan puolella Ontariossa ja Quebecssä. Sen levinneisyysalue on suurelta osin sama kuin mustajalopähkinällä, mutta ulottuu pohjoisemmaksi.

Amerikanjalopähkinä ei ole levinneisyysalueensa missään osissa kovin yleinen ja sen kannat ovat taantumaan päin. Osaltaan tähän on vaikuttanut Aasiasta 1960-luvulla saapunut sienitauti, joka aiheuttaa epämuodostumia kaarnaan ja lopulta tappaa puun.

 

Amerikanjalopähkinä viihtyy kosteassa, ravinteikkaassa ja hyvin vettä läpäisevässä maaperässä. Se menestyy mustajalopähkinää paremmin kuivilla ja kivikkoisilla kasvupaikoilla, varsinkin jos maaperässä on paljon kalkkikiveä. Useimmiten se kasvaa virtaavan veden äärellä, kukkuloiden ja vuorten rinteillä tai louhikoissa.

Amerikanjalopähkinää esiintyy 1 500 metrin korkeudelle asti, tavallisesti yksittäisinä puina muiden lehtipuiden joukossa. Se sietää huonosti varjostusta, vaikka selviääkin nuorena puolivarjossa. Sen juurista erittyy jugloni-nimistä ainetta, joka on haitallista muille kasvilajeille. Muita samoilla alueilla viihtyviä lajeja ovat kiiltotuomi, amerikanpyökki, mustajalopähkinä, kanadanhemlokki, punavaahtera, sokerivaahtera, lännentulppaanipuu, valkosaarni, keltakoivu, lehmukset, jalavat, hikkorit ja tammet – levinneisyysalueen koillisosissa usein myös sokerikoivu ja pohjoisosissa strobusmänty.

Amerikanjalopähkinän kasvukausi vaihtelee levinneisyysalueen pohjoisosien 105 päivästä eteläosien 210 päivään. Vuotuinen sademäärä on pienimillään 630 millimetriä Kaakkois-Minnesotassa ja enimmillään 2 030 millimetriä eteläisimmillä Appalakeilla. Vuoden keskilämpötila vaihtelee New Brunswickin 4 celsiusasteesta Alabaman 16 asteeseen. Amerikanjalopähkinä on talvenkestävämpi kuin mustajalopähkinä ja menestyy myös Suomessa aina III-vyöhykkeelle asti.

 

Amerikanjalopähkinää arvostetaan ennen muuta makeiden pähkinöidensä ansiosta. Siitä on jalostettu useita lajikkeita, jotka tuottavat kookkaampia ja helpommin kuorittavia pähkinöitä. Pähkinät ovat erityisen suosittuja Uuden-Englannin alueella, jossa niistä valmistetaan karamelleja yhdessä vaahterasiirapin kanssa. Pähkinät on kerättävä pian kypsymisensä jälkeen, sillä niiden sisältämä rasva härskiintyy nopeasti. Pähkinöitä käyttävät ravintona ihmisten lisäksi monet villieläimet. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat uuttivat pähkinöistä öljyä, jota he käyttivät voiteluseremonioissa.

Amerikanjalopähkinän pehmeä ja karkeasyinen puuaines ei ole yhtä käyttökelpoista kuin mustajalopähkinällä. Sitä on kuitenkin helppo työstää ja sen pinta on kaunis petsattuna ja viimeisteltynä. Siitä valmistetaan vähäisissä määrin huonekaluja, talousesineitä, leluja ja koriste-esineitä. Hedelmäsuojuksista ja kaarnasta saadaan myös keltaista tai oranssia väriainetta.

• Elbert L. Little: National Audubon Society Field Guide to Trees – Eastern Edition. New York: Alfred A. Knopf, 1980. ISBN 0-394-50760-6. (englanniksi)
• David Allen Sibley: The Sibley Guide to Trees. New York: Alfred A. Knopf, 2009. ISBN 978-0-375-41519-7. (englanniksi)

Viitteet

• Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Juglans cinerea (englanniksi)
• Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Juglans cinerea^{[vanhentunut linkki]} (englanniksi)