Aisja Hakimsan: Tataaritaiteilija Tampereella

Hakimsanoff, ven. Айся Хакимжанов, Aisja Hakimžanov); myös nimellä Aisa Hakimcan [ɑj.ˈsɑ xɑ.kimˈd͡ʒan], ven. Хакимджан, Hakimdžan; 13. maaliskuuta 1896 – 5. marraskuuta 1972) oli Tampereen tataariyhteisön keskuudessa vaikuttanut taiteilija, johtaja ja julkaisija, kotoisin Nižni Novgorodin alueelta. Hänet tunnettiin kansallismielisenä kulttuurihahmona, joka ohjasi näytelmiä ja kirjoitti runoja. Hakimdžan oli Tampereen islamilaisen seurakunnan perustajajäsen. Hänen poikansa Räshid oli jääkiekkoilija-erotuomari.

Aisja Hakimsan
Айся Хакимджан Aisa Hakimcan عيسى حكيم جان
Aisja Hakimdžan nuoruusvuosinaan.
Henkilötiedot
Syntynyt	Айся Хакимжанов عيسى حكيم جان 13. maaliskuuta, 1896 Aktuk, Sergatšin kihlakunta, Nižni Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut	5. marraskuuta 1972 (76 vuotta) Tampere, Suomi
Vanhemmat	Hakimcan Muhammed-Amin Хакимжан Мухаметаминов حكيم جان محمدامين Meryam Alautdin Марьям Аляутдинова مريم علاوالدين
Lapset	Aliye, Räshid
Sukulaiset	Ymär Sali (eno)
Muut tiedot
Merkittävät teokset	Milli şigır ve cırlar (’Kansallisia runoja ja lauluja’, 1956–1966)
Järjestö	Tampereen Islamilainen Seurakunta, Tampereen Turkkilainen Yhdistys
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

 

Aisa Hakimdžaninpoika (Hakimžanov, Hakimsanoff) syntyi nykyisen Nižni Novgorodin alueen Krasnooktjabrskin piirissä, Aktukin kylässä. Hän tuli Suomeen vuonna 1917 ja sai kansalaisuuden vuonna 1929. Myös Hakimdžanin äiti, Merjam Alautdinintytär (Alautdinova, Alautdinoff) sekä hänen isoveljensä Ibrahim ja Siddik asettuivat maahan; jälkimmäinen Helsinkiin. Kolmas veli, kauppias Hasan Hakimsanoff asui hetkellisesti Suomen puolella 1900-luvun alussa.

Sukupolvensa tataarien tavoin Hakimdžan toimi kulkukauppiaana, mutta Tampereen tataariyhteisön keskuudessa hänet tunnettiin lähinnä vankkana johtajana ja monipuolisena taiteilijana.

1920-luvun taitteessa, aikana jolloin tataariyhteisöllä ei vielä ollut seurakuntaa Suomessa, Hakimdžan oli yksi Tampereen muslimeista, joka allekirjoitti Helsingin imaamille lähetetyn kirjeen vedoten oman seurakunnan perustamiseen. Kirje alkoi sanoin: ”Me Suomessa asuvat Muslimit tarvitsemme virallisen yhdistyksen säilyttääksemme äidinkielemme, uskontomme ja yksimielisyytemme”. Muita allekirjoittaneita olivat S. Ismail, M. Ainetdin, H. Neuman, Z. I. Ahsen, H. Husnetdin, I. Hakimdshan (veli), A. Bedretdin, B. Ainetdin, A. Badautdin ja S. Yusuf. Suomen Islam-seurakunta perustettiin lopulta vuonna 1925.

Tampereelle oma seurakunta perustettiin vuonna 1943 ja Hakimdžan oli sen perustajajäsen. Hän oli ollut 1930-luvulla myös lyhytikäisen Tampereen islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja. 1940-luvun lopulla Hakimdžan oli Tampereen Turkkilaisen Yhdistyksen puheenjohtaja ja toimi myös sen varapuheenjohtajana.

 

Hakimdžan oli hyvin musikaalinen. Hän lauloi, soitti viulua ja mandoliinia sekä toimi kuoronjohtajana. Sointuvalla äänellään Hakimdžan lausui Ramadan-kuukauden Tarawih-rukouksia yhteisön keskuudessa vuosikymmenet. Hakimdžan myös kirjoitti runoja ja toimi teatteriohjaajana. Hänet tunnettiin M. Faizin näytelmistä Aliyebanu sekä Asılyar. Kun 1930-luvulla Ayaz İshakin vierailun kunniaksi järjestettiin näytös Tampereen Teatterissa, Hakimdžan itse esitti yhtä Zöleyhan pääosista. Aisan tytär Aliye sekä veljenlapset Zinnetulla, Semiulla, Hamdurrahman ja Hafize olivat lopulta kaikki mukana hänen näytelmissään.

Hakimdžanin on sanottu kokeneen ainaista kaipuuta synnyinseuduillensa. Vuonna 1935 hän kirjoitti toivovansa palata kotimailleen "Allahin uskoa täynnä olevien lasten" kanssa. Tekstissä hän viittaa kansaansa nimellä "turkkilais-tataarit" (törek-tatar halkı). Hakimdžan ilmaisi itseään myös runouden kautta. Hän sisällytti omia tekstejään julkaisemassaan kolmiosaisessa sarjassa Milli şigır ve cırlar (1956–1966, suom. 'Kansallisia runoja ja lauluja').

Aisa oli teologi-imaami Habibur-Rahman Shakirin hyvä ystävä. Yhdessä he istuskelivat puiston penkillä tuntikausia, "juttelivat ja suunnittelivat". Vieraillessaan usein Shakirien kotona, Aisa säesti viulullaan Habibur-Rahmanin tyttären Hamiden laulua herkistyneenä.Aisa ja Habibur-Rahman julkaisivat yhdessä lauluja ja runoja. Vuonna 1966 he julkaisivat kansallisrunoilija Abdulla Tukaylle omistetun lehtisen. Kauppias Semiulla Wafinin kanssa Hakimdžan julkaisi uskonnosta kertovan teoksen İslam dine xaq dinder (suom. 'Islamin usko on oikea usko').

 

Kun Varsovassa järjestettiin vuonna 1938 Idel-Uralin 20-vuotismuistojuhlat, siihen osallistui Suomesta seitsemän tataariyhteisön jäsentä, joista yksi oli Hakimdžan. Siellä he kunnioittivat edesmenneitä muslimisotilaita puolalaisten hengenheimolaisten kanssa. He muun muassa marssivat kaupungin pääkatua pitkin kulkueena ja pitivät rukoustilaisuuden imaami Ali Woronoviczin johdolla Piłsudskin aukiolla sijaitsevalla "tuntemattoman sotilaan" haudalla. (Grób Nieznanego Żołnierza). Myöhemmällä iällä Hakimdžan pääsi lopulta vierailemaan Venäjän puolella kun vuoden 1970 kesäkuussa kulttuurityöntekijä Ymär Daher kutsui hänet Kazaniin Tatarstanin 50-vuotisjuhlapäivän konferenssiin. Siellä heidät otettiin virallisissa merkeissä vastaan Tatarstanin tiedeakatemian G. Ibrahimovin kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutissa. Vieraana oli myös muun muassa Tampereella luennoinut tiedemies-folkloristi İlbaris Nadirov sekä Ymär Daherin poika Okan. Matkan aikana Hakimdžan kävi samalla osoittamassa kunnioituksensa runoilija Tukain haudalla. Aisan Tatarstanin 50-vuotispäivää juhlistava runo julkaistiin sanomalehdessä "Sotsialistik Tatarstan" (Социалистик Татарстан).

Ulkomailla vaikuttaneita tataarikirjailijoita tutkinut tieteilijä Xatıyp Miñnegulov Kazanista mainitsee myös suomentataareja vuoden 1993 julkaisussaan Çit illərdəge tatar ədəbiyətı həm matbugatı; Xəsən Xəmidulla, Sadri Xəmit, Gəwhər Tuğanay, sekä Ğaysə Xəkimcan.

(Julkaisujen nimet kirjoitettu tataarin kirjakielen latinan kirjaimistolla; alkuperäisissä arabialaisittain).

• Milli şiğer wə cırlar (1956–1966; A. Hakimcan)
• Ğabdulla Tuqay (1966 / 1969; A. Hakimcan, H. R. Shakir)
• İslam dine xaq dinder (A. Hakimcan, S. Wafin)

Üz awılım Yañapar

Runossa "Kotikyläni Yañapar" (Aktuk), Aisa muistelee synnyinseutuaan; sen "İsmät-kukkulan" samettista ruohoa, koivumetsiä ja "Mar-sillan" läheisyyden vettä. Hän kaipaa takaisin kylään, missä jälleen laulaisi auringon alla.

 

 

Aisan vaimo oli nokialainen Sylvia ”Särvi” (1904–1965), joka kääntyi muslimiksi ja otti aktiivisesti osaa tataariyhteisön toimintaan miehensä kanssa.

Tytär Aliye (1922–2013) tunnettiin tataariyhteisön keskuudessa kauniista lauluäänestään. Hän oli mukana isänsä ohjaamissa näytelmissä. Nuoruusvuosinaan Aliye oli kihloissa Pietarissa syntyneen tataarin Semuk Gubeidullenin (myöh. Alkara) kanssa, joka jatkosodan aikaan toimi pikaveneen kuljettajana muun muassa kenraali Aaro Pajarille. Aisan poika Räshid oli Ilveksessä 1950-luvulla pelannut jääkiekkoilija, jonka ura sittemmin jatkui erotuomarina. Hakimsanit asuivat Kaivokadulla.

Aisan isä oli maanviljelijä Hakimcan Muhammed-Amin (Хакимжан Мухаметаминов, Hakimžan Muhametaminov, Xəkimcan Möxəmmətəmin) ja äiti leskeksi jäänyt Meryam Alautdin (Марьям Аляутдинова, Marjam Aljautdinova, Məryəm Ğaləwetdin; 1863–1947). Isoisä Muhammed-Amin Nurınbay (Нурынбаев, Nurynbajev) oli Venäjän armeijan sotilas.

Tamperelainen liikemies Ymär Sali oli Aisan eno.

• Aisja Hakimsanoff / Hakimsan (venäläisestä Айся Хакимжанов, Aisja Hakimžanov).
• Aisa Hakimcan (tataarin kirjakielellä Гайсә Хәкимҗан; Ğaysä Xäkimcan / Ğaysə Xəkimcan [ʁɑj'sæ χæ.kimˈʑɑn]), arabialaisella kirjaimistolla عيسى حكيم جان (İske imlâ)

Sukunimi kirjoitetaan nykyaikaisissa venäläisissä lähteissä myös Хакимджан, Hakimdžan, joka alkuperäiseen versioon "Hakimžan(ov)" verrattuna paremmin vastaa mišäärimurteen affrikaatta-ääntä. Latinalaisessa kirjaimistossa kirjain c merkitsee samaista äännettä [d͡ʒ].

Nimi juontaa juurensa arabian- ja persian kieleen; Aisa (عِيسَى, Īsā = Jeesus), Hakim (حكيم, Ḥakīm = viisas), Džan (جان, Jān = sielu, henki; persialainen sana). Sukunimipääte -ov merkitsee patronyymiä.

•  
  Tataarit Minhacetdin Bedretdin, Aisa Hakimcan ja İbrahim Teregul vuonna 1920.
•  
  Aisa (takarivissä toinen vasemmalta) ja muita Tampereen tataareja yhteiskuvassa poliitikko Sadri Maksudin kanssa (istumassa keskellä) vuonna 1920.
•  
  Uraza bäyräme, Helsinki 1920. (Aisa takarivissä neljäs oikealta).
•  
  Tataareja Tampereella vuonna 1927. Aisa takarivissä kolmas vasemmalta; puolisonsa hänen edessään. Kuvassa myös Semiulla Wafin ja Zinnetullah Ahsen.
•  
  Kaksi versioita Aisan nimikirjoituksesta (1920, 1946).
•  
  Aisan tekstiä tataarin arabialaisella kirjaimistolla. (Möşfikä Wafan muistokirjoitus, 1967).
•  
  Aisan julkaisu "Osa 1: Kansallisia runoja ja lauluja".
•  
  Eturivissä Okan Daher (kolmas), Aisa Hakimcan (viides), Ymär Daher (seitsemäs), sekä kielitieteilijä İlbaris Nadirov (toinen). "G. Ibragimovin mukaan nimetty Tatarstanin tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutti". (Kazan, 1970).
•  
  Kansallisrunoilija Abdulla Tukayn haudalla Kazanissa vuonna 1970.
•  
  Sanomalehden "Sotsialistik Tatarstan" artikkeli Aisa Hakimcanista (keskellä) ja Ymär Daherista (oikealla).
•  
  Ayaz İshaki istumassa keskellä; Aisa Hakimcan hänen takanaan. (Varsova, 1938).
•  
  Hakimdžanin veljekset Hasan ja Aisja Moskovassa.
•  
  Aisan sukulaisia Moskovassa. (1967).
•  
  Aisan puoliso Sylvia "Särvi" (oik.) vuonna 1930. Aisan veljen İbrahimin puoliso Halime Hairetdin keskellä.
•  
  Tytär Aliye Moskovan rautatieasemalla sukulaispariskunnan Mahiran ja Gataullan kanssa. (1957).
•  
  Poika Räshid (keskellä) vanhempiensa kanssa vuonna 1938 Imad Samaletdinin läksiäisjuhlissa VPK:n talossa.

• Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
• Bedretdin, Kadriye: Tugan tel: Kirjoituksia Suomen tataareista. Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
• Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.

Viitteet

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aisja Hakimsan Wiki Commonsissa

• Hakimcanin äiti Meryam, Renat Bekkinin artikkelissa ”Connections between Tatars in Petrograd-Leningrad and Finland during the 1920s and 1930s”
• "Toinen paluu" (venäjäksi)
• Habiburrahman Shakir: Abdulla Tukay, Tampere: Aisa Hakimcan. 1966 Kansalliskirjasto