Soundtrack Titanic: Titanic-elokuvan soundtrack 1997

Titanic: Music from the Motion Picture on vuonna 1997 ilmestyneen elokuvan Titanicin soundtrack-albumi, joka sisältää elokuvan musiikin. Sen on säveltänyt James Horner, ja Sony Classical julkaisi sen 18. marraskuuta 1997. Kuten elokuva, myös albumi oli valtaisa menestys, ja sitä myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Se on yksi maailman myydyimmistä albumeista kautta aikojen, ja se nousi listaykköseksi yli 15 maassa.

Titanic
James Horner
Soundtrack-albumin Titanic kansikuva
Soundtrack-albumin tiedot
 Äänitetty  1996–1997
 Julkaistu 18. marraskuuta 1997
 Kesto 72.29
 Levy-yhtiö Sony Classical
Listasijoitukset

ks. luettelo listasijoituksista

muut julkaisut

Titanic
1997
Back to Titanic
1998

Elokuvan ääniraita voitti lukuisia palkintoja, ja Oscar-gaalassa 1998 se palkittiin parhaan musiikin Oscar-palkinnolla. Lisäksi kappale ”My Heart Will Go On”, jonka sävelsi James Horner, sanoitti Will Jennings ja esitti Céline Dion, voitti parhaan laulun Oscar-palkinnon.

Soundtrack-albumin menestyksen myötä vuotta myöhemmin julkaistiin uusi albumi Back to Titanic, joka sisältää muun muassa aiemmin julkaisemattomia kappaleita.

Yleistä

Musiikkinäytteet
James Hornerin ja Will Jenningsin kirjoittama balladi voitti neljä Grammy-palkintoa ja nousi listaykköseksi yli 25 maassa.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Alkuperäinen tarkoitus oli, että Enya säveltää musiikin, ja itse asiassa James Cameron käytti hänen musiikkiaan elokuvan väliaikaisena ääniraitana. Kun Enya kieltäytyi, Cameron lähestyi James Horneria. He eivät olleet läheisissä väleissä sen jälkeen, kun he olivat työstäneet yhdessä elokuvaa Aliens – paluu, mutta elokuvan Braveheart – taipumaton soundtrack vakuutti Cameronin. Horner sävelsi soundtrackin pitäen mielessään Enyan tyylin, norjalainen laulaja Sissel Kyrkjebø esittää sanatonta laulua seitsemässä kappaleessa.

Horner halusi elokuvaan kappaleen, joka kulminoi siinä koetun tunteiden kirjon ja jossa on sanat – josta Cameron oli ehdottomasti kieltäytynyt. Hän kutsui ystävänsä Will Jenningsin sanoittamaan kappaletta, joka soisi elokuvan lopputekstien aikana. Kun he olivat lopettaneet, he tapasivat useissa elokuvissa mukana olleen Céline Dionin ja hänen managerimiehensä. Dion suostui äänittämään demoversion kappaleesta ”My Heart Will Go On”, josta tuli myöhemmin elokuvan tunnuskappale. Horner odotti oikeaa hetkeä ja esitti kappaleen Cameronille. Cameron piti siitä ja hyväksyi sen elokuvaan. Kappaleesta ”My Heart Will Go On” tuli maailmanlaajuinen menestys, ja se nousi listaykköseksi useissa maissa. Se palkittiin parhaan laulun Oscar-palkinnolla ja parhaan kappaleen Golden Globe -palkinnolla. Kappale voitti myös neljä Grammy-palkintoa, muun muassa vuoden kappaleen ja levytyksen palkinnot.

Kappaleet

Musiikki on James Hornerin käsialaa.

  1. Never an Absolution – 3.03
  2. Distant Memories – 2.23
  3. Southampton – 4.01
  4. Rose – 2.52
  5. Leaving Port – 3.26
  6. Take Her to Sea, Mr. Murdoch – 4.31
  7. Hard to Starboard – 6.52
  8. Unable to Stay, Unwilling to Leave – 3.56
  9. The Sinking – 5.05
  10. Death of Titanic – 8.26
  11. A Promise Kept – 6.02
  12. A Life So Changed – 2.13
  13. An Ocean of Memories – 7.57
  14. My Heart Will Go On – 5.11 (sanoitus Will Jennings, laulu Céline Dion, tuottajat James Honer ja Simon Franglen)
  15. Hymn to the Sea – 6.25

Back to Titanic

Soundtrack-albumi Titanicin osoittautuessa menestykseksi Horner tuotti uuden albumin Back to Titanic. Se julkaistiin 25. elokuuta 1998, samaan aikaan kuin elokuvan VHS-julkaisu. Back to Titanic sisältää uusia kappaleita, mutta myös uusia versioita jo aiemmin julkaistuista kappaleista.

Albumi sisältää myös Moya Brennanin tulkinnan kappaleesta ”Come, Josephine, In My Flying Machine”. Elokuvassa Jack laulaa kyseistä kappaletta Roselle, ja Rose puolestaan laulaa sitä Jackille odottaessaan pelastajia Atlantin valtamerellä. Albumi sisältää myös uuden version kappaleesta ”My Heart Will Go On”.

Vastaanotto

Arvostelut

Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic 
Sissel Kyrkjebø lainasi äänensä elokuvan soundtrack-albumille.

Elokuvan soundtrack-albumi sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Allmusicin Stephen Thomas Erlewine ylisti monien muiden tavoin Sisselin ”unohtumatonta ääntä” ja kirjoitti albumin ”antavan sen, mitä lupaa”. Hän luonnehti musiikkia ”upeaksi ja hennon romanttiseksi, sortumatta kuitenkaan tyypilliseen melodraamaan tai ällöttävään hempeilyyn”. Filmtracksin arvostelussa kiitettiin Sisselin ääntä, joka ”antoi Roselle musikaalisen identiteetin”. Arvostelussa ihmeteltiinkin, miksi Sissel ei esittänyt kappaletta ”My Heart Will Go On”, mutta Dionin työtä kiitettiin.

Listasijoitukset

Albumi nousi tammikuussa 1998 Yhdysvaltain Billboard 200 -albumilistan kärkeen, ja se pysyi ensimmäisellä sijalla kuusitoista peräkkäistä viikkoa, kunnes Dave Matthews Bandin albumi Before These Crowded Streets syrjäytti sen. Albumia myytiin yli 30 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, joista yli yksitoista miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa, jossa se myi multiplatinaa.

Albumi nousi kärkisijalle myös muissa maissa. Isossa-Britanniassa se hallitsi ensimmäistä sijaa kolme peräkkäistä viikkoa, ja se myi siellä 3x platinaa eli 900 000 kappaletta. Australiassa albumi myi 350 000 kappaletta eli 5x platinaa ja Kanadassa yli miljoona kappaletta eli timanttia. Suomessa albumia myytiin 73 509 kappaletta eli platinalevyn verran.

Alla on osittainen luettelo albumin kärkisijoista eri maissa. Myös sertifiointi on esitetty.

Valtio Paras sija
Sertifiointi
Viitteet
Myöntävä elin Sertifiointi
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Australia 1 ARIA Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  5x platinaa
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Kanada 1 CRIA Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  timanttia
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Ranska 1 SNEP Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  timanttia
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Saksa 1 IFPI Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  5x kultaa
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Suomi 1 IFPI Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  platinaa
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Sveitsi 1 IFPI Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  3x platinaa
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Yhdistynyt kuningaskunta 1 BPI Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  3x platinaa
Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  Yhdysvallat 1 RIAA Soundtrack Titanic: Yleistä, Kappaleet, Back to Titanic  11x platinaa

Palkintoja

Vuosi Palkinto Kategoria Vastaanottoja Tulos
1998
BAFTA Film Award Anthony Asquith -palkinto elokuvamusiikista James Horner Ehdokkuus
1998
Blockbuster Entertainment Award Paras kappale elokuvasta Céline Dion Voitti
Paras ääniraita Ei tietoja Ehdokkuus
1998
BMI Film & TV Awards Esitetyin kappale elokuvasta Will Jennings Voitti
1998
CFCA Award Paras musiikki James Horner Voitti
1998
Golden Globe Paras musiikki James Horner Voitti
Paras kappale James Horner ja Will Jennings Voitti
1998
MTV Movie Awards Paras elokuvakappale Céline Dion Ehdokkuus
1998
Oscar-palkinto Paras musiikki James Horner Voitti
Paras laulu James Horner ja Will Jennings Voitti
1998
Satellite Award Erinomainen musiikki James Horner Voitti
Erinomainen kappale James Horner ja Will Jennings Voitti
1998
Sierra Award Paras kappale James Horner ja Will Jennings Voitti
1999
ASCAP Award Esitetyin elokuvakappale James Horner ja Will Jennings Voitti
1999
BRIT Awards Paras ääniraita Ei tietoja Voitti
1999
Grammy-palkinto Elokuvaan, televisioon tai muuhun visuaaliseen mediaan tehty laulu James Horner ja Will Jennings Voitti
Paras naispoplaulajan esitys Céline Dion Voitti
Vuoden kappale James Horner ja Will Jennings Voitti
Vuoden levytys Humberto Gatica, Céline Dion, David Gleeson, James Horner, Simon Franglen ja Walter Afanasieff Voitti

Lähde: IMDb.

Lähteet

Tags:

Soundtrack Titanic YleistäSoundtrack Titanic KappaleetSoundtrack Titanic Back to TitanicSoundtrack Titanic VastaanottoSoundtrack Titanic LähteetSoundtrack Titanic

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Paul AusterIntersukupuolisuusSuomen puolustusvoimatHelsingin JalkapalloklubiSuomen jääkiekkomaajoukkueShōgunRauli Badding SomerjokiKuoreDuane EddyLionel MessiSakari JurkkaRaaseporiBeck (elokuvasarja)TelkkäKuikkaSmakKarkurit (televisiosarja)Iivar TavastSinivuokkoMinkkiAntti Holma (näyttelijä)Taylor SwiftSuurmestari (televisiosarja)Luettelo Suomen kaupungeistaLuettelo fobioistaMerja LarivaaraSuomen sisällissotaRita Hayworth – avain pakoonKreikkalainen kirjaimistoSimo HäyhäClarence AnglinJuho Kusti PaasikiviMikko KauppilaVenetsiaTanskaGösta SundqvistJasper PääkkönenEmil LarmiJennifer LopezEduskuntavaalit 2023Ida PaulJulia RobertsK. J. StåhlbergValkovuokkoKreetaLauri JohanssonStar Wars -päiväHernekerttuSveitsiScott EastwoodHanna KinnunenLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista M–QCD-rekisterikilpiKummeli (televisiosarja)Jean RenoPrimera DivisiónPääsiäinenUtöMiina ÄkkijyrkkäHankkijaSääminkiVesa-Matti LoiriReal Madrid CFGettomasaMetyylifenidaattiM/S EstoniaOlavi VirtaNoomi RapacePunainen tiiliVantaaPamela AndersonKyösti KallioPesäpalloJuuse SarosSara ChafakTransistoriTiia ElgRMS Titanic🡆 More