Sinéad O’connor: Irlantilainen laulaja

joulukuuta">8. joulukuuta 1966 Dublin, Irlanti – 26. heinäkuuta 2023 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) oli irlantilainen poplaulaja ja lauluntekijä.

Sinéad O’Connor
Sinéad O’Connor 2014
Henkilötiedot
Syntynyt	8. joulukuuta 1966 Dublin, Irlanti
Kuollut	26. heinäkuuta 2023 (56 vuotta) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Ammatti	muusikko
Muusikko
Aktiivisena	1986–2023
Tyylilajit	vaihtoehtorock, pop rock, reggae, folk rock, College rock, Celtic rock (käännä suomeksi) ja indie pop
Soittimet	kitara, tinapilli, lyömäsoitin ja piano
Levy-yhtiöt	Chrysalis Records, Ensign Records (käännä suomeksi), Vanguard Records, One Little Independent (käännä suomeksi) ja Nettwerk
Aiheesta muualla
www.sineadoconnor.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Sinéad O’Connor syntyi Dublinin Glenagearyn esikaupunkialueella. Hänen vanhempansa olivat ompelija Marie O’Grady ja rakennesuunnittelijasta asianajajaksi ryhtynyt Sean O’Connor. Sinéad oli kahdeksanvuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Hän ja hänen kaksi sisarustaan sijoitettiin äidin luokse. O’Connor väitti myöhemmin äitinsä olleen henkisesti väkivaltainen ja ajaneen hänet myymälävarkaaksi. Siksi hän muutti lopulta isänsä luokse. O’Connor kirjoitti pahoinpitelystä myös kappaleessa ”Fire on Babylon” (1994).

O’Connor osoittautui liian hankalaksi isälleen ja tämän puolisolle, ja hänet lähetettiin 14-vuotiaana Dublinin Drumcondrassa sijainneeseen koulukotiin, joka oli yksi katolisen kirkon ylläpitämistä pahamaineisista Magdalene-pesuloista. O’Connor oli siellä 18 kuukautta. Vaikka hän ei pitänytkään paikasta ja kuvaili sitä myöhemmin vankilaksi, hän kertoi sen myös pelastaneen hänen elämänsä. Eräs opettajista esitteli O’Connorin paikallisen In Tua Nua -yhtyeen rumpalille. O’Connor oli yhtyeen mukana lyhyen aikaa.

Nopea nousu

 

O’Connor karkasi kotikoulun jälkeen sisäoppilaitoksesta ja muutti Dubliniin, missä aloitti uransa muusikkona. Hän liittyi pub rock -yhtye Ton Ton Macouteen. Ensign Recordsin edustaja kuuli 1985 O’Connorin esiintymisen ja pyysi tältä demonauhaa. O’Connor alkoi pian tämän jälkeen työstää ensimmäistä albumiansa, vuonna 1987 julkaistua The Lion and the Cobra. Sen myötä O’Connor sai heti mainetta uutena merkittävänä laulaja-lauluntekijänä. Albumi sai huomiota myös kansikuvastaan, jossa kalju O’Connor virnisti käsi nyrkissä nostettuna. Tyyli erosi huomattavasti aikansa muista naislauluntekijöistä.

O’Connorin toinen albumi I Do Not Want What I Haven’t Got ilmestyi 1990. Se oli vahvasti omaelämäkerrallinen, ja sillä oli Princen kirjoittama kappale ”Nothing Compares 2 U”, josta tuli O’Connorin uran suurin hittikappale. Se oli yksi vuoden 1990 myydyimmistä singleistä, ja itse albumi sai neljä Grammy-ehdokkuutta. Albumi palkittiin parhaana alternative-albumina, mutta O’Connor kieltäytyi vastaanottamasta sitä protestina Grammyjen äärimmäisen kaupallisuuden takia.

O’Connor alkoi 1990-luvun alussa saada myös huomiota protesteistaan. Yhdysvalloissa häntä ivattiin, kun hän kieltäytyi esiintymästä Yhdysvaltain kansallislaulun jälkeen. Frank Sinatra muun muassa uhkasi tämän takia löylyttää O’Connorin. Saturday Night Livesta O’Connor puolestaan vetäytyi vierailevan juontajan Andrew Dice Clayn misogynian takia.

Uran lasku

O’Connorin kolmas albumi oli vuonna 1992 julkaistu Am I Not Your Girl?, jolla oli pääosin jazz-covereita. Se sai vain vähän kaupallista huomiota. O’Connor esiintyi vuoden 1992 aikana lopultakin myös Saturday Night Live -ohjelmassa, jossa hän repi paavi Johannes Paavali II:n kuvan protestina katolisen kirkon yritykselle peitellä Irlannissa kirkon pedofiiliskandaalia. Se johti O’Connorin uran suurimpaan kohuun, ja hänet muun muassa kaksi viikkoa myöhemmin buuattiin lavalta New Yorkissa järjestetystä Bob Dylan -tribuuttikonsertista.

O’Connorista tuli käytännössä sivullinen, ja hänen väitettiin jättäneen musiikkialan. Hän kuitenkin julkaisi 1994 LP:n Universal Mother, joka sai hyvä arvioita mutta jonka myynti ei ollut erityisen hyvää. O’Connor vetäytyi albumin jälkeen julkisuudesta, vietti aikaa lastensa kanssa ja kävi terapiassa.

 

O’Connor julkaisi 1997 EP:n Gospel Oak ja vuonna 2000 ensimmäisen täyspitkän albumin kuuteen vuoteen. Faith and Courage sai hyviä arvioita, ja se nostettiin monissa arvioissa vuoden parhaimpien albumien joukkoon. Siltä julkaistiin myös hittikappale ”No Man’s Woman”. Perinteistä irlantilaista musiikkia oli vuorossa albumilla Sean-Nós Nua (2002).

O’Connorin kerrottiin vuonna 2003 lopettavan uransa. She Who Dwells in the Secret Place of the Most High Shall Abide Under the Shadow of the Almighty -albumin piti jäädä hänen viimeisekseen. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi kuitenkin reggae-vaikutteinen Throw Down Your Arms ja vuonna 2007 Theology.

O’Connorin yhdeksäs albumi How About I Be Me (And You Be You)? (2012) käsitteli Theologyn jälkeistä julkaisuuskuvaa eli seksuaalisuutta, uskontoa, toivoa ja epätoivoa. I’m Not Bossy, I’m the Boss (2014) sai inspiraationsa kampanjasta, joka kannusti naisten voimaantumiseen.

O’Connorin muistelmateos Muistelmat julkaistiin 2021, ja seuraavana vuonna ilmestyi dokumenttielokuva Nothing Compares, joka palkittiin muun muassa Irlannin elokuva- ja televisioakatemina parhaan dokumentin palkinnolla.

O’Connorilla oli neljä lasta, joista vuonna 2004 syntynyt poika teki itsemurhan tammikuussa 2022. O'Connor kertoi vuonna 2003 julkisesti olevansa biseksuaali.

1990-luvulla O’Connorilla diagnosoitiin virheellisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka korjattiin myöhemmin traumaperäiseksi stressihäiriöksi ja masennukseksi. Traumat johtuivat hänen äitinsä väkivaltaisuudesta. Äiti myös varasteli pakonomaisesti. Äiti kuoli auto-onnettomuudessa 10. helmikuuta 1985.

O’Connor ilmoitti lokakuussa 2016 lopettaneensa 30 vuotta jatkuneen kannabiksen käytön ja olevansa kokonaan päihteetön.

Uskonto ja nimenmuutos

O’Connor ilmoitti lokakuussa 2018 kääntyneensä muslimiksi ja vaihtaneensa nimekseen Shuhada’ Davitt. Myöhemmin hän käytti nimeä Shuhada’ Sadaqat. Saman vuoden marraskuussa uutisoitiin, että hän oli alkanut pitää valkoisia ihmisiä kuvottavina eikä enää halunnut viettää yhtään aikaa valkoisten tai ei-muslimien kanssa. Myöhemmin samassa kuussa hän ilmoitti kirjoittaneensa noin, koska halusi Twitter-tilinsä suljettavan. Syyskuussa 2019 hän pyysi anteeksi kommenttejaan ja sanoi, etteivät ne olleet totta silloin eivätkä nyt.^lähde?

Kuolema

O’Connor muutti heinäkuussa 2023 Lontooseen. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin, 26. heinäkuuta, hänet löydettiin kuolleena uudesta asunnostaan Etelä-Lontoon Herne Hillistä. Tammikuussa 2024 kuolinsyyntutkija ilmoitti kuoleman olleen luonnollinen.

1. The Lion and the Cobra (1987)
2. I Do Not Want What I Haven’t Got (1990)
3. Am I Not Your Girl? (1992)
4. Universal Mother (1994)
5. Gospel Oak (1997)
6. So Far... The Best Of Sinéad O'Connor (1997)
7. Faith and Courage (2000)
8. Sean-Nós Nua (2002)
9. She Who Dwells in the Secret Place of the Most High Shall Abide Under the Shadow of the Almighty (2003)
10. Collaborations (2005)
11. Throw Down Your Arms (2005)
12. Theology (2007)
13. How about I Be Me (And You Be You)? (2012)
14. I’m Not Bossy, I’m the Boss (2014)

• Muistelmat. (Rememberings, suom. Jänis Louhivuori) Minerva, 2022. ISBN 9789523753211

• Kathryn Ferguson: Nothing Compares: Sinéad O'Connor. UK–Irlanti, 2023. Dokumenttielokuva, 1 h 37 min.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sinéad O’Connor Wiki Commonsissa

• Sinéad O'Connor obituary: A talent beyond compare BBC:n elämäkerta