Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito eli niin kutsuttu pakkohoito on Suomessa mielenterveyslain mahdollistamaa psykiatrista sairaalahoitoa, jossa potilaan oma tahto huomioidaan vain osittain hoitoon liittyviä päätöksiä tehtäessäselvennä.
Tämä artikkeli koskee vain tavanomaista psykiatrista sairaalahoitoa, eikä tässä käsitellä rikoksesta syytetyn mielentilan tutkimista ja hoitoa tahdosta riippumatta.
Vuoden 2013 aikana 8 330 potilasta, eli 29 prosenttia potilaista, tuli psykiatriseen laitoshoitoon pakkohoitolähetteellä.
Vuoteen 1978 asti pakkohoitoon lähettämisestä saattoi päättää potilaan puoliso tai muu lähiomainen tai esimerkiksi kunnan sosiaalijohtaja tai muu viranomainen. Päätöksessä ei ollut aikarajoja, vaan hoito saattoi kestää siihen asti kunnes lääkäri katsoi, että potilas oli terve. Tämä saattoi tarkoittaa vuosikymmeniä. Potilaalla ei ollut sananvaltaa eikä lakiin kirjattuja oikeuksia.
Vuonna 1978 Suomessa uudistettiin mielisairauslaki, minkä jälkeen pakkohoitoon vaadittiin esteettömän lääkärin lausunto ja 2-3 lääkärin arvio hoidon jatkamisen tarpeellisuudesta. Laki turvasi potilaan ihmisoikeudet, mutta myös oikeuden hoitoon.
Mielenterveyslain 8§:n perusteella täysi-ikäinen henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain mikäli kaikki seuraavat kolme kohtaa täyttyvät samanaikaisesti:
Alle 18-vuotias henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen hoitoon myös vakavan mielenterveyshäiriön perusteella. Nuoren henkilön kohdalla varsinaisen mielisairauden kriteerien ei siis välttämättä tule täyttyä.
Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon määrääminen edellyttää aina vähintään kahden (tavallisimmin kuitenkin kolmen) eri lääkärin kannanottoa potilaan hoidon tarpeeseen. Sairaalan ulkopuolella olevien henkilöiden hoitoonmääräämisprosessin käynnistää tavallisimmin terveyskeskuslääkäri. Myös kuka tahansa muu laillistettu lääkäri voi laatia potilaasta tahdosta riippumattoman lähetteen. Lähetteelle on olemassa erilaisia vahvistettuja kaavoja, mutta periaatteessa vaikka tyhjälle paperille laadittu vapaamuotoinen lähete voidaan tulkita lainvoimaiseksi mikäli se täyttää perustellun (M1)-lomakkeen vaatimukset
Myös omasta tahdostaan sairaalahoitoon saapunut potilas voidaan määrätä tahdostariippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon. Näissä tapauksissa hoitava lääkäri voi perustellusta syystä toimia kuten sairaalassa vastaanottava lääkäri ja asettaa potilaan tarkkailtavaksi sairalaan (MtL 13§) . Todennäköisten edellytysten on tällaisessa tilanteessa tietenkin täytyttävä.
Mielenterveyslain mukaan hoitoonmääräämispäätös tulee saattaa potilaalle tiedoksi viipymättä. Tämä tulkitaan yleensä siten, että asia on tiedotettava potilaalle hoitoonmääräämispäätöksen tekopäivänä. Mikäli hoitoon määrätty on alaikäinen, hoitoonmääräämispäätös alistetaan heti lääninoikeuden vahvistettavaksi.
Tiedoksiantamisen toteuttaa usein hoitohenkilökuntaan kuuluva työntekijä.
Tiedoksiannon yhteydessä on yleensä kerrottava ainakin:
Potilaan tulisi allekirjoituksellaan vahvistaa tiedoksisaantinsa. Allekirjoitus ei siis ole kannanotto siihen onko potilas samaa tai eri mieltä päätöksen sisällöstä. Mikäli potilas kieltäytyy allekirjoittamasta päätöstä voi kaksi henkilökunnan edustajaa allekirjoituksillaan vahvistaa tiedoksi antamisen tapahtuneen.
Potilaalla on oikeus valittaa hoitoonmääräämispäätöksestään psykiatrisen toimintayksikön sijainnin mukaiseen hallinto-oikeuteen. Muutoksenhaku päätökseen ei ole este päätöksen toimeenpanolle. Valitusaika on kaksi viikkoa siitä kun potilas on saanut tiedokseen hoitoonmääräämispäätöksen.
Vapaamuotoisessa valituskirjelmässä tulee mainita ainakin:
Potilaalla on tarvittaessa mahdollisuus saada tukea valituskirjelmän laatimisessa esimerkiksi potilasasiamieheltä. Valituksen laatimiseen voi saada myös julkista oikeusapua joko oikeusaputoimistosta tai yksityiseltä asianajajalta.
Valitus voidaan jättää myös sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaavan ylilääkärin edelleentoimitettavaksi.
Valitusprosessin tultua käsitellyksi on potilaalla oikeus, ollessaan tyytymätön päätöksen sisältöön, valittaa KHO:teen. Ja edelleen ollessaan tyytymätön päätöksen sisältöön osoittaa valituksensa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.
Mikäli potilas katsoo tuleensa epäasiallisesti kohdelluksi on hänellä mahdollisuus esimerkiksi laatia sairaalan johdolle osoitettu muistutus.
Suomen perustuslakiin kuuluu olennaisena osana yksilönvapauksien loukkaamattomuuden periaate. Perustuslakiin pohjautuvien yksilönvapauksien rajoittamista säädellään perustuslakiin kuuluvissa viitteissä (mm. rikoslaki ja mielenterveyslaki). Viittaussäännösten perusteella perustuslaillisia perusoikeuksia on mahdollista rajoittaa tiettyjen edellytysten täyttyessä.
Toisena potilaan itsemääräämisoikeutta rajoittavien hoitotoimenpiteiden suorittamista rajaavana lakina on Laki Mielenterveyslain muuttamisesta (2002), jolla määritellään ne hoidollisina pidettävät toimenpiteet joita psykiatrisiin tahdosta riippumattomassa hoidossa oleviin potilaisiin voidaan soveltaa. Tarkkailtavana tai hoitoon määrättynä olo sairaalassa ei automaattisesti johda itsemääräämisoikeuksien rajoittamiseen vaan jokaisesta rajoittamistoimenpiteestä tulee (lääkärin) tehdä erillinen päätös, jossa otetaan kantaa toimenpiteen:
Tämän lisäksi lääkärin on merkittävä sairauskertomukseen oma nimensä ja osassa toimenpiteitä sen suorittajien nimet. Lisäksi osasta itsemääräämisoikeuksien rajoituksista tulee tehdä erillinen kirjallinen päätös (=yhteydenpidon rajoittaminen ja omaisuuden haltuunotto) joihin sisältyy myös tiedoksiantovelvollisuus ja valitusoikeus.
Laissa Mielenterveyslain muuttamisesta määritetään tällaisiksi toimenpiteiksi; potilaan tahdosta riippumatta tehty päätös:
Muunlaisia henkilökohtaisen vapauden rajoittamiseen johtavia toimia ei lain Mtl:n muuttamisessa tunneta, joten ne ovat siten lainvastaisia.
Laki mielenterveyslain muuttamisesta ja siihen liittyvät STM:n ohjeet määrittelevät myös melko tarkasti toimenpiteiden edellytykset ja muun muassa kirjaamisvelvoitteen, suorittamisen, valvonnan jne.
Laki mielenterveyslain muuttamisesta ja sen "soveltamisohje" kieltävät itsemääräämisoikeuksia rajoittavien hoitotoimenpiteiden käyttämisen kurinpidollisiin tai rangaistuksenomaisiin tarkoituksiin.
Laki mielenterveyslain muuttamisesta edellyttää psykiatrisia toimintayksiköitä laatimaan itsenäisesti erilliset toimintaohjeet potilaan itsemääräämisoikeuksien rajoittamista koskien.
Vuonna 2013 pakkohoitoon joutuneista henkilöistä 6,1 prosenttia oli eristetty, 3,1 prosentilla oli ollut leposide, 3,1 prosenttia oli saanut tahdonvastaisen injektion ja 1,7 prosentista oli pidetty kiinni. Pakkokeinoja käytettiin yleisimmin silloin, kun potilas oli hoidossa skitsofrenian, skitsotyyppisen persoonallisuuden tai harhaluuloisuushäiriön vuoksi.
Hoitoon määrättyä voidaan aiemmin esitellyn hoitoonmääräämispäätöksen perusteella pitää psykiatrisessa hoidossa tahdostaan riippumatta enintään 3 kuukautta .
Mikäli ennen tämän ajan täyttymistä näyttää ilmeiseltä, että tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa on välttämätöntä jatkaa, eikä siitä päästä potilaan kanssa yhteisymmärrykseen on potilaasta annettava uusi tarkkailulausunto. Tarkkailulausunnossa tulee selvittää ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta edelleen olemassa. Tarkkailulausunnon antamisen edellytyksenä voidaan pitää uutta tarkkailuaikaa, joskaan tästä asiasta ei ole olemassa selkeää päätöstä tai ohjetta.
Hoidon jatkamisesta tai lopettamisesta tulee laatia uusi hoitoonmääräämispäätös, jonka tekee sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tai, jos hän esteellinen tai estynyt, muu tehtävään määrätty ensisijaisesti psykiatrian erikoislääkäri.
Hoitoonmääräämispäätös tulee saattaa viipymättä potilaan tiedoksi.
Hoidon jatkamista koskeva päätös tulee heti alistaa lääninoikeudelle (lain sanamuoto); siis tosiasiassa hallinto-oikeudelle.
Hoidon jatkamista koskevan päätöksen nojalla potilasta voidaan pitää hoidossa hänen tahdostaan riippumatta enintään kuusi kuukautta .
Mikäli hoidon jatkaminen tämänkin määräajan jälkeen näyttää välttämättömältä tulee hoitoon määräämisen edellytysten täyttyminen selvittää alkaen uudesta M1-lähetteestä, jonka laatijan tulee olla psykiatrian yksikön ulkopuoleinen lääkäri (esimerkiksi terveyskeskuslääkäri).
Laki mielenterveyslain muuttamisesta määrittelee itsemääräämisoikeuksien rajoittamisen täytäntöönpanon voivan alkaa välittömästi päätösten tekemisen jälkeen, eikä mahdollinen muutoksenhaku aseta tälle estettä.
Laki mielenterveyslain muuttamisesta määrittelee neljä valituskelpoista rajoittamistoimenpidettä, jotka ovat:
Näistä (kirjalliseen päätökseen perustuvista) toimenpiteistä potilaalla on oikeus valittaa häntä hoitavan psykiatrisen toimintayksikön sijainnin mukaiseen hallinto-oikeuteen kahden viikon kuluessa päätöksen tiedoksisaamisestaan.
Päätöksiä tehtäessä potilaan mielipidettä tulee kuulla ja mielipide tulee myös kirjata potilasasiakirjoihin. Muutoksenhausta ei saa kuitenkaan tehdä merkintöjä potilasasiakirjoihin.
Mielenterveyslain perusteella tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta sairaalahoidosta on luovuttava heti mikäli hoitoa annettaessa käy ilmi, että edellytyksiä hoidolle tahdosta riippumatta ei enää ole.
Tilanteissa, joissa tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta hoidosta luovutaan on kaksi erilaista vaihtoehtoa:
Psykiatrisen toimintayksikön tulee pitää erillistä luetteloa potilaan itsemääräämisoikeutta rajoittavista toimenpiteistä. Toimenpiteen määrännyt lääkäri vastaa siitä, että merkintä tulee tehtyä mainittuun luetteloon.
Erilliseen luetteloon tulee merkitä:
Erillisen luettelon tehtävänä on toimia itsemääräämisoikeutta rajoittavien toimenpiteiden toimintayksikön omavalvonnan lähteenä.
Kaikista itsemääräämisoikeutta rajoittavista toimenpiteistä tulee tehdä merkinnät myös potilaan sairauskertomukseen.
Psykiatrisen toimintayksikön tulee toimittaa kahden viikon välein koonti potilaisiin kohdistuneista erityisistä rajoituksista (eristäminen muista potilaista ja sitominen) lääninlääkärille. Koonnista tulee ilmetä potilaan tunnistetietojen ohella toimenpiteen laatu, sen perusteet, sen määränneen lääkärin nimi, toimenpiteen alku- ja loppuaika sekä kokonaiskesto.
Mikäli potilaan eristäminen muista potilaista on kestänyt yli 7 vuorokautta tai sitominen yli 4 vuorokautta tulee hoitavan lääkärin toimittaa lääninlääkärille erillinen selvitys niistä perusteista joilla toimenpiteen kesto ylittää mainitut hälytysrajat.
Lääninlääkärin velvollisuuksiin kuuluu valvoa psykiatristen toimintayksiköiden toimintaa ja tarvittaessa (tai esimerkiksi aikataulun mukaisesti) hän voi suorittaa tarkastuskäyntejä toimintayksiköihin.
Vaikka laki mielenterveyslain muuttamisesta on astunut voimaan jo kesäkuun alussa 2002, sen soveltamista on ohjeistettu vain sosiaali- ja terveysministeriön lähettämällä muistiolla (joka oli päivätty päivää ennen lain voimaanastumista). Soveltamisohjeena pidettävässä muistiossa todetaan sen kansilehdellä muistion olevan vain "alustavaa pohdintaa" lain soveltamisesta. Muun muassa tästä syystä artikkelin lähdeluettelo on sangen puutteellinen.
This article uses material from the Wikipedia Suomi article Tahdosta riippumaton psykiatrinen sairaalahoito Suomessa, which is released under the Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 license ("CC BY-SA 3.0"); additional terms may apply (view authors). Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 4.0, ellei toisin mainita. Images, videos and audio are available under their respective licenses.
®Wikipedia is a registered trademark of the Wiki Foundation, Inc. Wiki Suomi (DUHOCTRUNGQUOC.VN) is an independent company and has no affiliation with Wiki Foundation.