Muumit Mörkö: Muumien satuhahmo

Mörkö on hyytävän kylmä olento, joka jäädyttää kaiken, mihin koskee. Mörkö on naispuolinen; tämä ilmenee esimerkiksi siitä, että siihen ruotsin kielessä viitataan feminiinisellä kolmannen persoonan pronominilla hon. Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa Mörön suomenkielisenä äänenä on Yleisradion dubbauksessa Tapio Hämäläinen ja MTV:n dubbauksessa Markus Bäckman, minkä perusteella Mörköä saattaa erehtyä luulemaan mieheksi. Varhaisemmissa muumikirjoissa Mörkö kuvataan vaarallisena hirviönä, mutta myöhemmissä teoksissa se on esitetty pikemminkin yksinäisyydestä kärsivänä.

Mörkö
Mörkö Muumilaakson tarinoiden jaksossa Keskitalven kokko
Luoja(t)	Tove Jansson
Näyttelijä(t)	Ääninäyttelijät: Tapio Hämäläinen (1991–1997) Tapani Perttu (2007) Jarmo Koski (2007–2008) Markus Bäckman (2017) Susie Brann (2019–) Näyttelijät: Urban Wahlstedt (1973)
Ensi- esiintyminen	Taikurin hattu (1948)
Henkilötiedot
Status	Yksinäinen, vaeltava ja pelottava olio
Asuinpaikka	Yksinäiset vuoret
Luonteenpiirteet	Jäädyttää maan altaan liikkuessaan.
Suhteet
Tutut	Muumiperhe
Infobox OKNimi-testi OK

Muumilaakson tarinoiden Mörkö on yleisen käsityksen ja tutkimustenkin mukaan yksi suomalaisia lapsia eniten pelottaneista televisiohahmoista.

Kirjoissa ja sarjakuvissa

Mörkö esiintyy ensimmäisen kerran kirjassa Taikurin hattu (Trollkarlens hatt, 1948), jossa hän puhuu jopa pari sanaa. Hän saapuu Muumilaaksoon hakemaan takaisin Kuningasrubiinia, jonka Tiuhti ja Viuhti ovat häneltä varastaneet. Sitä, miten Mörkö on saanut Kuningasrubiinin haltuunsa, ei ole koskaan kerrottu. Mörön ulkomuoto kuvataan samanlaisena kuin myöhemmissä kirjoissa: hän on suuri ja möhkälemäinen, jonkinlaisen kaavun tai kaapumaisen nahan peittämä hahmo, jolla on leveä nenä, kiiluvat silmät ja rivi irvistäviä hampaita.

Mörkö on kauttaaltaan jääkylmä olento, jäädyttäen kaiken mihin koskee. Taikurin hattu -kirjassa hän sanoo sanat ”Paljon!” ja ”Todista!”, mutta myöhemmissä kirjoissa hän ei enää puhu vaan ääntelee mörisemällä. Muumit onnistuvat lepyttämään Mörön antamalla hänelle kirjassa Taikurin hatun (Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjassa sydämenmuotoisen näkinkengän), ja Mörkö lähtee laaksosta.

Seuraavassa muumikirjassa Muumipapan urotyöt (Muminpappas bravader, 1950) kuvataan, kuinka Muumipappa nuoruudessaan kohtasi Mörön ja pelasti Hemulin tädin tämän kynsistä. Mörkö kuvataan päällekäyvänä ja petomaisena hahmona, joka yrittää syödä Hemulin tädin. Samanlaisessa roolissa Mörkö esiintyy myös kuvakirjassa Kuka lohduttaisi Nyytiä? (Vem ska trösta Knyttet?, 1960), jossa Nyyti pelastaa Tuitun Möröltä.

Taikatalvessa (Trollvinter, 1957) Mörkö on kuitenkin riisuttu petomaisista piirteistä: kaikki edelleenkin pelkäävät häntä, mutta vain siksi, että hän on jääkylmä ja jäädyttää kaiken mihin koskee. Valo ja tuli houkuttavat Mörköä puoleensa, sillä hän etsii lämmikettä ikuiseen kylmyyteensä, mutta kun hän istuu Muumilaakson asukkaiden talvikokon päälle, hän onnistuu vain sammuttamaan sen.

Kirjassa Muumipappa ja meri (Pappan och havet, 1965) Mörkö saa merkittävimmän roolinsa. Hän ei ole enää peto vaan traaginen hahmo, joka on kylmyytensä vuoksi tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Mörkö huomaa Muumiperheen lähtevän Majakkasaarelle ja seuraa heitä sinne.

Mörön viimeisessä esiintymisessä kirjoissa, Muumipapassa ja meressä, Mörkö ei enää lopussa ole kylmä, koska Muumipeikko saa hänet lämpimäksi. Mörkö on hyväntahtoinen ja yksinäinen kulkija, joka kaipaa ystävää.

Muumeissa puhutaan möröstä yleensä varoen, ja mörköä käytetään kirosanaan verrattavana sanana:

»– Haa! se [drontti Edvard] karjaisi. – Mörkö vieköön jollei siinä ole Fredrikson ja hänen vimmastuttava joukkonsa! [...]»
(Muumipapan urotyöt, suomentanut Laila Järvinen)

Muumipapan urotöissä ja Muumipapassa ja meressä puhutaan muutamissa kohdissa ”möröistä” monikossa, mikä antaisi ymmärtää, että möröt ovat muumimaailmassa samanlainen oliolaji kuin esimerkiksi hemulit tai mymmelit. Muumikirjoissa esiintyvä Mörkö on ilmeisesti joka kerralla sama hahmo; tosin esimerkiksi Muumipapan urotöiden Mörkö saattaa hyvin olla jokin toinen mörköjen heimon edustaja, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat Muumipapan nuoruuteen ja kauas Muumilaaksosta.

Tove ja Lars Janssonin Muumipeikko-sarjakuvissa Mörkö esiintyy ensimmäisessä kirjassa, jonka mukaan Nipsu luo Mörön vahingossa kaataessaan taikajuomaa erään pienen olennon päälle.

Mörkö animaatiosarjoissa

Televisiosarjassa Muumilaakson tarinoita Mörkö saapuu ensimmäistä kertaa Muumilaaksoon Taikurin hattuun perustuvassa jaksossa, jossa hän seuraa Tiuhtia ja Viuhtia. Muumit lepyttävät Mörön antamalla hänelle sydämenmuotoisen näkinkengän, minkä jälkeen Mörkö lakkaa vainoamasta Tiuhtia ja Viuhtia. Televisiosarjassakaan Mörkö ei puhu, paitsi ensiesiintymisensä yhteydessä hän sanoo kahdesti mörisevällä äänellä "Minä palaan!". Pääsääntöisesti Mörkö pitää sarjassa matalaa ärisevää ääntä ilman sanoja. Kuten kirjoissa, sarjassakin Mörkö aiheuttaa pelkoa Muumien ja laakson asukkaiden keskuudessa, joskin Tuutikki vaikuttaisi tuntevan Mörköä kohtaan sympatiaa.

Mörkö esiintyy Muumilaakson tarinoita -sarjan jaksoissa ”Pikkuruiset vieraat” (osa 6), ”Matkalaukku” (osa 7), ”Muumipeikon ja Pikku Myyn talvinen seikkailu” (osa 21), ”Keskitalven kokko” (osa 36), ”Loitsu” (osa 37), ”Muumipapan muistelmat I” (osa 60) ja ”Hiekkaveistoksia” (osa 82). Lisäksi ”Muumipapan muistelmat I” -jaksossa orpokodista karannut Muumipappa joutuu öisessä metsässä Mörön kaltaisten pelottavien hirviöiden jahtaamaksi. Ne kuitenkin paljastuvat vain hänen mielikuvituksensa tuotteeksi, kun hän herää aamulla turvasta puunkelon sisältä. Myöhemmin Muumipappa pelastaa lastenkodin johtajattaren Möröltä, joka vaikuttaisi olevan eri kuin myöhemmin Muumilaaksossa tavattava Mörkö. Toisin kuin kirjassa, Fredrikson kertoo, ettei Mörkö ole vaarallinen vaan yksinäinen.

Mörkö esiintyy myös kahdessa eri 1960–1970-luvun Muumi-animessa ja Shin Mūmin-animessa. Ensimmäisessä, vuoden 1969 sarjassa Mörkö kuvattiin varjomaisena mustana oliona (joka muistuttaa Muumilaakson tarinoiden pelottavaa Mörköä). Sitä kutsuttiin nimellä "Pero Pero" (jap. ペロペロ - suom. "nuolla, lipoa"), joka viittasi sen suureen vihreään kieleen, jolla se mm. nuoli Muumipeikon kasvoja. Vuoden 1972 versiossa Mörön kaapu olikin valkoinen ja hän puhui enemmän. Tässä jälkimmäisessä sarjassa Mörkö kuvattiin voimakkaasti ahdistuneen ja yksinäisen oloiseksi, eikä pelottavaksi. Eräässä jaksossa hän jopa jakoi Nuuskamuikkusen kirjoittamat kirjeet postilaukku olallaan.

Muumilaakso-sarjassa Mörkö kuvataan mustana varjomaisena hahmona, jolla on suuret vihertävät silmät. Poikkeuksellisesti Möröllä ei ole tyypillistä irvistystään. Kirjojen tapaan Mörkö etsii valoa ja lämpöä, erityisesti leiritulista.

Hahmoa ääninäytteli joka kielellä Susie Brann, jonka ääni on ennemmin surullista ulvontaa kuin aiemmissa sarjoissa kuultua mörinää.